kirja-1986-kariluoto--jehova-vai-jeesus.rtf Jehova vai Jeesus (1986)

Asko A. Kariluoto
2. painos
Copyright © 1984 by Ristin Voitto ja Asko A Kariluoto
ISBN 951-605-829-9

WSOY:n graafiset laitokset
Juva 1986

Sisällysluettelo

Lukijalle

1 Kolminaisuuden probleema

Puhuuko Raamattu kolminaisuudesta?
Onko sana kolminaisuus Raamatussa?
Voimmeko todistaa tämän Raamatulla?
Täytyykö meidän osata alkukieltä, nähdäksemme kolminaisuuden Raamatussa?

2. Jeesuksen jumaluus

Puhuuko Raamattu Jeesuksen jumaluudesta?
Millainen on Jeesuksen alkuperä ja asema Kirjoitusten mukaan?
Kuka Jeesus on Jehovan todistajien opetuksen mukaan?
Mitä Raamattu sanoo?

3. Takaisin tuleva Herra

Jehova-nimen taustaa

4. Jeesuksen »kaksoisrooli»

Tuleeko Jeesus menettämään kaikkivaltiutensa?

5. Onko oikein kumartaa, palvoa ja rukoilla Jeesusta?

Voiko rukouksella olla joku muu kohde kuin Jeesus?

6. Pyhä Henki

Jehovan todistajat ja Pyhä Henki
Voimmeko osoittaa Raamatulla Jehovan todistajien opin Pyhästä Hengestä vääräksi?
Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä?

7. Ihminen - Jumalan kuva

Millainen on Raamatun opetus ihmisen olemuksesta?

8. Ruumis kolminaisuudessa

9. Sielu

10. Kuoleeko sielu?

Mitä Raamattu opettaa sielun kuolemasta?

11. Henki

12. 144.000 merkittyä

Mitä Raamattu opettaa 144000:sta merkitystä?

13. Lunastus ja ylösnousemus

Jehovan todistajien lunastus- ja sovitusoppi

14. Näkymätön ylösnousemus ja tyhjiinhävittäminen

Mitä Raamattu opettaa Jeesuksen ylösnousemuksesta?

15. lankaikkisuuskohtalomme

Jumala ei hävitä ihmistä tyhjiin

RV-taskukirjat

Lukijalle

En milloinkaan kuvitellut kirjoittavani kirjaa nyt käsillä olevasta aiheesta. Tällainen ajatus ei aikaisemmin missään yhteydessä ollut juolahtanut mieleeni. Ajatukseni työskentelivät täysin toisenlaisten asioiden parissa.

Olen tietysti aina silloin tällöin kohdannut jonkun Jehovan todistajan, ja joskus olen keskustellutkin sellaisen kanssa. Mutta tällainen keskustelu ei ennen mitenkään innoittanut minua paneutumaan syvemmin aiheeseen. Jehovan todistajien oppi tuntui olevan liian kaukana Raamatun alkuperäisestä sanomasta. Sen lisäksi koin, että keskustelu opin edustajien kanssa ei muodostunut ihmisen puheeksi ihmiselle. Tunsin useimmiten kommunikoivani pelkän nauhurin kanssa, niin valmiiksi ohjelmoiduilta Vartiotorniseuran kasvatit vaikuttivat.

Parisen vuotta sitten jouduin kuitenkin läheisemmin kuin koskaan aikaisemmin kosketuksiin Jehovan todistajien kanssa ja sain myös johdattaa heistä jonkun elävään uskoon. Jehovan todistajat ovat usein sisäistäneet Vartiotornin »ohjelmat» niin hyvin, että heidän voittamisensa Kristukselle ei tapahdu käden käänteessä.

Jehovan todistajilla on loputon määrä kysymyksiä. Ei riitä, että heille sanoo: »Usko, usko - näin tämä asia on . . .» Heidän moniin kysymyksiinsä on pyrittävä antamaan Raamatun vastaus, ja lisäksi Vartiotornin oppi on osoitettava Jumalan sanan vastaiseksi.

Kun todella vilpittömät mutta eksytetyt ihmiset alkoivat esittää minulle kysymyksiä, pyrin antamaan kirjallisen vastauksen jokaiseen tärkeimpään kysymykseen. Tältä pohjalta syntyi sittemmin ajatus kirjasta, jonka runkona em. vastaukset ovat. Kirjani on siis syntynyt elävän elämän parissa, ja olen koettanut karttaa liian vaikeaselkoista teologista pohdiskelua voidakseni auttaa tavallista ihmistä. »Raskaiden asioiden tutkistelu on kuitenkin raskasta», ja voi olla, että se, joka ei ole syvällisemmin paneutunut Raamatun tekstiin, kokee aiheen paikoitellen jossakin määrin vaivalloiseksi.

Tavallinen kristitty ei ehkä useinkaan ole pysähtynyt pohdiskelemaan esim. kolminaisuuskysymystä tms. Asiat tuntuvat uskon kautta omistettuina itsestään selviltä, mutta niiden perustelu Jumalan sanalla olisikin jo hankalampaa. Tämän vuoksi monet kristityt ovatkin melko »hampaattomia» kohdatessaan Jehovan todistajia. Kuitenkin olisi tärkeää, että jokainen meistä kykenisi Jehovan todistajan suhteen muuhunkin kuin sulkemaan hänen edestään oven!

Jehovan todistajien oppi on eräässä mielessä hyvin raamatullinen, ja juuri siinä on eräs opin kohtalaisen menestyksen salaisuus. Mutta raamatullisuus on vain näennäistä. Oppi perustuu suurimmalta osaltaan irrallisiin, asiayhteydestään irtinykäistyihin Raamatun kohtiin. Raamattua ei käsitellä kokonaisuutena ja kokonaisaiheittain, eikä Raamattua selitetä - kuten tulisi - Raamatulla. Vartiotorni on sommitellut kuhunkin irralliseen Raamatun kohtaan aivan oman selityksensä, joka ei useinkaan ole Raamatun alkuperäisen kokonaisilmoituksen mukainen. Tätä menetelmää kuvaa sangen hyvin klassinen esimerkki: »Juudas meni ja hirtti itsensä.» »Mene ja tee sinä samoin.» »Minkä teet, tee '-se pian.» Tässähän on kolme Raamatun kohtaa, mutta ne on Jehovan todistajien opin mallin mukaan irroitettu alkuperäisestä asiayhteydestään. Tällainen oppi saattaa kyllä näyttää raamatulliselta, eikä se kuitenkaan todellisuudessa ole Raamatun mukainen. Ellei kristitty nyt tunne Raamatuaan, niin hän on melko avuton Vartiotorniseuran opin edessä. Jeesus ei suotta sanonut: »Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia . . .»

Jehovan todistajille ei kirjoitusten tunteminen sinänsä ole merkityksellisintä. Vartiotornin opetuksen mukaan »ihminen ei voi tulla tuntemaan totuutta pelkästään tutkimalla Raamattua». Jos ihminen sen sijaan tutkii, ei Raamattua, vaan Vartiotornin sananselityksiä, silloin hän löytää totuuden. Kun joku on nielaissut syötin, hänen on sen jälkeen miltei mahdoton nähdä, mitä Raamattu todella sanoo ja opettaa.

Minusta kristittyjen tulisi ehdottomasti tehdä jotakin Jehovan todistajien voittamiseksi! Heidän joukossaan on varmasti niitä, jotka tulisivat Jeesukseen uskoviksi, jos kristityt tahtoisivat ja osaisivat johdattaa heitä totuuden tuntemiseen. Mikäli tämä kirja saa tulla avuksi tähän tarpeeseen, niin se on siltä osin täyttänyt tehtävänsä.

Jehovan todistajien raamatunselitysviidakko on niin sakea, että en ole voinut rajallisen sivumäärän puitteissa paneutua kaikkiin asioihin. Olen tyytynyt käsittelemään vain uskomme ja autuutemme kannalta keskeisimpiä asioita - ja niistäkin monesti vain tärkeimpiä kohtia. Aina jää jotakin sanomatta . . . Eskatologiset asiat on jätetty minimaalisen vähälle, sillä niitä käsitteleviä kirjoja on ollut tämänkin kustantajan kustannusohjelmassa melkoinen määrä. Sen sijaan nyt käsiteltävät asiat ovat kirjoituksissamme ja puheissamme saaneet yleensä hyvin vähän huomiota.

Jos saamme jonkun Jehovan todistajan vakuuttuneeksi tärkeimmistä asioista ja ennen kaikkea Kristuksesta, niin muutkin asiat alkavat selvitä. Jehovan todistajien opetusmenetelmä perustuu pitkälti samojen asioiden ja ajatuskuvioiden loputtomaan toistoon. Opetuksissa ja kirjoissa kaikki liittyy kaikkeen. Kun puhutaan yhdestä asiasta, niin täytyy puhua toisestakin.

En ole tavoitellut tähän kirjaani tyylillistä hienoutta ja virheettömyyttä. Pyrkimykseni on ollut kirjoittaa kirja Jehovan todistajien ja heitä auttamaan pyrkivien tarpeisiin. Näin ollen olen minäkin käyttänyt apuvälineenä mm. samojen tärkeiden asioiden toistoa.

Tunnustan myös nöyrästi, että profetoimisemme ja sa-nanselityksemme ovat vajavaisia. Olen koettanut toimia sen valon ja näyn mukaan, joka minulle on uskottu. Päälinjat ovat selvät, ja niiden suhteen lienemme kristittyinä pitkälti yksimielisiä. Joku voi olla kanssani joissakin yksityiskohtaisissa tulkintakysymyksissä eri mieltä, mutta en pahastu siitä. Meillä kaikilla on vielä paljon oppimista . . .

Toivotan lukijoilleni parhainta siunausta Kristuksessa, ja rukoilen, että tekstini saisi vajavaisuudestaan huolimatta koitua monille avuksi. Tarpeen tullen olen myös voimieni, kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan valmis vastaamaan postitse mahdollisiin aihetta koskeviin kysymyksiin.

Viitasaarella 22. päivänä syyskuuta 1983

Asko A. Kariluoto

l. Kolminaisuuden probleema

Kolminaisuus on kristillisen uskomme perusasioita. Voimme liioittelematta sanoa, että jos meiltä riistetään usko kolmiyhteiseen Jumalaan, menetämme samalla tärkeimmän ja kaikki muutkin raamatulliset perusasiat alkavat murentua. - Kolme - ja kuitenkin yksi. Miten tämä voidaan ymmärtää? Miten tämä voidaan selittää? Tämän kirjan puitteissa ei ole tarkoitus selvittää täydellisesti sitä, mihin ihminen ei kuitenkaan vajavaisuuden rajoissa kykene. Jumalahan ei ole inhimillisen ymmärryksen ja järjen analysoitavissa. Mutta - ihmisen tehtävä on tutkia, mitä Jumalan sana ilmoittaa. Jos Raamattu Jumalan sanana esittää meille yhden Jumalan kolminaisuudessa, niin meidän etuoikeutemme on uskoa ja hyväksyä tämä iankaikkinen ilmoitus.

Viidenneltä vuosisadalta peräisin olevan Athanasioksen uskontunnustuksen pääsisältö voitaneen esittää pähkinänkuoressa seuraavasti: On yksi Jumala kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikilla kolmella on sama kunnia, sama ikuinen majesteettius; he ovat luomattomia, äärettömiä, iankaikkisia, kaikkivaltiaita, jumalallisia. Poika on syntynyt Isästä, Pyhä Henki on lähtenyt Isästä ja Pojasta, mutta kolminaisuudessa ei yksikään persoona ole ollut ennen eikä jälkeen toistaan. Kaikki kolme persoonaa ovat toistensa kanssa yhtä ikuisia. Siksi kolminaisuutta tulee kunnioittaa ykseydessä ja ykseyttä kolminaisuudessa.

Athanasioksen uskontunnustus muotoiltiin torjumaan Areios-nimisen papin levittämää harhaoppia, jossa Kristuksesta tehtiin vain jonkinlainen puolijumala. Areioksen jälkeen monet muutkin ovat hyökänneet kolminaisuusoppia vastaan. Meidän aikamme Areioksen huomattavin perillinen lienee uskonnollinen yhteisö, jonka tunnemme nimellä Jehovan todistajat.

Jehovan todistajien oppi kieltää - tai kiertää - lähes kaikki muutkin raamatulliset perusasiat, mutta ehkä kaikkein kiivaimmin se hyökkää juuri kolminaisuutta vastaan. Jehovan todistajat ilmaisevat asian näin: »Jehova Jumala on yksi, ja Jeesus Kristus on hänen Poikansa, ja pyhä henki on Jehovan toimiva voima, minkä vuoksi kolminaisuusoppi on epäkristillinen ja todellisuudessa pakanallista alkuperää» (Pyhitetty olkoon sinun nimesi, s. 311, Jehovan todistajat, Tikkurila 1964). Toisaalla Jehovan todistajat ilmoittavat myös suoraan, että kolminaisuusoppi on saatanasta.

Puhuuko Raamattu kolminaisuudesta?

Vastaus tähän kysymykseen ratkaisee koko ongelman. Me emme siis löydä vastausta järkeilemällä. Ääretön Jumala ei sovi äärellisen ihmisen »mikroskooppiin». Aina jää jäljelle jotakin, mitä emme täysin ymmärrä, ja juuri tähän monet jumalasuhteessaan kompastuvat. Langennut ihminen on alinomaan valmis sanomaan: »Minä en voi uskoa, ellen näe.» »Minä en voi uskoa, ellen täysin ymmärrä.» Mutta onko ihminen näin sanoessaan rehellinen? Onko tällainen suhtautuminen aina osoitus harvinaisen suuresta älykkyydestä? Ei välttämättä! Tosiasiassa me kaikki uskomme asioita, joita emme näe ja joita emme kykene milloinkaan järjellisesti selittämään. Me vain tiedämme ja toteamme, että asiat ovat näin, vaikka ymmärryksemme ei olekaan selvilla kaikesta. Onko siis oikein, että kaikkein tärkeimmässä asiassa - jumalasuhteessa - täytyy jäädä jonkun järjellisen probleeman taakse? Onko ihminen oikeutettu sanomaan Jumalalle: »Mitä en näe, en ymmärrä, sitä en usko!» Onko kaikkivaltias Jumala velvollinen tyydyttämään meidän filosofisen uteliaisuutemme - tai näsäviisautemme - kaikissa yksityiskohdissa?

Jos olemme rehellisiä, niin myöntänemme, että ongelma ei loppujen lopuksi ole Jumalan olemuksessa vaan ihmisessä itsessään. Meissä kaikissa on »pisara Areioksen verta», joka vetää meitä Jumalan kirkkaan sanan linjoilta inhimillisen järkeilyn ja tärkeilyn hämärille harhapoluille. Vaatiessaan ehdotonta vastausta ymmärrykselleen ihminen unohtaa olevansa langenneen Aadamin jälkeläinen. Ihmisjärki on rajallinen ja ajallinen Ihmisjärki pimeni syntiinlankeemuk-sessa hengellisesti (ks. Ef. 4:18; Room. 1:22). Näin ollen ihminen ei koskaan kykene saavuttamaan Jumalaa järkeilyn tikapuilta käsin. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta päästä selvyyteen omilla ehdoillaan. Jokaisen etsijän on oltava valmis hyväksymään Jumalan vastaus ja löytämään se - Jumalan ehdoilla.

Uimisen ehto on: »Jos ymmärrän, uskon.» Jumalan ehto on: »Uskon kautta me ymmärrämme» (Hepr. 11:3). Usko ensin, sitten ymmärrät! Tämä ei tietenkään tarkoita, kuten monet kristitytkin ovat joskus erehtyneet luulemaan, että »kun usko tulee, niin järki lähtee». Uskon kautta ymmärtäminen ei milloinkaan tarkoita järjen heittämistä romukoppaan. Monet haihattelut ja järjettömyydet on pantu uskon ja Jumalan tiliin, mutta terve usko ei toimi sillä tavoin. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että uskoessaan ihminen myöntää ymmärryksensä hengellisen pimentymisen ja järkensä rajallisuuden. Hän on valmis nöyrtymään suuren Jumalan edessä. Hän on valmis ehdoitta uskomaan Jumalan sanan ilmoitukseen vaikka ei sillä hetkellä kaikkea ymmärtäisikään. Raamattu sanoo selvästi: »Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti» (1. Kor. 2:14). »Luonnollisen ihmisen» ainoa mahdollisuus on uskoa Jeesuksen sana. Jeesus sanoi: »Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan» (Matt. 18:3). Kolminaisuus ja monet muut hengelliset totuudet ovat järjellisiä kompastuskiviä monille siksi, että ei tahdota kääntyä ja tulla lasten kaltaisiksi. Ei tahdota nöyrtyä »vastaanottamaan Jumalan valtakunta niin kuin lapsi» ja uskoa ehdoitta Jumalan ilmoitusta itsestään. Mutta jos ihminen on valmis kääntymään ja tulemaan lasten kaltaiseksi, valmis ensin uskomaan - niin hän tulee uskon kautta myös ymmärtämään. Jumalan Henki valaisee ymmärryksel-lemme kaiken sen minkä näkee tarpeelliseksi valaista (ks. Ef. 1:18).

Meidän on syytä muistaa, että »kärryjä ei koskaan tule panna hevosen eteen», vaan »hevonen on pantava kärryjen eteen»! Jumalan järjestys on tänäkin päivänä: ensin usko - sitten ymmärrys. »Uskon kautta me ymmärrämme».

Onko sana kolminaisuus Raamatussa?

Vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, mutta sen perusteella ei suinkaan tule tehdä sitä johtopäätöstä, että kolminaisuusoppi on epäraamatullinen. Raamattu ei käytä kolminaisuus-sanaa. kuten me olemme käytännön syistä oppineet käyttämään. Mutta kolminaisuus asiana on selvästi raamatullinen - ja Raamatussa. Jumalan olemus kolmiyhteisenä iankaikkisena Jumalana esitellään Raamatun lehdillä kirkkaasti.

Voimmeko todistaa tämän Raamatulla?

Jos vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, Jehovan todistajat ovat oikeassa: »Kolminaisuusoppi on epäkristillinen ja perkeleestä.» Mutta jos vastaus on myöntävä ja jos Raamatun kirjoituksissa tulee esille kolmiyhteinen jumaluus, niin silloin Jehovan todistajien oppi on epäkristillinen, silloin Jehovan todistajien oppi on perkeleestä ja monet vilpittömästi Vartiotornin opetuksiin uskovat ihmiset ovat pahasti eksytettyjä ja elävät pimeydessä - pimeydessä, jota luulevat valkeudeksi.

Jehovan todistajat väittävät - ainoana joukkona maailmassa - olevansa »yhden ainoan tosi Jumalan, Jehovan palvelijoita». He kieltävät kolminaisuuden ja syyttävät kolminaisuuteen uskovia monijumaluudesta. Jehovan todistajat nojautuvat tässä ennen kaikkea Raamatun kohtaan: »Kuule, Israel! Herra meidän Jumalamme. Herra on yksi» (5 Moos. 6:4). Tämän perusteella - unohtaen koko muun Raamatun kokonaisilmoituksen Jumalan persoonasta - on haluttu tehdä johtopäätös, jonka mukaan kolminaisuusoppi on epäkristillinen ja saatanasta. Ei ole huomattu, tai tahdottu huomata, että Israel joutui elämään moni jumalisten, pakanallisten kansojen keskudessa. Vaikka Jumala tuhkin ilmaisemaan itsensä kolmiyhteisenä - Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä - niin samalla korostettiin kuitenkin sitä, että oli vain yksi Jumala. Kysymys ei näin ollen ole kolmesta Jumalasta ykseydessä vaan yhdestä Jumalasta kolminaisuudessa.

»Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.» Yllä oleva Jumalan ykseyttä korostava jae on alkukielen, heprean, mukaan tällainen: »Sema Israel. Adonai Elohenu Adonai ahad» (Sidney Collett: Totuuden kirja, ss. 124-125, Ristin Voitto, Tikkurila 1963). 'Jumalamme'-sana on käännös heprean sanasta Elohenu. joka on muodostettu 'Jumalat'-sanasta liittämällä sanaan monikon ensimmäisen peroonan omistusliite. Sana 'yksi' taas on käännetty ahad-sanasta- Collett painottaa erityisesti sitä, että ahad-sanaa käytetään heprean tekstissä ilmaisemaan niin sanottua kollektiivista yhteyttä ja ykseyttä - hyvä esimerkki siitä on rypäleterttu, jossa on monta rypälettä mutta kuitenkin yksi kollektiivinen ykseys. Heprean kielessä ehdottoman yksikkömuotoinen 'yksi' olisi jahid, mutta sitä ei käytetä koskaan Jumalasta puhuttaessa. Suomen kielessä sattuu muoto 'meidän Jumalamme' tarkoittamaan sekä yksikköä että monikkoa, joten Jumalan kollektiivinen ykseys on ollut melko mahdoton saada esiin kyseisen raamatunkohdan suomennoksessa.

Täytyykö meidän osata alkukieltä, nähdäksemme kolminaisuuden Raamatussa?

Vastaus kysymykseen - Jumalan kiitos - on ei. Suomalaisen käännöksen ja tekstin lukeminenkin selvittää asiaa riittävästi. Katsomme muutamia kolminaisuutta tukevia Raamatun kohtia. Luomiskertomuksessa, aivan Raamatun alussa, kerrotaan: »Ja Jumala sanoi: 'Tehkäämme ihminen kuvaksemme . . .' Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa» (1. Moos. 1:26-27). Me havaitsemme tästä ilmoituksesta kollektiivisen ykseyden toiminnassa, jos kiinnitämme huomion tekstin sanamuotoon: »tehkäämme» - »ja Jumala loi». Kun kysymyksessä on kolminaisuuden toiminta, tässä ei ole mitään ristiriitaa. Kolmiyhteinen Jumala saattoi sanoa: »Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme.» Mutta kun kuitenkin on kyse kolminaisuuden ykseydestä, voidaan myös jatkaa: »Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa», eli Luojana ei ollut monta Jumalaa vaan ainoastaan Jumala, joka on yksi.

Jehovan todistajat eivät aikaisemmin ottaneet opetuksessaan tätä kohtaa lainkaan huomioon. Kun jakeeseen alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota, heidän oli pakko ottaa siihen kantaa. Jehovan todistajien nykyisissä kirjoissa myönnetään, että Jumala sanoi: »Tehkäämme.» Mutta asiaa selitetään heidän oppinsa mukaisesti siten, että Isä puhui tässä enkelipojälleen, jonka hän oli jo aikaisemmin luonut. Selityksessä kuitenkin väistetään se tosiasia, että Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme.» Jumala ei sanonut jollekin toiselle luodulle olennolle: »Tehkäämme ihminen minun kuvakseni - ja sinä saat olla avustajana minun kuvani tekemisessä.» Ei näin. Jakeen sisältö puhuu meille nimenomaan ykseydestä kolminaisuudessa (ks. myös 1. Moos. 11:5, 7, 8).

Matteuksen evankeliumissa on tuttu kuvaus Jeesuksen kastetapahtumasta Jordanilla: »Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niin kuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: 'Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt'» (Matt. 3:16, 17). Jokainen varmaan havaitsee tässä kolmen jumalallisen persoonan yhtäaikaisen läsnäolon. Voidaan tietysti esittää vastaväite, että kolmen persoonan yhtäaikainen läsnäolo ei vielä ole todistus heidän ykseydestään. Tämä on totta - mutta kuvauksessa ei ainoastaan esitellä kolmea persoonaa vaan myös heidän jumalallisuuttaan. Pyhästä Hengestä käytetään sanoja »Jumalan Henki». Jeesuksesta Isä Jumala käyttää sanoja »minun rakas Poikani».

Tämä ykseys kolminaisuudessa näkyy myös esimerkiksi lähetyskäskyn tekstissä: »Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Alkukielen, kreikan, ilmaus, joka on käännetty suomeksi 'nimeen', on eis to onoma, eli sana 'nimi' on yksikkömuodossa. nimeen» (Matt. 28:19). Ykseys kolminaisuudessa on tässäkin kiistämätön. Opetuslapsia ei käsketty kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimiin, sillä tällöin olisi kysymyksessä monijumalisuus. Kun käsketään kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin tällä julistetaan kolmiyhteisen Jumalan valtasuuruutta vielä tänäänkin.

2. Jeesuksen jumaluus

Jehovan todistajat ja muut Areioksen hengenheimolaiset kieltävät luonnollisesti myös Jeesuksen jumaluuden eli »kolminaisuuden ykseydessä». Meidän on jälleen syytä todeta, että kysymys on raamatullisesta perusasiasta. Jos meiltä riistetään usko Jeesuksen jumaluuteen, niin samalla riistetään kaikki muukin, ja perustuksen murtuessa myös koko rakennus horjuu. Luonnollinen johtopäätös on, että ellei Jeesus ole Jumala, silloin Jumala ei ole kolminaisuus. Mutta yhtä luonnollinen johtopäätös on, että jos Jeesus on Jumala, silloin Jumala on kolminaisuus (mikäli myös Pyhä Henki on Jumala). Jos Raamattu ilmoittaa meille Jeesuksen jumaluuden, silloin päädymme myös kolminaisuuteen ykseydessä, aivan yhtä hyvin kuin ykseyteen kolminaisuudessa.

Puhuuko Raamattu Jeesuksen jumaluudesta?

Jos vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, Jehovan todistajat ja muut Areioksen seuraajat ovat oikeassa. Silloin kolminaisuusoppi on epäkristillinen ja perkeleestä. Mutta jos vastaus tähän kysymykseen on myöntävä ja jos Jeesuksen jumaluus voidaan todistaa Raamatulla, kolminaisuuden kieltäjät ovat väärässä-ja heidän oppinsa on perkeleestä.

Athanasioksen uskontunnustuksen mukaan jumaluuden kaikki kolme persoonaa ovat toistensa kanssa yhtä ikuisia. Käyttäessämme Jumalasta - jumaluudesta - sanaa persoona, tiedämme hyvin, että se ei tyhjentävästi riitä selittämään sitä, mitä Jumala on. Mutta persoona-sana on kuitenkin lähin ja tarkoituksenmukaisin kielenkäytössämme, ja siksi käytämme sitä.

Jehovan todistajat kieltävät Jeesuksen jumaluuden ja hänen iankaikkisuutensa. He vetoavat ensi sijassa yhteen Raamatun jakeeseen: »Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua» (Sn. 8:22).

Jos Jehovan todistajien kanssa Raamatusta keskusteltaessa tulee jokin heidän oppinsa kannalta kiusallinen kohta, he sanovat mielellään: »Tämä kohta pitäisi kääntää niin ja niin.» On selvää, että alkukieltä taitamatonkin voi aina väitellä siitä, olisiko jokin kohta käännettävä toisin. Jos oppia ei voida perustella yhdellä raamatunkäännöksellä, aina voidaan vedota tähän tai tuohon käännökseen, »jota ei tässä nyt ole saatavilla». Kaikkein varminta oman opin »turvallisuuden» vuoksi on tehdä aivan uusi raamatunkäännös, niin kuin Jehovan todistajat ovatkin tehneet. Tässä Uuden maailman käännöksessä, jota he omassa piirissään tutkivat, useat varsin selkeät kohdat on muunnettu heidän oppiaan mukailemaan.

Jehovan todistajien oppi pohjautuu, kuten jo esipuheessa totesimme, Raamatun irrallisiin kohtiin, jotka on usein nykäisty irti asiayhteydestään. Tällöin oppi voi kyllä asioihin perehtymättömästä näyttää raamatulliselta mutta on kuitenkin Raamatun kokonaisilmoituksen ja hengen vastainen. On selvää, että yhden tai muutaman irrallisen jakeen pohjalle ei tule rakentaa oppia. Sen paremmin ei oppia tule rakentaa lukuisienkaan Raamatun jakeiden varaan, jos ne on mielivaltaisesti irroitettu asiayhteydestään. Päästäksemme siis tuntemaan Raamatun kannan jossakin asiassa meidän tulee ottaa huomioon Raamatun kokonaisilmoitus kyseessä olevasta asiasta.

Jehovan todistajat vetoavat mielellään eri käännöksiin, ja mikä estää meitä tekemästä samoin. Suomalainen käännös edellä mainitusta Sananlaskujen kohdasta kuuluu: »Herra loi minut töittensä esikoiseksi» (Sn. 8:22). Lähes neljäkymmentä vuotta Israelissa lähetystyössä toiminut - ja siellä edelleen toimiva - Kaarlo Syväntö on julkaissut pienen kirjasen nimeltä Vanhan testamentin käännösvirheitä (Ari Kustannus, Saarijärvi 1977). Siinä hän sanoo: »Alkutekstissä ei ole luotu-sanaa ollenkaan, ja englantilainen King James kääntää ihan oikein: The Lord possessed me in the beginning» (s. 20). Luomisesta ei tässä jakeessa siis puhuta, ja kuningas Jaakon käännöksen ilmaisu: »Hän omisti minut jo aikojen alusta lähtien» tähdentää pikemminkin Isän ja Pojan iankaikkista läheistä yhteyttä - ykseyttä.

Käännöstyö on vaikeaa, ja on Raamatun kohtia, joiden täsmällinen tulkinta toiselle kielelle on hyvin vaikeaa - joskus mahdotonta. Mutta meidän ei tarvitse Jehovan todistajien tavalla nojautua yhteen tai kahteen irralliseen jakeeseen. Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa julistetaan kirkkaasti ja vakuuttavasti Jeesuksen jumaluutta.

Millainen on Jeesuksen alkuperä ja asema Kirjoitusten mukaan?

Jesaja profetoi saioja vuosia ennen Kristuksen maanpäällistä syntymää tulevasta Messiaasta" »Sentähden Herra itse antaa teille merkin Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel» (Jes. 7:14). Mitä sana 'Immanuel' sitten merkitsee? Se selviää paitsi alaviitteestä myös siitä, mitä Matteus on kirjoittanut evankeliumiinsa: »'Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel', mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme» (Matt. 1:23).

Ellemme halua kieltää tai kiertää Raamatun omaa ilmoitusta, niin meidän on myönnettävä, että edellä luetun profetian mukaan Jeesus on »Jumala meidän kanssamme». Jehovan todistajat eivät tahdo myöntää tätä vaan selittävät Jumalan vain muuten olevan meidän kanssamme. Heidän mielestään »Jeesus vain jäljitteli Jumalaa», mutta kun luemme edelleen asiaa käsitteleviä kohtia, huomaamme, ettei tämä selitys vastaa Raamatun innoitusta.

Neitsyen raskaus oli inhimillisesti mahdoton asia. Yksikään ihminen ei ole koskaan syntynyt neitsyestä, ja kyseinen ennustus puhuikin Jumalan syntymisestä ihmiseksi. Jehovan todistajat myöntävät kyllä Jeesuksen syntymisen maan päälle. He eivät myöskään kiellä neitseestä syntymistä, mutta he sulkevat silmänsä kaikilta Jeesuksen iankaikkisuutta ja jumaluutta käsitteleviltä Raamatun kohdilta.

Kuka Jeesus on Jehovan todistajien opetuksen mukaan?

Kirjassa Jumalan »ikuinen tarkoitus» nyt saamassa voiton ihmisen hyödyksi (Jehovan todistajat, Vantaa 1975) Jehovan todistajat opettavat häkellyttävää oppia Jeesuksesta: »Mutta kuka oli poika, jonka Jumala valitsi syntymään täydelliseksi ihmiseksi? . . . Hän ei ollut enkeli Gabriel ... ... Pyhä raamattu osoittaa, että kyseessä oli se, josta enkeli puhuessaan profeetta Danielille käytti nimitystä 'teidän enkeliruhtinaanne' ... Se, että kaikkivaltiaan Jumalan voima, joka varjosi Marian, siksi hänen elämänvoimansa Marian munasoluun, merkitsi, että hän, Miikael, katosi taivaasta. Juutalaisen neitsyen Marian kautta tapahtuvan inhimillisen syntymän välityksellä hänestä oli tuleva ihmissielu» (ss. 135-136).

Oppi tuntuu hämmästyttävältä ja on mitä vakavinta Jumalan pilkkaa, johon monet vilpittömät eksytetyt tietämättäänkin syyllistyvät. Jeesus ei tämän opetuksen mukaan ole Jumalan ainoa iankaikkinen Poika, vaan luotu enkeli-olento Miikael, joka syntyi ihmiseksi.

Jeesusta ei tunnusteta millään tavoin yhdeksi Isän kanssa. Häntä ei tunnusteta edes Isästä lähteneeksi. Saman kirjan mukaan hänet selitetään »Jumalan taivaallisesta vaimosta eli järjestöstä lähteneeksi vainion siemeneksi». Selitystä tuetaan Raamatun ennustuksella vaimon siemenestä, joka on polkeva rikki käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Mutta tämä vaimo on Raamatun mukaan tietenkin Maria, ja Raamattu puhuu Mahan »siemenestä», ei minkään taivaallisen vaimon siemenestä, niin kuin Vartiotorni selittää. Tällainen selitys johtaa ilman muuta siihen, että Jeesus ei todellakaan ole Jumalan Poika Ihmisen Poikana, eikä alkuperäiseltä asemaltaan. - Hän on vain eräs luotu - muiden luotujen joukossa.

Mitä Raamattu sanoo?

Jeesuksesta on kirjoitettu: »Sillä kenelle enkeleistä hän (Isä) koskaan on sanonut: 'Sinä olet minun Poikani'» (Hepr. 1:5). Vastaus tähän kysymykseen on tietenkin: Ei kenellekään enkeleistään! Raamattu esittelee meille Kristuksen Isän ainokaisena Poikana eikä luotuna enkelinä (ks. myös 1. Joh. 4:9; Joh. 1:14, 18; Joh. 3:16, 18).

Kun Vartiotorni opettaa Raamatun vastaisesti ja täysin mielikuvitukseen perustuen näin keskeistä asiaa, on syytä tutkia, opettaako se väärin muissakin asioissa. Tosin jo tämäkin perusvirhe on riittävä, sillä Jeesus sanoo vakavasti: »Sentähden minä sanon teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne» (Joh. 8:24). Mikään vähempi ei siis riitä kuin se, että me uskomme Jeesuksen siksi, joka hän on! Ellemme usko, niin me kuolemme synteihunme. Nämä ovat Jeesuksen omat sanat.

Jehovan todistajat perustelevat Miikael-uskoaan muun muassa sillä, että Mikaelin nimi tarkoittaa »Kuka on kuin Jumala». Mutta tällaista johtopäätöstä ei Raamatun ilmoitus Kristuksesta todellakaan tue. Hän ei ole »kuin Jumala». Hän on »Jumala meidän kanssamme»! Myös ihminen luotiin alunperin lähes jumalolennoksi, mutta se ei kuiten-

kaan ole samaa kuin olla Jumala (ks. Ps. 8:6).

Joissakin kohdin myös ihmisistä, henkivalloista ja epäjumalista puhutaan jumalina - mutta ei suinkaan samassa mielessä kuin iankaikkisesta, kaikkivaltiaasta Jumalasta (ks. Ps. 82:6; Joh. 10:34, 35; 1. Kor. 8:4, 5). Jumala-sana voidaan näissä kohdin kirjoittaa vain pienellä j:llä. Mutta kun puhumme Jeesuksesta, puhumme hänestä, joka on »yhtä olemusta Isän kanssa» (ks. Joh. 16:28).

Jehovan todistajat vetoavat myös siihen, että sekä enkeleitä että ihmisiä kutsutaan joskus Jumalan pojiksi. Tämä on aivan totta - mutta yksikään luoduista enkeleistä tai ihmisistä ei ole sillä tavoin yhtä olemusta Isän kanssa, että hänestä voitaisiin käyttää sanontaa »Jumalan ainokainen Poika». Kaikki muut »Jumalan pojat» ovat luotuja henkiolentoja. Tai he ovat ihmisiä, joilla on myös maallinen isä ja äiti.

Ellemme usko Jeesusta iankaikkiseksi Jumalan ainokaiseksi Pojaksi, niin mekin kuolemme synteihimme! Asian selventämiseksi tutkimme edelleen Raamatun ilmoitusta Jeesuksen persoonasta. Jes. 9:5 on kirjoitettu: ». . . ja hänen (Jeesuksen) nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.» Tämäkään Raamatun kohta ei pienimmässäkään määrin viittaa luotuun enkeliolentoon. Kysymys on selvästi persoonasta, joka on väkevä Jumala. Häneen sopivat lisäksi nimitykset »ihmeellinen Neuvonantaja ja rauhan Ruhtinas». Mutta hän on samalla myös »iankaikkinen Isä», sillä hän on yhtä olemusta Isän kanssa. Kolminaisuus ykseydessä - ja ykseys kolminaisuudessa.

Hepr. 7:3 puhuu Melkisedekistä Jumalan Pojan esikuvana ja ilmoittaa hänet iankaikkiseksi persoonaksi, »Jolla ei ole päivien alkua eikä elämän loppua.» Persoona, jolla ei ole päivien loppua eikä elämän alkua, ei voi olla muu kuin iankaikkinen Jumala.

Eräs mahtavimpia kuvauksia Jeesuksen jumaluudesta löytyy Johanneksen evankeliumin l. luvusta: »Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala» (Joh. 1:1). »Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä» (Joh. 1:14).

Yksikään sisälukutaitoinen ei voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että Sana, ainokainen Poika, oli Jumala. Asia sanotaan selvästi: »Sana oli Jumala». Jehovan todistajatkin myöntävät: »Tietysti sellainen Raamatun lukija, joka käyttää yleisestihyväksyttyjä käännöksiä, sanoo heti: 'Eihän sen tietämisessä, kuka Sana on, pitäisi olla mitään vaikeuksia. Siinähän sanotaan selvästi, että Sana on Jumala, ja Jumala on Jumala'.» (Sana, kuka hän oli Johanneksen mukaan, Jehovan todistajat, Tikkurila 1962, s. 4).

Raamatun ilmoitukseen »Sana oli Jumala» Jehovan todistajat tarjoavat lukuisia selityksiä. Heidän mielestään Sana, joka oli Jumala, ei voi mitenkään olla kirjaimellisessa mielessä Jumala, koska sanotaan: »Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala». Jehovan todistajat kysyvät: »Miten Jumala voisi olla Jumalan luona?» Tämä ihmisjärjen »harakiri» ei tee tyhjäksi Jumalan omaa ilmoitusta. Ykseys kolminaisuudessa ja kolminaisuus ykseydessä on muuttumaton Raamatun periaate. Tähän sopii hyvin huonosti Jehovan todistajien pilkallinen puhe »kolmasosa-Jumalista».

Jehovan todistajat vetoavat siihen, että Johanneksen evankeliumin alussa esiintyvässä lauseessa: »Sana oli Jumala» ei Jumala-sanan edessä ole kreikan kielessä määräävää artikkelia. Kun kuitenkin tarkastellaan koko Johanneksen evankeliumin l. luvun ilmoitusta Sanasta, joka oli Jumala, ei jää sijaa tulkinnoille. Jakeessa 3 julistetaan: »Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on». Jae 4 jatkaa: »Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus».

Kun ilman Sanaa ei ole syntynyt mitään, niin Sanan on täytynyt olla aina olemassa. Sana, Kristus, ei ole luotu enkeliolento. Kun hänessä oh' elämä ja hän itse sanoi: »Minä olen elämä», niin johtopäätös on selvä: Sana oli Jumala. Paavali vahvistaa asian kirjeessään kolossalaisille: »Hän oli ennen kaikkea, ja hänessä pysyy kaikki voimassa» (Kor. 1:17). Persoona, joka oli ennen kaikkia - näkyväisiä ja näkymättömiä - ja jossa kaikki pysyy voimassa, ei voi olla enempää eikä vähempää kuin kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala. Hänen luomisensa jälkeenpäin ei mitenkään sovi Raamatun kuvaan. Jo Jesaja puhui samasta asiasta: »Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule» (Jes. 43:10). Vartiotorni opettaa Jeesuksen olevan, ei kaikkivaltias ja iankaikkinen, vaan jälkeenpäin luotu, pienempi, voimallinen jumala. Äsken luettu jae ilmoitti kuitenkin selvästi: »Ennen minua ei ole luotu yhtäkään Jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.» Tämä iankaikkinen Jumala sanoi palvelijoilleen: »Te olette minun todistajani.»

Kun Jeesus antoi tehtävän omilleen, hänen sanansa kuuluivat: ». . . vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja, tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka» (Apt. 1:8). Uuden liiton Jumalan palvelijat on siis kutsuttu Jeesuksen todistajiksir jotta ihmiset ymmärtäisivät, että »minä se olen».

Jesajan kirjassa on jälleen tärkeä kohta: »Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtäkään jumalaa» (Jes. 45:5). Jakeissa 14-15 näemme Kristuksen: »Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa. Totisesti sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.» Tämäkin kohta julistaa kolminaisuuden ykseyttä ja ykseyden kolminaisuutta. Samalla julistetaan salattua Jumalaa, Israelin Jumalaa, Vapahtajaa. Me kaikki tiedämme varmasti, kuka on Vapahtaja. Vapahtaja on Jeesus Kristus, ja edellä mainittu Raamatun kohta ilmoittaa Vapahtajan olevan salattu Jumala. Kristus ja hänen iankaikkinen jumaluutensa näyttävät todella olevan salaisuuksia monille nykyäänkin. Mutta jokaisella on mahdollisuus tulla tuntemaan Jumalan salaisuus: Kristus. »Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän (Jeesus), joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut (Ihmisen Poikana) Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen» (1. Tim. 3:16).

Tästä salatusta Jumalasta, Vapahtajasta, Paavali puhuu myös kirjeessään Timoteukselle: »Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten Vapahtaja, varsinkin uskovien» (1. Tim. 4:10).

Jehovan todistajat näkevät paljon vaivaa »valtakunnan-evankeliumin» hyväksi. Heillä on toivo »mahdollisesta pelastumisestaan Harmagedonista». Mutta tämä toivo on valitettavasti pettävää, jos ei ole sydämen uskoa elävään Jumalaan, joka tahtoisi tulla kaikkien Vapahtajaksi.

Tuntuu käsittämättömältä, että Raamattua voidaan lukea, näkemättä sen selkeää ilmoitusta Jeesuksesta. Syy tähän Jehovan todistajien kohdalla on siinä, että he eivät kykene näkemään tai eivät halua nähdä Raamatun tekstiä sellaisena, kuin se on. He ovat tottuneet katsomaan sitä Vartiotorniseu-ran »suodattimen» lävitse. Uuden maailman raamatunkäännös (UM) on myös omiaan pitämään heitä väärän evankeliumin lumoissa. Roomalaiskirjeessä on tyyppiesimerkki edellä mainitun käännöksen menetelmistä. Meidän kirkkoraamatussamme jae kuuluu näin: ». . . heidän (Israelilaisten) ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen» (Room. 9:5). UM:n teksti on tällainen: ». . . joille esi-isät kuuluvat ja joista Kristus (polveutui) lihan mukaan: Jumala, joka on yli kaiken, (olkoon) siunattu ikuisesti. Aamen.» Näin »vapaa» käännös ei tuo esille alkuperäistä sanomaa hänestä, joka on yli kaiken.

Jeesuksen jumaluutta korostavia Raamatun kohtia on lukuisa joukko. Viittaan vielä erääseen: »Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen. Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä» (1. Joh. 5:20).

Sydämeni hartain toivomus ja rukous on, että kaikki ihmiset kaikkialla saisivat tämän ymmärryksen tunteakseen sen Totisen. Jeesus Kristus on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Kukaan muu, kuin totinen Jumala ei voi olla iankaikkinen elämä.

3. Takaisin tuleva Herra

Tärkein Jehovan todistajien opin painopiste lienee Jehovan nimen kunniaan saattaminen. Pelkistetysti sanottuna tämä merkitsee vain Isän Jumalan tunnustamista Jumalaksi ja sitä, että hänestä käytetään nimeä Jehova. Kysymys on pitkälti tekninen ja kieliopillinen. Jehovan todistajien mukaan eivät iankaikkista elämää peri muut kuin ne, jotka tätä nimeä käyttävät ja saattavat sen kunniaan. Kristuksen persoona jää tässä toisarvoiseksi, ja hänen kunnioittamisen-sa on vain näennäinen, vähemmän tärkeä sivuasia. Tällainen käsitys on Raamatulle täysin vieras ja palvelee yksinomaan Vartiotorni-järjestelmän etuja.

Jehova-nimen taustaa

Jumala on eri aikoina tehnyt itseään tunnetuksi eri nimillä. Vasta Moosekselle hän ilmoitti itsensä nimellä Jahve. Alunperin Jahve nimi muodostui kerakkeista jhvh. Nimeä alettiin myöhemmin pitää liian pyhänä ihmisen lausuttavaksi, ja papit ja kirjanoppineet kielsivät sen käyttämisen, ettei kukaan rikkoisi lakia käyttämällä nimeä väärin. Jahve nimen asemasta tuli käyttää Adonai, Jehovan todistajat vetoavat siihen, että Vanhassa testamentissa käytettiin myös isännästä ja aviomiehestä kohteliasta puhuttelunimeä 'herra'. On kuitenkin huomattava, että tällöin oli kyseessä heprean sana adon, kun taas Jumalasta puhuttaessa käytettiin muotoa Adonai. Herra, ja niinpä meidänkin kirkkoraamatussamme Jahve on aina käännetty sanaksi 'Herra'. Siten esimerkiksi 2. Moos. 6:3 kuuluu: »ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta niinelläni 'Herra' (Jahve) en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.»

Myöhemmin jhvh-konsonanttiyhdistelmän alkuperäinen ääntämistapa on aiheuttanut tutkijoille jonkin verran päänvaivaa. Jehovan todistajat käyttävät »Jumalan nimen kun-niaansaattamisessaan» Jehova-nimeä, mutta tämä ääntämistapa ei ole oikea.

Lähinnä alkuperäistä on tutkijoiden mukaan nimi Jahve. 2. Moos. 3:14 perusteella Jahve-nimeen liittyisi merkitys 'Minä olen'. Mitä kaikkea tähän ilmaisuun sisältyy, sitä emme kykene täydellisesti tulkitsemaan. Mutta saatamme aistia sanoissa 'Minä olen' koko jumalallisen olemuksen ja olemisen iankaikkisen ja kaikkivoivan läsnäolon. Hänen joka esittelee itsensä sanoilla 'Minä olen', ei ollut tarvis selitellä, kuka, mistä ja miksi hän on. Hänen ei välttämättä ollut edes tarvis ilmaista itseään ihmisen tulkittavissa olevalla nimellä. Hän oli ja on A ja O, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. Ilman häntä ei ole mitään! Tämä suvereeni, ehdoton 'Minä olen' saattoi kysyä kapinoivalta Jobiltakin: »Missä olit silloin, kun minä maan perustin?» (Job. 38:4). Ehdottoman iankaikkisuuden ja vallan edessä Job perui puheensa ja katui tomussa ja tuhassa kapinointiaan.

Myös Jeesus käytti itsestään jo ihmisen Poikana vaeltaessaan esittelymuotoa 'Minä olen'. Itseasiassa hänet tuomittiin kuolemaankin juuri tämän perusteella - Jumalan pilkasta. Kun Raamattu käyttää Jeesuksesta nimeä Herra (Adonai), siihen sisältyy kaikki se jumalallisuus, arvovalta ja kaikkivaltius, joka Jahve-nimeen liittyy (ks. esim. Room. 10:9-13; Room. 14:8-11; 1. Kor. 2:8; 1. Tim. 6:14-16; Ilm. 17:14).

Raamatussa on maininta myös muista »herroista ja jumalista», kun on kyse epäjumalista, ihmisistä tai muusta sellaisesta, mutta tällöin ei nimityksellä ole mitään Jumalallista taustaa, Jeesus on Raamatun ilmoituksen mukaisesti Herra tämän sanan korkeimmassa, jumalallisessa, iankaikkisessa merkityksessä.

Raamattu puhuu hyvin paljon sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa Jeesuksen takaisin tulemisesta. (Jehovan todistajat ilmoittavat tämän jo tapahtuneen.) Takaisin tuleva Jeesus esitellään Raamatussa kiistattoman selvästi Herrana (Jahvena) ja Jumalana, eikä suinkaan enkeli Miikaelina tai jonakin muuna pienempänä, luotuna olentona. Jesajan kirjassa sekä Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa on sama ennustus: »Huutavan ääni kuuluu: 'Valmistakaa Herralle tie, erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme'» (Jes. 40:3; Matt. 3:3; Mark. 1:3). Lukemamme perusteella on selvää, että huutava ääni kulkee Herran, meidän Jumalamme, edellä. Itse Herra, Jumala oli tulossa! Tämä oli ennustus Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta maan päälle (lihaan syntyminen). Huutava ääni, Herran, Jumalan edelläkävijä, oli Johannes Kastaja. Luukas kirjoittaa Johanneksesta: »Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, ja sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään» (Luuk. 1:76).

Rehellinen lukija - Jehovan todistajakaan - ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että Johannes oli Jeesuksen, Nasaretin profeetan, edellä kävijä. Johanneksen jälkeen tuli Jeesus, Herra ja Jumala, jonka esiairueena Johannes kulki. Mutta tämä Herra, Jumala, tuli ihmiseksi ja Johanneskin tunnusti: »Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan» (Joh. 1:31). Nämä asiat tulevat täysin selviksi jo kirkkoraamatustamme - suomen kielellä. Asiaa ei voida tehdä tyhjäksi mihinkään muuhun käännökseen vetoamalla.

Jehovan todistajat sivuuttavat täysin sen tosiasian, että Jeesuksesta käytetään jo Vanhan testamentin heprealaisissa kirjoituksissa ehdotonta Jumalan nimitystä JHVH - Jahve - Jehova. Näin on muun muassa lukemassamme Jesajan kirjan ennustuksessa ja useissa muissa kohdissa. Jes. 40:3 luetaan siis näin: »Huutava ääni kuuluu. Valmistakaa Jahvelle tie.» Ja kuten totesimme, tämä Jahve, jonka edellä Johannes kulki, ei ollut kukaan muu kuin Jeesus Kristus. Vanhan testamentin ennustukset Jeesuksen toisesta tulemuksesta maan päälle puhuvat Jeesuksesta nimenomaan Jahvena - Herrana - Jumalana.

Katsomme muutamia kohtia: »Ja Herra (Jahve) on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan. Sinä päivänä on Herra (Jeesus=Jahve) suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumalolento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä. Mutta sinä päivänä minä (Jeesus=Jahve) . . . vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun (Jeesukseen = Jahveen), jonka ovat lävistäneet» (Sak. 12:7-10). Tämän selvemmin ei asiaa voida esittää.

Herra on tuleva vapauttamaan kansansa. Ja tämä takaisin tuleva Herra on Jeesus - Jahve. Sakarja vahvistaa vielä asian: »Katso Herran (Jahven) päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan . . . Hänen (Herran=Jeesuksen = Jahven) jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen etelään päin. Ja te (Israelin pelastuva jäännös) pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani (Jeesus=Jahve), tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi» (Sak. 14:1-5).

Yhteenvetona edellä luetusta toteamme, että Herra on tuleva pelastamaan Israelin jäännöksen Harmagedonilta. Hänen paluunsa tapahtuu maantieteellisesti tarkoin ilmoitetussa paikassa, Öljymäellä. Tämä Herra, minun Jumalani, on kiistattomasti Jeesus, Jahve. Uusi testamentti puhuu samasta asiasta: »Katso hän (Jeesus) tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät (Israelin kansa), ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti amen. 'Minä (Jeesus) olen A ja O', sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, (Jeesus) Kaikkivaltias» (Ilm. 1:7-8).

Jehovan todistajat selittävät Jeesuksen, luodun olennon, enkeli Miikaelin tulon tapahtuneen vuonna 1914 näkymättömässä läsnäolossa (parrusiassa). Mutta Raamattu puhuu, kuten olemme havainneet, Jeesuksesta Herrana, Jumalana, Kaikkivaltiaana, joka tulee kerran takaisin näkyvällä tavalla. Hän tulee samalla tavalla, kuin hänet otettiin taivaaseen - ja hän tulee myös samaan maantieteelliseen paikkaan, Öljymäelle (ks. Apt. 1:9-12). Miika antaa kirjaimellisen, suurenmoisen ennustuksen: »Sillä katso, Herra (Jeesus= Jahve) lähtee asumuksestaan, astuu alas ja polkee maan kukkuloita» (Miika 1:3). (Ks. myös Miika 4:7; Ilm. 22:20-21).

Kaiken edellä luetun ja lukuisten muiden Raamatun todisteiden jälkeen tuntuu vaikealta käsittää, että on olemassa suurehko maailmanlaajuinen järjestö, jonka jäsenillä on niin harhautunut kuva Jeesuksen persoonan todellisesta olemuksesta. Mutta jo apostoli Juuda totesi aikoinaan: ». . . kieltävät meidän ainoan Herramme ja valtiaamme, Jeesuksen Kristuksen» (Juud. 4). Näin tekivät nekin, jotka olivat ristiinnaulitsemassa Kristusta. Näin on tehnyt ja tekee myös Vartiotorni-seura - ja miljoonat Jehovan todistajat - toiset tieten, toiset tietämättään.

Paavali kirjoitti korinttolaisille: ». . . sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet» (1. Kor. 2:8). Tämä jae puhuu juuri samasta kirkkauden Jahvesta - Herrasta, jonka jo Vanhan testamentin kirjoitukset ilmoittivat tulevan takaisin. Jehovan todistajien raamatunkäännöksensuomennos puhuu »loistoisasta Herrasta». Liekö tarkoitus tehdä kohta epäselvemmäksi siksi, ettei haluta tunnustaa Jeesusta iankaikkiseksi Herraksi ja Jumalaksi.

Antikristuksen henki tekee jo maailmassa työtään, ja se henki kieltää meidän ainoaa Herramme ja valtiaamme. ». . . yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa» (1. Joh. 4:3). On syytä muistaa ja edelleenkin vakavasti painottaa aiemmin mainittuja Jeesuksen sanoja: »Sentähden minä sanon teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne» (Joh. 8:24).

Jeesus voidaan tunnustaa profeetaksi, mutta se ei riitä. Jeesus voidaan tunnustaa ihmiskunnan suurimmaksi opettajaksi, mutta se ei riitä. Jeesus voidaan tunnustaa voimalliseksi, mutta se ei riitä. Hänet tulee tunnustaa juuri siksi, joka hän kirjoitusten mukaan ehdottomasti on: »Minun Herrani, ja minun Jumalani» (Joh. 20:28). Ellemme usko, niin mekin kuolemme synteihimme.

4. Jeesuksen »kaksoisrooli»

Kun Jehovan todistajille puhuu Jeesuksen iankaikkisuudesta, kaikkivaltiudesta ja jumaluudesta, he sanovat: »Jos Jeesus on Jumalan ainoa poika, Herra, Jumala, yhtä olemusta Isän kanssa, niin kuinka sitten voidaan käsittää seuraavanlaiset Raamatun kohdat: 'Isäni on suurempi kaikkia' (Joh. 10:29) ja 'Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin' (Matt. 24:36)?» Edelleen Jehovan todistajat kysyvät: »Kuinka selitetään se, että Jeesus maan päällä ollessaan rukoili Isää - ja hänen sanotaan rukoilevan meidän puolestamme tänäkin päivänä?»

Avain Jeesuksen persoonan ymmärtämiseen ja kolminaisuuden oivaltamiseen on Jeesuksen »kaksoisrooli». Jos tajuamme tämän, meille ei koskaan tule umpisolmua näiden asioiden suhteen.

1. Jeesuksen alkuperäinen asema oli ja on Jumalan Poika. Kuten olemme Raamatusta nähneet, vain Jeesuksesta voidaan käyttää Jumalan Poika -nimitystä ainokaisena Poikana, joka on yhtä olemusta Isän kanssa.

2. Jeesuksen »toinen rooli» oli ja on Ihmisen Poika. (Tämän teoksen yhteydessä käytämme Ihmisen Poika -nimitystä ensisijaisesti kuvaamaan Jeesuksen lihaan tulemista.)

Jeesuksen alkuperäinen asema siis oli ja on Johanneksen ilmoittama: »Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala» (Joh. 1:1). Johannes jatkaa jakeessa 14: »Ja sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.» Tämä on suora kuvaus Jeesuksen, Jumalan ainoan Pojan, syntymisestä lihaan, ihmiseksi maan päälle.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo Jeesuksen sanoneen Isälle: ». . . ruumiin sinä minulle valmistit» (Hepr. 10:5). Miksi Sanan, Jumalan, täytyi tulla lihaan, ottaa ihmisruumis, tulla ihmiseksi? Syntiinlankeemus tapahtui lihassa, ja Jumalan ikuisen lain mukaan myös sovituksen täytyi tapahtua lihassa. Jumala ei tietenkään voinut tulla kohtaamaan kiusauksia, syntiä, saatanaa Jumalana. (Silloinhan vihollinen ei olisi voinut häntä kiusata.) Mutta langenneen Aadamin jälkeläinen ei kelvannut sovittajaksi. Sovittajan täytyi olla synnitön kuten Aadam alkuperäisessä olotilassaan. Langenneen Aadamin verenvioilla varustettu ihminen ei ollut kelvollinen eikä kykenevä sovittajaksi. Jo vanhassa liitossa uhrin tuli olla virheetön, ja näin myös uuden liiton sovittajan oltava virheetön (ks. 1. Piet. 1: 18-19).

Lääketieteen mukaan lapsi perii isänsä veren. Niinpä sovittajalla ei saanut olla suonissaan isänsä puolelta langenneen Aadamin suvun virallista verta. Tämän vuoksi neit-seestä syntyminen on luovuttamaton raamatullinen tosiasia. Monet liberaaliteologit kieltävät neitseestäsyntymisen ymmärtämättä sen hengellistä taustaa. Neitseestä syntyminen ei mahdu heidän »järkeensä» , ja siksi se kielletään.

Raamatussa sanotaan: ». . . sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta» (Luuk. 1:37). Toteamme siis, että sopi asia järkeen tai ei, Jumalalle on kaikki mahdollista! Sovittajalla ei voinut olla ihmisisää ja hänen saastunutta vertaan, mutta ihmisäiti hänellä sen sijaan saattoi olla ja oli. Muistammehan, että Jehovan todistajat puhuvat Jeesuksen äidistä »taivaallisena vaimona - järjestönä», koska heidän oppinsa kieltää Jeesuksen olevan Isästä, yhtä olemusta Isän kanssa. Jehovan todistajat sanovat: »Mutta kun 'Sana tuli lihaksi', niin kolminaisuusopin kannattajien mukaan Mariasta tuli Jumalan äiti. Mutta koska he sanovat Jumalan olevan kolminaisuus, niin juutalaisesta neitsyestä tuli siis ainoastaan Jumalan kolmasosan äiti . . .» (»Sana» kuka hän on Johanneksen mukaan, Jehovan todistajat, Tikkurila 1962, s. 13).

Tosiasiassa valtaosa kolminaisuusopin kannattajista ei ole koskaan väittänyt, että Mariasta tuli Jumalan äiti - tai Jumalan kolmasosan äiti. Edellä oli jo puhetta siitä, mitä Raamatussa sanotaan Melkisedekistä Jumalan Pojan esikuvana. »Hänellä ei ole päivien alkua», ilmoittaa Raamattu. Tämä on tietenkin ilmoitus Jeesuksen alkuperäisestä jumalallisesta asemasta. Näinollen ei Maria eikä kukaan muukaan ole Jumalan tai kolmasosan äiti. Puhe Mariasta Jumalan äitinä on katolisen kkkon harhaa, ja sikäli kuin sitä esiintyy jossain muualla, on se aivan yhtä suurta harhaa. (Mariakulttiin liittyy myös oppi Marian »ikuisesta neitsyydestä», jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.) Jumalalla ei ole äitiä, mutta Ihmisen Pojalla täytyi olla äiti. Hänen iankaikkisuudellaan ei ole alkua, mutta hänen maallisella elämällään täytyi olla alku. Niinpä Jumala valitsi maallisen äidin tehtävään Marian, ja näin »Sana tuli Uhaksi».

Filippiläiskirjeessä on kuvaus siitä, miten Jumalan Poika tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi ja hänet havaittiin olemukseltaan, ei sellaiseksi kuin Jumala, vaan sellaiseksi kuin ihminen (Fil. 2:6-8). »Hän nöyryytti itsensä ...» Tämä Jeesuksen tie ylhäältä alas merkitsi maan alimpiin paikkoihin tulemista (ks. Ef. 4:9). Lihaksi tullut Jumalan sana luopui vapaaehtoisesti kirkkaudestaan ja tuli toiseksi Aadamiksi - viimeiseksi Aadamiksi maan päälle, kuten Raamattu sanoo. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ». . . vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä» (Hepr. 4:15). »Jumala ei ole pahan kiusattavissa» (Jaak. 1:13). Jumalan Pojan piti tulla ihmiseksi kohtaamaan ihmisen kiusaukset ja vihollinen ihmisenä - Aadamin tasolla. Jeesus nöyryytti itsensä. Hän tunnusti Ihmisen Poikana Isän suuremmaksi ja alistui elämään inhimillisten rajoitusten alaisena. Jeesus rukoili Ihmisen Poikana Isää ja tunnustautui hänestä riippuvaiseksi » . . . joka ei . . . katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen» (Fil. 2:6).

Jeesus oli sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika, mutta hän kieltäytyi käyttämästä jumalallista valtaa omaksi hyväkseen. Juuri tässä ehkä syvimmin ilmenee Jeesuksen uhrin ja voiton käsittämätön suuruus. Jos Jeesus olisi käyttänyt jumalallista alkuperäistä asemaansa ja valtaansa omaksi hyväkseen, ihmiskunta olisi jäänyt iäksi sovittamatta. Kiusauksen korvessa ollessaan Jeesus kieltäytyi muuttamasta kiviä leiviksi, vaikka vihollinen kiusasi ja ivasi häntä 40 vuorokauden paaston jälkeen (ks. Luuk. 4:3). Jeesus kieltäytyi myös esittelemästä Jumalallista valtaansa, kun perkele herjasi ja kiusasi häntä pyhäkön harjalla: »Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, että he varjelevat sinua'» (Luuk. 4:9-10).

Jeesus kieltäytyi kaikesta maailman loistosta ja kunniasta, jota saatana tarjosi hänelle, jos Jeesus kumartaisi häntä. Jeesus kieltäytyi myös käyttämästä Jumalallista valtaa vihollisten tuhoamiseksi Getsemanen puutarhassa. Jeesus kieltäytyi astumasta alas ristiltä, kun häntä herjattiin: ». . . auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä» (Matt. 27:40).

Jeesus olisi voinut käyttää alkuperäistä asemaansa ja valtaansa ja muuttaa kivet leiviksi. Hän olisi voinut muuttaa kivet leiviksi ja ravita itsensä. Hänellä oli mahdollisuus saada koko maailman loisto ja kunnia. Hän olisi voinut tuhota vihollisensa Getsemanessa, ja hän olisi myös voinut astua alas ristiltä ja tuhota vihollisensa Golgatalla. (Tämä jumalallinen valta esiteltiin hänen omilleen muun muassa silloin, kun Jeesus käveli vetten päällä ja tyynnytti myrskyn sanallaan.) Mutta jos Jeesus olisi valinnut toisen tien, niin vihollinen olisi tehnyt tyhjäksi lunastussuunnitelman. Me olisimme edelleen »ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa» (Ef. 2:12). Kulkiessaan »Aadamina» Ihmisen Pojan tien Jeesus saattoi tulla »uuden liiton välimieheksi» ja ylimmäiseksi papiksi. Välimiehenä Jeesus on Ihmisen Poika, »ihminen Kristus Jeesus» (1. Tim. 2:5).

Heprealaiskirjeessä on maininta pojasta, joka on tullut iankaikkisesti täydelliseksi (Hepr. 7:28). Mutta tämä tarkoittaa nimenomaan Jeesuksen elämää Ihmisen Poikana - uskollisuutta, kuuliaisuutta ristinkuolemaan saakka. Viimeinen Aadam toimi kaikessa virheettömästi ja tuli ihmisen Poikanakin iankaikkisesti täydelliseksi. Hän onnistui siinä, missä ensimmäinen Aadam ja kaikki hänen jälkeläisensä epäonnistuivat. Roomalaiskirjeessä puhutaan siitä, miten Jeesus on »kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa» (Room. 1:4), mutta tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta ylösnousemuksen jälkeen tai kasterannassa, kuten Jehovan todistajat opettavat. »Jumala lähetti ainokaisen poikansa maailmaan» (1. Joh. 4:9). Jeesus on ollut Jumalan Poika, yhtä olemusta Isän kanssa iankaikkisesti - mutta oltuaan Ihmisen Poikana kuuliainen loppuun saakka, »opittuaan siitä, mitä hän kärsi» (Hepr. 5:8), hänet korotettiin täydellisen elämän, lunastustyön, kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen sinne, mistä hän oli lähtenytkin.

Efesolaiskirjeen mukaan Jeesus on asetettu »korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa» (Ef. 1:21).

Tuleeko Jeesus menettämään kaikkivaltiutensa?

Edellä luetun jakeen mukaan Jeesus-nimi on siis korkeammalla kaikkea - ei ainoastaan tässä maailmanajassa vaan myös tulevassa. Tämän jakeen tullessa esille Jehovan todistajat viittaavat mielellään Korinttolaiskirjeeseen: »Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa» (1. Kor. 15:28). Romuttaako tämä jae Raamatun muun opetuksen Jeesuksen iankaikkisesta jumaluudesta ja vallasta? Jehovan todistajat selittävät, että Jeesus on luotu enkeliolento ja tulee iankaikkisuudessa olemaan asemaltaan vähäisempi. Mutta tässäkin on kysymys Jeesuksen kaksoisroolista: Jumalan Poika - Ihmisen Poika. Ihmisen Poikana Jeesus tulee kyllä kerran luovuttamaan vallan Isän käsiin. Taivaallinen Isä ei ole ainoastaan Iankaikkisen, ainokaisen Poikansa Isä, vaan hän on yhtä hyvin Isä myös lihaksi tulleelle Jeesukselle, Ihmiselle, Ihmisen Pojalle.

Vaikka Jeesus on nyt Isän oikealla puolella, alkuperäisessä asemassaan, hänen tehtävänsä Ihmisen Poikana jatkuu edelleen. Hän tulee kerran takaisin Herrana ia Jumalana, mutta hän tulee myös Ihmisen Poikana (ks. Matt. 24:37; Dan. 7:13, 14). Kun Jeesus on kukistanut kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman, hän luovuttaa Ihmisen Poikana valtakunnan Isän haltuun. Tuleva maailmanaika tulee jatkumaan iankaikkisesti, ja me luimme Efesolaiskirjeestä, että Jeesuksen suuruus ja kaikkivaltius tulee olemaan sama myös tulevassa maailmanajassa! Kun muistamme Jeesuksen kaksoisroolin, niin tämän käsittäminen ei tuota vaikeuksia.

Raamattu kertoo useissa kohdin Jeesuksen iankaikkisesta valtakunnasta ja vallasta: ». . . ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman» (Luuk. 1:33). Korinttolaiskirjeen maininta, jonka mukaan Jumala on kaikki kaikissa, on ymmärrettävä, ei Jeesuksen Jumaluuden mitätöimiseksi, vaan kolminaisuuden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseydeksi, sillä »Jumala on yksi». Näin tulee olemaan myös iankaikkisuudessa, tulevassa maailmanajassa. Sakarja sanoo: »Herra (Jeesus=Jahve) on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi» (Sak. 14:9). Mehän tiedämme, että meidän Herramme Jeesus Kristus tulee kerran näkyvästikin olemaan maan kuningas, ja hän tulee aina olemaan yhtä olemusta Isän kanssa. »Sinä päivänä Herra on oleva yksi.»

Ilmestyskirjassa on hyvin mielenkiintoinen tulevaisuuden kuvaus: »Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin (huom. yksikkö) on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä» (Ilm. 22:3). Jeesus oli Ihmisen Poika, »Jumalan Uhrikaritsa». Vaikka hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas, hän on myös Karitsa, joka on päästänyt meidät synneistämme verellänsä. Edellä mainittu Raamatun jae osoittaa selvästi, että Jeesuksen arvovalta ei tule murentumaan tai vähentymään tulevassa maailmanajassa. Johannes näki taivaassa Jumalan ja Karitsan valtaistuimen. Johannes ei nähnut Jumalan valtaistuinta - ja Karitsan valtaistuinta erillisinä. Johannes ei myöskään nähnyt Isän istuvan suurella ja Pojan pienellä valtaistuimella. Isä ja Poika istuvat samalla valtaistuimella! »Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva.» Jumala on siis oleva yksi, mutta samalla kun näemme tämän, näemme Herrassamme myös Karitsan. Athanasioksen uskontunnustusta lainataksemme: »On yksi Jumala kolmessa persoonassa, ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa.»

Johannes näki Jumalan ja Karitsan valtaistuimen, ja hän näki, miten hänen palvelijansa palvelivat häntä (huom. yksikkö). Ei siis Sanottu, että hänen palvelijansa palvelivaf heitä - vaan häntä. Muutenhan ei voisi ollakaan, sillä jo maan päällä eläessään Jeesus ilmoitti olevansa yhtä Isän kanssa. »Minä ja Isä olemme yhtä» (Joh. 10:30). Jehovan todistajat selittävät tätä niin, että Jeesus ja Isä olivat yhtä mieltä, pitivät kaikessa yhtä niin kuin kaksi ihmistä, joista voidaan sanoa: »He ovat yhtä, ja he pitävät yhtä.» Mutta tämä ei ole sopusoinnussa muiden sanankohtien kanssa, joissa korostetaan Jeesuksen jumaluutta ja iankaikkisuutta. Filippus sanoi hänelle: »Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme» (Joh. 14:8-9). Jeesus sanoi hänelle: »Niin kauan minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.» Tämäkin kohta julistaa väkevästi Isän ja Pojan iankaikkista ykseyttä. Jehovan todistajat sanovat: »Jeesus jäljitteli Isäänsä. Hän oli hänen kaltaisensa siinä määrin, että Jeesuksen näkeminen oli samaa kuin olisi nähnyt hänen Isänsä» (»Sana» kuka hän on Johanneksen mukaan, s. 42). Jeesuksesta tehdään siis vain jäljittelijä, ei muuta. Mutta tällainen oppi on kaukana Raamatun julistuksesta, jossa »Isä ja minä olemme yhtä».

Samassa kirjasessa todetaan: »Jeesus luokitteli siten itsensä Jumalan järjestön, Siionin, toisten lasten joukkoon» (s. 43). Joudumme syvästi valittaen toteamaan, että Vartiotorniseura on luokitellut kaikkivaltiaan, Isän ainokaisen Pojan, kovin alas, ja tällöin se syyllistyy Jumalan pilkkaan. Jeesuksen sanoihin: »Joka on nähnyt minut, se on nähnyt Isän», Jehovan todistajat vastaavat: »Mutta raamattuhan sanoo, ettei Jumalaa ole kukaan koskaan nähnyt. Opetuslapsethan näkivät Jeesuksen. Jos Jeesus siis oli Jumala, niin hänethän oli myös nähty.» Totta - toinen puoli - mutta tässä on korostettava, että se Jeesuksen maallinen ruumis, jonka opetuslapset näkivät, oli Ihmisen Pojan ruumis, ja näin ollen opetuslapset eivät maallisin silmin nähneet Jumalaa Jumalana keskuudessaan. Asian ei pitäisi olla vaikeasti ymmärrettävä. Jeesuksen alkuperäinen asema oli ja on kuitenkin iankaikkisesti sama, ja hän saattoi sanoa: »Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.» Isän ja Pojan ykseyttä julistetaan myös Heprealaiskirjeessä: ». . . ja joka (Jeesus), ollen hänen (Isän) kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa» (Hepr. 1:3).

Jeesuksesta käytetään sanoja »hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva». Kun Jeesus on Isän kirkkauden säteily, on hän myös yhtä olemusta kuin Isä. Joku on verrannut jakeen kuvausta aurinkoon. Aurinko ja auringon säteet eivät ole eri olemusta eikä toisen alkuperä ole toista aikaisempi. Auringon säteet ovat yhtä olemusta auringon kanssa. Isän kirkkauden säteilynä Kristus ja Isä ovat yhtä. Jehovan todistajat pyrkivät tekemään Jeesuksesta vain jälkeenpäin tehdyn »keinoauringon» , mutta tämä ei ole Raamatun sanan mukaista.

Jeesuksesta Isän olemuksen kuvana tulee mieleen Kolossalaiskirjeen maininta: »Sillä hänessä asuu Jumaluuden koko täyteys ruumijllisesti» (1. Kor. 2:9). Jehovan todistajat eivät myönnä Jeesusta Jumalan olemuksen todelliseksi kuvaksi. He antavat hänelle vain halvan jäljennöksen arvon. »Jeesus vain jäljitteli Isää.» Jehovan todistajat eivät myöskään anna Jumaluuden koko täyteyttä Jeesukselle. He antaisivat hänelle vain pisaran jumalallisuutta. Se ei vähennä meidän Herramme olemuksen jumalallista täyteyttä ja täydellisyyttä, mutta - ja tämä on sanottava vakavasti - se vähentää miljoonien ihmisten mahdollisuuksia tulla tuntemaan Raamatun ilmoituksenmukainen totuus, joka voisi tehdä heidät vapaiksi! Jeesus sanoi: ». . . jos te tuntisitte te tuntisitte myös minun Isäni» (Joh. 8:19).

Tämä järjestys on ehdoton tänäkin päivänä. Jehovan todistajat, jotka julistavat olevansa ainoan tosi Jumalan palvelijoita, ottaisivat vastaan vain Isän, eivät Jeesusta Herranaan ja Jumalanaan. Mutta se on mahdotonta. Aurinko voidaan kohdata vain sen säteissä. Kukaan ei voi matkustaa suoraan aurinkoon. Jumala voidaan kohdata ja omistaa vain Kristuksessa, joka on hänen kirkkautensa säteily.

Se, että tunnustamme Jeesuksen Jumaluuden ja vastaanotamme hänet Herranamme ja Jumalanamme, ei tietenkään tee tyhjäksi Isää ja Pyhää Henkeä. Mutta tie Jumalan yhteyteen on sama. Vain tuntemalla Kristus tunnetaan Jumala. Kun hänessä asuu koko Jumalan täyteys ruumiillisesti, kohtaamme hänen yhteydessään koko iankaikkisen kolminaisuuden. Johannes sanoo selvästi: »Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä» (1. Joh. 2:23).

5. Onko oikein kumartaa, palvoa ja rukoilla Jeesusta?

Vastaus otsikon kysymykseen on hyvin tärkeä. Jos Raamattu vastaa siihen kieltävästi, silloin Jehovan todistajat ovat oikeassa ja silloin Jeesuksen kumartaminen, palvominen ja rukoileminen on epäjumalanpalvelusta. Mutta jos vastaus on myöntävä, Jehovan todistajat ovat väärässä ja heidän tulisi pian polvistua Nasaretin Jeesuksen ristin juurelle.

Jehovan todistajien mukaan Raamattu ei puhu mitään Jeesuksen palvomisesta ja rukoilemisesta. Tarkistetaanpa asia muutamista raamatunkohdista. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kahden Marian ja ylösnousseen Kristuksen kohtaamisesta: »Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: 'Terve teille!' Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä» (Matt. 28:9). Tämän jakeen yhteydessä ei kaikissa käännöksissä käytetä muotoa »rukoilivat häntä». Englanninkielinen King James -käännökseni sanoo: ». . . and worshipped him» (ja palvoivat häntä). Novumin Novum l, Uusi testamentti selityksin. Raamatun Tietokirja, Vantaa 1980. kreikkalaisessa tekstissä esiintyy muoto: ». . . kai prosekynesan auto» (ja kumarsivat häntä).

Ollessaan Ihmisen Poikana kiusauksen korvessa Jeesus torjui saatanan, joka houkutteli häntä kumartumaan eteensä. Jeesus vastasi: »Kirjoitettu on: 'Sinun pitää kumartaman Herraa sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman'.» Kohdatessaan ihmisiä Jeesus ei kuitenkaan kieltänyt heitä kumartamasta, palvomasta ja rukoilemasta itseään. Hän oli Ihmisen Poikanakin hyvin selvillä alkuperäisestä, iankaikkisesta asemastaan. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ei estänyt edellä mainittuja naisia kumartumasta eteensä. Nämä naiset olivat olleet ennen ristiinnaulitsemista kosketuksissa Jeesukseen paljonkin, ja he tunsivat lain määräyksen. Kun he nyt kumarsivat ja palvoivat ylösnoussutta Kristusta, he tiesivät aivan varmasti olevansa Herransa ja Jumalansa edessä. Ellei näin olisi ollut, jo kumartuminen Jeesuksen eteen olisi ollut majesteettirikos ja epäjumalan palvomista. Kun apostoli Johannes Patmoksella aikoi kumartua hänelle ilmestyneen enkelin eteen, enkeli kielsi häntä tekemästä sitä (Ilm. 22:8-9). Mutta koska Jeesus oli ja on paljon enemmän kuin kaikki kymmenet tuhannet enkelit yhteensä, hän salli ihmisten kumartua palvomaan ja rukoilemaan itseänsä (ks. myös Apt. 14:11-15).

Emme ole tässäkään kohden yhden ainoan raamatunkohdan varassa. Johannes kertoo evankeliumissaan siitä, kuinka Jeesuksen parantama, syntymästään saakka sokeana ollut mies kohtasi hänelle tuntemattoman parantajan uudelleen. Tällöin Jeesus esitti hänelle tärkeän kysymyksen: »Uskotko sinä Jumalan Poikaan?» Kun miehelle selvisi, kuka on Jumalan Poika, hän lausui uskontunnustuksensa: »Herra, minä uskon» ja kumartaen rukoili Jeesusta (Joh. 9:38). Tässä kohdin sekä King James -käännöksessä että kreikankielisessä alkutekstissä Novum 2, Raamatun Tietokirja, Vantaa 1981, s. 590. on sanamuoto: ». . .ja palvoi häntä».

Apostolien teoissa kerrotaan marttyyrinä kivisateessa kuolevasta Stefanuksesta: »Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: 'Herra Jeesus, ota minun henkeni!'» (Apt. 7:59). Stefanus oli kilparatansa loppusuoralla ja näki taivaat auenneina. Hän oli ollut palava ja rohkea Jeesuksen todistaja. Vielä viimeisillä hetteillään hän rukoili Jeesusta ja antoi henkensä Herransa ja Vapahtajansa armollisiin käsiin. Apostolien tekojen 19:17:n maininta: »Ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti» on Uuden maailman käännöksen mukaan: »Ja Herran Jeesuksen nimi tuli yhä suuremmaksi». Jeesuksen ylistäminen on vieras asia Jehovan todistajille. Hänen suuruuttaan ja kaikkivaltiuttaan ei tunnusteta. Apostoli Paavali tervehtii Korintossa olevaa seurakuntaa ja kaikkien aikojen kristittyjä kaikkialla seuraavasti: »Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin» (1. Kor. 1:2). Paavali oli entisenä Saulus Tarsolaisena elänyt uskontonsa ankarimman lahkon mukaan fariseuksena (ks. Apt. 26:5). Hän, jos kukaan oli selvillä laista ja kirjoituksista. Ei ole mitään syytä olettaa, että Paavali erehtyi huutaessaan itse avuksi Herran Jeesuksen nimeä (ks. Apt. 22:16) ja kehottaessaan toisiakin niin tekemään. Näin tulisi myös jokaisen Jehovan todistajan tehdä. Vartiotorni syyllistyy syntiin alentaessaan Kristuksen omalle tasolleen. Se on synti siksi, että ihmisille ei Raamatun mukaan ole annettu muuta nimeä, jossa me voisimme pelastua (ks. Apt. 4:12).

Totesimme aiemmin, että Jehovan todistajat ottaisivat Isän mutta eivät Poikaa sellaisena kuin Raamattu hänet ilmoittaa. Tällainen yhteys Isään ei onnistu. Jeesus sanoi jo ihmisen Poikana vaeltaessaan: ». . . että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt» (Joh. 5:23). Kolminaisuuden ykseys on ehdoton ja iankaikkinen. Jumaluuden järjestys on innoitettu meitä varten kiistattoman selvästi. Kunnioittaessamme Poikaa niin kuin Isää kunnioitamme samalla myös Isää ja koko Jumalan kolminaisuutta. Mutta ellemme kunnioita Poikaa, niin kuin Raamattu kehottaa, emme kunnioita myöskään Isää, vaikka Jehovan todistajat uskovatkin näin tekevänsä. Raamatussa sanotaan: »Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne» (Jaak. 1:22). (Ks. myös 2. Kor. 12:8-9; 1. Tim. 1:12).

Voiko rukouksella olla joku muu kohde kuin Jeesus?

Kun meillä siis on Jeesus, niin meillä on myös Isä ja Pyhä Henki. Tällöin voimme rukoilla myös kuten Jeesus ihmisen Poikana ollessaan opetti opetuslapsiansa: »Isä meidän, joka olet taivaissa» (Matt. 6:9). Muistutan kuitenkin vielä, että »kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan (siksi, joka minä olen), hänellä on myös Isä» (1. Joh. 2:23). Ellei meillä ole Poikaa, ellemme kunnioita häntä niin kuin Isää, meillä ei tuolloin Raamatun mukaan ole taivaallista Isää.

Voimme myös rukoilla Isää Jeesuksen nimessä. Jeesus sanoi: ». . . että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi» (Joh. 15:16). Isän edessä ei niinkään luodun - ei edes enkeli Miikaelin - nimi riitä. Hän tunnustaa vain ne, jotka tunnustavat hänen iankaikkisen, kaikkivaltiaan, ainokaisen Poikansa. Vain ihmeellisellä, siunatulla Jeesus-nimellä on katetta Isän edessä.

Alkuseurakunnan esimerkin mukaan voidaan rukoilla myös Herraa Jumalaa, ja lähestyä näin sekä Isää että Poikaa Pyhässä Hengessä. Näemme, että rukous ei ole sidottu vain yhteen muotoon. Ehkä voimme kuvata asiaa näin: On yksi talo, johon on useampia rinnakkaispuhelimia, ja linjoilla on aina tilaa. Tuleeko meidän rukoilla Pyhää Henkeä?

Tämä kysymys on melko vaikea. Raamatussa ei ole varsinaista sanallista selitystä tähän, joten meidän on tyydyttävä johtopäätöksiin muun sanan pohjalta. Minun käsitykseni mukaan Pyhä Henki ei nykyisen maanpäällisen toimintansa aikana johdata meitä rukoilemaan suoranaisesti itseään, vaikka olemmekin rukoillessamme aina kosketuksissa koko kolminaisuuteen. Kysymys ei ole vähäisemmästä arvovallasta vaan paremminkin »työjärjestyksestä» Jumalan kolminaisuudessa. Kun Jeesus vaelsi maan päällä, hän kirkasti ensisijaisesti Isää (ks. Joh. 17:4). Ennen poismenoaan Jeesus antoi lupauksen Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki toimii nyt hänen edustajanaan maan päällä, pääasiallisena tehtävänään kirkastaa Kristusta. Johannes kirjoittaa Jeesuksen sanoneen: »Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille» (Joh. 16:14).

Armotalouskauden keskeisin persoona jumaluudenjärjes-tyksessä on Kristus! Pyhä Henki tahtoo kääntää ihmisen katseen Jeesukseen, kirkastaa hänelle ristiinnaulittua, ylösnoussutta Kristusta. Hän tahtoo ottaa Jeesuksen omasta ja julistaa - antaa - meille. Mitään muuta tietä Jumalalta saamiseen ei ole. Juuri tässä on Jehovan todistajien tragedia. Pyhä Henki ei voi julistaa eikä antaa heille, koska he eivät tunnusta Kristuksen asemaa.

Se, että Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta, ei saa viedä Pojan tunnustamiseen kolminaisuuden kieltämisen kustannuksella. Jeesus yksin -oppi eli ns. branhamilaisuus kieltää kolminaisuuden selittäen, että Raamattu tarkoittaa Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä puhuessaan vain Jeesusta, jonka nimi on Herra Jeesus Kristus. Oppi on kuitenkin vastoin Raamatun kokonaisilmoitusta, sillä Raamatussa puhutaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä selvästi eri käsitteinä. Jumalan pelastusjärjestys sisältää sen, että Pyhä Henki kirkastaa maanpäällisen toimintansa aikana Kristusta, mutta samalla on koko Jumalan kolminaisuus toki läsnä. Me elämme aikaa, jona uskovat toimivat Jeesuksen todistajina. Uskovien tulee julistaa Kristusta (ks. Apt. 8:5; 1. Kor. 1:23). Samalla kun Pyhä Henki kirkastaa sanan kautta Kristusta, Isä vetää ihmistä Henkensä kautta Poikansa yhteyteen (Joh. 6:44). Tässäkin näkyy kolminaisuuden ykseys ja työyhteys. Mutta osoite, johon jokaista syntistä opastetaan, on Kristus. Niinpä Raamatussa ei ole suoranaista kehotusta rukoilla Pyhää Henkeä, vaikka siellä kehote-taankin rukoilemaan Pyhässä Hengessä. »Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa» (Joh. 4:24). Ef. 6:18: ». . . rukoillen joka aika Hengessä». Juuda 20: ». . . rukoilkaa Pyhässä Hengessä». Näyttää siis ilmeiseltä, että ei ole käsketty rukoilemaan Henkeä vaan Hengessä.

Roomalaiskirjeessä on suurenmoinen kuvaus eräästä Pyhän Hengen tehtävästä rukouselämässämme: »Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla» (Room. 8:26). Kristitty on Pyhän Hengen temppeli. On valtavaa, että Pyhä Henki asuu meissä ja toimii rukouksissamme silloinkin, kun emme itse tiedä, mitä ja miten meidän tulisi rukoilla. Ellei näin olisi, rukouselämä olisi inhimillisten ajoitusten ja rajoitusten alainen. Jumalan kolminaisuuden erottamaton ykseys ja tehtäväjärjestys ei ole ihmisen analysoitavissa. Kunnioit-taessamme Poikaa kunnioitamme Isääkin, ja rukoillessamme Pyhässä Hengessä olemme silloin kuten aina yhteydessä koko Jumalan iankaikkiseen kolminaisuuteen.

6. Pyhä Henki

Pyhällä Hengellä, kuten olemme havainneet, on hyvin tärkeä ja keskeinen tehtävä Jumalan toiminnassa. Kaikki Jumalan työ on aina ollut ja tulee olemaan Pyhän Hengen työtä ja toimintaa. Raamattumme alkaa majesteetillisella ilmoituksella: »Alussa loi Jumala taivaan ja maan» (1. Moos. 1:1). Heti seuraavassa jakeessa sanotaan: »Ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.» Sitten jatketaan: »Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus'. Ja valkeus tuli.» Luomistyö jatkui tästä edelleen huipentuen riemulliseen toteamukseen: »Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoi-nensa» (1. Moos. 2:1). Luomisessa, niin kuin kaikessa, mitä Jumala tekee, oli Jumalan kolminaisuus mukana.

Ellei Jumalan Henki, Pyhä Henki, olisi liikkunut vetten päällä ollen mukana luomistyössä, eivät taivas ja maa joukkoinensa olisi voineet koskaan tulla valmiiksi. Ellei Jumalan sana, Jeesus Kristus, olisi ollut mukana, eivät taivas ja maa joukkoinensa olisi milloinkaan tulleet olemattomista olevaisiksi (ks. 1. Kor. 1:16; Hepr. 1:2).

Kristillisissä piireissä ja opetuksissa on melko yleistä, että oivalletaan kyllä Isän ja Pojan toiminta ja asema, mutta Pyhän Hengen toiminta, asema ja olemus jää jotenkin hämäräksi. Pyhä Henki sanana, käsitteenä voi kyllä olla tuttu, mutta käytännössä koko asiaa pidetään jotenkin epämääräisenä, omituisena, ehkä kartettavanakin. Kuitenkin Raamattu sanoo: »Jumala on Henki» (Joh. 4:24). Ilman tätä Henkeä ei itse asiassa ole ollenkaan Jumalaa eikä Jumalan toimintaa. Vain siellä, missä on Pyhä Henki, ovat myös Isä ja Poika (ks. Joh. 14:16, 23).

Teosofia ei myönnä persoonallisen Jumalan olemassaoloa. Tämä toinen meidän aikamme ihmistä yhä suuremmassa määrin kiehtova »itsevalitun viisauden» nimellä kulkeva harhaoppi tekee ihmisestä itsestään Jumalan - vieläpä suurella J:llä. Teosofit sanovat: »Olkaa hyvä ja sanokaa Jumalan, eikä jumalan. Meidän käsityksemme mukaan sisäinen ihminen on ainoa Jumala, josta voimme saada jotakin tietoa» (Teosofian avain. H.P. Blavatsky, Ruusu - Risti - 1954, s. 71). Teosofian jumala on »ikuisesti ilmennyt muuttumaton laki maailmankaikkeudessa». »Kaikkeus kehittyy itse omasta olemuksestaan, kenenkään sitä luomatta» (s. 69). Me tiedämme, että ellei olisi Pyhää Henkeä, ei olisi mitään muutakaan. Ellei olisi kolmiyhteistä Pyhän Hengen kautta toimivaa Jumalaa, mikään ei olisi kehittynyt »omasta olemuksestaan, kenenkään sitä luomatta».

Alkuseurakunnan ja apostolien toiminnasta kertovan kirjan nimi Raamatussa on Apostolien teot». Joku on sanonut, että vielä parempi nimi tälle kirjalle olisi »Pyhän Hengen teot». Eräässä mielessä näin todella on, sillä Pyhän Hengen toiminnastahan kaikessa oli ja on kysymys. Apostolien, kuten yleensä ihmisen, osuus kerrotaan Apostolien tekojen 5:12: »Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä». Tapahtuminen ei ollut - eikä ole - apostolien aikaansaannosta. Pyhä Henki toimi apostolien kätten kautta, apostolien ollessa vain välikappaleita Jumalan työssä.

Jehovan todistajat ja Pyhä Henki

Jehovan todistajat eivät siis usko Jeesusta siksi, joka hän on, mutta tämän lisäksi he kieltävät myös Pyhän Hengen persoonallisuuden ja jumaluuden. Tosin he pyrkivät esiintymään ikään kuin uskoisivat Jeesuksen ja Pyhän Hengen todelliseen olemukseen. Mutta Raamattunsa tunteva kristitty havaitsee pian, että Jeesus ja Pyhä Henki ovat heille vain kulisseja, rekvisiittaa.

Kirjassa Pyhitetty olkoon sinun nimesi sanotaan: »Mutta pyhällä hengellä ei ole persoonanimeä. Syy tähän on se, että pyhä henki ei ole älyllinen persoona. Se on persoonaton, näkymätön toimiva voima ...» (s. 279). Jehovan todistajille Pyhä Henki on siis aivan toista kuin kristityille. Huomasit vannaan, että he kirjoittavat Pyhän Hengen nimen pienellä alkukirjaimella. Heidän mielestään Pyhä Henki on »se», persoonaton, näkymätön, toimiva voima. Uuden maailman käännös käyttää Pyhästä Hengestä usein nimeä »Jumalan toimiva voima». Jo luomiskertomuksessa UM sanoo: ». . .ja Jumalan toimiva voima liikkui edestakaisin vetten päällä» (1. Moos. 1:2). Tämä tahdottomasti edestakaisin liikkuva toimiva voima ei vastaa Raamatun ilmoitusta Pyhästä Hengestä. Kun Jehovan todistajille opetetaan kyseisen kaltaista oppia, heidät koulutetaan systemaattisesti suhtautumaan halveksivasti ja pilkallisesti myös Pyhän Hengen täyteyteen ja armolahjoihin. Kaikki yliluonnollinen on heille perkeleen työtä, ja he eivät näytä ymmärtävän tai tahtovan ymmärtää, miten vaarallista tällainen leimaaminen ja pilkkaaminen on. Jeesus varoittaa vakavasti: »Mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin» (Mark. 3:29). Jumala on tarkka olemuksensa kunniasta ja pyhyydestä. Vaikka Jehovan todistajat painottavat Jumalan nimen kunniaan saattamista, he tulevat tallanneeksi Jumalan nimen lokaan alentaessaan Kristuksen ja tehdessään Pyhästä Hengestä persoonattoman, toimivan voiman.

Kaikki uskonnollinen toiminta ja tapahtuminen ei tietenkään ole koskaan ollut Pyhän Hengen työtä. Ihmiset ovat monesti pilanneet aidon helluntain ja aiheuttaneet vahinkoa Jumalan työlle. Mutta se ei mitätöi Pyhän Hengen persoonaa eikä tee tyhjäksi Hänen todellista toimintaansa.

Voimmeko osoittaa Raamatulla Jehovan todistajien opin Pyhästä Hengestä vääräksi?

Heti alkuun myönnettäköön, että jos vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, Jehovan todistajat ovat oikeassa. Toiseksi on myönnettävä, että ellei Pyhä Henki Raamatun mukaan ole iankaikkinen persoona, niin Jehovan todistajat eivät ole oikeassa pelkästään opissa Pyhästä Hengestä. He ovat silloin oikeassa myös kieltäessään kolminaisuuden. Silloin koko kristikunta on väärässä, ja miljoonien usko ja toivo on ollut ja on turhaa. Mutta jos vastaus kysymykseen on myöntävä ja jos Raamattu puhuu Pyhästä Hengestä iankaikkisena persoonana, silloin Jehovan todistajat ovat väärässä. Miljoonat Vartiotornin opetuksiin nojautuvat kulkevat eksytettyinä ja ovat vaarassa tehdä iankaikkisen synnin.

Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä?

Olen koonnut lukijaa varten useita Raamatun kohtia, joista Pyhän Hengen eri tehtävät ja ominaisuudet käyvät ilmi. Kuuluvatko nämä tehtävät ja ominaisuudet tahdottomalle, persoonattomalle, toimivalle voimalle vai persoonalliselle Jumalan Hengelle? Vastauksen löytäminen tähän selvittää, ovatko Jehovan todistajat oikeassa vai väärässä. Johanneksen evankeliumissa on Jeesuksen omilleen antama lupaus, jossa hän sanoi lähettävänsä »Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä, eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva» (Joh. 14:16, 17). Jeesus lupasi Puolustajan kaikille omilleen. Hän ei puhunut milloinkaan persoonattomasta toimivasta voimasta, vaan hänestä, jota maailma ei voi ottaa vastaan. Tähän maailmaan kuuluvat myös Jehov todistajat, koska he eivät näe häntä (Pyhää Henkeä) eivät tunne häntä.

Jakeessa 26 ovat Pyhän Hengen ominaisuudet edelle nähtävissä. Jeesuksen sanojen mukaan Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa kaikesta siitä, minkä Jeesus on sanonut. Lukuisat muutkin Raamatun kohdat selventävät asiaa.

Apt. 1:16 ». . . Pyhä Henki on . . . edeltä puhunut».

Apt. 5:3 ». . . koetit pettää Pyhää Henkeä».

Apt. 7:51 ». . . vastustatte Pyhää Henkeä».

Apt. 13:4 »Niin he Pyhän Hengen lähettäminä men vät . . .»

Apt. 15:28 »Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähnet hyväksi ...»

Apt. 16:6 ». . . sillä Pyhä Henki esti . . .»

Apt. 20:28 ». . . Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoik si . . .»

Ef. 4:30 »Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhäi Henkeä ...»

Hepr. 9:8 »Näin Pyhä Henki osoittaa . . .»

Matt. 12:32 ja Mark. 3:29: Pyhää Henkeä vastaan voidaan sanoa, ja Pyhää Henkeä voidaan pilkata.

Raamatussa on koko joukko muitakin Pyhän Henger tehtävää ja olemusta ilmaisevia kohtia, mutta jo näiden perusteella voidaan vedenpitävästi osoittaa, että vain persoonalla voi olla mainitun kaltaisia ominaisuuksia. Miten persoonaton voima voisi kaikkialla maailmassa - eri kansojen, rotujen ja kielien parissa yhtäaikaisesti - opettaa, muistuttaa, puhua, lähettää, nähdä hyväksi, estää, panna kaitsijoiksi jne.? Vain persoonallista Pyhää Henkeä koetetaan pettää, vastustaa ja hänet voidaan saattaa murheelliseksi, häntä vastaan voidaan sanoa ja häntä voidaan pilkata. Jehovan todistajien oppi Pyhästä Hengestä ei pidä yhtä Raamatun iankaikkisen ilmoituksen kanssa. »Kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista töistä palvelemaan elävää Jumalaa» (Hepr. 9:14).

Pyhä Henki on edellä mainitun jakeen mukaisesti iankaikkinen aivan kuin Isä ja Poikakin. Mutta - kysyvät Jehovan todistajat - jos Pyhä Henki on jumaluuden kohnas persoona, ja jos Pyhä Henki on iankaikkinen (sillä vain Jumala voi olla iankaikkinen), niin kuinka sitten Pyhä Henki ei tiedä kaikkia asioita? Iankaikkinen Jumalahan tietää kaiken. Jehovan todistajat viittaavat tässä Jeesuksen sanaan, jota olemme sivunneet aiemmin: »Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin» (Matt. 24:36). Jehovan todistajat esittävät kysymyksen: »Jos kolminaisuusopin kannattajien mukaan Jeesuksen ihmisyys rajoitti häntä, niin mikä sitten rajoittaa Pyhää Henkeä - miksi Pyhä Henki ei tiedä?» On kuitenkin huomattava, ettei Raamatussa ole kirjoitettu Pyhän Hengen olevan tietämätön. Pyhä Henki esitellään Raamatussa muun muassa seuraavasti:

1. Jumalan Henkenä (ks. 1. Kor. 2:14).

2. Herran Henkenä (ks. Apt. 5:9).

3. Pojan Henkenä (ks. Gal. 4:6).

4. Jeesuksen Kristuksen Henkenä (ks. Fil. 1:19).

Kysymys ei tietenkään ole monesta eri Hengestä, sillä »Henki on sama» (1. Kor. 12:4). Sama Pyhä Henki on sekä Isän että Pojan Henki - jälleen kiistaton osoitus kolminaisuuden ykseydestä. Isällä ja Pojalla ei voisi olla samaa Henkeä, elleivät he olisi yhtä! Luonnollisesti tämä Pyhä Henki tietää asiat (ks. 1. Kor. 2:10-14; Apt. 5:8-9). Isän tieto on aina myös hänen Henkensä, Pyhän Hengen, tietoa (ks. 1. Kor. 12:8).

Jeesus ei Ihmisen Poikana ollessaan sanonut, ettei Pyhä Henki tiedä hänen tulemuksensa hetkeä. Jeesus oli selvillä siitä, että kaikki Pyhän Hengen tieto on Isän tietoa ja Isän tieto Pyhän Hengen tietoa. Paavali kirjoitti korinttolaisille: »Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki» (1. Kor. 2:11). Kukaan ei ole oman henkensä tiedosta tietämätön eikä erillinen oman henkensä kanssa. Niinpä siis Jumalankin tieto ja olemus ovat yhtä hänen oman Henkensä ja olemuksensa kanssa.

7. Ihminen - Jumalan kuva

Kun käsitellään Jumalan kolminaisuutta, ei voida sivuuttaa kysymystä ihmisen olemuksesta ja olemassaolosta. Emme nyt tarkastele rajoittuneissa ihmisaivoissa syntynyttä kehitysteoriaa eri versioineen vaan pitäydymme Jumalan omaan sanaan.

Jehovan todistajien opin mukaan ihminen on vain pelkkä »ruumiillinen sielu». Ihmisellä ei siis ole sielua eikä mitään muutakaan sisäistä, iankaikkista olemusta. Ihmisen fyysistä olemusta, »jolle Jumala antoi elämänvoiman», kutsutaan sieluksi. Ihminen on pelkkä hengittäjä. Kun tämä hengittäjä, eli »ruumiillinen sielu» lopettaa hengittämisen ja kuolee, hän katoaa täydellisesti olemattomuuden tilaan. Jehovan todistajien oppikirja sanoo mm. näin: »Aadam lakkasi olemasta 'hengittäjä' eli sielu ja tuli jälleen elottomaksi tomuksi, josta hänet oli otettu. Se oli luomistapahtuman vastakohta. Yksikään osa hänestä ei jäänyt eloon. Hän meni kokonaisuudessaan olemattomuuteen» (Hyvä uutinen joka voi tehdä sinut onnelliseksi, Jehovan todistajat, Vantaa 1977, s. 89).

Palaamme tähän oppiin tarkemmin tutkittuamme ensin, mitä Raamattu opettaa ihmisestä. Jos Raamattu opettaa ihmisen olevan pelkkä ruumiillinen sielu, ilman mitään sisäistä, iankaikkista olemusta, niin Jehovan todistajat ovat oikeassa. Mutta jos Raamatun opetuksen perusteella havaitsemme ihmisen olevan jotakin muuta kuin pelkkä tyhjiin hävitettävä savikotelo, niin silloin Jehovan todistajat ovat väärässä ja silloin he pettävät itseään ja monia muita.

Millainen on Raamatun opetus ihmisen olemuksesta?

Luomiskertomuksessa todetaan: »Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät» (1. Moos. 1:27).

Kun sanotaan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvaksensa, ei tarkoiteta fyysistä peilikuvaa. Voidaan tietenkin esittää monia teorioita ja mielipiteitä siitä, mitä Jumalan kuvaksi luominen tarkoittaa? Ymmärtääkseni eräs tärkeimpiä, ellei tärkein, asia »yhdennäköisyydestä» Jumalan ja hänen kuvakseen luodun ihmisen välillä on kolminaisuus. Jumala loi myös eläinkunnan, mutta eläimiä ei luotu Jumalan kuvan kaltaisiksi eikä kolminaisiksi. Näyttää siltä, että jo itse luomismenetelmäkin oli toisenlainen. Jumala kutsui esiin olevaiset olemattomuudesta sanallaan. Raamatussa kuvataan tätä Juomistapahtumaa: »Ja Jumala sanoi: 'Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla'» (1. Moos. 1:20). Ihmisen Jumala sen sijaan »muovaili» maan tomusta omin käsin. Ihmisellä oli erikoisasema iankaikkisen, kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmissa. Syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva tietenkin turmeltui, mutta luomisessa saatua perusolemusta ja rakennetta ei lankeemuskaan tehnyt tyhjäksi.

Teologien ja raamatuntutkijoiden kesken esiintyy nykyisin hieman eri käsityksiä siitä, onko ihminen »kaksinainen» vai »kolminainen». Jotkut ovat taipuvaisia ajattelemaan, että ihmisellä on vain henki ja ruumis. Toiset taas päättelevät, että ihmisellä on vain sielu ja ruumis. Sitten on myös niitä, joiden mielestä mitään ei voida erotella erikseen, vaan on puhuttava ihmisestä kokonaisuutena. Kun on kyse sielusta, niin joskus selitetään, että koko käsite erillisestä ihmissielusta on peritty kreikkalaisesta filosofiasta - lähinnä Platonin kautta. Kreikkalainen filosofiahan ajatteli sielun olevan jotakin suurta, jaloa, ylevää ja puhdasta. Ajateltiin ruumiin olevan kaiken pahuuden alku ja pesä, ja sielu oli vain joutunut vangiksi pahaan ruumiiseen. Kun sitten ruumis viimein kuoli, jalo ja puhdas sielu liiteli vapaana ylevään kirkkauteen. Tällainen sielukäsite ei tietenkään ole raamatullinen, vaikka kristinuskon niinelläkin kulkevaan uskontoon on joskus saatettu omaksua kreikkalaista filosofiaa.

Raamatun mukaan pahuus ei ole alunperin lähtöisin ruumiista, sillä sehän on vain tomua. Jeesus sanoo: »Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset» (Matt. 15:19). Puhdas sielu ei siis ole vankina pahassa ruumiissa, vaan saastutus lähtee sisältä käsin. Sydämellä ei luonnollisesti tarkoiteta pelkkää »lihasmöykkyä» ihmisen rinnassa vaan sisäistä olemustamme. Kreikkalaiset filosofit eivät kuitenkaan keksineet sielua vaikka antoivatkin käsitteelle omia vivahteitaan.

Vaikka emme pääsisi täyteen yksimielisyyteen siitä, onko ihminen »kaksinainen» vai »kolminainen» tai jotakin muuta, nähdäkseni tärkein asia on se, että olemme yksimielisiä pääkohdasta. Pääkohtana on pidettävä vastauksen löytymistä kysymykseen, onko ihminen pelkkä ruumiillinen sielu vai onko Raamatun mukaan olemassa sisällinen, katoamaton ihminen?

Tarkastelemme asiaa käsitteleviä Raamatun kohtia: »Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan» (Job 19:25-26). Miten tämä sopii Jehovan todistajien oppiin ihmisestä pelkkänä tyhjiin hävitettävänä ruumiillisena sieluna? Jos ihminen on pelkkä ruumis, mikä sitten irtoaa ruumiista ja näkee Jumalan? Jo Vanha testamentti opettaa selvästi, ettei ihminen ole pelkkä katoava ruumis!

Jobilla oli varma käsitys siitä, että hänen ruumiinsa oli kotelo, josta sisäinen ihminen irtautuu ja näkee Jumalan.

»Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa» (Ps. 16:9-10). Tämäkin psalmin kohta puhuu selvästi ruumiin lisäksi sisäisestä olemuksesta, sydämestä ja sielusta.

»Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua» (Dan. 7:15). Danielkin puhui ruumiista hengen asuntona, l Tess. 5:23: »Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.» Tessalonikalaiskirjeen kohta tuo kirkkaasti esille ihmisen kolminaisuuden ja ilmoittaa, ei ainoastaan sielun ja hengen, vaan myös ruumiin säilymisen Kristuksen tulemukseen. (Tässä mielessä, oikein ymmärrettynä, ihmistä on käsiteltävä kokonaisuutena - ottaen huomioon kuitenkin kolminaisuuden.)

Fil. 1:23, 24: »Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.»

Jos ihminen olisi pelkkää tomusta luotua lihaa, mikä eriäisi ruumiista, lihasta ja olisi Kristuksen kanssa, kun ruumis lasketaan hautaan? Apostoli Paavali tiesi, että sisällinen ihminen siirtyy Kristuksen luokse, kun »lihassa» viipyminen lakkaa. Myös Roomalaiskirjeessä puhutaan ulkonaisen lisäksi sisällisestä ihmisestä: ». . . sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin ...» (Room. 7:22). 2. Kor. 4:16 Paavali jatkaa: »Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.» Ulkonainen ihmisemme voi menehtyä ja menehtyy, mutta Paavalin opetuksen mukaan on olemassa myös sisällinen ihminen, joka päivä päivältä Jumalan yhteydessä uudistuu. Paavalin ja muun Raamatun opetukseen ei sovi Jehovan todistajien oppi ihmisestä pelkkänä ruumiillisena sieluna, hengittäjänä.

Heprealaiskirjeessä on ehkä keskeisin ihmisen kolminaisuutta käsittelevä sanankohta: »Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija» (Hepr. 4:12).

Mainitsin, että tärkein kysymys ei ole se, pidämmekö ihmistä »kaksinaisena», »kolminaisena» tai jonakin muuna, kunhan näemme ruumiin lisäksi sisällisen, iankaikkisen ihmisen olemassaolon. Mutta henkilökohtaisesti olen kyllä tullut Raamatun äärellä vakuuttuneeksi siitä, ettei ole mitään syytä »tinkiä» kolminaisuudesta, koska Jumalan sana puhuu siitä aivan selvästi. Edellä mainitun jakeen mukaan on olemassa ruumis, jota nivelet ja ytimet kuvaavat, mutta on myös henki ja sielu - vieläpä toisistaan eroitettavina asioina. Kysymys on kuitenkin yhdestä kokonaisuudesta kuten Jumalankin kolminaisuudessa. Kristittyjen tulisi enemmän tutustua ja pitäytyä Raamattuun, sillä se on ainoa ja ehdoton auktoriteettimme.

8. Ruumis kolminaisuudessa

Raamatun alussa kerrotaan, mitä tapahtui ihmisen luomisessa: »Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu» (1. Moos. 2:7). Tämä Raamatun kohta on yksi Jehovan todistajien »lempijakeita», jolla he pyrkivät todistamaan, että ihminen on pelkkä olemattomiin häviävä ruumiillinen sielu. Tarkastelemme tuonnempana lähemmin käsitettä »elävä sielu ja elämän henki», mutta nyt kiinnitämme huomiomme vain ruumiiseen.

Edellä mainittu ihmisen luomista kuvaava jae kertoi, että »Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen». On selvää, että se, mikä tehtiin maasta, oli ruumis, mutta luomistapahtuma ei päättynyt siihen. Jos ihminen olisi pelkkä ruumis, »ruumiillinen sielu», niin hän ei millään tavoin eroaisi eläimestä. Meidän aikanamme ihminen luetaankin mielellään eläinkuntaan, ja puhutaan jopa »ihmiseläimestä». Kehitysoppia opetetaan kouluissa jo melko pienille lapsille. Jehovan todistajien oppi ja darwinismi ovat tässä lähellä toisiaan tunnustaessaan ihmisen vain ruumiiksi.

Mutta onko ihminen pelkkä ruumis? Asiaa on jo edellisessäkin luvussa käsitelty, mutta katsomme vielä, mitä sanoo Heprealaiskirjeen kirjoittaja: »Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis» Kohta kuuluu alkukielellä: ». . . myös itse ollen ruumiissa» (Novum 4) (Hepr. 13:3). Kiinnitämme huomion viimeiseen ajatukseen: ». . . sillä onhan teillä itsellännekin ruumis» - ei »sillä olettehan te itsekin ruumis - ruumiillinen sielu». Paavali tiesi, että hänellä itsellään ja myös kirjeen vastaanottajilla oli ruumis. Mutta hän tiesi myös, että ruumiin lisäksi oli sisällinen olemus. Paavali kirjoittaa mielenkiintoisesta kokemuksestaan: »Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää» (2. Kor. 12:2). Jos Paavali olisi ajatellut olevansa pelkkä ruumis, hän ei olisi puhunut »hänestä», »sisäisestä olemuksesta», siitä, »oliko 'hän' ruumiissaan vai poissa ruumiista». On aivan selvää, että vaikka Paavali ei ollut varma, oliko hänen sisäinen olemuksensa ruumiissa kokemuksen aikana, hän oli kuitenkin tietoinen siitä, että sisäinen olemus voi olla ruumiissa - tai poistua ruumiista. (Tällä hengellisellä tosiasialla ei kuitenkaan ole minkäänlaista yhteyttä pakanallista perua olevaan sielunvaellusoppiin tai muihin mystisiin harhaoppeihin.) Eläimestä ei voida puhua Paavalin sanoin. Kun eläin kuolee, sen ruumis voidaan haudata ja se mädäntyy olemattomiin. Eläimellä ei ruumiin lisäksi ole mitään katoamatonta olemusta. Mutta on mitä törkeintä Jumalan herjausta samaistaa Jumalan kuvaksi luotu ihminen eläimeen. Olisiko Jumala eläimen kaltainen?

Raamattu puhuu ruumiista maallisena majana. »Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme» (2. Kor. 5:1-2). Paavali puhui maallisesta majasta, joka hajotetaan maahan. Tämä maallinen maja on tietenkin juuri se ruumis, jonka »Herra Jumala teki maan tomusta». Maallisen majan kohtalo on, ellei Kristus sitä ennen tule, kuolla, tulla haudatuksi ja maatua - odottamaan ruumiin ylösnousemusta, 1. Moos. 3:19 luemme: »Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.» Kaikki ei kuitenkaan pääty tähän. Maallisen majan tullessa hajotetuksi »meillä on iankaikkinen maja taivaissa». Tämä oli ja on apostoli Paavalin - Raamatun - oppi, ja tämä on myös Jumalan »oppi».

Vartiotornin oppi ihmisestä ruumiillisena, tyhjiin hävitettävänä sieluna on täysin epäraamatullinen. Se perustuu muutamaan mielivaltaisesti valittuun ja selitettyyn Raamatun jakeeseen. Ne, jotka ovat ja tahtovat olla Kristuksessa, voivat sanoa: »Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluamme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö» (2. Kor. 5:8).

9. Sielu

Jehovan todistajat opettavat, että ihmisellä ei ole sielua vaan ihminen itsessään on pelkkä ruumiillinen sielu. Kuten olemme havainneet, on myös teologeja, Raamatun selittäjiä, jotka ovat taipuvaisia ajattelemaan, että ei ole mitään »erillistä sielua», vaikka he kyllä uskovatkin sisäisen ihmisen olemassaoloon ja katoamattomuuteen. Tällöin voi tietenkin olla kysymys käsitteiden erilaisesta soveltamisesta, mutta autuutemme suhteen se ei ole ratkaiseva kysymys. Varsinainen uskomme perustushan ei ole usko sieluun tai muuhun sellaiseen. Mutta Jehovan todistajien oppi ihmisestä eläimen kaltaisena »ruumiillisena sieluna» on aivan ratkaisevan epäraamatullinen.

Rajan vetäminen kahden »henkisen», sielun ja hengen, välille on tavattoman vaikeaa. Loppujen lopuksi vain Jumala kykenee elävän, voimallisen ja terävän sanansa kautta sen täydellisesti tekemään. Sen sijaan rajan vetäminen sisäisen ja ulkonaisen olemuksen välille on helpompaa, ja ehkä siksi käsite ihmisen »kaksinaisuudesta» on joillekin helpompi omaksua. Jehovan todistajat perustavat oppinsa Raamatun jakeeseen, jonka alkuosaa katselimme jo edellisessä luvussa: »Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu» (1. Moos. 2:7). Sanonta »niin ihmisestä tuli elävä sielu» on Jehovan todistajien opin kulmakivi tässä kysymyksessä. On totta, että Raamatun kielessä puhutaan joskus ihmisestä sieluna, silloin, kun tarkoitetaan koko ihmistä. Siten esimerkiksi arkissa pelastui 8 sielua (ks. 2. Piet. 3:28). Apt. 2:41 sanotaan: »Ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua.» Me saatamme arkikielessämme käyttää sanontaa: »Koolla oli niin ja niin monta henkeä», mutta tarkoitamme tällöin kuitenkin koko ihmistä.

Alkuperäinen sielu-sanan (hepr. nefes) merkitys Vanhassa testamentissa oli hyvinkin monivivahteinen: henkäys, puhallus, hengitys, elämä, olento, itse, halu, mieli jne. Tältä pohjalta kaikkia eläviä olentoja voidaan nimittää sieluiksi. Näinhän Jehovan todistajat tekevät, mutta he unohtavat sen, että Raamattu ei samaista ihmistä ja eläintä kuin pintapuolisesti, kutsuen molempia eläviksi olennoiksi. Jehovan todistajat eivät oppinsa mukaisesti voi myöntää sitä tosiasiaa, että Raamatun ilmoituksessa sielulla on myös syvällisempi merkitys. Tahtoessaan tehdä ihmisestä eläimen kaltaisen Jehovan todistajat vetoavat vielä toiseen Raamatun kohtaan, jossa puhutaan eläimistä: »Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on» (1. Moos. 9:4). Vartiotorni opettaa tämän perusteella - jättäen huomiotta koko muun Raamatun kokonaiskuvan - että sielu on vain fyysinen olemus, veri, verenkierto. Meidän on syytä katsoa useampia Raamatun kohtia. 3 Moos. 17:11 täydentää kuvaa: »Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille.» Muistakaamme, että eräs sielu-sanan merkitys on elämä. Kuningas Jaakon käännöksessä tämä onkin otettu huomioon, niin että 1. Moos. 9:4 kuuluu näin: »Mutta lihaa, jossa on elämä, mikä on veri, sinun ei tule syödä». 3 Moos. 17:11 sanamuoto on tällainen: ». . . sillä lihassa oleva elämä on veressä». Sielu ei siis ole ainoastaan pelkkä verenkierto, veri, vaan sielu on veressä, elämä on veressä. Tämä sanonta ilmaissee veren, elämän ja sielun yhteyttä. Kun veri vuodatetaan maahan, kun verenkierto pysähtyy, myös elämä lakkaa ja sielu poistuu, 1. Moos. 9:3, 4, 5, 6 perusteella Jumala ei rankaise ihmistä eläimen veren vuodattamisesta ja sen lihan käyttämisestä ravinnoksi. Mutta ihminen on hänen suunnitelmissaan ja silmissään korvaamattoman arvokas. Ihminen on Jumalan kuva. Ihmisen elämä ja kuolema ovat hänet edessään kalliita. Ihmisen luomisessa kuvataan kolmea pääasiaa.

1. Ruumis luotiin tomusta.

2. Jumala puhalsi elämän hengen hänen sieraimiinsa.

3. Ihmisestä tuli elävä sielu.

Ruumis siis luotiin tomusta, ja kun ihminen lakkaa olemasta elävänä sieluna, persoonana, maan päällä, ruumis lasketaan hautaan ja se tulee maaksi jälleen. Mutta elämän henki puhallettiin ihmisen sieraimiin Jumalasta, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Kun ihmisen persoonaa kokonaisuutenakin nimitetään eläväksi sieluksi, se ei suinkaan tee tyhjäksi koko muun Raamatun ilmoitusta sielusta eikä tarkoita, että ihminen olisi eläinten tavalla pelkästään »ruumiillinen sielu». Luodessaan ihmisen Jumala asetti samalla hänen sisimpäänsä iankaikkisuuden. Saara. 3:11 on kirjoitettu: »Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä». Ihminen on siis paljon enemmän kuin kaikki maailman eläimet yhteensä. Jehovan todistajat eivät halua tunnustaa tätä ihmiseen asetettua Jumalallista iankaikkisuutta! Jehovan todistajat sivuuttavat myös sen, että Jumala puhalsi oman iankaikkisen henkäyksensä vain ihmisen olemukseen. Eläimet ovat yksinomaan ruumiillisia sieluja, eläviä olentoja. Mutta ihminen on tämän lisäksi myös muuta. Vain ihminen voi sanoa: »Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin . . .» (ks. Ps. 84:3). Raamatun kokonaiskuva osoittaa, että kun puhumme ihmisen yhteydessä sielusta, niin tähän sisältyy myös syvähenkinen käsitys. Sielu on silloin kolminaisuutemme sisäinen olemus, joka toimii ensikädessä tunne- ja aistimaailman alueilla. Persoona-sanan alkumerkitys on lähinnä »kasvot, naamari, tehtävä».

Kolminaisuutta käsiteltäessä voidaan siten käyttää esimerkiksi ilmaisumuotoa: »Jumalan tai ihmisen kolmet kasvot». Ymmärrämme ilman muuta, että ruumis edustaa ulkonaisesti nähtäviä kasvojamme ja sielu ja henki taas sisäisiä kasvojamme. Kun Jehovan todistajat kieltävät sisäisen persoonallisuutemme olemassaolon ja ainutlaatuisuuden, he joutuvat Raamatun tulkinnassaan mahdottomuuksiin.

Ellei ihmisellä olisi muuta sielua kuin ryysinen olemus, veri, verenkierto, meidän täytyisi opetella aivan uusi Raamatun lukutapa. Raamatun alussa on maininta: ». . . sillä me näimme hänen sielunsa tuskan» (1. Moos. 42:21). Jehovan todistajien opin mukaanhan tämä Raamatun kohta olisi kirjoitettava: ». . . sillä me näimme hänen verensä - tai verenkiertonsa - tuskan». Mutta kysymys on tässä sielusta selvästikin henkisenä, sisäisenä olemuksena, joka tuntee tuskaa niin, että se on ulkonaisestikin nähtävissä, 1. Moos. 49:6 toteaa: »Heidän neuvoonsa ei suostu minun sieluni.» Jehovan todistajien opin kirjaimellisen, johdonmukaisen tulkinnan mukaan tämänkin jakeen sanoma olisi merkillinen: »Heidän neuvoonsa ei suostu minun vereni.» 5 Moos. 6:5 on kirjoitettu: »Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.» On vaikea kuvitella, että meidän tulisi rakastaa Herraa kaikesta verestämme, verenkierrostamme, tai pelkästä fyysisestä olemuksestamme, jossa ei ole mitään sisäistä olemusta. Meidät on kutsuttu rakastamaan Herraa kaikesta sydämestämme, sielustamme ja voimastamme! Jos ihminen olisi vain eläinten kaltainen ruumiillinen sielu, tämä olisi mahdotonta.

Vanhan testamentin ihmis- ja jumalakuva ei ollut niin kirkas kuin Uuden testamentin ilmoitus, mutta jo sen perusteella selviää, että ihminen on enemmän kuin ainoastaan ruumiillinen sielu. Kuningasten Kirjassa on selkeä ja konkreettinen kuvaus: »Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: 'Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin'» (l Kun. 17:21). Vartiotornin kaavan mukaisesti tämänkin jakeen sanoma kuulostaisi mahdottomalta. Ensiksikin jos ihminen oli pelkkä ruumiillinen sielu, profeetan ei olisi tarvinnut pyytää Herralta pojan sielua takaisin ruumiiseen. Jakeen mukaan sielun ja ruumiin välillä on selvä ero. Toiseksi jos veri olisi orgaanisesti sielu eikä olisi mitään muuta sielua henkisessä mielessä, rukous kuuluisi: »Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan veren tulla hänen ruumiiseensa takaisin.» Edellä kerrotaan Nainin lesken pojasta, joka sairastui ja kuoli. Pojan suonissa oli kyllä edelleen veri, vaikka elämä oli sammunut. Verenkierron pysähtyessä siis elämä lakkaa ja sielu siirtyy pois. Näin veri, elämä ja sielu ovat ikään kuin sisäkkäin. Jumalan profeetta tarkoitti juuri sitä, mitä hän sanoi: ». . . anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin.» Profeetalla oli tieto siitä, että sielu voi lähteä fyysisestä olemuksesta ja palata Jumalan tahdosta takaisin.

Kun eläimen veri vuotaa maahan, sen elämä päättyy lopullisesti siihen, mutta ihmisen suhteen ei ole näin. Uuden testamentin ilmoitus on tässäkin kirkas. Uuden testamentin käyttämä sielu-sana (kreikk. psykhe) vastaa merkitykseltään suurin pintein Vanhan testamentin käyttämää hepreankielistä nefes-sanaa, mutta psykhe ei milloinkaan tarkoita verta. Matteuksen evankeliumissa ovat Jeesuksen sanat: »Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne» (Matt. 11:29). Nämä Jeesuksen sanat vahvistavat käsitystämme sielusta myös sisäisenä, henkisenä olemuksena. Sielu voi olla levoton - tai löytää levon. Ruumiin lepo on kokonaan toinen asia, vaikka ymmärrämmekin, että jos sielu on levoton, niin se vaikuttaa myös ruumiiseen, ihmisen ollessa kolminaisuutena yksi kokonaisuus. Jos me Jehovan todistajien tavalla koettaisimme sisällyttää Uuden testamentin sielukuvaan ainoastaan veren, verenkierron, edellä mainitut Jeesuksen sanat kuulostaisivat kovin omituisilta: ». . . niin te löydätte levon verellenne, verenkierrollenne.» Mutta Jeesus puhui nimenomaan levon löytämisestä sielulle. Luukkaan evankeliumissa on katkelma Marian laulamasta ylistysvirrestä. »Ja Maria sanoi: 'Minun sieluni suuresti ylistää Herraa'» (Luuk. 1:46). Emme kai voi ajatella, että Maria olisi laulanut: »Minun vereni, tai verenkiertoni, suuresti ylistää Herraa.» »Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.» Roomalaiskirjeessä on hyvin vakava varoitus: »Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen» (Room. 2:9). Paavali tiesi, että ihminen ei ole pelkkä ruumiillinen sielu. Apostoli oli täysin selvillä siitä, että ihmisellä on sielu, joka voi joutua tuskaan ja ahdistukseen. Tämän vahvistavia Raamatun kohtia on lähes lukemattomia, mutta otamme lisäksi ainoastaan yhden kohdan Raamatun loppulehdiltä: »Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli» (Ilm. 6:9). Johannes näki esiripun taakse, kauaksi tulevaisuuteen. Hän näki alttarin alla vaivanajan marttyyreina surmattujen Jeesuksen todistajien sielut. Hän ei nähnyt fyysisiä olemuksia. Marttyyreiden ruumiit olivat kuolleet, ja veri oli vuotanut kirottuun maahan. Mutta kun näiden veritodistajien elämä sammui, heidän sisäinen olemuksensa muutti kirkkauteen odottamaan lopullista ylösnousemusta.

10. Kuoleeko sielu?

Muuan Jehovan todistajien pääopinkappaleita on väittämä, että sielu kuolee. Kun Jehovan todistajat tässäkin asiassa esittävät vain muutamia asiayhteydestään irtinykäistyjä Raamatun kohtia, niin Jumalan sanaan perehtymätön voi hämmentyä ja tulla johdetuksi harhaan. Raamattuhan todella sanoo, että sielu kuolee. On vain syytä muistaa, että paholainenkin lukee Raamattua mutta käyttää sitä väärin.

Kun Jehovan todistajan käännytystyön kohde sanoo uskovansa siihen, että ruumis kuolee, mutta sielu jää eloon, hänelle kerrotaan ystävällisesti: »Te ette todellakaan ole ainoa, joka uskoo sillä tavoin. Monet ihmiset uskovat vilpittömästi, että sielu on kuolematon. Sehän on ollut yleinen uskomus jo yli 4000 vuoden ajan. Muinaiset babylonialaiset, kreikkalaiset ja egyptiläiset opettivat sielun kuolemattomuutta. Mutta on syytä kysyä, mitä Raamattu tästä opettaa? Uskoivatko alkuajan kristityt sillä tavoin? Voisimmeko olla samaa mieltä siitä, mitä Jeesus puhui ja opetti?»

Käännytystyön kohde antaa tietenkin - ehkä epäröiden - myöntävän vastauksen, ja Jehovan todistaja jatkaa: »Luetaanpa, mitä Jeesus sanoo Matt. 10:28: 'Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä ruumiin että sielun hukuttaa helvettiin'.» Jehovan todistajat eivät tosin mielellään lue tätä sanankohtaa virallisesta kirkkoraamatustamme vaan käyttävät omaa käännöstään, jossa kohta kuuluu: ». . . joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa».

Jehovan todistaja kysyy: »Mitähän Jeesus teidän mielestänne tarkoitti, kun hän käytti sanoja: '. . . tuhota sekä sielun, että ruumiin Gehennassa'?» Ellei vastaaja ole perehtynyt asioihin, niin hän joutuu antamaan epävarman vastauksen. Jehovan todistaja jatkaa: »Eikö tuhoaminen aina merkitse jonkin tyhjäksi tekemistä sillä tavoin, että sitä ei enää ole olemassa ja että siitä on todella tullut loppu? Eli sielusta puheenollen sielu on kuollut».

Vastaus viimeksi tehtyyn kysymykseen on ei! Tuhoaminen ei aina merkitse tyhjäksi tekemistä. Raamatun »kadotus» on Ison Raamatun tietosanakirjan Raamatun Tietokirja, Vantaa, 1975. mukaan suomennettu kolmesta kreikan kielen sanasta, jotka ovat apoleia (vast. verbi apollymi), olethros ja katakrima. Näillä sanoilla on moninainen merkitys, kuten esimerkiksi: menetys, tappio, katoaminen, kadotus, hävitys, kuolema, tuho, hukata, turmella, hukuttaa, jäädä vaille, joutua kadotetuksi, menettää, kuolla, tehdä tehottomaksi, kukistaa, raueta jne. Vielä IRT:tä siteerataksemme: »Sanalla apoleia on niin runsas sisältö, että on mahdotonta valita yhtä yksityistä suomenkielistä sanaa ja johdonmukaisesti käyttää tätä käännöksenä. Jokaisessa tapauksessa on lähdettävä liikkeelle asiayhteydestä sanan merkityksen selville saamiseksi

Olemme kuitenkin havainneet, että Jehovan todistajat eivät Raamattua tulkitessaan useinkaan pidä kiinni asiayhteydestä. Vartiotornin edustaja haluaa ehdottomasti saada käännytettävän vakuuttuneeksi sielun kuolemasta, hävittämisestä, ja niinpä hän lukee edellisen lisäksi Apostolien teoista: »Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta» (Apt. 3:23). Tämänkin jakeen Jehovan todistaja lukee mieluiten UM-käännöksestä, jonka mukaan »jokainen sielu, joka ei sitä profeettaa kuule, tullaan täysin tuhoamaan kansan keskuudesta». Molemmissa sielua ja kadotusta käsittelevissä Raamatun kohdissa voidaan kyllä käyttää sanaa »tuhota», mutta tällöin on muistettava sanojen monimerkityksellisyys ja käsiteltävän aiheen asiayhteydet. Kun tottelemattomat hävitetään, tuhotaan, kansan keskuudesta, se ei suinkaan merkitse olemattomaksi tekemistä. Ajallisesti tuhotut sielut (joiksi Raamattu siis yhdessä merkityksessä nimittää myös koko ihmistä) lakkaavat olemasta maan päällä mutta jatkavat olemassaoloaan ajattomasti.

Jehovan todistajat vetoavat myös Hesekielin kirjoitukseen: »Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava» (Hes. 18:4). Ovatko Jehovan todistajat oikeassa? Häviääkö ihminen olemattomiin. Kuoleeko sielu?

Mitä Raamattu opettaa sielun kuolemasta?

Jos Raamattu todella opettaa, että ihminen tuhotaan olemattomiin ja sielu kuolee, silloin Jehovan todistajat ovat oikeassa. Mutta ellei Raamattu opeta näin, Jehovan todistajat ovat väärässä. Jehovan todistajat viittaavat myös Mooseksen kirjan kohtaan: »Mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman» (1. Moos. 2:17). On selvää, että nämä Raamatun sanat eivät sodi muuta Raamatun ilmoitusta vastaan. Muistakaamme, että Raamattua on selitettävä ennen kaikkea Raamatulla. Roomalaiskirjeen 6:23 on kirjoitettu: »Sillä synnin palkka on kuolema ...» Raamatun ilmoituksen mukaan Aadam siis kuoli sinä päivänä, jolloin hän lankesi syntiin (1. Moos. 2:17). Mutta Aadam ei kuollut fyysisesti, vaikka hän Jumalan sanan mukaan kuoli. Room. 5:12: »Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.» Tarkoittiko Jumala tällä tyhjiinhävittämistä? Ei! Aadam ja Eeva elivät maan päällä vielä kauan sen jälkeen, kun he Jumalan sanojen mukaan kuolivat. Paavali selittää asian: »Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne» (Ef. 2:1). Tätä kuolemaa Jumala tarkoitti. Aadam kuoli syntiinlankeemuspäivänä hengellisesti. Jokainen ihminen on eläessään erossa Jumalasta, kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä. Raamatussa puhutaan kolmenlaisesta kuolemasta, hengellisestä, ajallisesta ja iankaikkisesta, mutta mikään niistä ei merkitse olemattomiin hävittämistä.

Tuhlaajapojan isä sanoi: »Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt» (Luuk. 15:32). Ero Jumalasta ei ole olemattomaksi tulemista, mutta se on kuitenkin hengellinen kuolema. Tuhlaajapoika oli poissa kotoaan, erossa isästään. Hän oli kyllä olemassa, mutta isälleen hän oli kuollut. Tullessaan isän luokse hän virkosi eloon. Roomalaiskirje 8:2 puhuu Jumalan lapsista: »Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.»

Monet ihmiset ovat hengellisesti kuolleita, vaikka he ovat elossa. Niin Jehovan todistajat kuin luterilaiset tai helluntailaiset ovat synteihinsä ja rikoksiinsa kuolleita elleivät ole vastaanottaneet elämäänsä Kristusta. Mikä vakavinta tällöin ollaan matkalla iankaikkiseen eroon Jumalasta. Mutta elämän Hengen laki voi vielä vapauttaa katuvan syntisen synnin ja kuoleman laista.

11. Henki

Ihmisen kolminaisuuden syvin osa, henki, liittyy sisäisenä olemuksenamme läheisesti sieluun - ja siitä syystä, kuten totesimme, niiden erottaminen on vaikeaa.

Jehovan todistajat eivät tunnusta ihmisen iankaikkisen hengen sen paremmin kuin sielunkaan olemassaoloa. Heidän oppinsa voidaan tältä osui kiteyttää seuraavaan ajatukseen: »Se 'henki', joka tekee eläimistä eläviä, on sama, joka saa ihmiset elämään. Kun tämä henki, Raamatussa puhutaan myös enkeleistä ja pahan valloista »henkinä» ja tarkoitetaan persoonallista olentoa eikä pelkkää hengitystä. eli näkymätön elämänvoima, poistuu, niin sekä ihmiset että eläimet palaavat maahan, josta ne on tehty» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan pällä, s. 77). Ihmisten ja eläinten samaistaminen on jälleen syytä panna merkille. Mutta jos puhumme ihmisen ja eläimen ulkonaisesta olemuksesta, Raamattu tekee jo siinä selvän eron ihmisen ja eläimen välillä - puhumattakaan kun on kyse sisäisestä olemuksestamme. Apostoli kirjoittaa: »Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen» (1. Kor. 15:39). Paavali oli selvillä siitä, että Jumala oli itse omin käsin valmistanut ihmisen omaksi kuvakseen. Hänen mieleensäkään ei tullut piirtää yhtäläisyysmerkkiä ihmisten ja eläinten välille. Olemme jo lukeneet, että Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin oman henkäyksensä, mutta eläinten sieraimiin tätä henkäystä ei puhallettu. Myöskään ikuisuutta ei pantu eläinten sydämeen. Jumalan puhaltama henki on iankaikkinen. Eläinten henki ei ole iankaikkinen, vaikka Jumala antoikin niille maallisen elämän.

Jehovan todistajien oppi rakentuu pääasiassa Saarnaajan kirjan kohtaan: »Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun. Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan?» (Saarn. 3:19-21). Saarnaja kirjan tekijä oli tätä kirjoittaessaan syvässä luopumuksen tilassa. Hän oli ottanut »ilon irti elämästä». Hän ei ollut »pidättänyt silmiänsä mistään», eikä »kieltänyt sydämeltään mitään iloa» (ks. Saarn. 2:10). Salomo oli rikkonut Jumalan ehdottoman käskyn ja ottanut suunnattoman joukon pakanavaimoja, jotka taivuttivat hänet palvelemaan epäjumaliaan (ks. l Kun. 11:4). Luopiokuningas joutui kaikesta viisaudestaan huolimatta kauas isänsä Jumalasta, ja hänestä tuli syvän lohduttomuuden filosofi. Hillitön elintapa ei voinut johtaa muuhun kuin sanoihin: »Kaikki on turhuutta». Ei ihme vaikka Salomo tässä tilassa olisi tullutkin sanoneeksi edellä mainitun toivottoman ajatuksen. Hänhän oli kadottanut avoimen yhteyden isänsä Jumalaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kirkkoraamatun käännös ei tee Salomon sanoille täyttä oikeutta. Kaarlo Syväntö sanoo kirjassaan Vanhan testamentin käännösvirheitä: »Oikea käännös on selvä: 'Kuka tuntee ihmisen hengen, joka nousee ylös, ja eläimen hengen, joka vaipuu alas'» (s. 23). Englantilainen Kuningas Jaakon käännös ja lukuisat muut erikieliset käännökset ovat yhtäpitäviä Syvännön huomion kanssa.

Jos emme kuitenkaan takerru yhteen ainoaan jakeeseen, asia selviää suomenkielisestäkin kirkkoraamatusta. Näemme myös sen, ettei Salomo jäänyt lopullisesti pimeyteensä. Hän sanoi: »Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin» (Saarn. 12:7). Salomo näki estottoman elämän jälkeen ajallisuuden turhuutena, mutta tyhjiin hävittämiseen hänkään ei loppujen lopuksi uskonut. Hän tiesi, että henki palaa Jumalan luokse.

Jehovan todistajien mukaan ihminen on pelkkä hengittäjä, joka lakkaa olemasta maallisen elämän päätyttyä. Vanhan testamentin käyttämä henki-sana on hepreaksi ruah, ja Uuden testamentin vastaava kreikkalainen sana on pneu-ma. Näiden merkitys on paljolti samansuuntainen kuin nefes- ja psykhe-sanojenkin. Tämä ei ole mitenkään merkillistä, sillä hengen ja sielun yhteys on niin läheinen, että sisäisen olemuksemme ominaisuudet eivät ole kaukana toisistaan. Ehkäpä juuri tästä syystä jotkut ajattelevat sielun ja hengen merkitsevän samaa asiaa. Emme kuitenkaan voi olla Jehovan todistajien kanssa samaa mieltä, kun he väittävät, että ihminen on pelkästään hengittäjä. Henki-käsitteellä on Raamatun kirjoituksissa useampia merkityksiä. Jehovan todistajat haluavat nähdä vain yhden eli sen, että ihmisellä on henki fyysistä elämää ylläpitävänä voimana. He opettavat asiasta näin: »Ihmisen kuollessa hänen henkensä, eli hänen elämänvoimansa, jota ylläpidetään hengittämällä, »lähtee hänestä». Sitä ei enää ole olemassa. Niinpä ihmisen kuulo-, näkö-, tunto-, haju-, ja makuaistit, jotka ovat kaikki riippuvaisia hänen kyvystään ajatella, lakkaavat toimimasta. Raamatun mukaan kuollut siirtyy täydelliseen tiedottomuuden tilaan . . . Sekä kuolleet ihmiset että eläimet ovat tässä samassa täydellisen tiedottomuuden tilassa» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 77).

Tutkiessamme Raamattua näemme kuitenkin, että hengellä on useampi kuin yksi merkitys. Kuningasten Kirjassa on maininta Eliasta: »Kun tämä näki sen, nousi hän ja lähti matkaan pelastaakseen henkensä ...» (l Kun. 19:3). Tässä oli kysymys henki-käsitteen ensimmäisestä merkityksestä, ajallisesta elämästä, jota Elia eli hengittämällä. Mutta tämän lisäksi Raamatun antamaan ihmiskuvaan kuuluu ihmisen henki hänen persoonallisuutensa sisäisenä, iankaikkisena olemuksena. Tätä henkeä Elia ei tietenkään koettanut pelastaa pakenemalla. Ihmisen henki on hänen persoonallisuutensa syvin puoli, ja juuri henkensä kautta hän voi ensiksi olla yhteydessä Jumalaan. Hengessä koetaan myös todistus Jumalan lapseudesta, eikä tätä todistusta tule kysyä vanhalta »matosäkiltä» sen paremmin kuin tunteiltaan vaihtelevalta sielultakaan, kuten monet kristityt erehtyvät tekemään. Paavali kirjoitti: »Henki (Jumalan) itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia» (Room. 8:16). Henki on myös tahtoelämän keskus. Jeesus sanoi: ». . . henki tosin on altis, mutta liha on heikko» (Matt. 26:41). Paavali jatkaa: »Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei ... sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin» (Room. 7:18, 22).

Kun eläimet lakkaavat hengittämästä ja niiden fyysinen elämänvoima sammuu, jäljelle ei jää muuta kuin kuollut ruumis. Kun sen sijaan ihminen lakkaa hengittämästä ja hänen henkensä, fyysinen elämänvoimansa, lähtee hänestä, niin silloinkin sisäinen olemus jatkaa olemassaoloaan. Jehovan todistajien väite, että ihmisen aistit lakkaavat hänen kuollessaan toimimasta, ei saa tukea Raamatusta. Ruumis ei tietenkään voi enää toimia aistien välikätenä, mutta sisäinen olemuksemme ei silti menetä aistikykyjään. Koska sielu on tunne- ja aistimaailman keskus, edes fyysinen kuolema ei voi mitätöidä sitä. Jokainen tuntee Jeesuksen kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, johon palataan tarkemmin tuonnempana. Rikkaan miehen ja Lasaruksen kaikki aistit olivat toimintakelpoisia rajan takana. Tämä tulee esille lukuisista muistakin Raamatun kohdista, joissa kuvataan tuonpuoleista olotilaa. Henki ja hengitys eivät näinollen ole ihmisen persoonassa yksi ja sama asia. Psalmissa 32:2 sanotaan: »Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!» Hengellä tarkoitetaan aivan selvästi sisäistä olemustamme. Ellei näin olisi, kohta kuulostaisi oudolta: »Autuas se, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengityksessä ei ole vilppiä.» On täysin selvää, että psalminkirjoittaja tiesi olevansa muutakin kuin hengittäjä. Hän tiesi, että ihmisen hengessä voi olla vilppiä. Sananlasku 16:2 kuuluu: »Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget.» Tiedämme, että Herra tutkii ennen kaikkea sisäisen henkemme - ei hengitystämme. Entä sitten Jesajan ajatus: »Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni etsii sinua varhain» (Jes. 26:9)? Vartiotornin ajatusmallia noudattaaksemme meidän olisi luettava jae: »Minun ruumiillinen sieluni, tai vereni, ikävöitsee sinua yöllä, minun hengitykseni etsii sinua varhain.» Jo Vanhan testamentin kirjoittajat tiesivät, että ihmissielu ikävöi Herraa ja sisäinen henki voi etsiä Jumalaa.

Uuden testamentin kuva asiasta on yhtä selkeä. Room. 1:9: »Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan.» Paavali ei kaiketi halunnut sanoa palvelevansa Jumalaa hengityksessään. Kyllä hän tarkoitti hengellä sisäistä olemustaan. Edelleen Paavalin sanoja: ». . . sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herran Jeesuksen voima, tulleet yhteen ...» (1. Kor. 5:4). On mahdotonta ajatella jakeen sisältöä tällaiseksi: »Sittenkuin olemme, te ja minun hengitykseni ynnä Herramme Jeesuksen Kristuksen voima, tulleet yhteen.» Paavali tarkoitti jälleen nimenomaan sisäistä iankaikkista henkeään. Tätä ei pidä hengellistyttää niin, että Paavali olisi puhunut Pyhästä Hengestä, kun hän käytti ilmausta »minun henkeni». Kun puhumme ihmisen yhteydessä hengestä, kolmas ulottuvuus onkin juuri Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti omilleen. Mutta jokaisella meistä on silloinkin myös oma henkemme, ihmisen henki, ja näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa. Jaakob kirjoitti: »Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: 'Kateuteen asti hän halajaa sitä henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan' (Jaak. 4:5). Henki ei tarkoita tässä hengitystä, sillä Jumala ei tahdo ottaa meitä hengiltä palauttaaksensa henkäyksensä luokseen. Kysymys ei nyt ole myöskään Pyhästä Hengestä vaan hengestä sisäisenä, iankaikkisena olemuksenamme. Jumala halajaa kateuteen asti iankaikkisuushenkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan. Kaikilla ihmisillä on tämä henki. Jumalattomanakin ihmisellä on henki persoonallisuutensa syvimpänä olemuksena, vaikka se on suhteessaan Jumalaan kuollut Jehovan todistajat eivät myönnä ihmisen iankaikkisuushengen olemassaoloa. Mutta jokaisella on mahdollisuus tarkistaa asia Raamatusta. Meidän vallassamme on myös, tahdommeko luovuttaa koko henkemme, sielumme ja ruumiimme Jumalalle.

12. 144.000 merkittyä

Oppi sadastaneljästäkymmenestäneljästä tuhannesta merkitystä on Jehovan todistajille hyvin tärkeä. Tämä joukko mainitaan Raamatussa, mutta tässäkin kohdin Jehovan todistajat eivät selitä Raamattua Raamatulla, niin kuin olisi Raamatun mukaista.

Oletetaan, että kristitty ja Jehovan todistaja istuvat sattumalta junassa vierekkäin. Jehovan todistaja lukee Vartiotorni-lehteä, ja kristitty aloittaa keskustelun: »Te luette Vartiotornia. Oletteko te uudestisyntynyt uskovainen?» Jehovan todistajia on opetettu löytämään yhteinen lähtökohta keskustelukumppanin kanssa. He aloittavat oppinsa esittämisen varovasti. W.J. Schnell, 30 vuotta Jehovan todistajana ollut mies, mainitsee kirjassaan Vieras evankeliumi (Ristin Voitto, Tikkurila, 1966) Vartiotorniseuran tehneen vuosien 1917-1928 välisenä aikana 148 muutosta Jehovan todistajien oppiin ja sen tulkintaan. Hyvin koulutettu Jehovan todistaja vastaa kristitylle: »On varmaan suurenmoinen kokemus syntyä uudesti - niin kuin Jeesuskin puhui Nikodeemukselle. Minulla on Raamattu mukanani. Katsotaanpa, mitä Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun viidennessä jakeessa: 'Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.' Mitä arvelette Jeesuksen tarkoittaneen tällä?» Kristitty vastaa: »Sehän tarkoittaa tietysti sitä, että uudestisyntymätön ihminen ei pääse taivaaseen.» »Olen aivan samaa mieltä», vastaa Jehovan todistaja. »Taivaaseen päästäkseen ihmisen täytyy olla uudestisyntynyt.»

Ellei kristitty tunne Jehovan todistajien oppia ja taktiikkaa, hän yllättyy ja hämmentyy. »Olenkohan erehtynyt Jehovan todistajien opista?» hän miettii. »Ovatko Jehovan todistajat sittenkin Raamatullisella pohjalla - ja uudestisyntyneitä?»

Kristitty jatkaa epäröiden: »Minä en todellakaan ole aikaisemmin ollut selvillä, että Jehovan todistajat uskovat uudestisyntymiseen.» »Aivan niin», Jehovan todistaja sanoo. »Monet ovat tosiaan käsittäneet meidät väärin, niin tässä kuin useissa muissakin asioissa. Me uskomme todella siihen, että ihminen ei pääse taivaaseen, ellei hän ole uudestisyntynyt. Mutta tekisin teille vielä erään kysymyksen. Mitä arvelette Jeesuksen tarkoittaneen, kun hän sanoi vuorisaarnassaan Matteuksen evankeliumin viidennen luvun viidennessä jakeessa: 'Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan'?» Jos kristitty ei tunne Jumalan sanaa eikä ole perehtynyt sen tarkempaan oppimiseen, hän joutuu vastaamaan epävarmasti: »En oikein osaa sanoa - en ole ajatellut asiaa tarkemmin.» Tällöin Jehovan todistaja kaivaa salkustaan huokeahintaisen kirjan ja tarjoaa sitä vierustoverinsa ostettavaksi. »Tässä kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti näistä suurenmoisista asioista ...»

Jehovan todistajat siis opettavat, että ihmisen täytyy taivaaseen päästäkseen olla uudestisyntynyt. Mutta ketkä heidän mielestään ovat uudestisyntyneitä? Vartiotornin opetuksen mukaan uudestisyntyneitä, taivaaseen pääseviä, on vain 144.000. Aikaisemmin selitettiin, että luku tuli täyteen jo vuonna 1922. Sitten annettiin »lisäaikaa» vuoteen 1931. Nykyisin »porttia on taas hieman raotettu», ja muutamia mahtuu vielä tähän erikoisluokkaan. Muilta Jehovan todislajilta - ja toisilta ihmisiltä - ovet taivaaseen ovat suljetut. Tekemällä ahkerasti työtä Vartiotornin hyväksi muilla Jehovan todistajilla on mahdollisuus »hankkia pisteitä» pelastaakseen, jos mahdollista, Harmagedonin taistelusta tuhatvuotiseen valtakuntaan. Ahkeroimisesta Vartiotornin opin levittämiseksi tulee myös pitää tarkkaa kirjanpitoa. Jos kirjanpito osoittaa tarpeeksi suuria tuntimääriä ja riittävästi ovelta ovelle -käyntikohteita, niin henkilön arvo nousee esivalvojien ja vanhinten silmissä. Näin voit ehkä kuulua »hyvien ja uskollisten orjien» luokkaan. Muussa tapauksessa kuulut orjaluokkaan »pahat ja laiskat». Vain ne, jotka kuuluvat 144.000:n valioluokkaan, saavat ottaa osaa kerran vuodessa vietettävään ehtoolliseen. Toiset ovat mukana »tarkkailijoina».

Ennen kuin katsomme, mitä Raamattu opettaa 144.000:n merkityksestä, on syytä tutustua siihen, mitä Jehovan todistajien omat oppikirjat heistä sanovat:

1) »Seurakunta, johon kuuluu 144000 jäsentä, hallitsee Kristuksen kanssa kuninkaina ja pappeina hänen hallitessaan tuhat vuotta ihmiskuntaa» (Pyhitetty olkoon sinun nimesi, s. 312, Jehovan todistajat, Tikkurila 1964).

2) »Raamatun mukaan Jumala rajoitti tämän Jeesuksen Kristuksen alaisen hallintoelimen jäsenmäärän 144000 persoonaksi. (Dm. 14:1-3.) Jumala on kuitenkin valinnut heidät huolellisesti* Heidät on otettu »kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansan heimoista». (Ilm. 5:9, 10.) Heidän joukossaan on ihmisiä kaikilta elämänaloilta, miehiä ja naisia ...» (Tosi rauha ja turvallisuus - mistä lähteestä?, Jehovan todistajat, Tikkurila 1973, s. 68).

3) »Kaikki hyvät ihmiset eivät siis mene taivaaseen, vaan Raamattu paljastaa, että sinne otetaan vain 144000 koeteltua ja uskollista ihmistä hallitsemaan Kristuksen kanssa» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 124). »Heistä käytetään myös nimitystä 'taivaissa kirjattujen esikoisten seurakunta'. (Heprealaisille 12:23.) Tämä Jumalan seurakunta koostuu siis kaikista maan päällä elävistä kristityistä, joilla on taivaallisen elämän toivo. 'Jumalan seurakunta' muodostuu lopullisesti kaikkiaan 144000 jäsenestä. Nykyään heitä on jäljellä maan päällä enää vain pieni jäännös . . . Raamattu käyttää tästä 144000-jäsenises-tä seurakunnasta myös nimityksiä 'morsian, Karitsan vaimo', 'Kristuksen ruumis', 'Jumalan temppeli', 'Jumalan Israel' ja 'Uusi Jerusalem' (Ilm. 21:9; Ef. 4:12; 1. Kor. 3:17; Gal. 6:16; Ilm. 21:2(Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä, ss. 125-126).

Kirjassa Jumalan tuhatvuotinen valtakunta on tullut lähelle (Jehovan todistajat, Vantaa 1974) kerrotaan vuoden 1972-73 tilaston mukaan säännöllisesti kenttäpalvelussa olleita todistajia olleen maailmassa 1.656.673 henkilöä. Sivulla 283 kysytään: »Mutta miten monet näistä Jehovan kristityistä todistajista ovat hengellisiä juutalaisia? Vain 10523. Nämä ilmaisivat itsensä hengellisiksi israelilaisiksi osallistumalla vertauskuvalliseen leipään ja viiniin Herran ehtoollisen vuotuisessa vietossa ...»

Olemme jo todenneet, että Jehovan todistajien opin voima on Raamatussa. Raamattua käytetään hyvinkin runsaasti mutta kokonaisuudesta ja asiayhteydestä piittaamatta. Tarpeen tullen myös Raamatun teksti muokataan oman opin mukaiseksi. Kun Jehovan todistajat opettavat 144.000:n merkitystä, niin tätäkin opetusta höystetään lukuisilla Raamatun jakeilla, he ottavat tukensa Raamatusta. Monet eri lupaukset ja nimitykset, joita edellä mainituissa lainauksissa esiintyi, löytyvät todella Raamatusta, mutta ne kuuluvat aivan toiselle ja toisensuuruiselle joukolle. Jostain syystä Vartiotorni on päättänyt, että tärkeimmistä ja ihanimmista Jumalan sanan lupauksista pääsee osallisiksi vain 144000 valittua erikoispersoonaa.

Mitä Raamattu opettaa 144000:sta merkitystä?

1.

Onko uudestisyntyneitä, taivaallisen toivon osallisia todella vain 144.000? Lukekaamme, mitä Jeesus itse sanoo: »Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä» (Joh. 3:14-15). Jeesus otti esimerkin kaikkien tuntemasta tapauksesta, jossa myrkkykäärmeet pistivät kuolettavasti erämaavaelluksella kapinoivaa kansaa. Jumala antoi selvät ohjeet pelastumiseksi: Mooseksen piti ripustaa vaskikäärme tangon päähän. Rajoitettiinko pelastuvien määrää esimerkiksi kymmeneen tuhanteen tai sataanneljäänkymmeneenneljään tuhanteen? Ei! Jokainen purtu, joka katsoi tangon päähän ripustettuun vaski-käärmeeseen, jäi eloon (ks. 4 Moos. 21:8). Jeesus veti selvän yhtäläisyysmerkin uuden liiton pelastussuunnitelman ja tämän vanhan liiton tapauksen välille. Ihmisen Poika piti ripustettaman, ylennettämän uuden liiton »vaskikäärmeenä» kirouksen puuhun, jotta jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Nikodeemus kyseli, kuinka ihminen voi syntyä vanhana uudelleen, ja Jeesus antoi selvääkin selvemmän vastauksen: vanhan liiton kansa jäi käärmeen puremasta huolimatta eloon - katsomalla vaskikäärmee-seen. Synteihinsä ja rikoksiinsa kuollut ihminen saa elää, uudestisyntyy, katsomalla kirouksen puuhun ripustettuun Kristukseen. Jeesuskaan ei rajoittanut uudestisyntyvien, pelastuvien, Jumalan valtakuntaan pääsevien joukkoa 144.000:een. Jokaisella, joka uskoo häneen, on iankaikkinen elämä. Varmennamme asian vielä toisella yhtä selvällä Raamatun kohdalla: »Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen (Jeesuksen) nimeensä» (Joh. 1:12).

Ketkä ovat Jumalan lapsia? Tietenkin ne, jotka ovat syntyneet hänen lapsikseen. Jumalan lapsiksi tullaan uudestisyntymisen kautta. Jumalalla ei siis ole lapsenlapsia eikä ottolapsia. Miten sitten Raamatun mukaan synnytään uudesti, tullaan Jumalan lapsiksi, ja kuka voi sen kokea? Vastaus on jo äsken luetun Raamatun jakeen perusteella täysin selvä: »Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.» Tämä uudestisyntyminen tapahtuu Jeesuksen opetuksen mukaan silloin, kun katsomme, uskomme, uuden liiton vaskikäärmeeseen. Tässäkään kohdassa ei rajoiteta uudestisyntyvien Jumalan lasten joukkoa 144.000:een - eikä edes miljoonaan tai kymmeneen miljoonaan.

2.

Onko seurakunnan jäsenmäärä rajoitettu 144.000:een, ja onko 144.000:n merkityn joukko sama kuin seurakunta? Pietari kirjoitti: »... te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta» (1. Piet. 1:23). Jeesuksen sanojen perusteella ymmärsimme, että uudestisyntyminen tapahtuu niille, jotka uskovat hänen nimeensä pelastuakseen. Syntymiseen tarvitaan siemen. Pietari julistaa meille, että tämä siemen on Jumalan sana. Paavali toteaa Roomalaiskirjeessä: »Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» (Room. 10:17). Apt. 2:41-42 on kirjoitettu: »Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä (seurakuntaa) lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.»

Lukumäärää ei rajoitettu! Jotka ottivat sanan vastaan, ne myös, kuten Pietari kirjeessään opetti, syntyivät uudesti. Kaikki sanan vastaanottaneet, sanan kautta uudestisyntyneet Jumalan lapset kastettiin, ja he pysyivät keskinäisessä yhteydessä seurakunnan jäseninä. Seurakunta oli ja on siis paljon lukuisampi kuin 144.000:n merkityn joukko. Ne, jotka uskovat Kristukseen, kuuluvat Raamatun mukaisesti seurakuntaan tänäkin päivänä.

Kun Raamattu puhuu 144.000:n merkityn joukosta, se antaa heistä erityisiä tuntomerkkejä, jotka eivät mitenkään liity seurakuntaan. Tärkeimpään tuntomerkkiin olemme jo tutustuneet. Raamattu ei rajoita seurakuntaa, uudestisyntyneitä Jumalan lapsia, 144.000:een. Jo tämä tuntomerkki olisi kyllin riittävä, mutta etsimme vielä joitakin.

3.

Jehovan todistajat opettavat, että joukkoon kuuluu miehiä ja naisia. Raamatun mukaan tässä joukossa näyttäisi olevan vain miehiä. Heistä sanotaan: ». . . eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa» (Ilm. 14:4). Minun käsitykseni mukaan tämä tuntomerkki ei ole pelkästään hengellinen vaan myös ulkonainen. 144.000:n merkityn siveellinen menneisyys on tahraton. Sen sijaan uuden liiton seurakuntaan on aina kuulunut ja kuuluu myös nykyisin miehiä ja naisia, joiden siveellinen menneisyys ei ole tahraton. Luetaanpa vaikka, mitä Paavali kirjoitti korinttolaisille: »Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä» (1. Kor. 6:9-11).

Näemme, että Jumalan seurakunnan jäsenien menneisyys oli ja on monesti hyvin kirjava. Apostoli luetteli monenlaisia syntejä - myös avionrikkomisen ja haureuden. Mutta tällaiset ihmiset olivat ja ovat kuitenkin uudestisynnyttyään Jumalan lapsia, taivaaseen kelvollisia. He ovat vastaanottaneet peson, he ovat pyhitettyjä, he ovat vanhurskaita eli syyttömäksi julistettuja. »Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!» (Tim. 22:14). Jehovan todistajat päästäisivät sisälle vain 144.000 tahrattoman inhimillisen menneisyyden omaavaa merkittyä, mutta Raamatun mukaan Jumala ei sulje portteja siltä, joka tahtoo pestä vaatteensa Karitsan veressä. 144.000:n merkityn joukkoa nimitetään myös poikalapseksi (ks. Ilm. 12:5), ja käsittäisin, ettei tämäkään tuntomerkki ole yksinomaan hengellinen. Mutta käsitimmepä tämän asiaa niin tai näin, Raamattu antaa edelleen varmoja tuntomerkkejä tuosta joukosta, joka ei voi olla seurakunta.

4.

Jehovan todistajat opettavat, että 144.000:n merkityn joukossa on edustajia kaikista sukukunnista, kielistä ja kansanheimoista. Raamattu sen sijaan kertoo merkittyjen joukon koostuvan vain Israelin kansan jäsenistä. Tällä ei tarkoiteta »hengellistä Israelia», kuten Jehovan todistajat uskovat. Asia käy selväksi Ilmestyskirjasta: »Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista» (Ilm. 7:4). Sitten luetellaan tähän joukkoon kuuluvaksi 12.000 edustajaa kustakin nimeltä mainitusta Israelin sukukunnasta. Nämä 144.000 merkittyä ovat Israelin keskuudesta valittu esikoisjoukko, »esikunta» meidän Herramme palvelijoiksi. Kun tätä joukkoa nimitetään Poikalapseksi, niin vaimo, äiti, on aivan ilmeisesti Israel, jota Vanha testamentti useinkin kutsui tällä nimellä (ks. Jes. 54:6-7; Ilm. 12:1-5). Asiaa käsittelevä Ilmestyskirjan 12. luku kertoo vaimosta, joka synnyttää poikalapsen. Hänen päässään on seppeleenä kaksitoista tähteä (Israelin 12 sukukuntaa). Raamatun mukaan Kristus tulee pyhiensä kanssa Harmagedonille pelastaakseen koko Israelin kansan jäännöksen. 144.000 merkittyä tullaan merkitsemään hänelle jo hieman aikaisemmin.

Koko Israelin pelastuva jäännös, kuten nuo 144.000 merkittyäkin, tarkoittaa nimenomaan kirjaimellista Israelia, vaikka Jehovan todistajat eivät tunnusta luonnollisella Israelilla olevan enää mitään osuutta Jumalan suunnitelmissa. Raamattu puhuu kuitenkin asiasta selkeästi (ks. Sak. 12:7-10; Sak. 14:3-5). Että kysymys on luonnollisesta Israelista, sen tiesi myös apostoli Paavali: »Sillä jos sinä (pakanakris-titty) olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat (Israel) tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa (Kristus)! Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: 'Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä'. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän (pakanoiden) tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armonlahjojansa ja kutsumistansa kadu» (Room. 11:24-29). (Ks. myös 2. Kor 3:15, 16) Teksti on selvääkin selvempää. Luonnolliset oksat, eli Israel, tulevat jälleen oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa, eikä Jumala ole lopullisesti hylännyt kansaansa. Hän ei kadu kutsumistansa ja armolahjojansa, vaikka tämä Israel elääkin vielä paatumuksen tilassa.

Meidän on todettava, että vaikka Vartiotorni opettaa Israelista merkittävän 144.000:n joukon olevan Karitsan vaimo, hengellinen Israel, uuden liiton seurakunta, tällainen opetus on vastoin Jumalan sanaa. Seurakunta on paljon lukuisampi kuin 144.000:n merkityn joukko. Kun Vartiotorni kohdistaa kaikki seurakunnalle tarkoitetut ihmeelliset lupaukset tarkoittamaan vain pientä israelilaisjoukkoa, se tekee hirvittävän erehdyksen ja korvaamattoman vahingon monille ihmisille. Jumalalla on kaikista kansoista koottavaa seurakuntaa varten aivan erityinen suunnitelma, mutta hänellä on tehtävä myös Israelia varten.

5.

Jehovan todistajien opin mukaan suurin osa 144.000:sta merkitystä on jo saanut »hengessä» ylösnousemuksen ja vain muutamia on enää jäljellä maan päällä. Tähän valiojoukkoon kuuluvat luonnollisesti myös Vartiotornijärjestön johtajat. Heistä sanotaan näin: »Jumalan näkyvää järjestöä (johon Jehovan todistajat selittävät kuuluvaksi vain omaan joukkoonsa lukeutuvat) ohjataan myös nykyään teokraatti-sesti. Jehovan todistajien päätoimistossa Brooklynissa New Yorkissa on eri puolilta maailmaa tulleitten kristittyjen vanhinten muodostama hallintoelin, joka valvoo Jumalan kansan maailmanlaajuista toimintaa. Tämä hallintoelin koostuu 'uskollisen ja ymmärtäväisen orja -luokan jäsenistä» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä, s. 195).

Jehovan todistajat sanovat siis vain joitakin 144.000:n merkityn joukkoon kuuluvista olevan jäljellä maan päällä. Tässäkin Raamattu puhuu toista. Raamatun perusteella ymmärrämme, että kaikki 144.000 merkittyä Israelin kansan edustajaa ovat vielä maan päällä (jos he ovat jo syntyneet). Heidän merkitsemisensä tullaan suorittamaan vasta suuren ahdistuksen aikana, jonka kaltaista ei ole ollut - eikä enää koskaan sen jälkeen tule (ks. Matt. 24:21, 22).

Tämä suuri ahdistus tulee olemaan Ilmestyskirjan kuvausten kaltainen. Sellaista ei ole vielä ollut, mutta »esimakua» siitä on kyllä koettu - ja Jeesuksen luettelemat ajan merkit todistavat sen lähestymistä. Jumala tulee kuitenkin varjelemaan nämä 144.000 merkittyä ahdistuksen aikana, ja siksi heidät merkitään. Merkitseminen tapahtuu maan päällä ja suoritetaan siis maan päällä asuville israelilaisille, eikä joukkoon kuulu »hengessä ylösnousseita». Ilm. 7:3-4 sanoo asiasta näin: ». . .ja sanoi: Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijoiden otsaan.' Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista

Suuri ahdistus, maa, meri ja puut - ja ne 144.000 ovat siis maan päällä. Seurakunta on tällöin jo temmattu ylös, josta se tulee Herransa kanssa ahdistuksen ajan jälkeiseen tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päälle. (Ks. l Tess. 4:13-18; Matt. 24:40-42; l Tess. 1:10; Joh. 14:3; 1. Kor. 15:51-53).

Me toteamme Jumalaa kiittäen, että ovet ovat vielä avoimia. Pakanain täysi luku ei ole vielä tullut sisälle pelastukseen. Mutta se luku tulee pian täyttymään! Taivaassa on kerran oleva myös lukematon valkopukuinen joukko (ks. Ilm. 7:9-17). Siellä on oleva seurakunta, jota kootaan kaikista kansoista ja kielistä. Tähän seurakuntaan kuuluvat jo maan päällä kaikki sanan vastaanottaneet, uudestisyntyneet Jeesukseen uskovat (ks. 1. Kor. 12:27; 1. Kor. 1:2; Ef. 5:26, 27; Room. 10:9-13).

»Ja Henki ja morsian sanovat: 'Tule!' Ja joka kuulee, sanokoon: 'Tule!' Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: 'Totisesti, minä tulen pian'. Amen, tule, Herra Jeesus! »(Ilm. 22:17, 20, 21).

13. Lunastus ja ylösnousemus

Lunastus on Raamatun keskeisin asia. Ennen kuin tutustumme Jehovan todistajien opetukseen lunastuksesta, teemme pienen läpileikkauksen Raamatun »lunastusopista».

Vanhan liiton eläinuhrit ja uhritoimitukset olivat esikuvia lunastuksesta, joka toteutui Kristuksessa. Apostoli Paavali kirjoittaa vanhan liiton uhritoimituksista: »Sillä mahdotonta on, että härkäni ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä» (Hepr. 10:4). Eläinuhrien veri ei ottanut pois syntejä, mutta niissä oli »jokavuotinen muistutus synneistä». Psalmista 32 luemme: »Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksiannetut, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!»

Ylimmäisen papin täytyi joka päivä uhrata uhri ensin omien ja sitten kansan syntien edestä (ks. Hepr. 7:27). Hänen tuli mennä myös kerran vuodessa kaikkein pyhimpään uhraamaan uhri itsensä ja kansansa tahattomien syntien edestä (Hepr. 9:7). Mutta kaikesta huolimatta syntiky-symystä ja sovitusta ei koskaan ratkaistu lopullisesti. Uhreissa oli jokavuotinen muistutus synneistä ja syntisyydestä (Hepr. 10:3). Hieman aikaisemmin lukemamme psalmin kohdan mukaan, uhriveri ei poistanut syntejä, mutta se peitti synnit. Veri ei tietenkään peittänyt automaattisesti kenen tahansa syntejä. Lupaus kuului niille, joiden hengessä ei ollut vilppiä, jotka siis katuivat syntejään ja tahtoivat parhaan kykynsä mukaan elää Jumalan käskyjen mukaisesti. Näille Herra ei lukenut hänen pahoja tekojansa ja synnit peitettiin uhriveren alle. Mutta vanha liitto oli vain välivaihe (ks. Hepr. 10:1). Sen sijaan tuli uusi, parempi liitto (ks. Hepr. 7:22). Kristuksesta sanotaan: ». . . meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen» (Hepr. 9:12). Kristus, uuden liiton ylimmäinen pappi, sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Hänen ei tarvitse mennä joka päivä uhraamaan itsensä ja kansansa syntien edestä. Hän teki sen kerta kaikkiaan uhratessaan itsensä virheettömänä ja tahrattomana karitsana koko maailman syntien edestä. (Ks. Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18, 19.) Kristuksessa tapahtui Hepr. 9:15:n mukaisesti lopullinen lunastus myös vanhan liiton aikaisista rikkomuksista. Siihen saakka autuaiden Jumalan palvelijoiden synnit olivat peitetyt.

Heprealaiskirjeessä on riemullinen huudahdus: »Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan» (Hepr. 10:10). Puhdistus, anteeksiantamus ja pyhitys eivät luonnollisesti uudessa liitossakaan ole automaattinen tapahtuma. Jumalan Karitsa otti tosin pois maailman synnin. Jokainen maailmaan syntyvä ihminen on tämän perusteella kelvollinen Jumalalle vaikka onkin langenneen Aadamin jälkeläinen. Maailman synnin pois ottaminen kattaa myös niin sanotun perisynnin. Jokainen ihminen perii lihaansa taipumuksen syntiin, mutta vasta tehdystä synnistä joudutaan Raamatun opetuksen mukaan tuomiolle. (»Tekosynnillä» en tarkoita vain ulkonaisia tekoja. Voimme tehdä syntiä »ajatuksin, sanoin ja töin», mutta sylilapsi ei ole tässä mielessä syntinen.) Vastuullisia synnillisiä tekoja ei pyyhitä ilman muuta pois, mutta Jumalan Karitsassa, lunastuksessa, jokaiselle katuvalle on avautunut ovi anteeksiantamukseen. »Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin etti hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikes ta vääryydestä» (1. Joh. 1:9). Jakeessa 7 painotetaan erittäir tärkeää asiaa: »Mutta jos me valkeudessa vaellamme niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä

Kun ihminen kääntyy, katuu, tunnustaa ja tahtoo hyläti syntinsä, hän kokee anteeksiantamuksen ja täydellisen puhdistuksen Jeesuksen veressä. Tällöin hän on kelvolliner Jumalalle. Mutta silloinkaan hän ei ole inhimillisesti täydellinen. Hänen lihassaan ei asu mitään hyvää. Paha riippuu hänessä kiinni. Tällä tarkoitetaan sitä, että kristitynkin lihassa asuu taipumus syntiin. Mutta kristitty ei tahdo riippua kiinni pahassa (Room. 7:21-22). Hänen sisällinen ihmisensä tahtoo vilpittömästi elää Jumalalle mieliksi. Hän haluaa elää valkeudessa eikä suosi tietoisesti syntiä. Jos elämään tulee syntiä, hän ei peitä sitä vaan tuo tekonsa valkeuteen ja katuu syntiään. »Hänen hengessään ei ole vilppiä.» Kun Jumalan lapsi on varustettu tällaisella mielellä, hän voi luottaa lunastajaansa, joka on »kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien» (1. Tim. 4:10).

Valkeudessa vaeltava Jumalan oma voi olla turvallisella mielellä ja sanoa apostoli Paavalin tavalla: »Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sen tähden, elimmepä tai kuolimmepa, niin me olemme Herran omat» (Room. 14:8).

Jehovan todistajien lunastus- ja sovitusoppi

Jehovan todistajat sanovat uskovansa Kristukseen, ja he puhuvat »lunnaista», jotka Jeesus on maksanut. Mutta usko Kristukseen, lunastus ja sovitus eivät merkitse Jehovan todistajille samaa kuin kristityille. Jehovan todistajien oppiahan on muunneltu jatkuvasti vuosikymmenien aikana. Raamatun oppi ja ilmoitus ovat sen sijaan pysyneet kautta vuosisatojen samana. Aikaisemmin Jehovan todistajat eivät hyväksyneet »veristä» lunastusta ollenkaan. Nykyään he sanovat uskovansa »lunnaisiin», mutta millä tavoin?

Vartiotornin opetus ei tunnusta kertakaikkista lunastusta, sovitusta ja pyhitystä, joista Raamattu selvästi puhuu. He eivät usko, että ihminen todella pelastuu armosta, uskon kautta, ilman tekoja, niin kuin Raamattu sanoo.

Jehovan todistajien mukaan Jeesuksen maksamat lunnaat takaavat vain sen, että sekä vanhurskaat että väärät saavat yhtäaikaisen ylösnousemuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan. Tuhatvuotinen valtakunta on heille »tuhat vuotta kestävä tuomiopäivä», jolloin sekä vanhurskaiden että väärien tulee kyetä vanhurskailla teoillaan hankkimaan iankaikkinen elämä. Vanhurskaus-käsite ei merkitse Jehovan todistajille samaa kuin kristityille. Jehovan todistajien vanhurskauttamisoppi perustuu täysin omiin tekoihin, töihin ja ansioihin. Kristuksessa omistettava lahjavanhurskaus, jota sitten luonnostaan hedelmänä seuraisi halu elää Jumalalle mieliksi, on heille vieras. (Ks. Room. 3:19-28.)

Jehovan todistajat uskovat myös, että ihminen ei joudu tuomiolle tämän elämän aikaisista synneistä vaan niistä teoista, joita hän tulee tekemään saatuaan ylösnousemuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan. He opettavat näin:

»Tätä ylösnousemusta eivät saa ainoastaan ne, joita pidetään vanhurskaina, vaan myös ne, joita kutsutaan heihin verrattuina 'vääriksi' ...» Osoitetaanko 'väärille' ansaisematonta hyvyyttä herättämällä heidät kuolleista vain siksi, että he joutuvat kovan, tylyn tuomarin eteen . . . ? Mitä käytännöllistä hyötyä ylösnousemuksesta olisi näille 'väärille', jos se olisi heidän ylösnousemuksensa tarkoitus?

. . . Heidän nuhteettomuutensa, jonka he kehittivät ennen kuolemaansa ja joka heillä on, kun heidät herätetään kuolleista, antaa heille edullisen aseman 'vääriin' verrattuina edistymisessä todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen täysin vapaiksi syntisyydestä. Heillä on ikäänkuin etumatkaa 'vääriin' nähden siihen suuntaan pyrkimisessä . . . Toisaalta väärien edistyminen tulee olemaan paljon vaikeampaa, koska he kuolemaansa asti kehittivät syntisiä taipumuksia ja huonoja tapoja ja pahoja haluja. Nämä tulevat olemaan ylimääräisiä rasituksia, haittoja ja esteitä, jotka työskentelevät heitä vastaan kilpajuoksussa iankaikkisen elämän voittamiseksi» (Jumalan tuhatvuotinen valtakunta on tullut lähelle, Jehovan todistajat, Vantaa 1974, ss. 120-121,126-127).

Edellä luetun opin mukaan Jeesuksen lunastustyö takaa siis vain »vanhurskaiden» ja »väärien» ylösnousemuksen tuhatvuotiseen tuomiopäivään. Tällöin alkaa hillitön, epävarma kilpajuoksu iankaikkisen elämän voittamiseksi, edistymisessä inhimilliseen täydellisyyteen.

Tämä on tyypillinen ihmistekoinen järkeisoppi, kuten teosofia ja monet muut itämaista perua olevat »muodikkaat» harhaopit. Teosofien lunastus- ja sovitusoppi on läheisessä yhteydessä Jehovan todistajien oppeihin. »Ja erittäin turmiollisen esimerkin antaa kirkon opetus, että erään ihmisen, Jeesuksen tappamisesta koituisi ikuinen autuus» (Teosofien moniste Yksilön aseettomuudesta alkaa maailmanrauha).

Teosofit opettavat jälleensyntymistä. Heidän sovitusop-pinsa on niin sanotun karman - syyn ja seurauksen - laki. Ihmissielu palaa maan päälle jossakin hahmossa yhä uudelleen ja uudelleen. Hän saa edellisen elämän tekojen perusteella uudet lähtökohdat kilvoittelussa inhimilliseen täydellisyyteen. Kun hän sitten saavuttaa tavoitteen, sielu sulautuu kaikkeudessa olevaan, persoonattomaan »jumaluuteen».

Teosofeilla on monta jälleensyntymää, Jehovan todistajilla yksi ylösnousemus tuhatvuotiseen tuomiopäivään ja kilpajuoksuun inhimillisen täydellisyyden saavuttamiseksi. (Marxilaisilla on samansuuntainen yhteiskunnallinen ideologia.)

Jehovan todistajien opin mukaan ei siis ennen kuolemaa tehtyjä syntejä oteta huomioon, mutta ne kylläkin hankaloittavat pahojen tottumuksien muodossa väärien kehittymistä täydellisyyteen. Jehovan todistajat perustelevat oppiaan näin:

»Raamattu kertoo, että ihminen vapautetaan kuollessaan kaikista synneistä, jotka hän on tehnyt. Se sanoo: 'Se, joka on kuollut, on vapautunut synnistään' (Roomalaisille 6:7). Tämä merkitsee sitä, että kun ihminen saa ylösnousemuksen, niin hänet tuomitaan sen perusteella, mitä hän tekee tuomiopäivän aikana, eikä sen perusteella, mitä hän teki ennen kuolemaansa» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä, s. 175).

Tämä on tyypillinen esimerkki Jehovan todistajien mielivaltaisesta Raamatun käytöstä asiayhteydestä piittaamatta. Apostoli Paavali ei siteeratussa kohdassa puhunut ollenkaan fyysisestä kuolemasta. Hän puhuu uudestisyntyneen ihmisen vanhasta elämästä. Kristityn vanha ihminen on naulittu Kristuksen kanssa ristille. Tästä kuolemasta on kysymys. Katsokaamme Paavalin opetusta kokonaisuudessaan. Hän kirjoittaa: ». . . kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin lihassa, niin ettemme enää syntiä palvelisi» (Room. 6:6). Sitten äsken lukemamme jae 7, johon Jehovan todistajat perustavat oppinsa: ». . . sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.» Paavalin opetuksen mukaan tämä kuolema on jo tapahtunut tosiasia ja vanha ihminen on naulittu ristille. Vanha synnin ruumis on kukistettu. Kristitty ei enää tahdo palvella syntiä. Hän on saanut uuden elämän Kristuksessa. Näin jatkaa jae 8: »Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan.» Ja vielä jae 11: »Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa» (ks. myös jakeet 12-23).

Jehovan todistajat lukevat kernaasti vain lyhyen, tarkoituksiinsa sopivan ja muotoiltavan Raamatun kohdan. Mutta kun lukee huolellisesti koko asiayhteyden, pysyy sanan linjoilla. Raamattu ei missään lupaa vapautusta tämän elämän aikana tehdyistä synneistä, ellei Jeesuksen sovintoveri saa armon aikana puhdistaa sydäntämme kaikesta synnistä.

On tietenkin selvää, että ne ihmiset ja kansat, jotka vielä elävät maan päällä tuhatvuotisen valtakunnan alkaessa tai syntyvät tuon valtakunnan aikana, tuomitaan myös siellä tekemiensä tekojen perusteella. Mutta - vastoin melko yleistä käsitystä - Raamattu puhuu useammista tuomioista. Hyvin yleinen käsitys on, että seurakunta, uuden liiton uskovaiset, on viimeisellä tuomiolla. Paavalin mukaan uskovat kyllä ilmestyvät Kristuksen tuomioistuimen eteen (2. Kor. 5:10). Alkukieli puhuu tässä lähinnä »palkintokorokkeesta», jonka edessä kilpailijat saavat kuulla kilvoittelunsa lopputuloksen. Uskoville ei ole mitään kadotustuomiota (Room. 8:1). Näin ollen he eivät ole viimeisellä tuomiolla, mutta kilvoituksen lopputulos paljastuu Kristuksen tuomioistuimen edessä. Tällöin todennäköisesti tutkitaan se, mitä olemme Kristuksen omina tehneet ja mitkä ovat olleet vaikuttunemme. Kristuksen tuomioistuimen edessä tuli on koetteleva kunkin teot. Jos rakennus kestää, rakentaja saa palkan. Jos rakennus palaa, rakentaja jää palkatta vaikka pelastuukin itse ikään kuin tulen läpi (1. Kor. 3:11-15). Kun tutkimme asiaa, havaitsemme, että ennen viimeistä tuomiota, joka on tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, tämän valtakunnan alkamista edeltää ns. kansojen tuomio. Kysymys on maan päällä elävistä kansoista. Tämän tuomion yhteydessä ei puhuta ylösnousemuksesta. Matteuksen evankeliumin 25. luvussa on asiasta seikkaperäinen kuvaus. Kristuksen eteen kootaan kaikki kansat (ks. jae 32). Hän erottaa lampaat vuohista. Lampaat asetetaan oikealle ja vuohet vasemmalle puolelle (jae 33). Oikealla puolella olevat saavat pääsyn valtakuntaan ja vasemmalla puolella olevat joutuvat siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen (jakeet 34, 41). Jo Jesaja julisti aikoinaan: »Sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.» Tämän kansojen tuomion jälkeen alkaa nyt tuhatvuotinen rauhan ja vanhurskauden valtakunta.

Jumalattomina kuolleet ihmiset herätetään tuomiolle vasta tuhatvuotisen rauhan valtakunnan jälkeen. Tätä tuomiota edeltää vielä viimeinen kapina, johon tuhat vuotta sidottuna ollut, hetkeksi vapautettu saatana vielä saa yllytetyksi osan ihmiskuntaa (ks. Ilm. 20:5-10). Nämä ennen tuhatvuotista valtakuntaa kuolleet, jumalattomat, tuomitaan nimenomaan siitä, mitä he maan päällä eläessään ovat tehneet (ks. Ilm. 20:11-15). Kuolema ei vapauta heitä syyllisyydestä, eivätkä he Raamatun mukaan saa toista tilaisuutta niin kuin Jehovan todistajat uskovat. Tälle tuomiolle herätetään myös tietysti kaikki tuhatvuotisen valtakunnan aikana kuolleet ihmiset, sillä se valtakunta ei ole vielä lopullinen kirkkauden valtakunta. Saatana on silloin kyllä sidottu ja ulkopuolista vainoojaa ei ole ihmisen kiusaajana, mutta oma liha on kuitenkin edelleen riesana. Sotia ja verenvuodatusta, nälkää ja puutetta ei ole. Mutta kun liha on edelleen lihaa, niin kaikki eivät lopultakaan kokosydämisesti rakasta ja palvele Kristusta. Tuhatvuotisessa rauhan valtakunnassakin tehdään syntiä, joskaan ei sen räikeimmissä muodoissa. Tämän maallisen valtakunnan asukkaat voivat myös kuolla. Raamattu kertoo asiasta: »Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen» (Jes. 65:20).

Hepr. 9:27 on kirjoitettu: »Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio ...» Yksikään ihminen, edes rauhan valtakunnan asukas, ei vapaudu kuollessaan automaattisesti synneistään. Muistamme, että Saarnaajakin tiesi asian: »Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa (Saara. 12:14). (Ks. myös San. 11:7; Hes. 3:18; Luuk. 16:25; Joh. 3:18.) Ihmisellä on vain yksi elämä. Sen jälkeen tulee tuomio. Tuomio tulee koskettamaan kaikkia elämän aikana tehtyjä tekoja, salaisimpiakin syntejä, ellemme ole armon ajassa tulleet puhdistuslaitteelle. Paavalikin julisti selvästi: ». . .on oleva ylösnousemus . . . sekä vanhurskasten että vääräin» (Apt. 24:15).

Ilm. 20:5-6 luemme: »Muut kuolleet (paitsi Herrassa kuolleet) eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla (kadotuksella) ole valtaa.» Iankaikkista elämää ei saavuteta tuhatvuotisessa kilpajuoksussa. Ihminen nousee kerran siihen osaan, jonka hän on maanpäällä eläessään valinnut. Hän kuolee joko jumalattomana tai vanhurskautettuna. Jos inhimilliseen täydellisyyteen kehittyminen olisi edellytyksenä iankaikkiseen elämään pääsemiseksi, niin ei miljardi vuotta eikä tuhat uutta elämää olisi riittävän pitkä aika tämän päämäärän saavuttamiseksi. Room. 3:22:n mukaan »kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet: ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään». Tämä on jokaisen ihmisen asema ilman Kristusta. Mutta Jeesukseen uskova saa omistaa Room. 3:21-22 sanat: ... se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.»

Iankaikkisen elämän edellytys ei siis ole ihmisen aikaansaama inhimillinen täydellisyys. Yksikään ihminen ei ole kyennyt eikä kykene siihen. Vain meidän Herramme täytti lain ja lunasti lainalaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan (ks. Gal. 4:4-5). Oma vanhurskautemme ei riitä, ja niinpä Raamattu puhuukin Jumalan vanhurskaudesta, joka annetaan Jeesukseen uskovalle!

Tässä ei todellakaan ole yhtään erotusta. Jumalan vanhurskauden vastaanottaminen Kristuksessa on jokaisen ainoa mahdollisuus. Ja se on käytettävä hyväksi armon aikana, 1. Joh. 5:12 on kirjoitettu: »Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.»

Sillä, jolla on Jumalan Poika, on valtava tulevaisuus Kristuksen kanssa. Hän saa hallita hänen kanssaan ne tuhannen vuotta, ja sen jälkeen alkaa loputon rauhan ja autuuden aika. Nykyiset taivaat ja maa katoavat, ja Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu - ja siellä asuvat myös ne, jotka vanhurskautettiin Kristuksessa. Siellä ei ole enää kipua, ei sairautta, ei kyyneleitä, ei kuolemaa. Entinen on mennyt ja kaikki on uudeksi tehty (ks. 2 Piet. 3:13; Ilm. 21:1-7; Jes. 25:8).

14. Näkymätön ylösnousemus ja tyhjiinhävittäminen

Olemme havainneet Jehovan todistajien opettavan ihmisen tyhjiinhävittämistä kuoleman jälkeen. Näinollen ei siis ole mitään sisäistä, katoamatonta olemusta, joka ruumiin kuoltua siirtyisi toiseen olotilaan. Kun Jehovan todistajat opettavat sekä vanhurskaiden että väärien ylösnousemusta »tuhatvuotiseen tuomiopäivään», niin he selittävät myös, että kaikkein pahimmat väärät - kuten Juudas Iskariot - eivät saa ylösnousemusta lainkaan. Vertaa tätä opetusta Jeesuksen sanoihin: »Älkää ihmetelkö, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen» (Joh. 5:28-29). Heidät on kuoltuaan kerta kaikkiaan lopullisesti hävitetty olemattomiin. Tämän opin tueksi Jehovan todistajat ottavat irrallisen jakeen ottamatta huomioon Raamatun selvää kokonaisopetusta kyseessä olevasta asiasta: »Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa» (Jes. 26:14, 19). Kumoaisiko tämä yksi irrallinen jae koko muun Raamatun ilmoituksen kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta ja tulevasta tuomiosta? Aivan varmasti ei! Jumala ei missään tee tyhjäksi oman sanansa ilmoitusta, eikä meillä ole oikeutta selittää Jumalan sanaa oman mielemme mukaisesti.

Edellisessä luvussa havaitsimme, että »Jumala tuo kaikki teot tuomiolle», ja on oleva »ylösnousemus, sekä vanhurskasten että vääräin». Kun Jesaja nyt puhuu kuolleista, jotka eivät virkoa eloon, ja vainajista, jotka eivät nouse, on kovin hätiköityä turhentaa yhden lauseen perusteella Raamatun kokonaisopetus kuolleiden kohtalosta. Kysymys on tietenkin siitä, että kuolleet eivät nouse elämään maan päällä. Heillä oli yksi ainoa ajallinen elämä, ja toista mahdollisuutta ei anneta. Jumalattomina kuolleita ei herätetä myöskään tuhatvuotiseen valtakuntaan, mutta heidän on ehdottomasti noustava kerran tuomiolle. Silloin kirjat avataan ja kuolleet tuomitaan sen perusteella, mitä kirjoihin on kirjoitettu, tekojensa mukaan (ks. Ilm. 20:12).

Jehovan todistajat kieltävät myös Jeesuksen, näkyvän paluun maan päälle. He eivät myöskään usko Raamatun ilmoitusta Herran omien konkreettisesta ylöstempaamisesta.

Jehovan todistajat joutuvat tietenkin lukemaan Raamatusta mm. kertomuksen siitä, miten maan päällä elävistä ihmisistä toinen otetaan ja toinen jätetään (Matt. 24:24). He lukevat ehkä myös ilmoituksen Kristuksessa kuolleiden ylösnousemuksesta ja elossa olevien Kristuksen omien tempaamisesta heidän kanssaan yhdessä pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin (1. Tess. 4:16, 17). Mutta Vartiotornilla on tähän oma selityksensä. Sen mukaan ylösnousemus ja yläilmoihin tempaaminen tapahtuvat näkymättömästi hengessä. Tästä ovat päässeet ja pääsevät osallisiksi vain 144.000 merkittyä, joiden osuutta Jumalan suunnitelmissa olemme jo tarkastelleet. Vartiotorni opettaa näin:

»Kristuksen läsnäolo alkoi vuonna 1944. Se päivä, uskolliset kristityt saavat ensimmäisen ylösnousemuksen taivaaseen, on siis koittanut. Apostolit ja varhaiskristityt on epäilemättä herätetty taivaalliseen elämään.» Sitten puhutaan niistä muutamista 144.000:n joukkoon kuuluvista, jotka ovat vielä maan päällä: »Milloin he saavat ylösnousemuksen? Heidän ei tarvitse nukkua kuolemassa, vaan he saavat ylösnousemuksen heti, kun he kuolevat. Raamattu sanoo: 'Emme kaikki nukahda kuolemaan, mutta meidät kaikki muutetaan, tuokiossa, silmänräpäyksessä, viimeisen trumpetin aikaan. Sillä trumpetti soi, ja kuolleet herätetään' (1. Kor. 15:51, 52; 1. Tess. 4:15, 16, 17)» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 173).

Kristuksen omien ylösnousemus on siis jo suurelta osin tapahtunut tosiasia - ja sen lisäksi tähän valiojoukkoon pääsevät vain muutamat. Tätä harhaoppia opetettiin jo Paavalin päivinä (ks. 2 Tim. 2:17, 18; 2 Tess. 2:1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8). Opin mukaan »jäljellä oleva jäännös saa ylösnousemuksen heti kuoltuaan ...» Kuitenkin Paavali tarkoitti juuri sitä mitä sanoi: ». . . emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme» (1. Kor. 15:51). Paavali tiesi, että »sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan (ylösnousevien Kristuksen omien kanssa) pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa» (l Tess. 4:17). Tässä ei kerrota, että toiset pääsisivät lopulliseen kirkkauteen toisia ennen. Tässä ei myöskään opeteta muutamien säilymistä taivaalliseen elämään ja toisten tyhjiinhävittämistä. »Toinen otetaan ja toinen jätetään ...» Jeesuksen sanat toteutuvat kirjaimellisesti yhtäaikaisesti, yhdessä silmänräpäyksessä, kun pasuuna soi. Jehovan todistajat sanovat: ». . . nykyajan historia ei kerro mitään sellaista tapahtuneen.» Me myönnämme kernaasti tämän. Historia ei todellakaan kerro tällaista tapahtuneen. Mutta Raamattu kertoo vakuuttavasti, että tämä tulee kerran tapahtumaan! Tulevaisuuden historia voi kerran kertoa tästä valtavasta tapahtumasta.

Kun Vartiotorni ei usko ruumiin ylösnousemukseen, niin se täytyy opettaa keinotekoista oppia ylösnousemuksesta näkymättömästi hengessä. Kuoleman jälkeen siis kaikki muut, paitsi ne 144.000 merkittyä, hävitetään olemattomiin. Ylösnousemuksessa »Jumala luo koko ihmisen uudelleen». Mutta tällainen oppi ei sovi Raamatun kuvaan ylösnousemuksesta. Olematonta ei voida herättää ylös - sehän on mahdottomuus! Ihmisen ja ihmiskunnan uusi luominen taas merkitsisi kokonaan uuden ihmisrodun syntymistä, ja tälle ei löydy Raamatusta mitään tukea.

Peruslähtökohta edellisen kaltaiselle vääristymälle on siinä, että Jehovan todistajat kieltävät Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen. Jos kysymme heiltä, miksi sitten hauta oli kolmannen päivän aamuna tyhjä, he selittävät, että »Jumala hävitti Jeesuksen ruumiin». He vetoavat siihen, että Raamattu puhuu viimeisestä Aadamista eläväksi tekevänä henkenä, mutta tämähän ei tee tyhjäksi Raamatun ilmoitusta ruumiin ylösnousemuksesta. Muistakaamme edelleen, että Jeesus oli ja on sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika. Hän on alkuperäiseltä olemukseltaan vieläkin yhtä olemusta iankaikkisen Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Jumala on Henki. Uimisen Poikana Jeesuksella sen sijaan oli ja on ruumis. Raamatun ilmoitus Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta on ehdoton.

Mitä Raamattu opettaa Jeesuksen ylösnousemuksesta?

Katsokaamme Apostolien tekoja: ». . . niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme» (Apt. 2:31-32). Selvemmin ei kai voida asiaa sanoa? Jo Daavid puhui edeltänähden Kristuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Hänen ruumiinsa ei todellakaan nähnyt katoavaisuutta. Jumala ei hävittänyt Jeesuksen ruumista, eikä se haihtunut kaasuina ilmaan. Jeesus itse sanoi asian hyvin selvästi. »Jeesus vastasi ja sanoi heille: 'Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä'» (Joh. 2:19). Juutalaiset luulivat Jeesuksen puhuvan mahtavasta Jerusalemin temppelistä, joka oli heidän ylpeytensä. Jehovan todistajat luulevat ja uskottelevat itselleen ja toisille myös monia asioita, joita Jeesus ja apostolit eivät koskaan opettaneet. Raamattu oikaisee tämän väärinkäsityksen. Jakeissa 21-22 sanotaan: »Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.»

Jeesus ei koskaan valehdellut! On varmaa, että hän nousi ruumiillisesti ylös, pystytti kouriessa päivässä ruumiinsa temppelin kuten oli luvannut. Ellei näin olisi tapahtunut, Jeesus olisi ihmiskunnan historian suurin valehtelija, narri ja huijari. Opetuslapset uskoivat Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen jälkeen Raamatun sanan ja sen, mitä Jeesus oli sanonut.

Jeesuksen näkyvä ylösnousemus oli hänen omille opetuslapsilleenkin aluksi järkytys. Luukas toteaa: ». . . he luulivat näkevänsä hengen» (Luuk. 24:37). Mutta Jeesus selitti opetuslapsilleen, että »ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan» (ks. Luuk. 24:39). Jeesuksella siis oli liha ja luut. Hän ei ollut henki. Hän oli noussut konkreettisesti, ruumiillisesti ylös. haudasta Tuomaskin sai kehotuksen laittaa sormensa naulojen sijoihin ja olla ei epäuskoinen vaan uskovainen. Sama kehotus kuuluu jokaiselle Jehovan todistajallekin.

Tällaiset selvät Raamatun kohdat lienevät Jehovan todistajille hankalia, koska heidän täytyy kehitellä aina uusia selityksiä ja teorioita. Jehovan todistajat lukevat Raamatusta, että Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen lihaa ja luuta olevana persoonana, ei henkenä. Mutta sitten he sanovat: »Jumalallehan on kaikki mahdollista, eikö totta? Jeesus nousi kyllä ylös hengessä, ja Jumala hävitti hänen ruumiinsa. Mutta Jumalalle oli yksinkertainen asia saada opetuslapset näkemään Jeesus, ikään kuin hän olisi ruumiillisesti ollut heidän keskellään. » Kirjassa Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä sanotaan seuraavasti:

»Mutta eikö se, että apostoli Tuomas saattoi panna kätensä Jeesuksen kyljessä olevaan reikään, todista että Jeesus herätettiin kuolleista samassa ruumiissa, jossa hänet naulittiin paaluun? (Jehovan todistajat eivät tunnusta ristiä. Kirj. huom.) Ei, sillä Jeesus vain aineellistui eli otti liharuumiin niin kuin enkelit » (s. 144).

Tässä oli toinen Jehovan todistajien teoria. Jeesus ei sen mukaankaan rakentanut ruumiinsa temppeliä eikä noussut ylös haudasta. Jeesuksen alkuperäinen ruumis hävitettiin ja sitten hän »aineellistui», otti jostakin ruumiin saaden näin uskoteltua omilleen, että hän sanojensa mukaan todella rakensi ruumiinsa temppelin kolmessa päivässä. Vanhassa Jehovan todistajien kirjassa Jumalan harppu on maininta: ». . . että hän (Jeesus) ei noussut koskaan ylös kuolleista» (s. 163). Kirjassa Totuus tekee teidät vapaiksi sanotaan: »Kuollut Jeesus on ainiaaksi poissa laskuista» (s. 263).

Jumala siis piti yllä melkoista teatteria ja Jeesus oli silmänkääntötemppujen tekijä! Ei, Jeesuksen ruumis ei nähnyt katoavaisuutta! Uskon tämän Raamatun sanan sellaisenaan.

Jehovan todistajat kysyvät edelleen: »Jos Jeesus nousi ylös ruumiillisesti, miten selitetään se, että jotkut niistä, jotka olivat aikaisemmin tunteneet hänet, eivät heti ylösnousemuksen jälkeen häntä tunteneet?» Luukkaan evankeliumissa kerrotaan kahdesta Emmauksen tien matkamiehestä, joille ylösnoussut Kristus ilmestyi. »Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä» (Luuk. 24:16). Miksi nämä miehet eivät tunteneet Jeesusta? Oikeastaan vastaus oli heti jakeen alussa . . . Edellisessä jakeessa sanotaan, että Jeesus itse (ei hänen henkensä tai lainaruumiinsa) lähestyi heitä. Mutta murheen murtamat, epätoivoiset miehet eivät tunteneet Jeesusta, koska heidän silmänsä olivat pimitetyt. Tällä tavoinhan myös tänä päivänä miljoonien ihmisten silmät ovat pimitetyt. He eivät tunne Jeesusta. Mutta nämä Emmauksen tiellä kulkijat eivät jääneet pimeyteen - ei kenenkään tarvitse jäädä. Jakeessa 31 kerrotaan: »Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.» Me toivomme ja rukoilemme hartaasti, että kaikille Jehovan todistajillekin tapahtuisi tällainen ihme, että heidänkin silmänsä avautuisivat tuntemaan Kristuksen.

Huomatkaamme myös, että vaikka Jeesus nousi ruumiillisesti ylös, niin ylösnousemusruumis ei kuitenkaan enää ollut inhimillisten rajoitusten alainen. Jeesus katosi kulkijoiden näkyvistä vaikka oli todella itse ollut siinä. Hän ilmestyi omilleen ovien ollessa lukittuina. Hän saattoi ilmestyä joskus myös toisen näköisenä. Inhimillinen rajallisuus ei sitonut ylösnousemusruumista - mutta se oli kuitenkin sama ristillenaulittu, haavoitettu, alkuperäinen ruumis. Jeesus vei tämän ruumiin kirkastettuna myös taivaaseen. Jehovan todistajat muistuttavat nyt Raamatun ilmoittavan, »ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa» (ks. 1. Kor. 15:50). Tämän perusteellahan Jeesus ei kai voinut nousta ruumiillisesti ylös kuolleista? Katoavaisuushan ei peri katoamattomuutta, joten Jeesus meni kuin menikin henkenä taivaaseen. On totta, että Raamatun mukaan »katoavaisuus ei peri katoamattomuutta» mutta Jumala onkin suunnitellut asian niin, että ylösnousemuksessa meidän tomuruumiimme muutetaan katoamattomaksi! Paavali kirjoitti: ». . . kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa» (1. Kor. 15:42). Ajallinen elämä ja kuolema oli Jeesuksellekin katoavaisuudessa kylvämistä, mutta hänen ruumiinsa nousi ylös katoamattomana. Jos se olisi hävitetty olemattomiin, me emme voisi sanoa: ». . . nousee katoamattomuudessa». Sellainen, mikä on lopullisesti hävitetty, ei nouse katoamattomuudessa. Raamattu ei puhu ruumiin lopullisesta katoavaisuudesta vaan muuttumisesta. Palaamme Paavalin sanoihin: »Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me (elossaoleva!) muutumme» (1. Kor. 15:51). Jakeessa 53 jatketaan: »Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.» Mitä katoavaiselle, kuolevaiselle olemukselle tämän perusteella tapahtuu? Teksti osoittaa selvästi, että kuolleet nousevat ylös katoamattomina ja elossa olevat muuttuvat. Tässä ei ole edes puolen sanan mainintaa kuolleiden hävittämisestä olemattomiin. Kuolleet nousevat! Elossaolevat muutetaan! Muutetaanko heidät hengiksi? Luoko Jumala kokonaan uuden persoonallisuuden ja ihmisrodun? Ei, sillä teksti vakuuttaa, että katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen. Katoavaisen pukeutuminen katoamattomuuteen ja kuolevaisen pukeutuminen kuolemattomuuteen ei sovi Jehovan todistajien tyhjiinhävittämisoppiin. Vain jokin sellainen, mikä on olemassa, voidaan pukea. Muistakaamme, että Paavali puhui koko ihmiskolminaisuuden säilymisestä Jeesuksen Kristuksen tulemukseen (ks. l Tess. 5:23). Jeesuksen - Ihmisen Pojan - ruumis oli lihaa ja verta. Hän kuoli, mutta kuolema ei ollut päätepiste. Hänen ruumiinsa ei nähnyt katoavaisuutta. Hän nousi ylös haudasta kuoleman voittajana, katoavainen pukeutui katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen.

Kristuksen omien muuttuminen ja pukeutuminen merkitsee juuri tätä samaa . . . Me saamme ylöstempaamisessa tai ylösnousemuksessa samankaltaisen katoamattoman, kuolemattoman ruumiin, jollainen meidän Herrallamme on. Paavali kirjoitti tästä ihmeellisestä hetkestä myös filippiläisille: »Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaisiksi» (Fil. 3:20, 21). Ihmeellistä ja valtavaa! Alennustilamme ruumis muutetaan Vapahtajamme kirkkauden ruumiin kaltaiseksi! Kysymys on kyllä tällöin hengellisestä ruumiista, mutta entistä persoonallisuutta ei milloinkaan hävitetä olemattomiin vaan se muutetaan. Roomalaiskirje varmentaa asian: »Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu» (Room. 8:11). Ei ole epäilystäkään: hän on Henkensä kautta eläväksitekevä kuolevaiset ruumiimme, ei hävittävä niitä. Kristus ei noussut ylös pelkästään henkenä. Hän nousi ylös ruumiillisesti, ja niin saamme mekin nousta.

Mutta Jehovan todistajat jatkavat: »Jeesuksestahan sanotaan 1. Piet. 3:18: '. . . hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä'. Eikö tämä ilman muuta osoita, että Jeesus oli ylösnoustuaan vain henkipersoona, jonka ruumis oli kokonaan hävitetty olemattomiin? Huomatkaamme, että Pietarin kirjeen ilmoittama hengessä eläväksitekeminen tapahtui heti lihassa kuolettamisen, kuoleman jälkeen. Ylösnousemushan tapahtui vasta kolmantena päivänä, mutta Raamattu kertoo, että Jeesus tehtiin eläväksi hengessä heti kuolemansa jälkeen. Kuitenkin Jehovan todistajat opettavat, että Jeesus oli hävitetty olemattomuuden tilaan - ja kuten muistamme, heidän alkuperäisen opetuksensa mukaan »kuollut Jeesus on ainiaaksi poissa laskuista» - ja kolmantena päivänä »ylösnoussut» Jeesus oli siis kokonaan uusi ja toinen Jeesus. Mutta Raamattu kertoo, että Jeesus kuoli, kuoletettiin lihassa. Ruumis oli haudassa, ja samanaikaisesti hän oli elävä hengessä ja hän meni ja saarnasi tässä hengessä vankeudessa oleville hengille Ruumiillinen ylösnousemus, katoavaisen pukeutuminen katoamattomuuteen ja kuolevaisen pukeutuminen kuolemattomuuteen, tapahtui vasta myöhemmin. Kuten on jo mainittu, Jeesus vei ylösnousemusruumiinsa myös taivaaseen. Apt. 7:56 kerrotaan kivitettävänä olevasta Stefanuksesta: ». . .ja sanoi: 'Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella'.» Ihmisen Poikana Jeesuksella oli ruumis, »ruumiin sinä minulle valmistit». Tämä ruumis naulittiin ristille ja laskettiin kuoleman jälkeen pimeään kalliohautaan. Mutta kolmantena päivänä hauta tyhjeni, ja hän nousi ylös. Stefanus ei nähnyt aavetta tai kokonaan uutta Jeesusta. Hän näki haavoitetun Lunastajansa, joka oli taivaaseen noustuaan istuutunut Isän oikealle puolelle. Stefanus näki Vapahtajansa seisomassa Isän oikealla puolella kunnioittaen näin ensimmäisen veritodistajansa uskollisuutta. Ihmisen Pojalla oli - ja on tänäkin päivänä - ruumis. Kuinka voidaan väittää, että Jumala olisi hävittänyt hänet olemattomaksi? Raamatusta ei löydy pienintäkään tukea tälle teorialle.

Päätän tämän luvun Paavalin sanoihin: »Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne; ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut» (IKor. 15:14-18).

15. lankaikkisuuskohtalomme

Se Vartiotornin erehdys, että ihminen on pelkkä ruumiillinen sielu, joka kuoleman jälkeen lakkaa olemasta, johtaa toiseen harhaan. Tämä on oppi »ylösnousseiden» (Jehovan todistajien mukaan uudelleen luotujen) epävanhurskaiden lopullisesta tuhoamisesta. Kaikki ne, jotka eivät onnistu kilpajuoksussaan todellisen inhimillisen täydellisyyden saavuttamiseksi, hävitetään.

Opin lähtökohta on tyypillisen inhimillinen ja tunneperäinen. Jehovan todistajat sanovat: ». . . tuntuuko järkevältä. että hän (Jumala) olisi tehnyt tulisen helvetin niitä varten, jotka eivät palvele häntä? Raamattu sanoo: 'Jumala on rakkaus'. Kiduttaisiko rakastava Jumala todella ihmisiä ikuisesti? Tekisitkö sinä niin?» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 81). Tämä lähtökohta sulkee silmät eräiltä Raamatullisilta perusasioilta. Jumala on rakkaus, se on totta. Rakkauden Jumala on tehnyt kaikkensa pelastaakseen jokaisen ihmisen. (Ks. Joh. 3:16; 2 Tim. 3-4.) Rakkauden Jumala ei tahdo lähettää ketään kadotukseen. Kadotus on valmistettu alunperin perkeleelle ja hänen enkeleilleen (ks. Matt. 25:41). Jumala rakastaa jokaista syntistä, ja Jeesus tuli maailmaan syntisiä pelastamaan (ks. 1. Tim. 1:15). Mutta Jumala rakastaa syntistä, ei syntiä! Jumala on rakkaus. Jumala on myös kiivas. Hänen kiivautensa kohdistuu syntiin, vaikka hän ei tahtoisi kenenkään ihmisen joutuvan kiivautensa kohteeksi. Paavali kirjoittaa vakavasti roomalaisille: »Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa» (Room. 1:18). Jumalan viha, kiivaus ei ole tarkoitettu hänen rakastamalleen ihmiselle. Mutta Jumalan viha ilmestyy kerran kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Raamatun mukaan kaikki ovat syntiä tehneet. Voisimme kuvata asiaa nam: Synti on kuin puu, jossa syntinen istuu syöden sen hedelmiä. Jeesus lähestyy, seisoo puun juurella ja kutsuu ihmistä alas luokseen kuten muinoin Sakkeusta. Monet ovat tulleet ja tulevat hänen luokseen, mutta useimmat eivät koskaan tule. Kristus kutsuu, odottaa ja kutsuu, mutta hän ei voi odottaa loputtomasti. Jumalan henki ei nuhtele ja kutsu ihmistä iankaikkisesti. Armonajalla oli määrämittansa jo Nooan päivinä. (Ks. 1. Moos. 6:3.)

Pyhä Jumala ei voi sallia syntiä loputtomasti. Eräänä päivänä hän tekee lopun vääryydestä ja jumalattomuudesta - ja ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Kun Jumalan vihan salama iskee synnin puuhun, niin samalla se iskee myös siihen syntiseen, joka ei noudattanut Vapahtajansa armokut-sua eikä Sakkeuksen tavoin tullut puusta alas. Syy ei ole Jumalan. Hän tarjosi tarjoamalla pelastusta ihmiselle. Mutta Jumala ei voi pelastaa ihmistä väkisin. Joka syntiä tekee, on synnin orja (Joh. 8:34). Ihminen on ilman Kristusta synnin orja, perkeleen omaisuutta. Jumala ei voi varastaa toisen orjaa, ja orja menee samaan paikkaan herransa kanssa. Lunastus on mahdollistanut orjan vapaaksipääsemisen. Tämä edellyttää aina sitä, että orja, joka on tietoisesti antautunut synnin palvelukseen, tahtoo kääntyä ja tulla vapaaksi. Tällöin Jumalan Poika tekee ihmisen vapaaksi. (Ks. Joh. 8:36).

Jumala ei hävitä ihmistä tyhjiin

Perkeleelle ja hänen enkeleilleen valmistettu tuli ei merkitse sitä, että tähän tuleen heitettävät »poltetaan kuin puutikut». Jumala ei hävitä ihmistä tyhjiin. Jumala puhalsi luomansa ihmisen sieraimiin ja olemukseen oman henkäyksensä. Jumala asetti iankaikkisuuden ihmisen sydämeen (ks. Saarn. 3:11). Iankaikkisuudella ei ole loppua! Ihminen on Jumalan kädestä lähtenyt iankaikkisuusolento. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä tyhjäksi omaa iankaikkista työtään eikä olemustaan.

Jehovan todistajat vetoavat lopullisessa tyhjiinhävittämis-teoriassaan pääasiassa pariin irralliseen Vanhan testamentin kohtaan. Jehovan todistajilla on vielä uuden liiton aikakaudellakin Vanhan testamentin »tuonelaoppi». Tässä »tuonela-opissa» on jätetty huomiotta muutama ratkaiseva perusasia. Ensiksikin Jehovan todistajat uskovat, että tuonela oli Vanhan testamentin aikana »yksikamarinen». Toiseksi Jehovan todistajat unohtavat, että Jeesuksella oli ja on kuoleman ja tuonelan avaimet. Raamatun mukaan tuonela oli Vanhan liiton aikana kaksiosainen. Siellä oli oma osastonsa vanhurskaille ja oma osastonsa väärille (ks. Luuk. 16:25-26). Jehovan todistajien mielessä on yksiosainen tuonela, kun he kysyvät: »Pitäisikö meidän uskoa, että Jumala kidutti Kristusta tulisessa 'helvetissä'? Ei tietenkään! Jeesus meni kuoltuaan yksinkertaisesti hautaansa» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 82). Jehovan todistajat vetoavat Salomon ajatukseen: »Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä» (Saarn. 9:10). Tämä jae todistaa vastoin muuta Raamattua, Jehovan todistajien mielestä, että tuonela oli pelkkää olemattomuutta, tiedottomuutta. Salomon inhimillisen rajallinen päättely ei kuitenkaan kumoa Jumalan ilmoitusta. On muistettava, että Saarnaajan kirjan loppupuolella Salomon ajatukset alkavat muuttua.

Kaarlo Syvännön kirjasen, Vanhan testamentin käännösvirheitä, mukaan tässä raamatunkohdassa on pieni alkutekstin tulkintavirhe. Syväntö sanoo: »Oikea käännös kuuluu: 'Tee kaikki, mitä tehdyksi saat, koko voimallasi, sillä ei ole enää tekoja, ei tietoa, eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä'» (s. 23). Syvännön kommentin mukaan »siellä on kyllä ajatuksia ja tunteitakin, mutta mitään ei voi enää muuttaa, ja maallinen tieto ja viisaus on siellä arvotonta». Suomennoksen ja alkutekstin välillä on siis pieni vivahde-ero, mutta se ei ole asiassa olennaista. Raamatun kokonaisilmoitus on ehdottoman selkeä. Ihminen tekee tekonsa ajassa. Ikuisuudessa ei ole enää tekoja, mutta tekojen seuraukset ja tuomio kohdataan siellä. Toinen Salomon lausahdus, jolla Jehovan todistajat perustelevat asiaansa, on: »Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu» (Saarn. 9:5). Ajatus sopisi lohduttomuuden filosofille, mutta se ei mitenkään kumoa muuta Raamatun sanaa. Jakeessa on selvästi kysymys lähinnä inhimillisen, ajallisen elämisen ja tietämisen loppumisesta: ». . . kuolleet eivät tiedä mitään.» Toisin sanoen kuolleet lakkaavat olemasta maan päällä, eikä heillä ole paikkaa - maan päällä - ja heidän muistonsa on unohdettu. Saarnaaja jatkaa jakeessa 6: »Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.» Kysymys on selvästikin ajallisen olemisen ja elintoimintojen päättymisestä. Mutta vaikka heillä ei ole enää paikkaa maan päällä eikä osaa siinä, mitä tapahtuu auringon alla, he ovat kuitenkin omassa paikassaan rajan tuolla puolen. Vanhan liiton tuonelakaan ei Raamatun mukaan ollut olemattomuuden, tiedottomuuden paikka.

Jesajan kirjassa on kuvattu tuonelaa, jossa jumalattomat olivat: »Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kansojen kuninkaat. Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: 'Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme» (Jes. 14:9). Vanhan testamentin ihmisten kuva asioista saattoi olla usein hämärämpi kuin Uuden testamentin ilmoitus, mutta tuonelaa ei edellisen kuvauksen perusteella silloinkaan käsitetty olemattomuuden paikaksi. Tuonela, joka liikkuu, jossa lausutaan sanoja, on kaukana tyhjiin hävittämisestä. Hesekielin kirjassa sanotaan: »Mahtavimmat sankareista puhuvat tuonelan keskeltä sille ynnä sen auttajille: 'Alas ovat astuneet, siellä makaavat ympärileikkaamattomat, miekalla surmatut'» (Hes. 32:21).

Totesimme aiemmin, että Vanhan testamentin tuonela (hepr. seol ja kreik. hades) oli »kaksikamarinen». Jeesuskin esitti sen hyvin selvästi kertoessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Jehovan todistajat selittävät opilleen kiusallisen raamatunkohdan vertaukseksi. Heidän mukaansa rikas mies edustaa uskonnollisia johtajia ja Lasarus tavallisia ihmisiä. Rikkaan miehen ja Lasaruksen kuolema sekä täysin erilainen kuoleman jälkeinen osa kuvaavat Jehovan todistajien mielestä hengellistä muutosta miesten ajallisessa elämässä. Lasarus pääsi Jumalan, Jehovan, suosioon, kun taas rikas mies, uskonnolliset johtajat, kuoli siitä pois. Jehovan todistajat ovat sen perusteella Jumalan suosiossa olevia Lasaruksia ja me muut tyhjiin hävitettäviä »rikkaita miehiä».

Kertomus Lasaruksesta ei liene vertaus, sillä silloin kun on kyse vertauksesta, se on mainittu Raamatussa erikseen. Toisaalta vaikka kertomus käsitettäisiin vertaukseksi, se kuvaa joka tapauksessa kirjaimellisesti kahden ihmisen erilaista tuonpuoleista osaa tuonelassa.

Rikas mies heräsi »tuonelassa vaivoissa ollessaan» ja rukoili apua, lohdutusta ja lievitystä. Kysymys oli eittämättä tietoisesta tilasta ja vaivan paikasta. Lasarus oli lohdutuksen puolella, ja näiden kahden välillä oli juopa. Toiselta puolelta ei voitu mennä toiselle puolelle. Valinta, jonka rikas mies teki elämänsä aikana, oli peruuttamaton, eikä mitään toista mahdollisuutta luvattu. Jehovan todistajat yrittävät selittää vavahduttavaa tekstiä mm. näin: »Tämä kertomus ei siis opeta, että joitakin kuolleita ihmisiä kidutetaan kirjaimellisesti tulisessa helvetissä» (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 89). Ja kuitenkin juuri sitä tämä kertomus opettaa ja juuri sitä Jeesus tarkoitti.

Jeesus ja vanhan liiton pyhät eivät siis menneet tuonelaan kidutettaviksi. Vanhan liiton hurskaat menivät Lasaruksen tavoin lepoon, lohdutuksen puolelle odottamaan lopulliseen kirkkauteen siirtymistä. Kumpikaan näistä osastoista ei voinut olla tiedottomuuden, olemattomuuden paikka. Se käy selville myös siitä Jeesuksen toiminnasta tuonelassa, niistä Pietari kertoo: ». . . hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille . . .» (1. Piet. 3:18-19). Kuolemansa jälkeen, ennen ylösnousemusta, kun Jeesuksen ruumis oli vielä haudassa, hän saamasi vankeudessa oleville hengille. Saarnatessaan Jeesus ei mitenkään voinut olla olematon. Vankeudessa olevat ihmis-hengetkään eivät voineet olla olemattomuuden tilassa. Jeesus saarnasi olemassaoleville, tajuisille, tunteville, näkeville ja kuuleville kuulijoille. Jehovan todistajien oppi on ristiriidassa näiden Raamatun opetuksien kanssa. Toiseksi, Jeesus suoritti tuonelassa »tyhjiinmuuton».

Saamme Jumalan sanasta sellaisen käsityksen, että Jeesus vei tuonelasta vanhan liiton pyhät paratiisiin. Viittaus tähän löytyy myös Efesolaiskirjeestä: »Sentähden on sanottu: 'Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille' (Ef. 4:8). Ensin Jeesus siis saarnasi vankeudessa oleville hengille ja otti sitten korkeuteen astuessaan vankeja saaliikseen ja antoi lahjoja ihmisille. Golgatan tällä puolella olevat Kristuksen omat eivät enää mene tuonelaan, joka on välitila jumalattomia varten. Uusi testamentti osoittaa, että Kristuksen omat menevät nyt paratiisiin.

Paratiisi oli se paikka, kolmas taivas, jossa apostoli Paavali myös vieraili tietämättä, oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiistaan. (Ks. 2. Kor. 12:2-4; Ilm. 2:7.) Varmin lähde tässäkin kysymyksessä ovat Jeesuksen sanat. Ryöväri rukoili Golgatan mäellä ristiinnaulittua, kuolevaa Jeesusta. »Ja hän sanoi: 'Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi'» (Luuk. 23:42). Mitä Jeesus vastasi? Sanoiko hän kuolemaan tuomitulle ryövärille, jolla oli vain muutama tunti elinaikaa jäljellä: »Kyllä, kyllä minä muistan sinua. Tavataan sitten joskus tuonelassa.» Tai vastasiko Jeesus katuvalle ryövärille: »Valitettavasti sinulle ei ole tilaa. Sinä et kuulu niiden 144.000:n nuhteettoman erikoisyksilön joukkoon, mutta ehkä sinä saat uuden mahdollisuuden tuhatvuotisen tuomiopäivän aikana.» Ei, Jeesus ei puhunut mitään tällaista, vaan ryöväri sai kuulla ihanat sanat: »Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa» (jae 43).

Tämä Jeesuksen lupaus ei käy yksiin Vartiotornin opin kanssa. Niinpä Uuden maailman raamatunkäännös sanoo asian näin: »Totisesti minä sanon sinulle tänään: (huom. kaksoispisteen siirretty paikka) sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.» UM:n mukaan ryöväri ei ollutkaan Jeesuksen kanssa paratiisissa kuolinpäivänään. Lupaus paratiisissaolemisesta annettiin »tänään», mutta itse paratiisiin pääseminen jäi hamaan tulevaisuuteen, olemattomuuden jälkeiseen aikaan. Mutta Jeesus lupasi viedä ryövärin paratiisiin »tänä päivänä», kuolinpäivanaan, ja sen hän myös teki! Hän vei vankeja saaliinaan. Hän vei paratiisiin vanhan liiton pyhät, jotka olivat odottaneet tätä muuttoa tuonelassa, lohdutuksen puolella. Vasta Golgatan täytetyn työn tällä puolen, kun peitetyt synnit pyyhittiin pois, heille avautui paratiisin juhlaportti.

Jehovan todistajat viittaavat usein Jeesuksen sanoihin: »Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa» (Joh. 3:13). Mutta nämä sanat eivät mitenkään tue Jehovan todistajien oppia siitä, etteivät vanhan Uiton pyhät, ettei kukaan paitsi ne 144.000 olisi päässyt tai pääsisi taivaaseen. Sanat eivät myöskään tue tyhjiinhävittämisoppia. Asia vain oli niin, että ennen ristinkuolemaa mentiin tuonelaan ja ristinkuoleman jälkeen pyhät pääsevät paratiisiin, kolmanteen taivaaseen, jonne ryövärikin meni kuolinpäivänään. Hepr. 11:39, 40 on kirjoitettu vanhan liiton pyhistä: »Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu; sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen.»

Jumalan kiitos, että sekä vanhan että uuden liiton pyhille on varattu oikeus päästä täydellisyyteen Kristuksessa ja kerran saavat molemmat yhdessä Hänen kanssaan siellä, niissä vajaa lakkaa ja iankaikkinen täydellisyys alkaa.

Pyhien autuus täydellisyyden maassa tulee olemaan iankaikkinen, mutta myös kadotuksen, helvetin, tulijärven (Gehenna) tuska ja vaiva ovat iankaikkisia. Olemme havainneet, että Jehovan todistajien selittelyjen mukaan epävanhurskaat poltetaan poroksi tulijärvessä. Raamattu ei kuitenkaan opeta näin. Joko Vartiotomiseuran opettajat tai Raamattu ovat väärässä. Meidän ei tule unohtaa sitä tosiasiaa, että mikään liekki ei voi polttaa poroksi iankaikkista olemustamme. Jos olisi mahdollista tehdä tyhjäksi se, mikä on luotu iankaikkiseksi, silloin olisi mahdollista tehdä loppu myös iankaikkisuudesta. Raamattu nimittää tulijärveä myös toiseksi kuolemaksi, mutta se ei merkitse iankaikkisuusole-musten tyhjiin hävittämistä. Muistanet, että kun ensimmäinen ihmispari teki syntiä, he kuolivat. Kuolemalla ei tällöin tarkoitettu fyysistä kuolemaa eikä tyhjiinhävittämistä. Tämä oli hengellinen kuolema. Kadotus, toinen kuolema, merkitsee iankaikkista hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta, ei tyhjiin hävittämistä. Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan kadotustuomio merkitsee iankaikkista, peruuttamatonta menetystä, ja kaikkialla Uudessa testamentissa sanan apoleia merkitys määräytyy siitä, mitä sisältyy käsitteeseen sote-ria, pelastus. Siten kadotus on messiaanis-eskatologisen pelastuksen menettämistä. Rikas mies kärsi jo tuonelassa vaivaa ja Lasarus sai lohdutusta. Matteuksen evankeliumissa on vakava Jeesuksen varoitus: »Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen» (Matt. 18:8). Iankaikkiseen tuleen joutuu siis lopulta koko ihmisen kolminaisuus. »On oleva ylösnousemus, sekä vanhurskasten että vääräin».

Jehovan todistajien mielestä iankaikkinen tuli, tuska ja vaiva ovat vain pappien ja saarnamiesten keksintöä. Jos asia olisi näin, silloin Jeesus ei olisi antanut kuulijoilleen näin vakavaa varoitusta. Ellei asia ole näin, niin silloin Jeesuskin oli »huijarisaarnaaja». Mutta me tiedämme, että hän on totuus, ja hänen sanansa ovat totuus. Jo Daniel sanoi: »Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen» (Dan. 12:2). Mikäli Jehovan todistajat olisivat oikeassa ja jumalattomat palaisivat lopulta tulijärvessä poroksi, ei tarvitsisi puhua iankaikkisesta häpeästä ja kauhistuksesta. Olemattomuudentilassa ei voi olla iankaikkista häpeää ja kauhistusta. Hävetäkseen ja kauhistuakseen täytyy olla tietoisessa tilassa. Ilm. 14:11 on kirjoitettu: »Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä . . .» Ilm. 20:10 sanotaan: »Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti.» Ei olisi mitään iankaikkista vaivan savua, levottomuutta päivällä ja yöllä, iankaikkista vaivaamista, jos väärät palaisivat tulijärvessä poroksi. Vaiva merkitsee myös olemassaoloa. Raamatun sana on kaunistelematon ja suora, sillä kun Jumala tietää sen, millainen tulee olemaan jumalattoman iankaikkisuusosa, hän tekee kaikkensa pelastaakseen ihmisen. Matt. 8:12 on jälleen Jeesuksen varoitus: ». . . siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.» Jeesus ei milloinkaan puhunut tiedottomuudesta, poroksi polttamisesta, sillä hänkin tiesi maan päällä eläessään, mitä on rajan tuolla puolen. (Ks. myös Matt. 25:41.)

Lukemamme Raamatun sanat painottivat sanoja: iankaikkisesti, aina ja iankaikkisesti. Jehovan todistajat uskovat näitä iankaikkisuutta kuvaavia sanoja lukiessaan, että ne eivät todella merkitse loputonta vaan ainoastaan rajallista aikaa. (Tätä mieltä ovat myös adventistit, jotka kyllä uskovat Jeesuksen jumaluuteen, ja jotkut muut.) Kreikan kielen voimakkain iankaikkisuutta tarkoittava sana on eis tus aionas ton aionon. Tämä on suomennettu »aina ja iankaikkisesti». Tätä sanontaa käytetään Ison Raamatun tietosanan mukaan, kun puhutaan Jumalasta, »joka elää aina ja iankaikkisesti». Sanoja käytetään myös silloin, kun puhutaan iankaikkisesta autuudesta ja iankaikkisesta vaivasta. Raamattu on johdonmukainen kirja, ja on selvää, että se ei samaa iankaikkisuutta merkitsevää ilmaisumuotoa käyttäessään tarkoita toisessa kohdin loppumatonta ja toisessa rajallista, lyhyttä aikaa. IRT:n mukaan alkukielessä iankaikkisuutta tarkoittava sana on aionios ja ajallista, hetkellistä tarkoittava ilmaisumuoto on pros kairos. Esim. Joh. 3:16 iankaikkista elämää käsittelevässä kohdassa käytetään nimenomaan sanaa aionios. Kadotusta käsittelevät kohdat, kuten 2 Tes. 1:9 sisältävät täsmälleen saman iankaikkisuutta ilmaisevan sanan - aionios. Kun Raamattu sitten puhuu esim. 2. Kor. 4:17 »hetkisen kestävästä, kevyestä ahdistuksesta», niin siitä käytetään muotoa pros kairos - ajallinen, hetkellinen. Iankaikkista autuutta ja iankaikkista kadotusta, vaivaa, ei kuitenkaan koskaan Raamatun kirjoituksissa selitetä hetkisen kestäväksi. Iankaikkisuus on loppumaton!

RV-taskukirjat

1. Gunther Klempnauer

MATKA AUTUUTEEN Raportti huumeiden käytöstä

2. Roy Hession

GOLGATAN TIE (3. painos) Hengellisen herätyksen tarkastelua

3. Hai Lindsey: MAA ENTINEN SUURI PLANEETTA. (7. painos) Katsaus ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuuteen

4. M.R. DeHaan: VEREN KEMIA (2. painos). Lääkärin sana, joka paljastaa Raamatun ja tieteen hämmästyttävän yhtäpitävyyden

5. Arthur Wallis: PAASTO JOHON JUMALA MIELISTY Y (3. painos) Hengellinen ja käytännöllinen paasto-opas

6. Kathryn Kuhlman: USKON IHMEISIIN (3. painos) Tunnetun parantajan toiminnan kautta ihmeellisen avun kokeneet ihmiset kertovat oman elämäntarinansa

7. M.R. DeHaan: ALUSSA LOI JUMALA. Saarnoja Raamatun luomiskertomuksen pohjalta ja sen vertailua kehitysopin väittämiin

8. Hai Lindsey: SAATANA ELÄÄ JA VOI HYVIN MAAPLANEETALLA (2. painos) Kokonaiskuva persoonallisen pahan olemassaolon vaikutukseen ja ristiriitaan todellisen kristillisen sanoman kanssa

9. Peter Van Woerden: KORKEIMMAN SUOJASSA. Hollantilaisen nuorukaisen vaikuttava elämänkohtalo natsimiehityksen ajalta

10. Anders Otterland-Lennart Sunnergren: JUMALAN TUULET PUHALTAVAT -Kuvaus tämän päivän hengellisestä herätyksestä

1l. Jukka Rokka: ULOSKUTSUTUT. Branhamilaisuuden harhaoppeja sekä niiden taustaa käsittelevä kirjanen

12. Donald Gee: HENGEN LAHJOISTA (4. painos). Kokeneen sananjulistajan puheita Pyhän Hengen ilmenemisestä ja vaikutuksista

13. Tuomo Huuhtanen: VALLANKUMOUKSEN VAIHEILTA. Muistelmia Inkerinmaan suuren hengellisen herätyksen ajoilta.

14. Orrel N. Steinkamp: VIETNAMIN HERÄTYS. Toisenlaista tietoa Vietnamista. Mitä on tapahtunut sodan jalkoihin jääneen väestön keskuudessa?

15. Juan Carlos Ortiz: JEESUS ON HERRA. Rohkean julistajan suoraa puhetta hengellisestä kasvamisesta ja seurakuntaelämän ongelmista

16. David Wilkerson: RISTIN JA LINKKUVEITSEN JÄLKEEN. Risti ja linkkuveitsi -kirjan taustaa ja tapahtumia teoksen julkaisemisen jälkeen

17. G. Christian Weiss: JUMALAN TAHTO. Tutkielma, joka on tarkoitettu kaikille Jumalan tahtoa elämäänsä kyseleville kristityille

18. S.I. MacMillen: EI MITÄÄN NÄISTÄ SAIRAUKSISTA (4. painos). Hämmästyttävä todistus Raamatun ohjeiden merkityksestä henkisen ja fyysisen minän hyvinvoinnille

19. Helen Kooiman Hosier: KATHRYN KUHLMAN Kirja kuulun evankelistan elämästä ja toiminnasta. Millainen hän todella oli? Mikä oli hänen alkuperänsä?

20. W. Robert McAlister: DEMONIT JA NIISTÄ VAPAUTUMINEN. Raamattuun ja käytännön evankelioimistyössä saatuihin kokemuksiin perustuvaa tietoa pahoista hengistä ja niiden vallasta vapautumisesta

21. Yonggi Cho: LUOVA USKO (2. painos). Korealaisen helluntaisaarnaajan Tukholmassa pitämästä saarnasarjasta koottu sytyttävä herätyskirja

22. Festo Kivengere: RAKKAUDEN ASEIN IDI AMININ MAASSA. Ugandalaisen piispa Kivengeren kertomus voiton riemusta kärsimysten ja vainojen keskellä

23. Rolf Karlsson: VALOA PIMEÄSSÄ (2. painos). Kaivattu dokumentti rukouksen avulla tapahtuneista ihmeparantumisista

24. George Otis: ELDRIDGE CLEAVER: JÄÄTÄ JA TULTA. Kuvaus Mustien Pantterien johtajan toiminnasta liikkeen johdossa sekä hänen yhtäkkisestä uskoontulostaan

25. Norman Williams: KAUHUN PÄIVÄ TENERIFFALLA. Lentohistorian tuhoisimmasta onnettomuudesta hengissä säilynyt pastori Williams kertoo kauhujen keskellä ilmenneestä Jumalan varjeluksesta

26. Paul F. Kauffman: KIINAN TULEVA VALLANKUMOUS. Asian Outreachin perustajan katsaus Kiinan evankelioimiseen

27. Mini Loman: TERRORISTIEN VANKINA. Mukana olleen kertomus nykyajan pisimmästä juna-kaappauksesta

28. Veikko Lähde: HÄN ON VOIDELLUT MINUT (2. painos) Tutkielma Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen tehtäväs

29. David Wilkerson: KOHTI TUOMIOTA? Sanoma koettelemuksista ja voitosta. Tunnettu evankelista osoittaa, että Jumala ei ole kuollut '

30. Nicky Cruz: JUMALAN KOLMET KASVOT (2. painos). Uusi näkökulma Isän, Pojan ja Pyhän Hengen toimintaan

31. David C.C. Watson: ELÄMÄN SYNTY. Evoluutioteoria viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen valossa

32. Paul E. Billheimer: TULEVAT HALLITSIJAT Vaikuttavia näköaloja seurakunnan merkityksestä

33. Tage Sjöberg: TOIMIVA JUMALAN SEURAKUNTA (2. painos). Selkeä esitys Raamatun mallin mukaisen seurakunnan toiminnasta

34. Mauri Viksten: TERVEEN OPIN PÄÄPIIRTEITÄ (2. painos). Raamatunlukijan käsikirja

35. Yonggi Cho: MENESTYVÄ ELÄMÄ. Tie voittoisaan hengelliseen elämään

36. Nicky Cruz: YKSINÄISENÄ MUTTA EI YKSIN. Yksinäisyyden ongelma ja sen ratkaisu

37. Mauri Viksten: TULEVAISUUDEN SUUNTAVIIVOJA. Jatkoa raamatunlukijan käsikirjaan

38. Jerry B. Jenkis: LUIS PALAU - HERÄTYSSAARNAAJA »Latinalaisen Amerikan Billy Grahamin» omaelämäkerta

39. Harold Horton: PYHÄN HENGEN LAHJAT. Klassikon aseman saavuttanut opetuskirja Pyhästä Hengestä

40. Alfred Lorenzen: RUKOUKSEN VOIMA. Kirja rukousvastauksista ja rukouksen kohteista

41. Paul E. Billheimer: ÄLÄ TUHLAA SURUJASI Vastoinkäymisistä Jumalan kasvatuskeinoina

42. Charles Price: IHMEITÄTEKEVÄ USKO (2. painos) Vuosisadan alun sananjulistajan havainnollinen kirja uskon laajasta aihepiiristä

43. John Sherrill: HE PUHUVAT UUSILLA KIELILLÄ (2. painos). Amerikkalaisen lehtimiehen tutkimusraportti kielilläpu-humisesta

44. Tuntematon kristitty: RUKOILEVA KRISTITTY. Klassikon aseman saavuttanut opetuskirja rukouksesta

45. K.A. Pohjakallio: LAHKOLAINEN (3. painos)

46. Philip Yancey: MISSÄ ON JUMALA KUN KOSKEE? Teos inhimillisen kivun ja tuskan kokemisen tarpeellisuudesta

47. David A. Seamands: KRISTITTY JA TUNTEET. Tunne-elämän paranemisprosessiin ohjaava käytännön opas

48. Paul E. Billheimer: JUMALA JOHDATTAA. Amerikkalainen radio- ja televisiopastori puhuu Jumalan johdatuksesta yksilöiden elämässä

49. Mauri Viksten: AHDISTUKSESTA AVARALLE Suuntaviivoja käytännön kristilliseen sielunhoitoon

50. Ed Wheat: ONNELLISINA YHDESSÄ Kirja rakkaudesta kaikenikäisille aviopareille

51. Asko A. Kariluoto: JEHOVA VAI JEESUS? Jehovan todistajien opin ja kristinuskon perusasioiden tarkastelua Raamatun valossa