Åberg – Nykyajan baabelin-orjat (1987)

Esipuhe kirjasta toimitettuun HTML-muotoon

Herrick Åbergilla oli todella harvinaislaatuinen mahdollisuus nähdä syvälle Jehovan todistajat -järjestöön ja sen toimintaan. Kirja sisältää sisäpiiritietoja Tikkurilan haaratoimistosta ja sen Betel-perheen toiminasta. On kuitenkin muistettava että tämä 70-luvulla kirjoitetun kirjan kuvaukset eivät suoraan kerro miten nykypäivän järjestö toimii suomessa ja monet silloin käytetyt termit ovat järjestön kielenkäytöstä poistuneet tai korvattu muilla. Kirja ei pyri olemaan ehdottoman tarkka missään yksityiskohdissa, joten mainitut asiat eivät välttämättä ole ”täsmällisen tarkkoja” kuvauksia yksittäisista tapahtumista. Kysessä on elämänkerta ja muistelmateos.

Tekstin siirtoa elektroniseen muotoon ei ole systemaattisesti tarkastettu, joten teksi saattaa sisältää tahattomia kirjoitusvirheitä, sanojen taivutuksia tai ylimääräisiä välimerkkejä. Alkuperäisen kirjan mukaiset kappaleet on numeroitu, jotta lukija voisi ottaa huomioon seuraavat seikat:

Lukijalle

²Sitkeatä porukkaa, ajattelet ehkä ja suljet jälleen ovesi. Suljet, koska sinua ehkä ei todellakaan uskonto kiinnosta ja tahdot olla rauhassa. Tai sitten haluat pitää oman vakaumuksesi. Rauhassa et kuitenkaan saa olla, sillä Jehovan todistajat tulevat yhä uudestaan siinä toivossa, että olet saattanut tulla mielenmuutokseen ja sinulla vihdoinkin on »kuuleva korva» heidän sanomalleen.

³Ehkä pääset heistä helpommin eroon, jos tiedät jotain heidän ideologiastaan ja niistä väitteistä, joilla he aikovat sinut aivopestä. Tai ehkä haluat tietää, mistä johtuu, että sinua näin ahdistetaan. Tai haluat tietää, mitä elämällesi voisi tapahtua, jos todistaja onnistuisi käännyttämään sinut ja millä tavalla se vaikuttaisi perhe-elämääsi. Ja vaikka itse sulkisitkin oven, ei ole takeita siitä, etteikö joku muu perheesi jäsen avaisi sen jonain kauniina päivänä, ja tuo salaperäinen hymy alkaisi vaikuttaa. Ehkä lapsesi alkaa äkkiä tietämättäsi käydä Jehovan todistajien kokouksissa, vaikka olet sen häneltä kieltänyt. Monta perhetragediaa on syntynyt tällä tavalla, koska yhteiselämä jakaantuneessa perheessä tuo ongelmia.

⁴Suomessa ei ole kirjoitettu Jehovan todistajista muuta kuin parjaavia kirjoituksia ja kirjasia. Parjaus tarkoittaa valhetellen annettua vastatodistusta, ja jos parjaten kirjoitetaan jostain aiheesta, tuntuu se aina vastenmieliseltä eikä sillä voiteta mitään.

⁵Olin Jehovan todistaja 16 vuotta. Opin tuntemaan perusteellisesti heidän ideologiansa. Se esiintyi heidän opetuksissaan niin hämäävällä ja monimutkaisella tavalla, että kesti 16 vuotta, ennen kuin ympyrä kohdallani umpeutui ja huomasin, mistä todella oli kysymys. Samalla tavalla kuin suomalaiset ovat pelänneet vieraan ideologian valloittavan heidän maansa ja orjuuttavan heidät, samalla tavalla totesin itse nyt kuudentoista vuoden jälkeen Vartiotorni-Seuran johtoportaiden suunnitteleman ja tulkitseman raamatun terminologian orjuuttavan ihmisiä ja tekevän heistä tarkoitusperiään palvelevia robotteja.

⁶Koska kirjakaupoista tai kirjastoista ei saa objektiivista tietoa Jehovan todistajien toiminnasta, opeista ja menettelytavoista, katsoin velvollisuudekseni kirjoittaa omat kokemukseni muistiin varoitukseksi henkilöille, jotka ovat joutuneet tai ovat joutumassa aivopestyiksi Jehovan todistajien toimesta.

⁷En ole tarkoittanut kirjoitelmaani uskonnolliseksi teokseksi. Olen vain halunnut kertoa oman tarinani ja toivon, että siitä on hyötyä lukijoille, olivatpa he sitten jonkun uskonnon kannattajia tai ateisteja.

1. luku

²»Hyvää päivää herra Åberg» - nimeni hän on lukenut oven nimikilvestä - »minulla on tärkeä asia kerrottavana teille. Tässä käytävässä on hiukan vaikeaa keskustella, joten saanko astua hetkeksi oven sisäpuolelle.» Epäröin hetken, ja tuo epäröinti, kuten näin jälkeenpäin huomaan, tuli maksamaan minulle 16 vuotta elämästäni.

³Mies kävelee jo kohti olohuonetta ja istuutuu kehuttuaan ensin muutamaa mitätöntä tauluamme seinällä. Huomaan vaimoni ilmeestä hänen närkästyneen siitä, että koti-iltaamme oli tullut häiritsemään mies, jonka arvasimme Jehovan todistajaksi. Vaimoni poistuu huoneesta. Minä jään kuitenkin kuuntelemaan. Mies kuvailee loistavasti maailman tilannetta ja sen ongelmia ja tuo esille monia yhteiskuntamme epäkohtia. Esitän joitakin eriäviä mielipiteitä, mutta mies kumoaa ne vastaväittein. Hän on tottunut tällaiseen keskusteluun, minä en, ja niinpä lopulta jään sanattomaksi. Jossain vaiheessa hän on vetänyt esiin salkustaan raamatun ja tekee minulle kysymyksen.

Sanoin mahdollisesti saman, mitä ihmiset yleensä ajattelevat sielusta, - että se on kuolematon -, mutta lisään siihen, että itselläni ei oikeastaan ole mitään henkilökohtaista näkemystä. Hän tarttuu ajatukseen ja myöntää:

⁵»Aivan oikein, herra Åberg. Olisikin tyhmää nojautua omakohtaiseen näkemykseen, joka ei perustu tietoon. Katsokaamme, mitä raamattu, tiedon mittapuu, sanoo sielusta.»

⁶Hän avaa raamattunsa 1. Moos. 2: 7 kohdalta ja lukee: »Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja näin ihmisestä tuli elävä sielu.»

⁷Ja jatkoi: »Ihminen itse on siis sellaisenaan sielu, ja kun ihminen kuolee, niin sielukin kuolee.» Yrittäessäni väittää vastaan ja sanoa, ettei raamatunpaikassa mainita sielun kuolemasta mitään, hän avaa raamattunsa toisesta kohdasta ja vahvistaa minulle asian Hes, 18: 4 kautta, jossa sanotaan: »Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava.»

⁸Näin olin siis oppinut yhden ihmeellisen asian sinä iltana, ja Jehovan todistaja poistui ystävällisesti hymyillen sovittuaan ensin uudesta käynnistä luonani. Päätin nimittäin, että seuraavalla kerralla hankin sen verran tietoa, että voin nujertaa tuon voitonvarman todistajan raamatun avulla. Ostin ja lainasin hakuteoksia ja raamatun sanakirjoja ja tutkin seuraavina iltoina niitä löytääkseni todistuksia sielun kuolemattomuudesta. Hämmästyksekseni en kuitenkaan löytänyt ainoatakaan paikkaa, jossa kuolemattomuus ja sielu olisi kytketty yhteen, joten lopulta minun oli tunnustettava itselleni miehen olleen oikeassa. Päätin kuitenkin löytää jotain muuta epäedullista raamatusta ja löysinkin kertomuksen Oho-libasta Hesekielin 23. luvusta. Miten noin rivo kertomus saattoi ollakaan raamatussa!

⁹Kun sitten seuraavalla viikolla tapasimme kodissani, esitin väitteen raamatun epasiveellisyydestä ja sanoin kuulleeni monien uskontojen pappienkin harjoittavan haureutta ja hyväksyvän homoseksualismin. Väitteeni torjui Karl - se oli miehen nimi - osoitettuaan, että raamattu vain rehellisesti tuo esille hyvän ja pahan eikä kaunistele totuutta niin kuin historiankirjat tekevät. Eihän ole Jehovan todistajien syytä, jos muiden uskontokuntien papit harjoittavat haureutta! Jälleen hän oli oikeassa, enkä voinut osoittaa, että hänen järjestönsä saarnaajat tai jäsenet eläisivät niinkuin Ohola ja Oho-liba olivat eläneet.

¹⁰Ja niin Karl sitten samaisella käynnillä esitti taas uuden ajatuksen. Hän sanoi, että helvetti on vain pappien keksimä paikka. Raamatun mukaan sitä ei ole olemassakaan. Jälleen väitin vastaan, sillä muistin Jeesuksen maininneen helvetin tulijärvenä, niissä on itku ja hammasten kiristys. Tutkimme jälleen raamatusta joitakin kohtia, ja Karl selitti, että helvetti oli käännetty kreikkalaisesta sanasta Hades ja Gehenna. Edellinen häntä terävänä ja keskitasoa älykkäämpänä. Hänen kokemuksensa ja tietonsa vaikuttivat syvästi näkemykseeni Jehovan todistajista.

¹¹Vaikka tapasinkin myöhemmin Valtakunnansalissa joitakin eriskummallisia tyyppejä, jotka eivät vastanneet kuvitelmaani tosiuskovaisesta, niin pyrin Karlin opastuksella näkemään heidät myönteisessä valossa siitäkin huolimatta, että he esittivät kaiken aikaa syytöksiä muita uskontoja ja uskonnon edustajia kohtaan. Karl toisti, ettei tule katsoa ihmiseen, vaan järjestöön - Jehovan maanpäälliseen järjestöön. Elimme niin kuin kaksi ystävää ainakin, Karl ja minä. Hän oli saanut minusta kiinnostuneen oppilaan ja minä olin perehtymässä uuteen, ihmeelliseen asiaan, jota nimitettiin iskusanalla »totuus». Uskonto-sanalla oli epämiellyttävä kaiku, ja minulle vakuutettiin, että Jehovan todistajat eivät olleet »uskonnoitsijoita», vaan raamatuntutkijoita ja että oli väärin yhdistää heitä mihinkään uskontoon. He olivat Jehovan kanssa ja heillä oli absoluuttinen totuus.

¹²Koska itse toimin liikealalla, minua kiinnosti myös Jehovan todistajien rahallinen toiminta. Minulle selitettiin, että kaikki työ perustui vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Työntekijät toimivat myös vapaaehtoisesti, palkatta. Jossain vaiheessa tunsin vielä tarvetta perääntyä, mutta Karl tuli uskollisesti luokseni ja niin lähdin kokouksiin milloin enemmän, milloin vähemmän vastenmielisin tuntein. Jatkuvat tutkistelumme ja keskustelumme johtivat lopulta siihen, että oli mahdotonta perääntyä. Vaimoni oli edelleen passiivinen, mutta minä tunsin, miten raamatulliset asiat alkoivat askarrella päivittäin mielessäni. Ja ajatus tulevasta »asianjärjestelman lopusta», joka merkitsisi tuhoa kaikelle pahalle ja jättäisi vain oikeamieliset ihmiset maata viljelemään, paratiisitilaan, oli ottanut paikkansa sydämessäni. Päätin paeta vanhasta maailmasta, Babylonin vankeudesta, sillä siihenhän oli Ilmestyskirjassa suoranainen lähtökäsky: »Lähtekää te siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.»

¹³Aloin nähdä kaikki muut ihmiset Jumalan vihollisina ja Jehovan todistajat Jumalan omaisuuskansana.

2. luku

Sitten tuli joulu. Olin kuullut Jehovan todistajilta sen olevan pakanallista alkuperää. Tietosanakirjatkin osoittivat, ettei tarkkaa Kristuksen syntymäaikaa tiedetty ja että joulua alettiin viettää kristikunnassa vasta 4. vuosisadalla. Olin ihmeissäni kuullessani joulupukinkin, Pyhän Nikolauksen olevan varkaiden suojeluspyhimyksen. Päätimme, vaimoni ja minä sinä jouluna pidättyä perinteellisestä joulunvietosta. Olimme sitä muutenkin pitäneet etupäässä lasten juhlana, ja sen herkkyys ja kauneus olivat omalla kohdallammekin kaukana lapsuudessa. Kaupallisuudessaan ja kaikessa ylimääräisessä turhassa vaivannäössään se oli joka tapauksessa kadottanut merkityksensä. Näin ollen emme hankkineet joulukuustakaan. Tiesimme nyt, että joulupuun alku oli varhaisesta Babyloniasta, Nimrodin päivistä lähtöisin. Talvipäivän seisauksen aikaan vietettiin Nimrodin, suuren metsästäjän, syntymäpäivää. Nimrod avioitui äitinsä Semiraamiksen kanssa, ja Nimrodin kuoltua tämä väitti - voidakseen ylläpitää kuninkaallista valtaa -, että Nimrod ei ollutkaan kuollut. Tästä todisteeksi oli puunkannosta yhtenä yönä kasvanut hedelmäpuu, joka jo seuraavana päivänä tuotti hedelmää. Näin tuli tavaksi kantaa puu sisään joka vuosi Nimrodin syntymäpäivänä ja koristaa se kullalla ja hopealla. Raamattukin mainitsee tästä tavasta Jeremia 10: 3 seuraavasti: »Kansat noudattavat turhia jumalia, sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä ... ne koristetaan kullalla ja hopealla ... ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, ... kantamalla niitä täytyy kantaa.» Kuulimme myös, että varhaissuomalaiset laittoivat jouluna lihapaloja metsiin kuusten oksille, josta metsän linnut ne sitten söivät. Kansa luuli, että puun henki oli ne ahminut. Kun sitten ristiretkeilijät tulivat Suomeen, he rankaisivat pakanallisia suomalaisia ja pakottivat heidät pyörimään puunsa ympärillä, kunnes he nääntyneinä kaatuivat maahan. Tapa on säilynyt siltä osin, että vielä nykyäänkin tanssitaan joulupuun ympärillä ja lauletaan: »Piiri pieni pyörii...» Olimme siis edistyneet »totuudessa» ja tunsimme mielihyvää siitä, ettemme enää olleet kuin »pakanat». Vartiotornin mukaan henkilöt, jotka viettävät joulua, syyllistyvät »luopumukseen» ja syövät »riivaajien pöydässä».

²Joulu siis tuli ja meni. Sukulaiset toivat meille lahjoja, mutta me annoimme heille vain lämmintä kättä. Hyvän jouluntoivotuksiin vastasimme vain kiittäen. Luovuimme itse kaikenlaisesta toivotuksesta, myös korttien lähettämisestä. Arvasimme, että lahjojen anto sukulaisten taholta tyrehtyisi, jos emme antaisi vastalahjoja. Näin kävikin. Päättelimme, että lahjojen anto jouluna on vain vaihtokauppaa.

³Tapahtui myös paljon muuta, mikä vahvisti päätöstäni lähteä »ulos Babyloniasta». Soitin mm. tunnetulle kirkonmiehelle, puliukkojen omalle pastorille ja kysyin häneltä, mitä hän kirkon edustajana ajatteli Jehovan todistajista. Odotin vankkoja raamatullisia todisteita Jehovan todistajien opin paikkansa pitämättömyydestä, mutta petyin. Hän vain selitti lyhyesti, ettei hän voi sanoa muuta kuin että Jehovan todistajat ovat Saatanasta. Todisteeksi hän sanoi tuntevansa aina pahan hengen läsnäolon, kun joku todistaja lähestyi häntä. Janoavana kristittynä tämä vastaus tuntui minusta erittäin tylyltä. Olihan Kristus käskenyt meitä rakastamaan vihollistakin! Sitten tapasin adventistin ja pyysin häntä luokseni keskustelemaan. Hän ei suostunut. Myöhemmin keskustelin paljon tämän adventistin kanssa ja pidin häntä viisaana ja hyvänä miehenä, mutta en pystynyt horjuttamaan hänen uskoaan. Hänen monet käsityksensä uskonasioista olivat mielestäni oikeita, mutta esim. kolminaisuusoppi kallisti vaaan Jehovan todistajien puolelle, ja näin lakkasin väittelemästä hän kanssaan. Tutkin myös kiinnostuneena helluntailaisten, laestadiolaisten, baptistien ja vapaakirkkolaisten uskoa, mutta en saanut heiltä mitään.

4Koska kirkkokaan ei pystynyt minua opastamaan, päätin erota »isieni kirkosta». En osannut enkä tuntenut perusteellisesti vielä silloin muita eriäviä raamatunoppeja kuin kolminaisuusopin, joka luterilaisen kirkon oppien mukaan merkitsi sitä, että »isä on Jumala, poika on jumala ja pyhä henki on jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea jumalaa, vaan yksi». Kun kanssani asioiva pastori kysyi kirkosta eroamiseni syytä, sanoin kirkon opettavan oppia, jota ei edes mainita raamatussa. Sanaa kolminaisuus ei sieltä voi löytää. Kun hän kysyi, keneltä olin saanut kyseisen ajatuksen, kerroin hänelle Jehovan todistajista. Sanaakaan sanomatta hän työnsi kirkonkirjän eteeni ja pyysi nimeäni siihen. Kirjoitin nimeni ja sanoin pitäväni heikkoutena sitä, ettei hän uskaltanut antautua pitempään keskusteluun kanssani. Sanoin vielä, että Jeesus itse olisi kyllä ollut siihen valmis: Hänhän jätti muut lampaansa ja lähti etsimään kadonnutta. Ojensin käteni hänelle hyvästiksi, mutta hän ei tarttunut siihen. Näin katsoin vapautuneeni »Suuresta Babylonista». Olin nyt lähtenyt sieltä.

⁵Vaimoni erosi kirkosta vasta myöhemmin, sillä tämä jalo ihminen oli valmis jakamaan elämäni Babylonin ulkopuolella, vaikka ei tuossa vaiheessa vielä ottanutkaan osaa Jehovan todistajien toimintaan. Kun hän kympillä lunasti lähtöpassinsa kirkosta, saattoivat häntä matkaan virkaatekevän kirkkoherran sanat, joiden mukaan »Jehovan todistajat ovat vain kansainvälisesti tunnettu amerikkalainen bisnesjärjestö, jonka toiminnalla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa». Jos olisimme ottaneet hänen sanansa todesta, olisimmekin nyt monia kokemuksia köyhempiä. Mutta olimme onnellisia tuntiessamme itsemme vapaiksi - emme kuuluneet mihinkään uskontoon.

⁶Uuden opin tutkiminen vaati omalla kohdallani jokaisen ylimääräisen vapaan hetken. Ja materiaalista ei ollut puutetta, sillä Jehovan todistajilta tuli julkaisuja kuin leipäuunista. Sinikantisia kirjoja, vihreitä, punaisia, keltaisia . .. Jätimme entiset harrastuksemme, kuten urheilun, veikkaamisen, tanssimisen, tupakanpolton ja ravintolassakäynnit. Hylkäsimme myös uskonnollisten juhlapäivien vieton, joulun, juhannuksen ym. sekä syntymäpäivän vieton pakanallisina tapoina. Kokouksissa sain tutustua Jehovan todistajien puhekoulutukseen, ovilla saarnaamiseen, vastaväitteitten kumoamiseen jne. Palveluskoulun- ja kokouksen ohjelma saattoi olla tällainen:

Teema: »Elämän sanan» tarjoaminen 8 min. Avaus, teksti ja teokraattisia uutisia

12 min. Haaratoimiston kirje. Kirjantutkistelun palvelija vie Valtakunnan Palveluksen julistajalle, joka on usein poissa kokouksista ja kertoo innostavasti haaratoimiston kirjeen sisällöstä.

15 min. Säännöllisyys ja edistyminen. Kysymyksiä ja vastauksia Valtakunnan Palveluksesta.

15 min. »Kuudessa kuukaudessa». Puhe ja näytteitä tutkistelun johtamisesta kiinnostuneen kodissa.

10 min. Loppuhuomautukset ja laulu.

⁷Palveluskoulussa opeteltiin pitämään puheita lähdeaineistona Vartiotorni-seuran kirjallisuus. Koulun ohjelmaan saivat osallistua myös seurakunnan naiset, »sisaret» pitämällä ovelta-ovelle puheita lavalla. »Veljet» ainoastaan saivat pitää puheita seurakunnalle.

⁸Näin minulle oli avautunut uusi, erilainen maailma. Luin ja tutkin usein aamuyöhön asti. Aloitin myös »kenttätyön». Huomasin, miten vähän ihmiset tiesivät raamatusta. Keskustelin myös pappien ja piispojen kanssa. Rohkeuteni ja tietoni kasvoivat. Sain itseluottamusta, ja vaikka ihmiset ovilla olivatkin usein tylyjä, opettelin olemaan välittämättä siitä. Olin ollut aikaisemmin ujo ja kömpelö ja punastunut helposti, mutta palava intoni auttoi minua pääsemään estojeni yli.

⁹Sitten sain työkomennuksen Tampereelle. Lähdin ilomielin ja päätin näin katkaista kaikki siteet entiseen elämääni. Vaimoni oli koko ajan tukenani, ja rakkauteni häneen kasvoi nähdessäni sen. Olimme olleet naimisissa yhdeksän vuotta, ja nyt hän alkoi noihin aikoihin odottaa ensimmäistä lastamme.

¹⁰Muutto katkaisi hyvät ystävyyssiteeni Karliin ja hänen perheeseensä. Luulin heidänkin kokevan sen pettymyksenä, mutta jälkeen päin olen saanut kokea, että Jehovan todistajat ovat ystävällisiä ja auttavaisia yleensä vain niin kauan kuin kiinnostusta jatkuu tai kunnes kiinnostunut on saatu kasteelle. Raamatuntutkistelua ei nykyisin saa johtaa kauempaa kuin kuusi kuukautta, ja jos henkilöä ei sinä aikana ole saatu järjestön yhteyteen, lopetetaan tutkistelu hedelmättömänä ja siirrytään uusille apajille. Tosin seurakunnissa on monia julistajia, joilla ei koskaan ole ollut »kiinnostuneita» ja jotka tavallaan ovat vain »penkkiurheilijoita». He raportoivat tunnin pari kuukaudessa odotettujen kymmenen vähimmäistunnin sijasta. Tällaiset julistajat ovat ns. heikkoja julistajia, jotka kaipaavat jatkuvaa pönkitystä innostavien ja kannustavien palopuheitten muodossa, jotta eivät kokonaan siirtyisi nukkuvien puolueeseen. Jos joku pysyy kuusi kuukautta raportoimatta, hän joutuu toimettomien julistajien kirjoihin ja ns. ei-suosittuihin, koska alentavat seurakunnan raporttien keskiarvoa. Jokaisella julistajalla on paitsi tuntitavoite, myös lehti- ja uusintakäyntitavoite. Vuodesta vuoteen he tekevät tätä robotintyötään päätoimistosta, New Yorkin Brooklynista tulevien ohjeitten mukaisesti.

¹¹Minäkin olin siis nyt päässyt omille jaloilleni, ja Karl saattoi ryhtyä kasvattamaan uusia saarnamiehiä oville.

¹²Ei kestänyt paria viikkoa kauempaa muuttoni jälkeen, kun Tampereella kaksi Jehovan todistajaa ilmestyi ovelleni. Olimme iloisia heidän tapaamisestaan, koska tajusimme jo silloin uskon yhdistävän voiman. En aavistanut vielä silloin, että toisesta olin saava itselleni ystävän, joka oli valmis antamaan minulle kaikkensa kykyjensä mukaan. En ole koskaan tavannut toista, joka olisi niin syvällisesti antautunut raamatun tutkimiseen kuin Jarkko (pseudon). Oli kuin raamatun salaisimmat kääröt olisivat avautuneet minulle hänen ansiostaan. Teimme yhdessä monia mielenkiintoisia tutkimusretkiä raamatun maailmaan. Jehovan todistajissa minua miellytti erityisesti se, että he olivat yleensä kaikki aivan tavallisia normaaleja ihmisiä. Ei heillä ollut mitään pyhimyskehää päänsä päällä. Monet, kuten Jarkkokin, olivat huumorintajuisia ja näkivät asioissa aina niiden huvittavatkin puolet. Hän uskalsi nauraa, kuten todistajat yleensä. Minäkin tunsin tutkimisen iloa ja elämisen iloa. Pieni, suloinen, tummatukkainen perillisemme oli syntynyt, ja tunsin syvää vastuuta ja kiitollisuutta. Halusin kasvattaa hänet oikeitten kristillisten periaatteiden mukaan. Sainhan nyt Vartiotornista elämänohjeita.

¹³Kesällä tuli sitten Kööpenhaminan konventti. Suuria konventteja oli kerran vuodessa, mutta tämä oli kansainvälinen. Tuntui ihmeelliseltä nähdä konventtialueella eri kansallisuuksia ja rotuja. Olin kuin huumautunut, sillä se oli ensimmäinen suuri konventtini ja näin ympärilläni valtavat joukot nuoria, onnellisen näköisiä ihmisiä. Nämä konventit ovatkin ainoa tilaisuus nuorten tavata toisiaan, sillä seurusteluperiaatkiinnosti enemmän kastettavien lukumäärä kuin kunkin yksityiset tunteet. He tekivät työnsä automaattisesti kuin robotit.

3. luku

²Kokemukselleni taputettiin valtavasti, ja tunsin selviytyneeni hyvin, vaikka puhuinkin vain, mitä muut olivat osalleni suunnitelleet. Olin todella vilpitön ja ajattelin tehneeni parhaani ja Luojan auttaneen.

³Sitten palasimme kotiin Tampereelle ja minun oli nyt täytettävä antautumislupaukseni ja oltava osallistuva julistaja. Minulta odotettiin säännöllisyyttä paitsi kokouksiin osallistumisessa myös kenttäpalveluksessa. Minusta oli tullut saarnaaja ja kuinka saarnasinkaan! Kävin ihmisten ovilla, heidän kodeissaan. Puhuin joka paikassa. Työpaikalla ruokailun aikana, matkoilla, junissa, linja-autossa, kadulla, kotona ja vieraisilla. Olin kuin kävelevä gramofoni. Menetin entiset ystäväni; liiketuttavani alkoivat karttaa minua. Mutta paitsi uusia ystäviä järjestössä uskoin saavani ystäviä myös henkilöistä, jotka tulisin käännyttämään totuuteen. Olihan minulla nyt etu opettaa ja auttaa muita. Aloitinkin pyytämällä seurakunnan vaikeimman alueen. Se sijaitsi Pyynikillä, ja siihen kuului paitsi pappila ja piispan asunto myös diakoniasuntola - siis Tampereen kirkollisimmat ihmiset, jotka syvästi vihasivat Jehovan todistajia. Siihen aikaan seurakunnanpalvelija (nykyisin esivalvojaksi kutsuttu) piti palveluskokouksessa innostavan palopuheen tienraivauksesta ja myös loma-ajan tienraivauksesta. Tienraivaajat käyttivät päivittäin kenttäpalvelukseen n. 3-4 tuntia saarnaten ja Seuran kirjallisuutta ja lehtiä myyden eli levittäen, kuten järjestön termi kuului. Loma-ajan tienraivaaja lupautui raportoimaan vähintäin 75 tuntia. Se merkitsi, että oli käytettävä osa kesälomasta, jos aikoi saavuttaa tunnit. Kun seurakunnanpalvelija sitten päätti puheensa, hän mainitsi jokaisen kunnia-asiaksi tienraivauksen ja kehoitti muita seurakunnanpalvelijoita näyttämään hyvää esimerkkiä julistajille ja nostamaan kätensä pystyyn merkiksi siitä, että he aikoivat osallistua tähän työmuotoon. Minunkin käteni nuosi huomatessani neljän arvokkaan tuntuisen veljen nostavan kätensä. Tavallisesti työskentelimme kaksi julistajaa yhdessä, ja ajattelin nytkin saavani uutena avuttomana henkilönä kypsemmän veljen avukseni ihmisten oville. Mutta kun käännyin näiden neljän veljen puoleen kokouksen päätyttyä, sainkin kuulla, että heillä oli jo yhteinen suunnitelma lähteä Lappiin saarnaamaan lomatienraivaajina. Siellä kuulemma oli tarve suuri, kuten monilla muilla paikkakunnilla Suomessa, missä ei ole yhtään julistajaa. Oli siis etu lähteä juuri sinne, ja niinpä minäkin tyhmyydessäni tuppauduin mukaan. Mutta minut tyrmättiin heti alkuunsa ja selitettiin, että autoon mahtui vain neljä. Kun ehdotin kahdella autolla menoa, minulle hienovaraisesti selitettiin, että majapaikat oli varattu vain neljälle. Lisäksi sain kuulla, että taipaleesta muutenkin tulisi niin vaikea, että ei olisi suositeltavaa ensikertalaisen tulla mukaan - joskus toiste sitten. Päätin olla näyttämättä pettymystäni ja ajattelin, että kaipa sitten yksinkin selviän täällä kotirintamalla. Ja enhän loppujen lopuksi olisikaan yksin: Jehova olisi kanssani.

⁴Niin sitten aloitin Pyynikiltä papiston asunnosta. Lempeästi hymyillen selitin, kuka olin ja miten olin tullut tekemään raamatullista valistustyötä. Jonkun verran tyrmistyneinä papit kuitenkin selittivät, etteivät kaipaa tietojani eivätkä valistusta. Olin kuitenkin sinnikäs enkä hellittänyt. Minulla oli takataskussa joukko vertauksia, joita käytin sopivissa tilanteissa. Tavallisesti vertasin Jumalan sanassa olevaa tietoa aarteeseen, joka oli kaivettava esiin ja jota laiskat ja ennakkoluuloiset eivät koskaan löytäisi. Tai sitten kerroin tulleeni, koska velvollisuudentuntoisena kristittynä halusin varoittaa heitä uhkaavasta vaarasta, Harmagedonin sodasta. Mutta papitkin olivat sitkeitä, ja huomatessaan etten aikonut niin vain lähteä tieheni he lopulta syyttivät omia kiireitään, kuka laulukuoron harjoituksia, kuka sairaan luona käyntiä tai muuta semmoista. Muuan vanhempi heistä kutsui minut sentään eteiseen ja haukkui minut siinä Saatanan enkeliksi, joka kävi repimässä seurakuntaa kuin kiljuva jalopeura. Hän kehoitti minua poistumaan, ennen kuin hän kutsuisi poliisin. Sanoin kyllä lähteväni hänen asunnostaan, mutta en koko talosta, koska Jehova oli valtuuttanut minut tekemään työtäni. Lopulta hänen oli tartuttava minua hihasta ja työnnettävä minut rappukäytävään. Erään toisen papin kanssa keskustelin hyväntekeväisyydestä. Hän sanoi, ettei Jehovan todistajilla ole rakkautta, kun he eivät tee mitään laupeudentyötä eivätkä harrasta aineellista hyväntekeväisyyttä hädässä olevien avustamiseksi. Kirkko sen sijaan teki lähetystyötä. Muistan seuraavana aamuna aikaisin - se oli sunnuntai -, menneeni uudelleen hänen ovelleen. Hänen vaimonsa tuli ovelle ja kertoi miehensä lähteneen jo kirkkoon. Kerroin hänelle, että olimme keskustelleet edellisenä päivänä rakkaudesta ja olin palannut, koska halusin näyttää pastorille erästä valokuvaa. Kuva oli otettu Saksassa sodan aikana. Rivissä oli konekiväärejä ja pappi siunaamassa niitä ja vihkimässä pyhällä vedellä. Kysyin pastorin vaimolta, oliko hänen mielestään kuvassa rakkautta. Ei, hän vastasi hiljaisella äänellä.

⁵Näin saavutin nuo lupaamani 75 kenttätyötuntia. Olin myös levittänyt runsaasti kirjoja ja lehtiä ihmisten koteihin. Sain valtavasti kokemuksia ja uskoni kasvoi huomatessani, kuinka tietämättömiä ihmiset olivat. Yleensä he eivät halunneet antautua keskustelemaan ja laskin sen heidän tietämättömyytensä ja raamatun tuntemuksen puutteen tiliin. Sain kaikenlaista kohtelua osakseni. Minua haukuttiin hulluksi, uhattiin kutsua talonmies tai poliisi, minulle kirottiin ja ovia paiskattiin kiinni nenäni edessä. Ainoa joka kutsui minut sisälle asuntoonsa, oli eräs helluntailainen, joka seuraavalla kerralla uusintakäyntiä tehdessäni alkoi puhua kielillä. Se oli jonkinlaista käsittämätöntä akrakadabraa suusta tulevan vaahdon myötä. Ilmeisesti jonkinlainen grandmal-kohtaus, koska se päättyi raivokkaaseen tilaan kuin vesikauhuisella koiralla, joka on valmis puremaan. Sen jälkeen kiersin kaukaa naisen asunnon, mutta ajattelin onnellisena, että apostolitkin olivat kokeneet kaiken saman kuin minä ja että olin nyt heidän seuraajansa.

⁶Sillä välin olivat toisetkin veljet saapuneet Lapista, ja he kertoivat laajasti, miten he olivat pahvilaatikoittain levittäneet kirjallisuutta kiinnostuneille ja kuuleville. Minäkin yritin heidän innoittamanaan kertoa omista kokemuksistani, mutta en osannut värittää niitä yhtä hyvin kuin he. Minulta puuttui sitä paitsi kertomisen taito jo senkin vuoksi, että kotikieleni oli ollut ruotsi. Pääasia kuitenkin oli, että seurakunnan taholta arvostettiin minunkin toimintaani ja halukkuuttani edetä suurempaan tietomäärään ja taidollisuuteen.

⁷Myöhemmin sitten sain kuulla noiden neljän veljen todellisesta Lapin matkasta. Mahdollisesti olin silloin jo niin »kypsynyt», että minulle voitiin kertoa mitalin toinen puoli. Niinpä kuulin, että he olivat ryypiskelleet ja pitäneet hauskaa Pohjanhovissa Rovaniemellä. Yksi oli jopa eksynyt tanssilattiallekin. Siihen aikaan en itse käyttänyt juuri lainkaan alkoholia, vaikka sen käyttöä ei järjestössä tuomittukaan. Osoitettiin, että viini tekee sydämen iloiseksi raamatunkin mukaan. Tosin seurakunta oli jakaantunut ehdottomasti raittiisiin ja alkoholia käyttäviin. Jälkimmäiset juhlivat salaa ja valikoidussa seurassa. Minut kelpuutettiin sitten ajan mittaan noihin jälkimmäisiin.

⁸Olin hankkinut laajan kokoelman Jehovan todistajien vanhaa kirjallisuutta ja onnistuin saamaan teoksia, joita ei ole edes Tikkurilan haaratoimistossa. Tutkin niitä aina, kun minulla oli siihen aikaa ja perehdyin todistajien historiaan. Joskus mieleeni tuli epäilys, mutta kun kysyin seurakunnan veljiltä jostain määrätystä tekstin kohdasta, nämä aina taitavasti luotsasivat asiat järjestön eduksi. Jos kirjoissa oli virheellisiä tietoja, veljet nojautuivat raamatunkohtaan, jonka mukaan »valo kasvaa täyteen sydänpäivään saakka» - Jehova raottaa meille tiedon verhoa vain vähän kerrallaan. Tyydyin vastauksiin, sillä tiesin että vastaansanojilla ei olisi mitään mahdollisuuksia edetä totuuden kaidalla tiellä. Oli pysyttävä nöyränä ja ymmärrettävä, että kirjoissa saattoi olla virheitä, koska nuo asiat juuri sinä aikana oli siten ymmärretty. Mutta ymmärrys kasvoi, ja totuuden valo kirkastui, mitä lähemmäksi loppua olimme tulossa. Joskus tunsin ihmetystä huomatessani, että joku mielestäni epäkypsä ihminen kuului »jäännösluokkaan» eli niihin 144.000:een, joista raamattu mainitsee Ilmestyskirjan 14. luvussa. Heitä oli maan päällä vielä siihen aikaan noin 14.000, Tampereellakin useita. Raamatun mukaan heidän tuli olla puhtaita Jumalan edessä, koska he henkiluomuksina menisivät taivaaseen Kristuksen perijätovereina hallitsemaan maata ja meitä maan päälle jääviä, jotka säilyisimme Harmagedonissa ja alkaisimme asuttaa paratiisimaata. Eräs tällainen jäännösluokan eli pienen lauman jäsen oli oikea riitapukari. Hän katsoi asemansa olevan niin ylhäisen, että se salli hänen pyytää erikoispalveluksia, jotka kuitenkin harvoin miellyttivät häntä. Hän oli rullatuolissa istuva invalidi, jota monet olisivatkin halukkaasti palvelleet, jos eivät olisi pelänneet hänen purevaa kieltään. Toisinaan hän saattoi kirjoittaa solvauskirjeitä pergamenttikäärön muotoon, liimaamalla monta arkkia peräkkäin kiinni toisiinsa. Myös tämä Kristuksen ns. morsian kihlautui muukalaisen, ns. epäuskoisen kanssa, josta aina ja jatkuvasti meitä muita varoitettiin, koska »huono (maallinen) seura hyvät tavat turmelee». Yleensä nämä pienen lauman jäsenet alkoivat olla vanhoja, sillä monet heistä olivat Hartevan seuraajia Suomen Jehovan todistajien historian alkuajoilta saakka. He olivat jo 50 vuotta kuulleet, että »aika on lähellä» ja uusi vanhurskas maailma oven edessä. Tämä oli pääteemana nytkin saarnatessamme ihmisten ovilla. Jätimme vain lausumatta sanoiksi, että se vanhurskas maailma olisi vain kastettujen Jehovan todistajien. Muut tulisivat teloitetuiksi Harmagedonissa. Tietysti ovelta-ovelle-työssä jouduimme väittelemään kaikenlaisista oppikysymyksistä, sikäli kuin joskus tapasimme näitä vastaan väittäjiä, jotka eivät heti vetäneet ovea kiinni nenämme edestä. Huomasin muuten niihin aikoihin rohkaistessamme toisiamme suotuisilla kenttäkokemuksilla, että jos olin kertonut jonkun kokemuksen, toinen kertoi sen edelleen hiukan muunneltuna, ja lopulta se oli niin fantastisesti muutettu, että tuskin tunsin sitä enää. Kierros- ja piirikonventeissa yleensä kerrottiin kaikki kokemukset positiivisina, ja kaikki epämiellyttävät, Seuraa halventavat asiat jätettiin kertomatta. Tosin osoitettiin toisinaan, että raportit olivat laskeneet huolestuttavasti, lehtiä ja kirjallisuutta ei oltu levitetty tarpeeksi prosentuaalisesti julistajaa kohti. Myös jätettiin kertomatta, kuinka paljon lehtiä jäi kasautumaan julistajien komeroihin tai ullakoille. Seurallehan ne eivät tuottaneet tappiota, koska julistajat olivat ne jo maksaneet ja oli siis sama, myytiinkö ne edelleen vai joutuivatko ne ajan mittaan paperikeräykseen. Usein konventeissa osoitettiin myös, että kassavarat olivat heikoissa kantimissa, mikä oli suoranainen vihjaus kartuttaa lahjalaatikkoa.

4. luku

²Muistan erään tapauksen, joka hyvin kuvaa ihmisten tunteita ja ärtymystä minua kohtaan. Olimme saaneet pääliikkeeseemme uuden henkilökunnan päällikön, joka oli eversti evp. Tehtaan puolesta hän sitten tuli ensimmäiselle käynnille haarakonttoriimme tehtävänään selvittää joitakin suojelutoimenpiteitä, mitä siihen aikaan piti tehdä. Sanoin hänelle jyrkästi, etten halunnut olla missään tekemisissä tällaisten armeijaa koskevien asioitten kanssa. Hän saisi antaa tehtävät jonkun toisen vastuulle, koska minulle kristittynä Jehovan todistajana ne eivät sopineet. Karvian karkaustapaukset olivat silloin juuri ajankohtaisia. Näin miten ällikälle tuo vanha kunnon soturi meni. Kesti kai monta minuuttia, ennen kuin hän toipui. Katselimme toinen toistamme mitään puhumatta, mutta arvasin hänen ajatuksensa. Siihen aikaan ei Jehovan todistajissa ollut moniakaan virkamiehiä, vaan valtaosa koostui työläispiireistä. Siksi heitä luultiinkin kommunisteiksi, vaikka asia ei niin ollutkaan. Näin hänen ilmeestään, että hän piti minua pähkähulluna, mutta suhtautui minuun kuitenkin asiallisesti, ja niin meistä tuli toistemme periaatteita kunnioittavia virkaystäviä. Hän käsitti, että toimin vilpittömästi ja rehellisesti aatteeni puolesta tahtomatta loukata häntä henkilökohtaisesti. Käsitän näin jälkeen päin, että jyrkkyyteni vaikutti varmaan epämiellyttävältä, mutta silloin tunsin ylpeyttä siitä, että uskonnollisissa periaatteissa pystyin olemaan järkähtämätön. Ehkä useasti juuri tuo todistajien »aina oikeassa»-asenne saakin ihmiset ärsyyntymään.

³Myöhemmin luokseni lähetettiin yhtiön puolesta eräs insinööri puhumaan järkeä. Hän tuli yllättäen luokseni vanhana ystävänäni ja pyysi minua illalla kanssaan ravintolaan. Nautimme loistoaterian kaupungin hienoimmassa ravintolassa, istuimme ja keskustelimme iltamyöhaan kaikenlaisista asioista, ja lopulta hän sitten sanoi: »Herrick hyvä, ihmettelet varmaan, miksi olen tullut luoksesi. Yhtiön johto on lähettänyt minut puhumaan kanssasi noista uskonasioista. Tiedämme, että olet kunnon kaveri, ja työtäsi ja tuloksiasi arvostetaan, mutta niin yhtiön sisäpuolella kuin asiakaspiirissäkin arvostellaan jäsenyyttäsi Jehovan todistajien yhdyskunnassa. Se voi tulevaisuudessa vaikeuttaa asemaasi firmassa, sillä jos et kuuluisi tuohon ryhmään, sinulla saattaisi olla loistava tulevaisuus joukossamme.» Olin tympääntynyt, sillä tiesin hoitaneeni työni hyvin, ja uskoni oli mielestäni yksityisasia. Huomasin, että painostus minua kohtaan oli alkanut, mutta tunsin itseni marttyyriksi ja ajattelin, että olihan apostoleitakin vainottu. Mieleeni muistuivat Kiusaajan sanat hänen osoittaessaan vuorenhuipulta maailman loistoa Jeesukselle: »Tämän kaiken annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.»

⁴Toisin sanoen minulle siis vihjailtiin, että olisi parasta erota Jehovan todistajista tai - yhtiön palveluksesta. Vastaukseni tuli kuitenkin epäröimättä: »Tulen huomisaamuna vielä työhön. Jos joku toinen vielä soittaa minulle firmasta ja toistaa ehdotuksesi luopua Jehovan todistajista, on tuolini vapaa heti paikalla.» Niin me erosimme. Sillä kertaa ei asiasta puhuttu enempää. Mutta noin vuoden kuluttua alkoivat suoranaiset vainot minua kohtaan. Pengottiin papereita, etsittiin epäkohtia ja syytettiin milloin mistäkin. Jos yhtiön toimitusjohtaja ei olisi ollut niin rehti mies, olisin siinä vaiheessa lähtenytkin, mutta halusin näyttää kaikille, etten pelännyt painostusta, vaan täyttäisin virkani antamalla parhaimpani ja ahertamalla rehdisti paikallani. Minulla oli hieno, mutta jonkun verran riitaisa ja vaikeasti ohjattava henkilökunta. Edeltäjäni oli hieman epäonnistunut sen suhteen, ei kuitenkaan kyvyn, vaan valtuuksien puutteessa. Yhtiö ei juuri antanut sivutoimipaikkakunnille valtuuksia. Myönnän ottaneeni niitä omin päin itselleni, jotta työ olisi luistanut, ja työ luisti, mutta näitä itse ottamia valtuuksia käytettiin sitten raa'asti minua vastaan. Jos joskus sattui jotakin kitkaa, liitettiin se heti uskonasioihin, vaikka niillä ei ollut mitään tekemistä virka-asioitteni kanssa. Tai oli sikäli, että opin tuntemaan ihmistyyppejä- ja luonteita ja vaistomaisesti välttämään ikävyyksiä, ja taas toisaalta vetämään oikeasta narusta oikealla hetkellä.

Pidin oman pääni, mutta yritin välttää turhia riitoja, ja osastomme menestyikin parhaiten edellytyksiin nähden - olinhan teknillisellä vakanssilla ilman pienintäkään teknistä koulutusta. Liikkuessani virkani puolesta johtomiespiireissä ajattelin voivani tiukan paikan tullen palvella ja puolustaa ystäviäni Jehovan todistajia. Toisinaan tulikin tilaisuus keskustella heidän kanssaan, ja jotkut myönsivät ihailevansa raamatuntuntemustani, uskoani ja toiveitani paratiisielämästä. Kaikkia ihmisiä kiinnostaa elämä ja tulevaisuus ja esim. sellaiset kysymykset kuin »mikä on elämän tarkoitus»? ja »mitä seuraa kuoleman jälkeen»? Noihin kysymyksiin on tietysti eri uskonnoilla erilaiset vastaukset. Jehovan todistajien mukaan elämän tarkoitus on palvella Jehovaa. Jotta voisi palvella, tuli olla uskontekoja. Niihin taas kuului Vartiotorni-seuran julkaisujen, kirjojen ja lehtien myyminen ja saarnaaminen »lammasmielisille» ihmisille, jotta näistäkin tulisi myyjiä. Mitä kuolemanjälkeiseen elämään tulee, niin uskoin niin kuin muut todistajat, että taivasolotilaa ei ollut muille kuin niille 144.000:lle hengestä siinneelle, joista vielä oli toistakymmentä tuhatta maan päällä ja joista Vartiotorni-seura käytti nimitystä »uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija» eli pieni lauma. Muut Jehovan todistajat kuuluivat suureen laumaan, eikä heidän tarvitsisi koskaan kuolla, koska he säilyisivät tulevassa pian lähestyvässä Harmagedonissa hengissä. Ylösnousemusmahdollisuus sen sijaan oli kaikilla niillä miljardeilla ihmisillä, jotka ovat kuolleet sitten vedenpaisumuksen päivien jälkeen. Mutta nyt elävät muut ihmiset sen sijaan tulisivat kuolemaan Harmagedonissa ilman ylösnousemusmahdollisuutta. Näin ollen monet historian julmat diktaattoritkin pääsisivät paratiisiin maan päälle, mutta nyt elävillä sen sijaan, olivatpa he sitten muiden uskontojen edustajia tai jumalankieltäjiä, pilkkaajia tai ns. hyviä ihmisiä, lapsia tai vanhuksia, tietämättömiä tai opettamattomia, heillä olisi edessä iankaikkinen tuho ilman kuolemanjälkeistä elämää.

⁵Kaiken tämän saa siis oppia vähitellen, aivopesun avulla, kun asioita junnataan kirjantutkisteluissa ja oppilaille syötetään valmiita vastauksia kuin pikkulapsille. Alussa jokainen vastaa kirjan sanoilla tutkistelunjohtajan tekemiin kysymyksiin, mutta mitä enemmän saa tietoa, sitä paremmin ja sujuvammin osaa omin sanoin toistaa kirjassa olevan ajatuksen. Näin meistä yksinkertaisista ihmisistä tehtiin robotteja, saarnakoneita, joille syötettiin sanat suuhun Brooklynin älymystön myyntikoulusta käsin. Ovelta-ovelle-työssä esittämämme saarnatkin oli siellä tehty aina alkutervehdystä myöten. Menetin persoonallisuudestani jotain ja olin noina alkuvuosina järjestössä kuin nukketeatterin Kasper, jonka liikkeitä ohjattiin narujen avulla.

⁶Noihin aikoihin mieliala Jehovan todistajia kohtaan kärjistyi Suomessa, ja tiesimme hyvin, mistä se johtui. Karvian tapaukset olivat silloin tapetilla. Sanomalehdet kirjoittivat aseistakieltäytyjistä, jotka Karvialla eivät viitsineet sijata edes vuoteitaan, ja yleisön osastoissa oli polemiikkia sekä puolesta että vastaan. Tamperelainen Aamulehti julkaisi mielellään kaikkein törkeimpiä parjauskirjoituksia, mistä oli seurauksena, että niihin aikoihin ei ollut kovinkaan miellyttävää soitella ihmisten ovikelloja. Karvian erityistyölaitos oli perustettu niille asevelvollisille, jotka kieltäytyivät aseellisesta palveluksesta. Monet nuorukaiset vietiin sinne poliisivoimin, ja sitten keväällä 1961 tapahtui tuo kuuluisa karkausyritys. Olosuhteet leirissä olivat poikien kertoman mukaan ala-arvoiset. He olivat päättäneet olla sovittelematta ja tekemättä minkäänlaista työtä armeijan alaisessa laitoksessa. Niskuroinnista seurasi erityissellirangaistuksia, ja koska parakki missä heitä pidettiin, oli kylmä ja vetoinen, syntyi yhteinen karkauspäätös. Ilman ulkopuolisten apua sen toteuttaminen olisi ollut mahdotonta, mutta kaikki oli suunniteltu etukäteen vierailevien omaisten ja ystävien toimesta. Määräaikana keskiyöllä oli Tampereelta lähetetty useampi yksityisauto Karvialla noutamaan metsiin paenneet nuorukaiset ja sitten heidät tuotiin tamperelaisiin koteihin piileskelemään. Poliisikuulusteluissa kukaan ei tiennyt mitään, ja Vartiotorni-seurakin vapautui vastuusta selittämällä, ettei sillä ole mitään tekemistä jäsentensä aseistakieltäytymisen kanssa, koska jokaisen yksilön menettelytapoja ohjaa yksin raamattu. Kuitenkin Seura oli karkausyrityksestä tietoinen ja halusi sen nojalla saada julkisuutta. Ja sitähän se sai. Monia karanneita ei milloinkaan tavoitettu, sillä he siirtyivät Ruotsiin ja muihin maihin, mutta on monia sellaisia, jotka näihin päiviin saakka ovat eläneet kiinnijoutumisen pelossa.

Homeopaattina sain jälkeenpäin tutkia monia tällaisia Jehovan todistajia ja panin merkille, että monilla oli hermovammoja ja mielentilahäiriöitä Karvialla olon tai senjälkeisen pakoilun seurauksena. Mitä seurakuntiin tuli, niin uusi kielteinen kuuluisuus ja vaikeudet lähensivät sen jäseniä toisiinsa. Kautta historian on todettu vainojen lähentävän uskonnollisia yhteisöjä ja lujittavan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Suomessa ei valtiovallan taholta ole todistajien toiminnalle asetettu muita määräyksiä kuin kehotus varovaisuuteen Neuvostoliittoa arvosteltaessa. Tällainen valtiovaltojen arvosteluhan kuuluu Jehovan todistajien uskontoon; he tulkitsevat hallitusten olevan Saatanasta ja Jehovan nujertavan ne kaikki lähitulevaisuudessa. Tästä johtuu, että esim. sellaisissa katolilaisissa maissa kuin Espanjassa ja Portugalissa kiellettiin kaikki yhteenkokoontumiset ja kirjallisuuden painaminen ja levittäminen. Myös monissa Afrikan maissa Jehovan todistajat on julistettu pannaan epäisänmaallisuudesta syytettyinä. Tällaisen vainoaallon kohdatessa on kaikkia todistajia muualla maailmassa kehotettu lähettämään solidaarisuuskirjeitä kyseisten maiden presidenteille ja hallituksen korkeimmille virkamiehille. Uskon, että noiden maiden postilaitokset saivat satojen tuhansien kirjeiden ryöpyn selvitettäväkseen. Malawin vainoista mainittiin sanomalehdissäkin, joskaan ei kerrottu syytä siihen, miksi siellä pahoinpideltiin, tapettiin ja raiskattiin n. 300-400 Jehovan todistajaa. Vaino syntyi siitä, että todistajat puolueettomina kieltäytyivät kantamasta jonkin isänmaallisen puolueen rintamerkkiä. Heille se merkitsi samaa kuin Danielille Nebukadnessarin kultaisen kuvapatsaan kumartaminen eli palvontatekoa.

Tuntuu pahalta ajatella, että Vartiotorni-seura opetuksineen on vastuussa monien ihmisten kuolemasta, sillä on selvää, että alikehittyneissä sivistymättömissä maissa ei ymmärretä uskonnollista fanaattisuutta. Eihän tuollaisen rintamerkin kantamista voida verrata epäjumalan palvontaan, siksi tuntuu kuin järjestö itse olisi etsinyt vaikeuksia, jotta sen kohdalla toteutuisi tuo raamatun ennustus, johon Jehovan todistajat aina viittaavat: »Te joudutte kaikkien kansojen vihattavaksi minun nimeni tähden ...» Tulin kokemaan, että monet ohjeet tulivat suoraan päämajasta, ja yksilöiden riippumattomuutta supistettiin yhä enemmän. Jos ei seuraa näitä ohjeita, erotetaan ja pidetään luopiona. Itse emämaassa, Amerikan mantereella eivät todistajat jostain syystä ole joutuneet vaikeuksiin sitten 40-luvun, jolloin heitä vedettiin oikeuteen syytettyinä kansallislaulun tai lipuntervehtimisen väheksymisestä, koska nämä seremoniat olivat myös »epäjumalanpalvelusta».

⁷Kun olin ollut vuoden kastettuna Jehovan todistajana, minusta tehtiin kirjantutkistelunpalvelija. Tällaisia tutkisteluryhmiä oli seurakunnissa useita seurakunnan koosta riippuen. Tavallisesti ryhmään kuului n. 15-20 julistajaa, ja jos seurakunta paisui yli sadan julistajan, se jaettiin kahtia. Tämä siksi, että jokainen yksilö voisi saada paremmin opetusta ja ohjausta ja olla tarkkailun alaisena. Tuota tarkkailua nimitimme tosin rakkaudelliseksi huolenpidoksi. Tutkistelunjohtajien eräs velvollisuus oli pitää huolta siitä, että julistajat eivät laiskistuisi ja jäisi pois kokouksista ja kenttätyöstä, jolloin raportit laskisivat. Se taas johtaisi siihen, että hierarkiassa korkeammalla olevat veljet antaisivat rapsuja seurakunnalle. Hekin olivat tilivelvollisia haaratoimistoon, tämä taas päätoimistoon. Jokainen tehtävä seurakunnassa oli siis tarkoin suunniteltu, ja palvelijoiden tehtävänä oli valvoa, että systeemi toimi. Ei olisi käynyt päinsä toimia kuin Paavali, joka lähti omin päin saarnaamaan tultuaan kastetuksi kristinuskoon, ja vasta kolmen vuoden kuluttua palasi Jerusalemiin, missä sitten syntyi tuo kuuluisa väittely Keefaan kanssa, josta on kerrottu 15. luvussa.

⁸Minun tehtäväni oli siis valvoa ja johtaa n. 20 henkilön ryhmää. Olin itse innokas ja sain myös monet heikot mukaan kenttäpalvelukseen. Aloitimme myös katutyömuodon. Seisoimme jossain kadun kulmassa tai torin laidassa lehdet kourassa ja tarjosimme niitä ohikulkijoille. Siihen aikaan oli sentään jo luovuttu amerikkalaisesta tavasta kantaa plakaatteja, jotka mainostaisivat jotain esitelmää, joka pidettäisiin konventissa. Se samoin kuin katutyökin vaati todella rohkeutta ja uskoa, ja niitähän minulla oli.

5. luku

²Kirjantutkistelussamme kävi paitsi siihen kuuluvia julistajia, myös useita ns. kiinnostuneita siinä määrin, että minun piti noille kiinnostuneille aloittaa toinen lisäkeskus, jossa tutkimme samoja asioita kuin seurakunnan kirjantutkistelussa. Tuohon tutkisteluun otti joskus osaa kaikenkirjavia ihmisiä eri uskonnoista. Yhteen aikaan läsnä oli Bahai-uskonnon kannattaja, babtisti ja helluntailainen. Jotkut kävivät muutaman kerran, luopuivat ja jäivät pois, mutta oli sellaisia, joitten kanssa sain tutkia niin kauan, että he päättivät mennä kasteelle. Tuli konventti ja minut oli määrätty sinne kastetilaisuuteen valvojaksi. Minulla oli silloin ilo nähdä vaimoni ja kuusi »oppilastani» kasteella. Tuntui ihmeelliseltä, että oli saanut olla myötävaikuttamassa jonkun ihmisen elämään siinä määrin, että tästä nyt tuli Kristuksen askeleissa seuraaja, kuten termi kuului. Monet todistajat eivät koko elämänsä aikana saa muita mukaan kuin omat lapsensa. Itsekin kuljetin pientä tytärtäni mukana kokouksissa, ja noihin aikoihin meille myös syntyi poika, jota jo vauva-asteella kuljetimme kokouksissa.

³Sitten sattui jotain, mikä osoitti, että kristillisen kasvatuksen saaneet Jehovan todistajatkin ovat yhtä epätäydellisiä kuin muutkin ihmiset ja tekevät virheitä suorastaan rikollisella tavalla. Kirjoitin erään palvelijan vekseliin nimeni, sillä luonnollisesti pidin häntä rehellisenä. Nimeni kattoi n. 13.000 mk edestä rahallista velkaa. Tämä veli, seurakunnassamme vastuuasemassa toimiva palvelija, kertoi toimivansa paloruiskusuuttimien myyjänä ja ulottavansa myyntimatkansa aina Moskovaan saakka. Näitä suuttimia hän valmisti itse ja kertoi tekevänsä mitä suurenmoisimpia kauppoja. Siihen aikaan seurakunnan valvojamme oli juuri muuttanut maahan, missä tarve julistajista oli suuri - Brasiliaan. Tapahtui palvelijanmuutoksia seurakunnassa, ja ruiskukauppiaamme kohosi virassaan ja sai apulaisseurakunnanpalvelijan tehtävät. Minusta tehtiin raamatuntutkistelunpalvelija, ja se merkitsi sitä, että kuuluin myös seurakunnan tuomiovaltaiseen komiteaan. Ensimmäinen tehtäväni muodostuikin merkilliseksi. Ruiskukauppiaan vaimo oli löytänyt miehensä taskusta lapun, jossa oli vieraan naisen nimi ja osoite, ja lapusta kävi ilmi, että naiselle oli lähetetty summa rahaa. Vaimo oli pikkuhiljaa alkanut epäillä miehensä edesottamuksia ja kääntyi nyt komitean puoleen antaen tehtäväksemme ottaa selville, oliko kysymys aviorikoksesta.

Matkustimme Helsinkiin, minä ja eräs toinen veli, ja menimme lapussa olevaan osoitteeseen. Kyseinen nainen sattuikin olemaan kotona ja osoittautui oppaaksi, joka oli juuri kotiutunut Leningradin matkalta. Kuullessamme sen ammuimme umpimähkään ja sanoimme kylmästi tietävämme, että hän on matkalla tavannut ruiskukauppiaamme ja tehnyt aviorikoksen tämän kanssa ja että tämä nyt halusi todisteita avioeron puolesta. Sanoimme, että jos nainen myöntää aviorikoksen, esiinnymme itse todistajina oikeudessa emmekä sotke häntä asiaan. Naisen aviomies oli juuri tulossa kotiin ja kun uhkasimme kertoa hänelle asiasta, hän hädissään tunnusti maanneensa ruiskukauppiaamme kanssa leningradilaisessa hotellissa. Tiesimme myös sen hotellin nimen, jossa ruiskukauppias asui Helsingissä asioidessaan ja kävimme sielläkin jututtamassa portieria ja kysyimme, onko kyseistä henkilöä näkynyt hiljattain vaimoineen asianomaisessa hotellissa. Hän myönsi tuntevansa herra ja rouva sen ja sen ja niin me lähdimme takaisin Tampereelle. Toverini halusi meidän selvittävän asian heti, ja niin lähdimme seurakunnanvalvojan luo. Kuultuaan kertomuksemme seurakunnanvalvoja liittyi joukkoomme, ja klo 23 illalla lähdimme herättelemään ruiskumestaria ja tämän vaimoa. Niin alkoi sitten kaikkien aikojen yökuulustelu, joka päättyi miehen tunnustukseen. Sitä hän vain ihmetteli, kuinka olimme saaneet asian selville. Kuulustelussa kävi ilmi, että hän oli enemmän tai vähemmän velkaa miltei kaikille seurakunnan veljille ja mikä pöyristyttävintä, oli myös varastanut seurakunnan lahjalaatikosta varoja, jotka oli kerätty uuden valtakunnansalin rakentamista varten.

Summaa emme koskaan saaneet tarkoin selville, sillä hän oli toiminut tilienpalvelijana jo pitemmän ajan ja saattanut pistää taskuunsa rahaa alusta alkaen. Kolmen miehen troikkamme joutui sitten asiaa selvittyään antamaan tuomion tälle mestarille, ja tuomio kuului: erotetaan seurakunnasta. Se merkitsi sitä, että kukaan ei saanut enää puhua hänelle eikä tervehtiä häntä, ja seurakuntalaisille hän oli pelkkää ilmaa. Kierrosvalvoja kielsi meitä puhumasta tapahtuneesta, ettei seurakunnan maine kärsisi. Sillä ei ollut mitään väliä, miten velkojille asiassa kävisi. Kun mies ei maksanut velkojansa, nostimme oikeudenkäynnin häntä vastaan. Voitimme sen, mutta hän livahti Ruotsiin ja jätti velkansa maksamatta. Huomasin oikeudenkäynnin yhteydessä, että tiukan paikan sattuessa olin aina yksin ja muut ajattelivat vain omaa itseään ja rahojaan. Takuumiehenä minun ei olisi tarvinnut osallistua summaan, jossa toiset olivat ensisijaisina takaajina, mutta kun muut vetosivat minuun, niin jaoimme suurimman velan yhteisesti kaikkien takaajien kesken. Kukaan ei kuitenkaan halunnut osallistua siihen velkaan, joka henkilökohtaisesti lankesi minun maksettavakseni, ja petyin ystäviini. Näin että he todellisuudessa olivat samanlaisia kuin muut ihmiset, ja päätin tulla varovaisemmaksi. Huomasin, että ihmiset - kuuluivatpa he mihin uskontokuntaan hyvänsä - ovat yhtä heikkoja ja epätäydellisiä, Idealistina olin väärin nähnyt sädekehän kristittyjen Jehovan todistajien yllä.

⁴Sitten eräs läheiseksi ystäväkseni tullut veli sairastui vatsahaavaan, ja sairaalassa häntä uhkasi verensiirto. Jehovan todistajat kieltäytyvät raamattuun vedoten verensiirrosta. Ystäväni hemoglobiini oli nyt vuotavan vatsahaavan takia tipahtanut 4,5 grammaan, ja hänen tilansa sairaalassa oli vakava. Hänen vaimonsa tuli luokseni apua pyytämään, ja niin soitin sairaalan ylilääkärille, johon olin työasioissa tutustunut, ja pyysin, ettei ystävälleni annettaisi verensiirtoa, koska hän oli Jehovan todistaja. Hän vastasi minulle: »Ole vain huoleti, ei hänen tarvitse sitä tietää. Voimme antaa verta hänelle, kun ensin nukutamme hänet.» Tämä ei tyydyttänyt minua tietenkään, vaan kerroin ystäväni olevan täysin tietoisen seurauksista ja ottavan itse vastuun elämästään. Hänen toivomuksensa oli vain saada olla sairaalahoidossa ja tulla autetuksi jotenkin muuten kuin leikkauksen ja verensiirron avulla. Pyysin ylilääkäriltä lupaa saada auttaa ystävääni muilla keinoin. Olin itse aloittanut aikaisemmin luontaislääkinnän, koska olin sairaalloinen. Minulla oli pienenä ollut isorokko, ja se oli heikentänyt fyysiset voimani, niin että yhteen aikaan painoin vain 54 kg, vaikka olin 180 cm pitkä. Jatkuvan vatsan huonokuntoisuuden olin kuitenkin onnistunut hoitamaan luontaistuotteilla ja nyt tilasin ystävällenikin sairaalaan verta vahvistavia luonnonlääkkeitä, rypälesokeria ja vehnänleseitä. Osaston lääkäri oli tällä välin puhunut ystäväni vaimon kanssa ja sanonut, että parantumisen toiveita ei ole, jos mies ei suostu verensiirtoon. Kuitenkin kuukauden kuluttua hän henkilökunnan suureksi hämmästykseksi käveli itse ulos sairaalasta. Itse emme kuitenkaan pitäneet tapausta ihmeenä, sillä luotimme luontaishoitoon. Ystäväni kävi erään tunnetun akupunktöörin vastaanotolla, ja tämä ehdotti käyntiä maailmankuulun ruotsalaisen homeopaatin luona. Lähdin sinne ystäväni kanssa, ja tämä ruotsalainen tiedemies perehdytti meidät silmädiagnostiikkaan, menetelmään, jossa noin kahdeksan kertaa suurentavalla lasilla katsotaan silmän iirikseen. Tämän iirisdiagnostiikan avulla nähdään solujen tila paremmin kuin lämpökameralla tai röntgenillä.

Kun olin todennut, miten itse olin parantunut luontaishoidolla ja nyt ystäväni samaten, päätin opetella iirisdiagnostiikan ja yrittää auttaa kärsiviä ystäviäni heidän sairauksissaan. Näin alkoi uusi aikakausi elämässäni. Aloin perehtyä homeopatiaan ja mitä enemmän sitä tutkin, sitä enemmän aloin kunnioittaa homeopaattisia menetelmiä. Sain homeopatiaa koskevaa kirjallisuutta Ruotsista ja opettelin myös lukemaan alaa koskevaa kirjallisuutta englannin- ja saksankielellä. Ihmismateriaalia minulla oli yllin kyllin niissä ystävissäni, jotka tulivat luokseni. Tutkin heitä sadoittain, ja eteeni avautui solujen kiinnostava maailma. Maineeni alkoi kasvaa, kun huomattiin, että pystyin näkemään ihmisten tauteja heidän silmistään ja pääsin taudin määrittelyssä samaan tulokseen kuin lääkärit, mutta vain paljon yksinkertaisemmin keinoin. Tutkin yökaudet ja illat. En tiedä, mistä sain voimaa siihen. Ehkä siitä, että oma terveyteni oli tuolloin parhaimmillaan. Olin paremmassa kunnossa kuin 18-vuotiaana. Ensimmäistä kertaa aloin kestää saunomista, sillä aikaisemmin olin aina tullut siitä sairaaksi. Oli ihana tunne nauttia löylystä ja kylpeä sydämen halusta. Kymmenen vuotta tutkin homeopatiaa, ja kokemukseni kasvoi. Opin tuntemaan ihmisruumiin solujen ruokinnan mukaan, en niin kuin allopaatit sairaaloiden laboratorioista ja havaintohuoneiden mustilta tauluilta, vaan ihmisestä itsestään, hänen laboratorionsa, silmien kautta.

6. luku

Muuan pappi nimeltä Nils Liljeqvist tutki kuitenkin suuren määrän potilaita ja piirsi omalla menetelmällään tutkimiensa ihmisten silmät tushilla paperille ja teki näin havainnollisen, vaikkakin vaikeatajuisen teoksen asiasta. Liljeqvist eli kuitenkin aikakautena, jolloin lääketieteellä oli perin merkilliset näkemykset sairauksista ja niiden syistä. Bakteeri- ja soluopit oli vasta äskettäin keksitty. Mikromaailmasta ei tiedetty mitään, koska ei löytynyt 100.000 kertaa suurentavia mikroskooppeja. Solukudoksien värjäys ja kontrastimenetelmät olivat vielä aivan alullaan. On selvää, että tämän taitavan diagnostikon havainnot selitettiin meille nykyajan ihmisille hyvin puoskarimaisella tavalla. Siksi voimme sanoa, että silmädiagnoosimenetelmänä keksittiin liian aikaisin, jotta se olisi pystynyt vaikuttamaan nykyajan oppineitten näkemyksiin. Niin tämä menetelmä joutui unohduksiin. Jos iirisdiagnoosi olisi keksitty nyt elektronimikroskooppien ja termovision (lämpökameran) aikana, niin menetelmä olisi ymmärretty paremmin. Nyt sitä pidetään lääkäreiden keskuudessa vanhanaikaisena ja epäluotettavana, koska kukaan ei sitä hallitse ja opeta sitä toiselle. Vaikka mieleni olikin vallannut tuo ihmeellinen silmädiagnostiikka, jota palavasti halusin opiskella, en silti laiminlyönyt tehtäviäni seurakunnassa.

Kenttätoimintaan otin myös säännöllisesti osaa. Kesäisin teimme sunnuntaisin pitkiä maaseutumatkoja vuokraamallamme linja-autolla ns. vapaille alueille. Mukana oli usein n. 30- 40 todistajaa. Olimme kuin desantteja tai partisaaneja, jotka parittain laskettiin ulos autosta aseet, raamatut ja Vartiotorniseuran kirjallisuus kainalossamme. Nuo vapaat alueet olivat kartoitettuja. Jokainen talo oli merkitty korttiin, ja uudet rakenteilla olevat lisättiin siihen. Lisäksi meillä oli aluekortin mukana muistiinpanolomake, johon merkitsimme oliko talossa M tai N, mies tai nainen ja ottiko hän kirjallisuutta, oliko töykeä vai osoittiko kiinnostusta tai ystävällisyyttä. Saatoimmepa toisinaan leimata ihmisen jo ensikäynnillä merkitsemällä lipukkeeseen: Vuohi, älä tule uudelleen'. Maaseudulla ihmiset tosin ovat erilaisia kuin kaupungissa. Yleensä ulko-ovet pidetään auki, ja se merkitsee sitä, että tuli taloon tai torppaan, niin sen kun tallusteli muitta mutkitta sisään ovelle koputettuaan. Vieras herätti tavallisesti uteliaisuutta ja toi vaihtelua pitkäveteiseen sunnuntaipäivään. Emme silti olleet tervetulleita joka paikkaan, vaan sattui joskus, että meille kirveellä uhaten annettiin äkkilähtö. Oppi helposti huomaamaan, miten erilaisia ihmiset ovat. Skaala on hyvin laaja. Pienessä, ränsistyneessä mökissä saattoi asua joku kurja, kosketuksen muihin ihmisiin kadottanut ihmispoloinen tai sitten suuri hengen hahmo, jonka kanssa oli mielekästä heiluttaa hengen miekkaa. Tällaiset korpifilosofit antoivat sisältöä koko päivälle, eikä heidän kanssaan tullut koskaan riitaa. Agressiiviset tyypit löytyivät yleensä suurista taloista.

Muistan erään sellaisen, mistä minut ajettiin ulos. Satuin taloon, kylän suurimpaan, juuri ruoka-aikana. Isäntä istui pöydän ääressä isoa ateriaa ahmien. Seisoin ovella salkku kädessäni, ja hän jatkoi ateriointiaan. Maailma oli ollut hänelle hyvä, mutta tehnyt hänestä kovan vähemmän hyvinvoiville. Aloitin saarnan Matt. 4: 4 pohjalta: »Ei ihminen elä ainoastaan leivästä . . .» Tarkoituksena oli näin aloittaa keveästi johdatteluni varsinaiseen saarnaan. Hän keskeytti minut sanoen: »En usko että te haluatte tehdä työtä.» »Totta kai teen työtä», vastasin »ja saarnaan vapaa-ajallani.» Kun katsoin hänen vaimoaan, joka nöyränä ja hiljaisena seisoi vieressä, ymmärsin, että minun piti jatkaa samaani, mutta tuo Kerberos, joka istui syöden jättiateriaansa esti sen »Sitä minä en usko, tuollaiset ovenkolkuttajat eivät koskaan tee mitään kunnon työtä», hän sanoi. »Kuunnelkaa minua, niin voitte todeta, ettei asia ole niin», sanoin. »Luulin, että olette jo mennyt, mitä te oikein tahdotte?» hän kysyi. »Minä .. . minä seison ja odotan, että saisin kertoa teille Jumalan Valtakunnasta, sitten kun olette lopettanut syöntinne.» »Tunnen teidät ja kaltaisenne. Katsokaa minua. En ole kenellekään velkaa enkä ole koskaan pyytänyt keneltäkään mitään. Olen aina hankkinut itse leipäni. Teissä on se vika, että olette laiska, voin nähdä sen naamastanne. Minä olen itse saattanut työlläni itseni siihen tilaan missä olen. Ja tekin voitte tehdä samoin, jos teette työtä ja elätte rehellisesti.»

²Tunsin tyypin. Mies oli junnaaja, jonka kanssa ei olisi päässyt sen pitemmälle. Kun aukaisin suuni sanoakseni vielä jotain, hän nousi ylös ja oikaisi mahtavan ruhonsa, katsoi minua ja huusi: »Ulos talostani, senkin renttu.» Tämän jälkeen hän taas vajosi tuolilleen niska punoittaen ja jatkoi ahmimistaan. Usein tuli ajatelleeksi, miten vähän loppujen lopuksi ihmisille maksaisi kielteisestä asenteesta huolimatta ystävällinen hymy tuntematonta kohtaan. Mutta monet tietysti pitivät Jehovan todistajia maanvaivana ja hyydyttivät hymynsä, jotteivät olisi rohkaisseet heitä tulemaan uudelleen. Silti oli helppoa tehdä ensivaikutelma ihmisestä jo ensi silmäyksellä. Opinkin soveltamaan eri esitystyylejä ihmistyyppien mukaan, ja koska olimme tutkineet viimeiset esitettävät irtonumeromme kannesta kanteen, osasimme tavallisesti esittää oikean artikkelin oikealle ihmiselle. Saarnaajan menestys riippuu tietysti suuressa määrin hänen puhetaidostaan. Tosin olin epäonnistunut tuon isäntämiehen kanssa, mutta häneen tuskin olisi vedonnut mikään esitystyyli. Usein oli viisasta aloittaa juttutuokio ilmoista tai maanviljelyksestä, maailmantilanteesta, tai jos ovenavaaja oli nainen, lastenkasvatuksesta, kukista, puutarhasta jne. Tätä menetelmää Jehovan todistajat käyttävätkin ennen varsinaiseen saarnaan siirtymistään. Samalla voi tietysti punnita ihmisen vastausten ja keskustelujen perusteella, minkälainen saarna juuri tuolle henkilölle sopisi. Monet Jehovan todistajat ovat todellisia taiteilijoita. Minunkin ilmaisukykyni edistyi, sillä alussa minulla suomenruotsalaisena oli vaikeuksia löytää nopeasti sattuvat sanat.

³Muistan toisenkin tapauksen samasta kylästä. Näin heti, miten minun tuli esiintyä, kun näin ovella naisen kärsivät, lämpimät kasvot. Olin olevinani ujo ja hämmentynyt ja seisoin siinä raamattu kädessäni. Avasin suuni ja suljin sen jälleen. Rohkaisin häntä aloittamaan keskustelun ja kutsumaan minut sisälle. Näin hän tekikin, kehotti minua istuutumaan pöydän ääreen ja toi eteeni ison kupillisen lämmintä teetä. Vuoteessa makasi sairas lapsi, jonka suuret silmät tuijottivat minua. Tiesin, mistä puhuisin. Aloitin kertomalla ajasta, jolloin ei olisi enää vilua, nälkää eikä sairautta ja avasin raamattuni Ilm. 21:3-4 kohdalta ja luin hänelle: »Katso Jumalan maja ihmisten keskellä, ja hän on asuva heidän kanssaan ... ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään eikä kuolemaa ole enää oleva, ei murhetta eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.» Kuvailin olosuhteita uudessa maassa, paratiisissa, ja näin miten toivo pilkahti hänen ilmissään. Silloin kuitenkin ensimmäisen kerran ajattelin, että sanat olivat vain sanoja. Mistä tiesin, ottaisiko Jumala todella heiltä pois kyyneleet ja kivun? Annoinko heille turhia toiveita sen sijaan että olisin juuri silloin ja siinä paikassa antanut hänelle vaikkapa rahasumman sairaan lapsen lääkkeisiin? Sensijaan annoin hänelle »Olkoon Jumala totinen» -kirjan, ts. pelkkää paperia leivän sijasta. Mutta minulle ja muille Jehovan todistajille nuo kirjat merkitsivät elämän leipää, ja olin nytkin vilpitön aloittaessani tutkistelun tuon nöyrän naisen kanssa.

Minulle oli opetettu, että parhaiten pystyimme auttamaan ihmisiä antamalla heille hengellistä ravintoa, joka muuttaisi heidän elämäntapansa ja ajatusmaailmansa sekä tulevaisuudentoiveensa. Oli vähemmän tärkeää auttaa aineellisesti, koska raamatussa luki: »Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin saat kaiken muun sen ohella». En ole kuitenkaan huomannut Jehovan todistajien olevan sen kummemmassa erikoisasemassa kuin nekään, jotka eivät etsi valtakuntaa ja saavat silti kaiken. Tuon naisen kanssa minulla ei etäisyyksien vuoksi ollut tilaisuutta jatkaa alkamaani tutkistelua. Muistan vain hänen nöyrän asenteensa mahtipontisesti esiintyneen isännän vastakohtana. Tuon laatuisia ihmisiä tapasimme kutsua lammasmielisiksi, ja heitä tietysti etupäässä etsimmekin, sillä heillä oli kuuleva korva ja he olivat helppo saalis verkkoon. Niin sanotut sivistyneet ja valveutuneet harvoin antautuivat edes keskusteluun. Ja sitten oli tietysti tuo jukuripää-luokka, joka ei mistään muustakaan paljoa tiennyt, mutta oli silti aina olevinaan oikeassa. Mielipiteiden vaihto, kielteinenkin, oli aina mielenkiintoista ja antoi haasteen. Totta kai ihmiset yleensä jäävät keskustelussa Jehovan todistajien kanssa toiseksi, koska he eivät kouluttamattomina voi esittää minkäänlaista tulkintaa raamatusta.

⁴Sitten sattui tapaus, joka antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta. Eräänä iltana Tampereen laitakaupunkia kierrellessäni tapahtui, että eräässä puutalossa vanha, herttainen rouva kutsui minut sisään. Hän sanoi tuntevansa hyvin opetukseni, koska oli itse russelilainen. »Russelilainen», sanoin, »sittenhän olette Jehovan todistaja». »Ei, en ole. Joskus kauan sitten meitä sanottiin kaikkia yhteisellä nimellä raamatuntutkijoiksi, mutta sitten joukkomme jakaantui.» Minulle oli aina väitetty, että Jehovan todistajat olivat ainoa uskonnollinen yhteisö maan päällä, joka ei ollut jakaantunut. Kerrottiin, että helluntailaiset ja adventistit olivat jakaantuneet useiksi eri ryhmittymiksi, koska heillä oli ollut sisäisiä ristiriitoja. Jos jakaumia oli, se merkitsi sitä, että heidän opetuksensa olivat ristiriitaisia eikä heihin soveltunut 1. Kor. 1:10 » . . . että olisitte kaikki puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.» Tuo vanhus kertoi, miten raamatuntutkijat olivat vuonna 1914 odottaneet Kristuksen toista tulemusta, koska sen oletettiin tapahtuvan suuren ahdistuksen yhteydessä. Maailmansota oli alkanut, mutta Kristusta ei tullutkaan eikä liioin Harmagedonia. Russel kuoli vuonna 1916 ja jätti kartuttamansa Seuran suuren omaisuuden seuraajilleen, jotka alkoivat heti taistella siitä. (Asiasta kertoo lähemmin Mc Millan kirjassaan: »Usko marssilla»)

Sitten tuli päivä, jolloin Rutherfordista tehtiin keulakuva, presidentti. Hän ilmoitti Vartiotornin välityksellä, että Kristus oli tullut näkymättömänä ja johti nyt taivaasta käsin toimintaa maan päällä jäännöksen, eli uskollisen orja-luokan, so. Vartiotorniseuran kautta. Seurasta oli nyt tullut auktoriteetti, jota piti totella. Helsingissä oli myös tilaisuus, johon raamatuntutkijat olivat kokoontuneet ja heille oli siellä ilmoitettu, että Vartiotorni on kanava Kristuksen kautta Jehovaan. »Koska me olimme oppineet, että Kristus itse on tuo kanava, välimies Jumalan ja ihmisen välillä, emme voineet hyväksyä Seuraa kanavaksi», nainen jatkoi. »Mutta me näin ajattelevat olimme vähemmistönä, ja niin puhuja pyysi meitä toisinajattelevia siirtymään käytävän toiselle puolelle. Meille sanottiin, että olemme 'pahan palvelijan luokka' ja että olimme alkaneet lyödä kanssapalvelijoitamme. Mutta tosiasia on», nainen jatkoi, »että meidät ajettiin sieltä ulos ja meitä tavallaan lyötiin, koska emme voineet uskoa, että Seura olisi suurempi auktoriteetti ja kanava kuin Kristus itse.» He olivat vähemmistönä vastustaneet ovelta-ovelle kaupittelua, mutta niihin aikoihin etsittiin kolportöörejä Amerikassakin lehti-ilmoituksen avulla, jonka mukaan »1000 kolportööriä saa paikan». Bisnes alkoi levitä, ja ne jotka eivät halunneet kirjallisuutta levittää, erotettiin.

⁵Kuulemani sai minut siinä määrin mietteliääksi, että menin kertomaan asiasta kierrosvalvojallemme, joka kuului itse tuohon »jäännös»-luokkaan, jolla on taivaallinen ylösnousemustoivo. Hän selitti vanhuksen kuuluvan Saatanan joukkoihin, jonka luokse ei pitänyt mennä. Pahan palvelijaluokan jäseniä ei pitänyt edes tervehtiä. Tyydyin tähän vastaukseen sillä kertaa ja ajattelin mielessäni, että Jehovan todistajat eivät ainakaan olleet jakautuneet, sillä he ottivat tuon nimityksen itselleen vasta vuonna 1931. Mutta Russelista heidänkin oppinsa oli lähtenyt, ja Russel itse oli lähtöisin adventisteista. Myöhemmin olen saanut kuulla, että russeliiteista on eronnut myös lahko nimeltä »Ihmisen ystävät». Sen perustaja oli Freytag ja se toimii tänäkin päivänä Sveitsissä. Russelin jälkeen ovat Vartiotorni-seuran monet opetukset siinä määrin muuttuneet, että Russel itse niitä tuskin tuntisi enää. Ehkä hänen kävisi kuin mainitun vähemmistön aikanaan - hänet luokiteltaisiin tänä päivänä »pahan palvelijan luokkaan».

7. luku

²Minä olin siis päässyt sisärenkaaseen ja myönnän, että vietimme hauskoja hetkiä vierailevien palvelijoiden kanssa. Mehän olimme hengellisesti vahvoja eikä meitä tarvinnut vahvistaa, joten sain puolestani tuon edun vahvistaa heitä - alkoholilla. Kerran oli taas tuollainen kierrospalvelijan vierailuviikko. Lauantai-iltana hänellä oli tapana pitää puhe ystäville ja seurakunnalle. Hän pitikin loistavan puheen siitä, miten meidän tuli valonkantajina tuottaa kunniaa Jehovan nimelle ja loistaa kansojen keskuudessa. Olimme maailmalle ainoa toivo ja valopilkku. Puheen jälkeen tämä palvelija, josta pidimme erittäin paljon, tuli meille saunomaan, ja saunan päälle tarjosimme hänelle lämmikkeitä. Olihan viikko ollut hänelle rasittava, ja hänkin oli ihminen, joka kaipasi rentoutumista. Sattui sitten sellainen vahinko, että hän rentoutuikin liikaa. Seuraavana aamuna hänellä oli niin paha krapula, ettei hän voinut liikahtakaan ilman että hän heti oksensi. Yritin lohduttaa häntä arvelemalla, että hän varmasti oli saanut jonkun vatsataudin. Hän tarttui tähän oljenkorteen kuin kuoleva ja pyysi minua ilmoittamaan seurakunnalle, että hän oli sairastunut ja sunnuntain puhetilaisuus peruuntuisi. En voinut sitä kuitenkaan tehdä, sillä tilaisuus oli harvinainen, olihan kierrospalvelijan vierailuja seurakunnissa siihen aikaan vain kahdesti vuodessa ja olimme jo levittäneet satoja esitelmäkutsuja. Koetin .hoivata häntä parhaan kykyni mukaan luonnonlääkkeitten avulla, hieroin häntä ja kävelytin ulkona raikkaassa ilmassa. Lämmitin saunankin uudelleen, mutta mikään ei tuntunut auttavan.

Vaikka tiesinkin, että kaikki johtui krapulasta ja hän tiesi sen itsekin, uskottelin hänelle että hän oli saanut vatsataudin. Ja ehkäpä hän halusi sen uskoakin. Lopulta hoitokeinoni tuntuivat siinä määrin auttaneen, että puoli tuntia ennen puhetta saimme hänet uskomaan, että hän pystyisi pitämään puheen. Ja niin lähdimme Valtakunnansaliin. Ja siellä tämä hyvä ystäväni, parhaimpia ja jaloimpia tuntemiani Jehovan todistajia, piti puheensa kuin mies konsanaan, vaikka olikin kalpea ja näin, kuinka tuskan hiki helmeili hänen otsallaan. Hänellä oli synnynnäiset puhujanlahjat, joten puhe oli hyvä. Joitakin kohtia, jotka käsittelivät alkoholiongelmaa, hänen piti jättää pois puheesta, sillä aika ja paikka ei ollut sillä kertaa sopiva. Myöhemmin sain sen vaikutelman, että minä olin häntä juottanut ja vastuussa hänen humaltumisestaan. Silloin päätin tulla varovaiseksi ja lopetin tarjoilut minimiin palvelijoiden tullessa verailemaan luonamme. Siitä sitten johtuikin, että ei kestänyt kauan, kun he siirtyivät toisten koteihin ja alkoivat yöpyä siellä, missä parhaimmin kestittiin. Kuulin jopa vihjailuja, että siellä ja siellä oli hieno hoito. Ajattelin kuitenkin, etten alkoholin voimalla ainakaan etsi heidän seuraansa ja pidinkin päätökseni. Tämä osoittaa, etteivät hekään kulje pelkällä Jumalan hengen voimalla, vaan tarvitsevat keinotekoista piristystä silloin tällöin. Tosin he työssään pääsivät paljon helpommalla kuin me tavalliset julistajat, jotka hoidimme maalliset virkamme ja sen lisäksi julistajan tehtävämme. Heillä oli vain 100 tuntia kuukaudessa kenttäpalvelusta ja sekin usein uusintakäyntejä kiinnostuneiden luona tai vierailuja heikkojen luona. Ystäväperheissä heidät otettiin vastaan kuin apostolit konsanaan, oli ruokaa, juomaa, iloittiin tapaamisesta ja kerrottiin kokemuksia. Tietysti oli niin, että heidän seurastaan saivat nauttia vain seurakunnan varoissa olevat ystävät tai muissa palvelusasemissa olevat ystävät, valvojat ja tienraivaajat.

Kun huomasin tämän ylimystön ja »maan hiljaisten» välillä vallitsevan kastijaon, minua alkoi tympäistä ja halusin itse osoittaa ystävällisyyttä noita vaatimattomampia ja itsestään vähemmän ääntä pitäviä kohtaan. Siksi syvennyin yhä enemmän homeopaattisiin asioihin, koska siten tunsin voivani auttaa monia sairaita seurakuntalaisia ja seurustella heidän kanssaan. Mielestäni heihin kiinnitettiin muutenkin liian vähän huomiota, paitsi lehtimyyjinä he luonnollisesti olivat arvokkaita. Taloudellista apua seurakunnan taholta ei ollut tapana antaa puutteessa oleville. Julistajat saivat sitten yksityisesti auttaa vähävaraisia, jos kykenivät ja välittivät - se oli heidän asiansa. Kaikki seurakuntien lajalaatikoihin tulleet ylimääräiset varat lähetettiin aina haaratoimistoon. Näitä varoja sinne kertyi Suomen seurakunnista joka viikko ja lisäksi tietysti kirjallisuudesta saatu voitto yksityisistä lahjoituksista ja testamenteista puhumattakaan. Mutta tähän liikepuoleen sitten myöhemmin.

³Kun firman taholta minulle ehdotettiin muuttoa Tampereelta Varkauteen, suostuin ilomielin, vaikka ajattelinkin taka-ajatuksena olevan saada minut pois näkyvistä ja ehkä kokonaan pois firman kuvioista. Olinhan edelleen yhtiössämme piikki lihassa uskonnollisen vakaumukseni takia. Minua ei kuitenkaan voitu erottaakaan, koska osastoni siihen aikaan tuotti yhtiölle yhä enemmän ja enemmän voittoa. Harkitsin tosin tuolloin hetken yhtiön jättämistä, mutta toisaalta oli hengellisessä mielessä aika siirtyä uudelle elopellolle. Tunsin Tampereen Amurin alueet jo kuin viisi sormeani, olinhan haravoinut niitä jo neljättä vuotta.

⁴Muutin siis Varkauteen ja huomasin heti, että savolaisten keskuudessa saattaisin viihtyä. Kaupunkilaisena pääsin ensi kertaa tutustumaan maaseutuun, Varkauden ympäristö oli kauneinta Suomea - erämaata, mistä löytyi villiä luontoa ja luonnon rauhaa. Koska olin kiinnostunut biologiasta, tuli kasvien ja lääkeaineiden keräämisestä minulle mieliharrastus. Ystäväni Varkauden seurakunnassa eivät kuitenkaan tajunneet intoani yrittäessäni selittää heille kasvimaailman hienouksia. Huomasin kuitenkin pian, että kaikesta aivopesusta huolimatta uudet työtoverit suhtautuivat saarnaamiseen rauhallisemmin kuin tamperelaisystävät. Oikeastaan sanoisin, että he olivat laiskanlaisia, tai sitten huonot tulokset lehtien ja kirjojen levittämisessä olivat masentaneet heitä. Ihmisiä oli vaikea saada »totuuteen» ja järjestöön ja nekin julistajat, jotka kuuluivat Varkauden seurakuntaan, olivat toispaikkakuntalaisia, muualta muuttaneita tai sitten järjestöön jo lapsesta asti kasvaneita. Uusia savolaisia oli vaikea saada mukaan, sillä nämä tajusivat, että näin heiltä riistettäisiin vapaus ja savolaisethan haluavat olla itsenäisiä »piällysmiehiä». He olivat myös kovia kehumaan itseään, kaikki olivat suurmiehiä ja johtajia, leppoisia ja hauskoja savvoo huastellessaan ja sitä omaperäisellä huumorilla höystäessään. Opin rakastamaan heidän välittömyyttään ja sitä, etteivät he olleet nuutuneet omaan arkisuuteensa, vaan tuntuivat tyytyväisiltä. Ehkäpä heidän salaisuutensa olikin taidossa kehua itseään, sillä olen huomannut sen olevan hyväksi hermostolle ja itseluottamukselle. Seurakunnan jäsenetkin olivat omaksuneet tuon tavan ja kehuivat aina saavutuksiaan kenttätyössä. Julistustyössä minäkin opin tutustumaan savolaisiin ja kävinkin ahkerasti heitä tapaamassa täyttäen seurakunnan asettamat tavoitteet.

⁵Näihin aikoihin ensimmäinen toivottomana pidetty syöpäpotilas parani yrteilläni, ja maineeni alkoi kasvaa. Jehovan todistajia alkoi tulla kaikkialta Suomesta luokseni iltaisin ja viikonloppuisin. Jostain syystä Varkauden ystävät kuitenkin katsoivat sitä karsaasti, ja heistä tuli pikemminkin luonnonlääkityksen vastustajia kuin sen kannattajia. Olin opetellut iirisdiagnoosin avulla menetelmän, jolla saatoin nähdä, syötetäänkö ihmiselle lääkettä vaiko vain pelkkää sokeria ja vettä. Homeopaattiset lääkkeet ovat nimittäin niin ohennettuja, että vahvin potenssi, mitä homeopaatti käyttää on D-6 eli 0,000001 vahvuinen lääkeaineiltaan. On selvää, että tällaisella lääkemäärällä ei voida ketään vahingoittaa, sillä potilaan pitäisi syödä esim. jotain CM potenssia (jossa on 100.000 kpl nollaa) arsenikkia monta tonnia, ennen kuin se voisi hänet myrkyttää. Muuan Varkauden seurakunnan jäsen sairastui mieleltään ja oli tappaa vaimonsa ja lapsensa. Poliiseilla oli täysi työ hänen pitelemisessään, ennen kuin he saivat hänet pakkopaitaan. Vaimo tuli meille pyytämään apua ja läksimme mielisairaalaan. Otin yrttejä mukaani potensoituna niin, että niillä olisi suurin mahdollinen teho ja annoin ne salaa miehelle, joka oli mielipuolisuuden rajoilla. Rohkaisin häntä myös uskon avulla. Muutaman päivän päästä hän pääsi pois sairaalasta, nautti edelleen antamiani luonnonyrttejä ja toipui, vaikka ei itse uskonutkaan pillereiden auttaneen. Niinpä hän luopui niistä siirtyen myrkkylääkitykseen. Ne pitivät hänet rauhallisena ja se oli pääasia, sillä se teki hänet vaarattomaksi yhteiskunnalle. On tietysti monia syitä, jotka aiheuttavat mielenhäiriöitä ja hermosairauksia, mutta tämän miehen havaitsin ottavan liian raskaasti siunausten ja hyväksymyksen saavuttamisen uskon avulla. Hänelle oli ponnisteluista ja täydellisyyden tavoittelusta tullut liian raskas taakka, ja kun kehotin häntä ottamaan asiat hiukan rauhallisemmin, hän näki minussa vain houkuttelijan ja saatanan, niin etten koskaan voinut ystävystyä hänen kanssaan, vaikka olisin ehkä voinut auttaa häntä paranemaan paranoidistaan. Myöhemmin olen kuullut hänen puhuneen minusta halveksivaan sävyyn ja kertoneen minun harrastaneen humpuukia.

⁶Mutta oli monia muita, jotka arvostivat menetelmääni. Siksi hankimme terveyskaupan kotiimme ja möimme erään Jehovan todistajan maahan tuomia luonnonlääkkeitä halukkaille. Pystyin kertomaan silmädiagnoosin avulla, mitä sairauksia he sairastivat, ja he olivat vapaat hakeutumaan kenen tahansa erikoislääkärin hoitoon. Kuitenkin monet kysyivät minulta neuvoja tauteihinsa ja annoin niitä rikkomatta silti lääkärin ammattikuntaa koskevaa lakia, sillä en koskaan pyytänyt keneltäkään maksua palkkioksi. Jos joku vapaaehtoisesti halusi jotain antaa, niin annoin tämän rahan kierrosvalvojille, piirivalvojille, tienraivaajille tai köyhille Jehovan todistajille. Erityisesti autoin tienraivaajia rahallisesti. Luonani kävi jatkuvasti joka puolelta Suomea tienraivaajia, joilla ei ollut varallisuutta ostaa lääkkeitä tai käydä lääkärissä. Jaoin heille saamani »palkkiot», ja tunnollisina Jehovan todistajina he ovatkin varmaan nämä saatavat ilmoittaneet veroviranomaisille. Näin toimien en rikkonut lakia, sillä perustuslakimme Suomessa antaa oikeuden harrastaa mitä tahansa, ja minä harrastin homeopatiaa, en elatuksen enkä ammatin vuoksi, vaan puhtaasti inhimillisistä syistä. Se oli minulle riemullista työtä, mutta aikaa oli vain rajoitetusti. Siksi viikonloppuisin olivat autojonot asuntomme ulkopuolella useinkin satoja metrejä pitkiä ja ihmisiä alkoi tulla jopa Yhdysvalloista ja Australiasta saakka. Tuli monia tapauksia, joita pidettiin toivottomana, sellaisia joita lääkäri oli kehottanut menemään kotiin kuolemaan. En väitä, etteivätkö lääkärit pystyisi parantamaan ja etteikö heihin luotettaisi. Oli kuitenkin monia sellaisia, jotka olivat juosseet lääkäriltä toiselle saamatta apua ja tulleet luokseni vasta viime hädässä. Luokseni tuli myös paljon täysin terveitä henkilöitä jotka halusivat vain tietää, oliko heissä jotain sairauksia piilevänä. Tällaisille ihmisille kerroin melko tarkkaan heidän siihen mennessä sairastamansa taudit ja muutamia erehdyksiä lukuunottamatta selvisin jotenkuten diagnoosin teossa. Jotkut tulivat pelkkää uteliaisuuttaan kokeilemaan taitoani, mutta lopulta siitä tuli valtava rasitus minulle ja siksi jouduin rajoittamaan tarkastettavien vastaanottamista.

⁷Päivällä tein siis maallista työtäni, illalla saarnasin tai tutkin potilaita ja yön tunteina opiskelin. Minulla oli siihen aikaan virka-asuntona omakotitalo, mutta päätin hankkia itselleni oman tilan, koska firma oli alkanut katsoa karsaasti uutta harrastustani. Löysimme autiotilan ja aloimme heti viljellä kotitarpeiksi kasveja ja yrttejä. Hankimme itsellemme lampaita ja parhaimmillaan niitä juoksi laidunmaillamme 232 kappaletta. Lähiseurakuntien ystävät olivat suurenmoisia meitä kohtaan. Erityisen kiitollinen olen niille Pieksämäen Jehovan todistajille, jotka auttoivat meitä rappiotilamme puhdistamisessa. Noin 30 ystävää oli kahden päivän ajan kantamassa ulos roskia ja likaa talostamme. Pihalla paloi nuotio, jossa poltimme mm. uskomattoman määrän torakoita. Niitä meillä totisesti oli vaikka toisille lahjoittaa. Monet ystävistä osallistuivat myös vapaaehtoisesti heinätalkoisiin. Näin meistä siis kaiken lisäksi tuli maanviljelijöitä ja lampureita. Vaimoni oli suurenmoinen. Vaikka hän on syntyjään kaupunkilainen hän silti pystyi tarpeen tullen muuttumaan kätilöksi ja lammasparturiksi ja sen ohella hoiti jonossa saapuvat potilaat vastaanotolle. En tiedä, kuinka olisin selvinnyt ilman häntä. Tutkimukseni kuluttivat paljon rahaa eikä minulla totisesti ollut apuna valtion stipendiä kuten monilla muilla tutkijoilla. Mutta jostain sain ihmeellistä voimaa tähän kaikkeen ja elämäni oli antoisaa ja sisältörikasta. Sain nähdä mm. n. 50 Jehovan todistajan paranevan syövästä. Vain 3 syöpäpotilastani kuoli, ja hekin kuuluivat niihin, jotka käyttivät samanaikaisesti muita lääkkeitä.

⁸Luulin, että maataloudessa on kansamme tulevaisuus. Teimme valtavasti korjauksia maatilallamme. Ilman ystävien apua emme olisi saaneet tilaa kolmessa vuodessa kuntoon. Ystävät auttoivat mm. vesi- ja viemäritöissä. Ostin lähes 6 km aitaverkkoa ja aitasin lampaat. Maanviljelijä on vapaa ja oma herransa, ajattelin, mutta huomasin pian, että vain supertuottaja voi elää maanviljelyksestä. Omalla kohdallani totesin, etten elä ilman työpaikkaani teollisuuden palveluksessa. Maatalous oli epäonnistunut ja teimme kaiken mikä tehtävissä oli. Paketoimme peltomme ja pidimme vain 10 emälammasta. Oli tuottoisampaa ottaa pakettiraha plus lammasraha kuin pitää ne aikaisemmat 232 lammasta. Näin nurinkurista oli elämä Suomessa 60-luvun lopulla ja on edelleen.

⁹Samaan aikaan tapahtui elämässäni jotain merkittävää. Minut kutsuttiin Tikkurilaan Jehovan todistajien haaratoimistoon Valtakunnanpalveluskoulun kurssille opiskelemaan seurakunnan vanhimmaksi. Harmagedon, Jumalan suuri sota, lähestyisi päivä päivältä ja ajattelin, että olisi aika jättää kaikki maalliset touhut ja antaa niiden odottaa uuden asianjärjestelmän puolelle, kunnes sitten paratiisimaassa olisi tilaisuus opiskella ja harrastaa mitä vain. Otin kaksi viikkoa talvilomaa ja lähdin Tikkurilaan.

8. luku

²Aamulla oli herätys ennen kello seitsemää, ja meillä kaikilla oli tavaton kiire ehtiäksemme ajoissa alas aamupuurolle. Meitä oli varoitettu, ettemme saisi nousta aamuisin liian varhain emmekä valvoa iltaisin, ettemme häiritsisi toimiston henkilökuntaa, joka asui samassa siivessä, johon meidät oli majoitettu. Ruokailutilaisuus oli jäykähkö. Aloitimme päivän tekstillä, jonka pöydän vanhin luki ja jota pari etukäteen valittua veljeä sitten kommentoi Vartiotornin tai JT Vuosikirjan sanoin tai antamin ajatuksin. Kukaan ei iloinnut tai hymyillyt, istuimme siinä lähes satakunta ihmistä toisiamme tuijottaen ja kuunnellen ylipitkää tekstiä. Jotkut meistä oli komennettu keittiöpalvelukseen palvelemaan ruokailevia. Rukouksen jälkeen oli huvittavaa seurata, miten siinä silmänräpäyksessä sata kättä tavoitteli yhtäaikaa lautasia ja lusikoita, kukaan ei juuri puhunut naapurinsa kanssa paitsi minä ja joku muu vähemmän ujo. Olin ehtinyt syödä puuron - voileipä oli vielä kesken -, kun joukko jo nousi ylös, pidettiin hätäinen rukous ja kaikki kiirehtivät pois. Tosin joku harva sielu jäi istumaan kanssani, ne jotka eivät arvanneet etukäteen hotkia ruokaansa pikajunavauhtia. Muutaman päivän kuluttua olimme jo tottuneet talon tapoihin. Ihmettelimme vain, miksi ruokailun jälkeen ei enää ollut mitään kiirettä, vaan vanhat toimistolaiset, siis vakituisesti haaratoimistossa työskentelevät, menivät ennen työhön menoaan vielä lukemaan sanomalehtiä. Tuo äkkilähtö ruokapöydästä antoi vaikutelman, kuin nappia painamalla olisi robottilauma lähtenyt liikkeelle.

³Monet toimiston veljet olivat minulle vanhoja tuttuja, ja suurin osa heistä oli miellyttäviä, varsinkin haaratoimiston palvelija Erkki. Mutta hyvin monet olivat persoonattomia, automatisoituja työkoneita, jotka elivät lukujärjestyksen mukaan: söivät, nukkuivat, tekivät kymmentuntisen työpäivänsä ja viettivät iltansa kokouksissa tai kentällä. Palvelukseen pestattiin neljäksi vuodeksi kerrallaan, eikä tänä aikana saanut avioitua. Tosin toimistossa työskenteli aviopareja ja sellaisia, jotka jo kuuluivat kalustoon.

⁴Kaksiviikkoinen kurssimme ei ollut pelkkää raamatunpaikkojen päähän pänttäämistä, vaan saimme jokainen osallistua toimistossa erilaisiin töihin. Ensimmäisenä päivänä jouduin siivoamaan painokoneen ympäristöä kirjapainon puolella, sen jälkeen jouduin postitukseen, jossa viihdyinkin hyvin. Heftasimme ja sidoimme Vartiotorni-lehteä, kiinnitimme osoitelaput ja niputimme lehdet määrättyyn järjestykseen. Se oli kuin keskikokoisen kaupungin postitoimisto ilman asiakkaita. Kaikki tekivät tunnollisesti ja ahkerasti työnsä kuin »Herralle»; työpäivän keskeytti vain lyhyt lounas. Ruokailu oli jälleen illalla 17.50, joten toimistolaisten työviikot venyivät 50-tuntisiksi. Seura ei noudata 40-tuntista työviikkolakia. Roomalaiskirjeen 13. luvun kuuliaisuuskysymystä tulkitaan näin ollen hyvin suhteellisesti.

⁵Sitten alkoivat oppitunnit. Kurssillemme osallistuivat seuraavat: Kotialho, Mikkonen, Vilhunen, Reikko, Ikävalko, Korpisalo, Fjällström, Mäkinen, Utriainen, Viljanen, Tuokkola, Takkula, Ahlström, Tainio, Pärenkö, Laine, Uusitalo, Nieminen, Fagerlund, Palmu ja allekirjoittanut. Kurssin ohjaajana toimi totinen Ruben-veli. Vaikka olimme kouluun tullessamme jo valmiiksi aivopestyjä vuosia kestäneen »teokraattisen» koulutuksen ansiosta, tarvitsimme nyt kuitenkin lisähuoltoa tullaksemme pesunkestäviksi. Tällainen koulutusohjelma alkoi joskus 50-luvulla presidentti Knorrin käskystä, mutta palvelijoille järjestetty kurssi, nimeltään Valtakunnanpalveluskoulu, oli kestänyt kymmenisen vuotta. Koulun ohjelma käsitti seuraavat aiheet:

- Mikä tekee hyvän valvojan
- Raamatun alkuperä ja luotettavuus
- Talosta taloon palvelus
- Kokousten käyttäminen opettamiseen
- Valvojien raamatulliset vaatimukset
- Valtakunnan hallitus
- Uusintakäyntipalvelus
- Miten puhe valmistetaan ja yleiset esitelmät
- Apulaisseurakunnanpalvelija
- Temppelijärjestö
- Jehovan näkyvän järjestön tunnustaminen
- Vartiotornin tutkistelu ja tutkistelunpalvelija
- Raamatuntutkistelupalvelus
- Raamatuntutkistelunpalvelija
- Kristillinen seurakunta
- Miten tulee tutkia ja opettaa raamattua
- Teokraattinen palveluskoulu ja koulunpalvelija
- Lehtienalueenpalvelija
- Pyhä Henki ja kristilliset perusominaisuudet
- Puhumis-opettamiskyvyn parantaminen
- Opettavat palveluskokoukset
- Uusien evankeliuminpalvelijoitten valmentaminen
- Raamatun periaatteiden ja lakien soveltaminen

⁶Ensimmäisellä viikolla oli 27 oppituntia ja lisäksi esitelmät. 12 tuntia käytettiin tutkimaan kirjallisuuden levittämistä, kuudessa käsiteltiin palvelijoitten (vapaan organisaation työvoiman) tehtäviä ja viidessä opetettiin kunnioittamaan Seuraa, sen jäseniä, hallitusta jne. Vain neljä oppituntia käsitteli raamattua ja oman seurakunnan jäsenten auttamista. Huomaamme, miten ovelasti Brooklyn harjoittaa aivopesuaan kouluttamalla Vartiotorni-seuralle aatelistoluokan: vanhimmat eli vanhemmiston.

⁷Kun seurasin näitä luentoja, minulle tuli mieleen, että järjestö pyrki nostamaan esille uuden kaaderin, joka näennäisesti olisi vastuuasemissa Jehovan todistajain rivistössä. Oli asetettu uusi virstanpylväs, vuosi 1975, jolloin historian lehti kääntyisi. Silloin tulisi Harmagedon, näiden asiainjärjestelmien ja hallitusten loppu. Seuralla oli New Yorkissa 452 osakkeenomistajaa, joista tuskin kaikki olivat Jehovan todistajiakaan. Ilmeisesti juuri he olivat antaneet Seuran johtokunnalle ukaasin delegoida valtaa nopeasti. Miksi? Siksi etteivät he itse todellisuudessa uskoneet tuohon päivään ja Harmagedon-ajatukseen, joka mainitaan raamatussa Ilm. 16: 16 vain kerran. Mutta ihmettelyt ja vastuunhan ottaisi vastaan vanhemmisto, joilla ei ollut osaa eikä arpaa Vartiotorni-seuran jättiomaisuuteen. He saisivat selittää, miksi laskelmat eivät pitäneetkään paikkaansa ja miksi jälleen »uskollisen ja ymmärtäväisen orjan» oli taas laskettava uusia eskatologisia aikamääriä, jotka eivät olisi liian kaukana tulevaisuudessa. Ja taas julistajamuurahaiset ahertaisivat kaikissa seurakunnissa lehtien ja kirjojen kimpussa ja saarnaisivat uutta aikamäärää.

⁸Muistan hyvin, kun 60-luvun lopulla alettiin tähdentää loppua eli vuotta 1975. Puhuttiin, että on vain enää niin ja niin monta konventtia ja enää niin ja niin monta kuukautta. Aika oli totisesti päättymässä tältä jumalattomalta ihmiskunnalta. Eräskin veli mainitsi puheessaan joskus vuonna 1971, että aikaa on enää jäljellä 36 kuukautta. Tällä hetkellä hän varmaan on autuaasti unohtanut sanansa, kun mitään ei olekaan tapahtunut. Silloin tosin kauhistuin ajatuksiani ja epäilyksiäni, mutta tänään huomaan, etteivät ne olleet turhia. Vuonna 1971 Jehovan todistajia oli vähän toista miljoonaa koko maailmassa. Tänään heitä on noin 2.000.000, joten on kuin Daniel 11: 34 täyttyisi heissä: »Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys ja monet liittyvät heihin teeskennellen.» Eivätköhän monet sairaat ja kuolemaa pelkäävät ihmiset ole liittyneet Jehovan todistajiin juuri siitä syystä, että saarnaaja on heidän ovellaan pelotellut, että vain muutaman kuukauden kuluttua Jehova hävittää jumalattomat maan päältä ja vain kastetut Jehovan todistajat pelastuvat.

⁹Tosin on kenenkään vaikea myöntää, että hän on alkanut palvella Jehovaa pelosta ja itsekkyydestä: oman nahan pelastamisen vuoksi. Näin on kuitenkin käynyt monille, ja he ovat jättäneet kaiken tässä maailmassa, koulutuksensa, jopa omaisensakin elääkseen »Uuden Maailman yhteiskunnassa» kartuttaen ja kasvattaen Seuran omaisuutta ja hankkien saarnaamistyöllään lisää uusia kartuttajia. Kukaan ei voi väittää, etteikö bisnes kukoistaisi Jehovan todistajien piirissä. Seurahan omistaa korttelikaupalla kiinteistöjä New Yorkin parhaimmilla paikoilla; lisäksi maatiloja, konventtihalleja, Valtakunnansaleja ja haaratoimistoja yli 200:ssa eri maassa.

¹⁰Kurssin aikana en todellakaan vielä ajatellut tällä tavoin, vaan olin haltioissani systeemin järjestelmällisyydestä, niin kuin jugendit aikoinaan Saksassa. Toinen viikko alkoi ja ohjelma oli seuraava:

- Tienraivauspalvelus
- Jehovan todistajain historia
- Ole tasapainoinen kaikessa
- Seurakunnan kirjantutkiskelun johtaminen
- Neuvojen antaminen kenttäpalveluksessa
- Kierrospalvelijan vierailu ja neuvojen soveltaminen
- Antautuminen ja kaste
- Seuran menettely erilaisissa asioissa
- Kokouksissa käynnin parantaminen
- Lehtien levittäminen
- Järjestön pitäminen puhtaana
- Jumala ja keisari
- Jehovan todistajien oppien selittäminen
- Palveluskeskusjärjestely
- Avioliitto ja erossa asuminen, avioero
- Ykseys kokoontumalla yhteen
- Kypsyys ja Jumalan ominaisuuksien soveltaminen
- Tilaukset, kirjeenvaihto, työn tukeminen rahallisesti
- Evankeliuminpalvelijan elämänuran täyttäminen
- Lailliset oikeudet ja vaikeat ajat
- Etujen arvostaminen seurakunnassa
- Hairahtuneen veljesi voittaminen
- Rakkauden tien noudattaminen

¹¹Näistä oppitunneista 8 käsitteli kirjallisuuden myyntiä, 4 Seuran kunnioittamista, 6 erottamisasioita ja epäuskoisten rankaisemista, 4 etupäässä kypsyyttä seurakunnan asioissa, 4 järjestöopetusta ja l rakkautta. Viimeksi mainitussa meille kerrottiin mm., että niin kuin itse olimme nyt kursseilla saaneet osaksemme rakkautta rakkaudellisten ohjeiden ja veljien seuran muodossa, niin meidänkin tulisi nyt välittömästi omaan seurakuntaan palattuamme pitää puhe siitä, miten rakkaudellisesti meidät oli otettu vastaan Seuran taholta. Piti kertoa, miten hieno »etu» meille oli suotu, kun meidät oli kelpuutettu kursseille ja miten kiitollisia olimme, kun kaikki tapahtui ilmaiseksi. Mutta kertomatta piti jättää, että olimme vain pelinappuloita siinä Brooklynin suuressa koneistossa, joka leipoi kautta maailman samanlaisia robotteja samanlaisilla kursseilla, jotta kirjakauppa sujuisi ilmaisen työvoiman turvin seurakunnissa. Vastuu siitä annettiin meille. Ja neuvoja, miten pitää lauma koossa.

¹²Seuran historia kertoo, että ensimmäinen suomalainen raamatuntutkija eli russelilainen oli insinööri Kaarle Harteva. Hänet kastettiin vuonna 1910, ja samana vuonna pidettiin esitelmiä Tampereella ja Helsingissä. Seuraavana vuonna Harteva avasi toimiston Helsingissä, ja vuonna 1912 oli opin perustaja Russel mukana muistonviettokonventissa Helsingissä. Suomen raamatuntutkijoita ei kuitenkaan alettu nimittää russelilaisiksi, vaan hartevalaisiksi. Vuonna 1913 avasi tuomari Rutherford uuden toimiston, ja sen jälkeen toimistoja on perustettu seuraavasti:

¹³1916 Nervanderinkadulle 1920 Viertotielle 1923 Temppelikadulle 1933 Väinämöisenkadulle 1962 Tikkurilaan

¹⁴Valtakunnanpalveluskoulu alkoi Väinämöisenkadulla vuonna 1961 Hyrkäs-nimisen veljen johdolla. Hän, kuten monet muut johtavat veljet, oli käynyt Gilead-lähetyskoulun Amerikassa, lahkojen luvatussa maassa.

Saarnojen pituus ovilla sai kestää 3-8 minuuttia. Eräs veli kertoi huvittavan tapauksen, miten muuan ovenavaaja oli sanonut hänelle heti alkajaisiksi: »Tehän olette niitä, jotka pidätte 3-8 minuutin saarnoja. Pitäkääpä nyt vain kolmen minuutin saarna, kun minulla on hieman kiire.» Tästä opin, että ihmiset alkavat olla melko hyvin selvillä Jehovan todistajien toiminnasta, koska tietävät jo senkin, ettei saarnan pituus saisi ylittää kahdeksaa minuuttia. Miksi sitten ei saisi? Siksi ettei julistaja kuluttaisi kallista aikaansa yhden kenties turhan oven edessä, sillä silloinhan hän ei ehtisi lainkaan levittää kirjallisuutta, jos jäisi jatkuvasti suustaan kiinni. Tosin me julistajat maksoimme kirjat ja lehdet omasta kukkarostamme ja voitto jonka ovilla saimme, oli niin pieni, ettei sen takia olisi kannattanut itseään repiä. Seurakunnat taas vuorostaan tilittivät lehtensä ja kirjallisuutensa haaratoimistoon, joka kyllä piti huolen omasta saatavastaan. Sadan julistajan seurakunta levitti kuukaudessa keskimäärin 2000-3000 lehteä, jopa enemmänkin, jos seurakunnan yhteydessä toimi tienraivaajia. Kun Suomessa on nykyään yli 12.000 Jehovan todistajaa, niin nämä levittävät keskimäärin yli 3 miljoonaa irtonumeroa vuodessa ä 45 penniä kappale. Vaikka meitä opetettiinkin sanomaan ovilla, että pyytämämme rahasumma peitti vain painatus- ja kustannuskulut, saatoimme ymmärtää, että voitto-osuus lehdistä oli varovaisesti arvioitunakin 50 %. Olihan työvoima vapaaehtoista ja paperi- ja mustekulut pienet, kun tarvikkeet ostettiin suurissa erissä. Paljonko Seura lieneekään netonnut »Totuus-kirjan» levittämisestä! Olihan sen painos muutama vuosi sitten jo yli 50 miljoonaa kappaletta. Puhumattakaan muista kirjoista, joita ilmestyy uusia joka vuosi. On käsittämätöntä, miten julistajat on saatu uskomaan, että lehtien ja kirjojen myyminen on alhaisten hintojen vuoksi pelkkää hyväntekeväisyyttä.

Mutta niinpä meidät oli aivopesty uskomaan moniin muihinkin asioihin niin vahvasti, ettei mieleemme koskaan noussut pieninkään epäilevä ajatus. Korkeintaan saattoi ihmetellä jotain Vartiotornin opin selitystä. Mutta kaikelle oli aina oiva selitys: vanhurskaan polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Toisin sanoen jos totuus joskus olikin samea, uskoimme sen aikanaan kirkastuvan, mutta itse emme saaneet lähteä sitä peukaloimaan. Uusi tieto tuli julki ymmärtäväisen palvelijaluokan välityksellä, joka tosin meille oli nimetön ja kasvoton, Brooklynissa työskentelevä satusetäporukka. Nämä sedät ovat kyllä Seuran historian aikana useammin kuin kerran profetoineet pieleen, mutta selitys on yksinkertainen: ihmisiähän hekin vain olivat. Nousee vain mieleen ajatus, että jos Jumala käyttäisi heitä kanavanaan ja ohjaisi heitä henkensä avulla, niin tekisivätkö he jatkuvasti virheitä esim. vuosilukuja ennustaessaan? Jehovan todistajien järjestössä hierarkia on seuraava:

- Jehova Jumala
- Jeesus Kristus, joka valitsee uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijaluokan
- Hallitseva elin
- Seuran presidentti
- Maanpalvelijat
- Vyöhykepalvelijat
- Piiripalvelijat
- Kierrospalvelijat
- Seurakunnan vanhin
- Muu vanhemmisto
- Avustavat palvelijat
- Julistajat

Tosin kokoajan palveluksessa olevat toimistolaiset, kierros- ja piirivalvojat sekä tienraivaajat saavat pienehkön summan kuukausittain matkakuluihinsa. Sen lisäksi heillä on ilmainen ylöspito - toimistolaisilla Tikkurilassa ja kiertävillä valvojilla ystävien luona - mutta se riittäisi tuskin missään muussa järjestössä pätevän ammattitaidon vastineeksi. Vähistä varoistaan toimistolaiset kutsuivat meitä kurssilaisia huoneisiinsa illanistujaisiin, jotta saisimme hyvän käsityksen toimiston oloista. Ja sen me kyllä saimme. Ihailimme suuresti toiminnan järjestelmällisyyttä ja kurssin tehokkuutta, ja nyt jälkeenpäin voin sanoa ihailevani vielä enemmän sitä täsmällistä aivopesuohjelmaa, joka oli suunniteltu Brooklynissa. Sitä on helppo verrata fanaattisen poliittisen puolueen iskeviin menetelmiin. Yritin antaa ennen lähtöäni toimistolaisille ohjeita, miten he voisivat luonnonlääkitysmenetelmin säilyttää terveytensä, mutta kaikki eivät suhtautuneet niihin suopeasti, koska he luulivat minun hyötyvän jollain tavalla. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä tunsin todella henkilökohtaista ystävyyttä ja kiitollisuutta monia siellä olevia ystäviäni kohtaan ja ajattelen heitä nytkin haikealla mielellä tietäessäni, ettei mikään voi vapauttaa heitä Vartiotornin orjuudesta. Toivon kuitenkin, että edes joku alkaisi ajatella asioita huomatessaan, miten Seuran laskelmat jatkuvasti heittävät volttia ja Harmagedonin ajankohta joudutaan jälleen siirtämään tuonnemmaksi.

¹⁷Kotiin saavuttuani pidin sitten käskyn mukaan seurakunnalle palopuheen kokemastani sydämellisestä rakkaudesta. Tuo rakkaus ja huolenpito ulottuisi nyt jo kaiseen julistajaan, jotta yksimielisinä voisimme entistä innokkaammin toimia alueellamme lammasmielisiä ihmisiä etsimässä. Totuuden valo oli jälleen kirkastunut: oli huomattu, että ei ollutkaan teokraattista pitää koko ajan yhtä ja samaa seurakunnanvalvojaa, vaan nyt uuden järjestelyn mukaan saisimme vanhemmiston. Kypsät veljet nimitettäisiin virkoihinsa vuodeksi kerrallaan. Kun olin selvinnyt Tikkurilan lumouksesta, ajatukset alkoivat pyöriä päässäni. Huomasin ensimmäisen kerran uskaltavani ajatella asioita objektiivisesti. Siihen saakka olin pitänyt kritiikkiä syntinä ja Seuraa kaiken arvostelun yläpuolella. Huomasin vertaavani nyt vanhemmistoa leeviläisiin, jotka hallitsivat israelilaisia. Olin näkevinäni uuden pappisluokan, vanhemmiston, syntyvän. Kaikissa seurakunnissa kautta koko maailman alettiin nyt puhua ja kuiskia, ketkä veljistä olisivat arvollisia vanhempain asemaan. Seurakuntiin tuli ilmoitus, että asiasta piti neuvotella ensin komitean kesken ja sitten kierrosvalvojan kanssa. Eroava seurakunnanvalvoja ja kierrosvalvoja suostuttelivat minua uutena seurakunnanvalvojana eli esivalvojana kirjoittamaan nimeni tiedustelupaperiin, jossa kysyttiin, olinko estynyt toimimasta vanhimpana. Tiesin kyllä varmasti, ettei minua toimistosta virkaan hevillä suositeltaisi, sillä olin joskus aikaisemmin käynyt heidän kanssaan kirjallisen väittelyn lainkuuliaisuudesta. Tiesin, ettei Seura koskaan hyväksyisi henkilöä, joka oli osoittanut kapinallisia piirteitä. Kun sitten nimitykset saapuivat, olin arvannut oikein. Seura nimitti minut avustavaksi palvelijaksi ja olin varmasti eräs niitä harvoja Suomen seurakunnissa, joilla oli näin merkillinen vakanssi: toimia vanhimman tehtävässä esivalvojana avustavan palvelijan ominaisuudessa.

¹⁸Pidin uutta menettelyä valitettavana, eräänlaisena uutena kastijakona, ja mielessäni heräsi kysymys: eivätkö kaikki olekaan samanarvoisia Jumalan edessä? Oliko nyt Jehovan järjestössäkin menty niin pitkälle, että alettiin kunnioittaa maagisia nimityksiä. Huomasin tämän nimenomaan vastaanotollani. Monet »potilaat» kysyivät vaimoltani, mikä minun asemani seurakunnassa oli. Kun he kuulivat, etten ollutkaan vanhin, heidän leukansa loksahti. Luottamus silmädiagnooseihinikin taisi joidenkin kohdalla loppua. Eihän niitä ollut tekemässä »vanhin». Kun näin tämän vanhinintoilun, aloin hiljentää tahtiani enkä käynyt enää niin tiiviisti kodeissa. Olin alkanut tutkia raamattua puolueettomalta pohjalta, ja nämä tutkistelut saivat aikaan sen, että aloin yhä enemmän ja enemmän epäillä Seuran menettelytapoja. En kuitenkaan kertonut vaimolleni ja lapsilleni epäilyksistäni. Halusin varmistua niistä ensin ja ajattelin, että jos Jumala ei hyväksy jotain ihmisjärjestöä, se ajallaan paljastetaan. Jäin odottamaan, että jotain tapahtuisi. Ja jotain tapahtuikin.

9. luku

²Seurakunnassa olimme alkaneet tutkia kirjaa »Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova», joka perustui Hesekielin ennustuksiin. Vuonna 1931 julkaistu »Puolustus»-niminen kirja, joka myös käsitteli Hesekielin ennustuksia, oli vanhentunut. Uuden kirjan brooklyniläinen tekijä väittää teoksen alussa, että näky minkä Hesekiel näki, ei ollut LSD:n tapaisen huumausaineen synnyttämä harha-aistimus. Kirjaa tutkiessamme tuli mieleeni kuitenkin ajatus, että olikohan sen tekijä itse nauttinut jotain väkevämpää hekumoidessaan turmion ajatuksilla. Ennustukset sovelletaan nykypäivien kristikuntaan ja osoitetaan, miten papit ovat uskonnollisessa haureudessaan epidemian kaltaisten sukupuolitautien saastuttamia. Heitä verrataan Jerusalemin temppelin pakanallisiin auringonpalvojiin, joista raamattu kertoo Hes. 8: 17: » ... he tekevät kauhistuksia ja täyttävät maan väkivallalla ... he vievät viiniköynnöksen lehvää nenänsä eteen». En tiedä, onko kirjan tekijä tai Jehovan todistajain raamatunkääntäjä jotenkin seksuaalisesti häiriytynyt, kun hän selittää, että verso viedään Jehovan nenän eteen. Ja mitä tämä verso kirjan selityksen mukaan kuvaa? Sanatarkasti lainattuna: »Tätä versoa tai oksaa käytettiin epäjumalien palvonnassa ja se on voitu veistää tietyn muotoiseksi, jotta se olisi edustanut miehen sukuelintä. Ainakin sen on täytynyt olla jotakin hyvin rivoa vietäväksi Jehovan ne nän eteen, ikään kuin sen haisteleminen miellyttäisi häntä.»

³Ja mikä tulee sitten kohtaamaan näitä epäjumalanpalvojia eli väärän uskonnon harjoittajia, ts. koko kristikuntaa? Kirjan mukaan Jehovan miekan pureva terä käy kaiken lihan kimppuun. Ja mitä mieltä tästä katkerasta sanomasta ovat epäuskoiset? Jälleen viitataan Hesekielin ennustukseen ja sovelletaan sitä nykyaikaan: Kyseessä olevassa raamatunkohdassa (Hes. 21: 6) sanotaan kaikkien käsien herpoavan ja kaikkien polvien käyvän veltoiksi kuin vesi. Kirjantekijä tulkitsee taas ennustuksen mieleisekseen: »Epäilemättä heidän polvistaan tippui muutakin kuin pelkkää kauhistavan kiihtymyksen aiheuttamaa tuskanhikeä. Luultavasti he menivät hengeltään niin heikoiksi, etteivät heidän munuaisensa voineet toimia, ja heidän polvistaan tippui heidän omaa virtsaansa!» Sillä tavalla! Kirjantutkistelukeskuksessamme nielaistiin selitykset kakistelematta totuuksina, aivonystyröitä sen enempää rasittamatta. Itse kiinnitin silloin ensimmäistä kertaa huomioni selityksessä käytettyyn kahteen sanaan, nimittäin sanoihin LUULTAVASTI ja EPÄILEMÄTTÄ, ja aloin ajatella, ovatko kaikki muutkin monisanaiset selitykset samalta pohjalta kokoonpantuja. Ja onko rakkaudellinen Jumala sittenkään koston ja vihan jumala? Kuinka meillä Jehovan todistajilla oli oikeus laskea itsemme niin vanhurskaiksi, että olisimme ainoat, jotka pelastuisivat hänen koston päivänään?

Mietin myös vuosituhansien aikana kuolleitten ihmisten kohtaloa. Aikaisemmin Vartiotorni-seura esitti, että kuolleilla, muinaisajan uskollisia profeettoja ja varhaiskristittyjä sekä tietysti Jehovan todistajia lukuunottamatta, ei ole ylösnousemusta. Mutta vuonna 1965 oivallettiin sitten äkkiä, että onpas sittenkin olemassa vääräin eli jumalattomienkin ylösnousemus. Ja että kaikki muutkin saisivat loppujen lopuksi ylösnousemuksen paitsi vedenpaisumuksessa kuolleet, väärät uskonnoitsijat ja »pahan palvelijan luokka»! Ja nyt sitten selitetäänkin Hesekielin ennustusten valossa, että Harmagedonissa tapetaan niin tahalliset kuin tahattomatkin jumalattomat, kaikki tietämättömät ja yksinkertaiset, väärinjohdetut, vanhukset ja lapset mukaan luettuina. Mietin näitä asioita hiljaa mielessäni, mutta sitten ajattelin, että järjestön vaatimuksen mukaan ei pitäisi epäillä Jehovan kanavaa. Tähän saakka en ollut vielä koskaan epäillyt Seuran raamatuntulkintaa, vaikka olinkin havainnut sen järjestörakenteessä ja yksityisissä henkilöissä ristiriitaisuuksia. Ne laskin meidän epätäydellisten ihmisten tiliin, eivätkä ne merkinneet mitään. Mutta nyt alkoi vakavasti epäillä niitä selitysteoksia, joita Seura vuosittain julkaisi ja joita tutkimme hartaammin kuin itse raamattua.

⁴Nimitimme tutkisteluamme raamatuntutkisteluiksi, mutta itse asiassa ne olivat Seuran omien julkaisujen tutkistelulta, ja niissä otettiin esille vain ne raamatunkohdat, jotka Seura oli valinnut tulkintaansa tukemaan. Näin ajatuksiamme muokattiin ja hallittiin ja olimme jo kauan sitten hyväksyneet - itseasiassa kasteestamme lähtien - sen tosiasian, että Brooklyn ajatteli puolestamme. Ykseydestä ja yksimielisyydestä tuli järjestön iskusana. Näitä sanoja voitiin soveltaa vain Jehovan todistajiin, ja tällä ajatuksella ylpeiltiin. Mutta yksimielisyys voi olla myös osoitus hengellisestä terrorista ja oman itsenäisen arvostelukyvyn riistosta. Omat luontaiset taipumukset ja impulssit täytyi tukahduttaa tai tylsyttää, sillä järjestö ei katsonut suopeasti mitään yksityisiä harrastuksia. Ne olivat »ajanhaaskausta.»

⁵Siksi monet Jehovan todistajat katsoivat karsaasti maanviljelystouhujani ja homeopaattisia harrastuksiani. He kuvittelivat minun rikastuvan niiden avulla. Itselleni ne merkitsivät työn iloa. Nautin luonnon läheisyydestä ja niin ihmisten kuin eläintenkin hoivaamisesta. Saimme, vaimoni ja minä, monia uusia kokemuksia, joista kaupunkilaisina olisimme jääneet paitsi. Muuan niistä oli syntymän ihmeen näkeminen, kun toimimme kätilöinä ja autoimme monta pientä karitsaa elämään. Sellainen riemun tunne pitäisi jokaisen kokea, sillä tunsi tehneensä todella jotain tärkeää, kun esim. sai pelastaa karitsan, joka ilman ihmisen apua olisi kuollut. On myönnettävä, että työstä muodostui ennen pitkää taakka, sillä 50 emälampaan ja 232 karitsan hoito merkitsi sitä, että työpäivä alkoi kello 5 aamulla ja päättyi useinkin vasta kello 22 illalla. Aamulla piti panna jyvät 50 häkkiin, koska lampaat piti eristää synny tysaikana muutamaksi viikoksi. Samoin veden kanto 50 häkkiin oli aamuaskareitamme, koska meillä ei ollut automaattia. Kello 7 lähdin työhöni ja jouduin usein päivän mittaan ajamaan jopa 500 km. Nautittuani nopeasti illallisen lähdin vielä usein kenttäpalvelukseen, lehtityöhön tai pitämään kirjantutkistelua. Iltaisin kävi potilaita, ja päivä päättyi askareisiin lampolassa. Tein tämän kaiken kiinnostuksesta asiaan ja tunsin suurta tyydytystä kokemastani. Vaimoni oli suurenmoinen pystyessään mukautumaan uuteen elämäntyyliimme ja muuttumaan pankkivirkailijasta karjapiiaksi. Mutta sitten aloin väsyä, sillä huomasin, ettei maanviljelykseen kannata Suomessa investoida. Olin iloinen, etten ollut hankkinut kalliita koneita. Samoin aloin väsyä potilasvirtaan, sillä puhelinsoittoja alkoi tulla yötä päivää ja neuvoa kysyttiin jos minkälaiseen sairauteen. Yritimme tämän tästä käännyttää heitä lääkärien hoitoon, mutta nämä juuri olivat niitä lääkärien hylkäämiä, onnettomia, joille ei enää löytynyt sairaala-apua.

⁶Julistajana toimin edelleen aktiivisesti, ja seurakunnan esi valvojan tehtävät veivät oman aikansa. Tosin aloin tuntea, etten saanut enää etukäteen ohjelmoiduista kokouksista uusia virikkeitä. Se että kokousten ohjelma oli Brooklynissa suunniteltu, tosin Tikkurilassa Suomen oloihin sovellettu, tylsytti omaa aivotoimintaa. Oli kuin olisimme lusikoineet ruokaa suuhumme eikä meillä ollut muuta tehtävää kuin niellä se. Muut olivat sen valmistaneet ja lämmittäneet. Meidän tehtävämme oli vain alleviivata ajattelematta sen enempää. Raamattu kehottaa »pohtimaan yhdessä», mutta sitä emme totisesti tehneet - siitähän olisi saattanut olla seurauksena yksimielisyyden ja ykseyden järkkyminen.

⁷Luulen, että kymmenen vuoden takainen tamperelainen ystäväni ilmestyi esiin oikeaan aikaan. Hän, Jarkko, oli ollut poissa näköpiiristäni muutettuaan melko pian kasteeni jälkeen maahan, missä tarve oli suuri. Nyt hän oli jälleen palannut Suomeen ja tuli minua tervehtimään. Samanlaisena kuin ennen. Tutkijatyyppinä, joka aina ja kaikkialla jaksoi puhua raamatusta innostuneesti. Hän oli niitä harvoja, jotka jatkuvasti jaksoivat pohtia maailmankaikkeuden teorioita. Hän oli ollut Jehovan todistajana 20 vuotta ja toiminut monissa erilaisissa tehtävissä. Muistan kun lähdimme yhdessä jäälle hiihtämään ja tunsin tarvetta saada hänet unohtamaan hetkeksi raamatun teoriat ja näkemään, miten koko kaunis luomakunta, hanget ja metsä on yhtä paljon täynnä Jumalaa kuin raamattu. Seuramme kirjallisuudessa puhuttiin aina luomakunnasta, mutta harvoilla oli siitä konkreettista käsitystä. Halusin Jarkonkin kokevan talvisen päivän tunnelman Jumalan lahjana, mutta hän vain puhui ja puhui raamatusta. Huomasin, että hänen puheessaan oli jotain outoa, vaikka hän puhelikin niin varovaisesti ja kautta rantain, etten silloin vielä ymmärtänyt hänen näkemystensä eriävän Seuran mielipiteistä.

Käsitän nyt, että hän piti minua niin aivopestynä esivalvojana, ettei hän heti uskaltanut avautua minulle. Itsekään en olisi voinut puhua muuten kuin verhotusti näkemyksistäni. Miksi sitten arastelimme avointa keskustelua - olimmehan aina luottaneet toisiimme ja olleet läheisiä ystäviä? Epäilemättä se johtui Vartiotorni-seuran systeemistä, jonka se oli kehittänyt asemaansa lujittamaan. Sen arvovaltaa ei saanut kritisoida eikä sen raamatuntulkintaa epäillä. Jos joku syyllistyi tähän, se katsottin rikokseksi ja loukkaukseksi itseään Jumalaa vastaan, ja syyllinen oli heti ilmiannettava seurakunnan komitealle. Komitea kutsui hänet kuulusteluun, jonka tarkoituksena oli »rakkaudellisesti» ohjata hairahtunut oikealle tielle ja todistella hänen aivoituksensa paikkansa pitämättömiksi. Mikäli oli aihetta käsittää joku totuus toisin, oli selitys aina sama: valo kirkastuu vain järjestön kautta ja »vanhurskaan polku on niin kuin aamurusko» jne. Jos kerettiläisiä ajatuksia omaava henkilö oli palvelija, hän melko varmasti menetti palvelijantehtävänsä ja muutkin etunsa seurakunnassa, ja hänen horjahtamisensa tultaisiin muistamaan aina. Sama koski erotettuja.

Harvemmin sattui, että seurakunnasta erotettiin luopumuksen, apostasian takia, sillä harvoilla oli rohkeutta asettua avoimesti vastustamaan Seuraa. Olihan jo yksityiset julistajatkin koulutettu ja kasvatettu peräänantamattomiksi ja suggeroitu pitämään kaikkia muita uskonnollisia näkemyksiä Saatanasta peräisin olevina. Mutta silloin tällöin jouduttiin erottamaan jonkun muun rikkeen takia, ensi sijaisesti haureuden tai aviorikoksen takia. Erotettu ikään kuin pyyhittiin olemattomiin, häntä ei ollut enää olemassa entisille ystävilleen. Häntä ei saanut tervehtiä eikä hänelle saanut puhua. Jos hän vuoden jaksoi tulla kokouksiin ja istua siellä kuin häpeäpaalussa, varoittavana esimerkkinä muille seurakuntalaisille, niin saattoi olla, että hänet jälleen hyväksyttiin seurakunnan jäseneksi. Mutta merkitty hän oli lopun ikänsä, ja hänen rikoksensa pysyi kaikkien muistissa. Kaikki eivät kuitenkaan kestäneet julkista häpeää ja intiimejä kuulusteluja komitean edessä. Tällainen henkilö hyljättiin, ts. hänelle annettiin kuolemantuomio. Monille nuorille ja kokemattomille tästä tuli psyykkinen vamma. Eräskin nuori tyttö oli tutustunut johonkin poikaan, rakastunut ja seurauksena oli, että hän alkoi odottaa lasta. Jotta hän ei olisi julkisena häpeänä seurakunnalle, hänet erotettiin, ja ilman sukulaistensa väliintuloa hän olisi riistänyt hengen itseltään. Antaa aihetta kysyä, onko oikein vanhempien ja seurakunnan taholta hyljätä nuori ihminen hetkellä jolloin hän eniten tarvitsisi tukea, apua ja lohtua. Kyseessähän ei ollut mikään jatkuvassa haureudenharjoittamisessa elävä henkilö, vaan kerran hairahtunut. Mutta hänen ja hänen lapsensa elämä ei ollut yhtä tärkeä kuin seurakunnan maine. Kirjassa »Nykyajan lahkot» sanotaankin sattuvasti, että löytyy lahkoja, jotka joutuvat oman asemansa vanhurskauttamiseksi demonstroimaan, että niiden pyhyys - lahkon jäsenten puhtaus - olisi täydellisempää kuin muiden yhteisöjen. Siksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia sekä näyttää muille omia suorituksiaan jopa sensaatiomaisin numerotiedoin.

⁸Tiedän myös erään nuorukaisen, jonka eriävät mielipiteet - kapinallisuus, joksi Seura sitä nimittää - johtivat siihen, että hänen isänsä ajoi hänet pois kotoa. Tämäkin poika olisi tarvinnut kodin suojaa ja huolenpitoa, jota vain rakastavat vanhemmat voivat antaa. Poika oli koulussa lahjakas, ja voisi tällä hetkellä olla hyvän ammatin omaava nuori mies, mahdollisesti oman kodin ja perheen omistava. Mutta hän tarvitsi kuritusta ja rangaistuksen, koska hän ei hyväksynyt Vartiotorni-seuran näkemystä raamatusta, ja niin hän sai lähteä kotoa. Koulunkäyntiä hän ei voinut jatkaa, ja ammattitaidottomana ja alaikäisenä hän ei saanut mitään hyvin palkattua työtä, jolla olisi voinut itsensä elättää. Seurakunnasta hänet oli erotettu, koska hänet oli tavattu alkoholia myyvästä jengistä. Lopulta hän joutui kaltevalle pinnalle, sai potkut työpaikasta toisensa jälkeen ja on tällä hetkellä rappioalkoholisti. Kaikki johtui siitä, että hän piti päänsä eikä halunnut edes teeskennellä uskovansa. Hänen vanhempansa ovat hyljänneet hänet, mutta tekevät silti »elämääpelastavaa» työtä ventovieraitten parissa.

⁹Nykyisin tosin ohjaksia on hellitetty, ja tosi katumusta osoittava voi päästä rikkeistään koeajalla. Seura on myös antanut sen verran periksi, että erotetulle henkilölle saa poikkeustapauksissa antaa apua, sen sijaan että häntä kohdeltaisiin kuin ilmaa. Mitkä ovat tällaisia poikkeustapauksia? Toukokuun Vartiotornissa v. 1974 luvataan, että jos joku erotettu sisar on kokouksessa omalla autollaan ja hänelle sattuu rengasrikko, niin veljet voivat mennä häntä auttamaan, sen sijaan että odottaisivat jonkun ulkopuolisen tulevan apuun. Samoin jos Jehovan todistaja näkee erotetun veljen tai sisaren olevan merihädässä esim. kaatuneessa veneessä, hän voi mennä apuun. Mielestäni on päivänselvä asia, että hengenhädässä olevaa ihmistä pitää auttaa, oli hän sitten syntinen tai ei. Mutta Vartiotorniseuran mielestä ei näin ole ollut tähän päivään asti, koska valo kirkastui tässäkin asiassa vasta vuonna 1974. Mutta jos hengenvaarassa sattuisi olemaan luopio tai erilaisten mielipiteiden vuoksi seurakunnasta erotettu henkilö, niin tuskin auttavaa kättä ojennettaisiin. Poikkeustapauksiinhan kuuluvat ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka tosin ovat erotettuja, mutta etsivät anteeksiantoa. Jehovan todistajain järjestö lienee siinä mielessä ainutlaatuinen uskonnollinen yhteisö maailmassa, että se uskaltaa ottaa omiin käsiinsä oikeuden rangaista jäseniään väärinteosta ja antaa heille tuomion, jonka langettaminen kuuluu yksinomaan Jumalalle. Heidän menettelytapansa perustuu Paavalin ohjeeseen, jonka mukaan kristillisessä seurakunnassa ei tule seurustella henkilön kanssa, joka on huorintekijä, ahne, juomari, epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja. Mutta missään raamatunkohdassa ei kielletä tervehtimästä tällaisia ihmisiä tai määrätä annettavaksi vuoden kestäviä rangaistuskoeaikoja. Myös apostoli Johannes sanoo, että sitä joka ei pysy Kristuksen opissa, ei tule lausua huoneeseensa tervetulleeksi. Mutta Jehovan todistajain oma raamatunkäännös kääntää mielivaltaisesti tervetulleeksi lausumisen tervehtimiseksi, mitkä ovat kaksi eri asiaa.

¹⁰Kun sitäpaitsi myöhemmin aloin uudelta pohjalta tutkia Jehovan todistajain opetuksia, totesin heidän itsensä opettavan Kristuksen vastaisia oppeja. Mutta niihin sitten myöhemmin. Ystäväni Jarkon kanssa kävimme jokaisen opin perusteellisesti läpi, sitten kun olimme vapautuneet epäluuloista ja pelosta toinen toistamme kohtaan. Kun hän kävi luonani ensimmäisen kerran Suomeen paluunsa jälkeen, oli kuin olisimme molemmat olleet jonkun vakoilujärjestön agentteja, niin vakoilimme ja vaanimme toistemme ajatuksia. Ja silti olimme uskonnollisen uuden maailman yhteiskunnan jäseniä.

10. luku

²Mielestäni olisi tällaisissa olosuhteissa ollut suorastaan rikollista kieltäytyä antamasta parannusohjeita, jotka olivat aivan vaarattomia ja yksinkertaisia. Pohdin kuitenkin usein, oliko oikein ottaa näitä sairastavia sisariani ja veljiäni vastaan ja auttaa heitä. Suomen laki sääti puoskareista lain, joka on ristiriidassa peruslakiemme kanssa. Tutkin lakia koskevia selitysteoksia ja keskustelin asiasta edesmenneen hovioikeudenneuvos Snellmanin kanssa. Tulimme siihen tulokseen, että jos en kiellä ihmisiä etsimästä lääkärinapua enkä riko sitä lääkäriammattikuntaa koskevaa lakia vastaan, joka suojelee ihmisiä omanvoitonpyynteisiltä puoskareilta, jotka väärillä menetelmillä saattavat johtaa ihmisen jopa kuolemaan, niin voin »harrastaa» lääketiedettä.

³Me olimme ja elimme kaikki samankaltaista elämää totellen sokeasti Seuran ohjeita, jotka ulottuivat pukeutumiseemme asti. Sisarilla piti olla määrätyn pituiset hameet ja veljillä määrätynpituinen tukka. Yhteen aikaan eivät veljet saaneet käyttää puhujalavalla ollessaan värillisiä paitoja; liian värikkäät solmiot olivat myös pahasta.

⁴Jos jollakin oli liian pitkät pulisongit, se katsottiin kapinallisuuden merkiksi eikä tällainen henkilö saanut puhua kokouksessa. Toisaalta painotettiin sitä, ettemme saa määrätynlaisella pukeutumisella pyrkiä näyttämään kristityiltä, mutta jos tapaa kadulla miehiä, joilla en erittäin lyhyeksi leikatut hiukset ja salkku kainalossa, voi ilman muuta päätellä heidät Jehovan todistajiksi tai mormoneiksi.

⁵»Paljo tutkiminen väsyttää ruumiin», sanotaan raamatussa. Se alkoi minun kohdallani pitää paikkansa syystä, että painotettiin jatkuvasti samoja asioita ja Vartiotorni-lehti palasi jatkuvasti samoihin aiheisiin käsitellen vuoronperään rikollisuutta, saasteongelmaa tai homoseksuaalisuutta. Seuran kirjapaino syyti jatkuvasti uutta kirjallisuutta. Oli punakantista, sinistä, keltaista, vihreää kirjaa, oli Totuuskirjaa, Järjestökirjaa, Lamppukirjaa, Vuosikirjaa, Kehitysoppikirjaa, Paratiisikirjaa, Harmagedonkirjaa, Salaisuuskirjaa, Babylonkirjaa. Ja oli hakemistot ja jokavuotiset Vartiotornin ja Herätkää-lehden vuosikerrat sekä lukematon määrä pikkukirjasia ja traktaatteja. Miksi tarvittiin näin paljon kirjoja selittämään raamattua? Tähän kysymykseen voisi vastata: siksi että ei voinut olla täysin oppinut ja valmis kohtaamaan vastaväitteitä, ellei ollut tarpeeksi hyvin aivopesty. Ja Jehovan todistajat tosiaan pystyivät näiden kirjojen avulla selittämään raamatunpaikan kuin raamatunpaikan. Miksi sitten oli jatkuva tarve julkaista uusi kirja kirjan perään? Jokaisessa konventissa muistutettiin, ettei Seura ole paikallaan pysyvä, vaan edistyksellinen järjestö, joka on kyllin nöyrä myöntämään mahdolliset erehdyksensä. Ja niinpä saimme aina uutta oivallettua valoa tai sitten vanhaa uudelleen lämmitettynä. Tutkin ja »edistyin» 16 vuotta, mutta vähitellen aloin huomata kiertäväni aina samaa kehää. Tähtitieteilijä Hubble päätyi tulokseen, että maailmankaikkeudessa on 0,00000000000000000001 grammaa materiaa kuutiosentissä avaruutta. Kun tämä luku sijoitetaan Einsteinin kenttäyhtälöihin, saadaan maailmankaikkeuden kaarevuudelle positiivinen arvo, joka paljastaa, että maailmankaikkeuden säde on 35 miljardia valovuotta. Auringonsäde etenee Einsteinin teorian mukaan 299776 km/s ja tekee maailmankaikkeudessa suuren kosmisen ympyrän ja palaa alkulähteeseensä hieman yli 200 miljardin maan vuoden kuluttua.

⁶Näin tapahtuu myös Jehovan todistajien maailmankaikkeudessa - saavumme takaisin alkupisteeseen. Minulta kesti 16 vuotta, ennen kuin tuo alitajuinen toteamus pääsi valloilleen. Toisilla näin ei tapahdu koskaan siitä syystä, että tutkitut asiat on selitetty niin monimutkaisesti, että ne on myös helppo unohtaa. Huomasin tämän selvästi johtaessani seurakunnan kirjantutkistelua. Kertauksista huolimatta pedot, pasuunat ja sinetit ja niiden nykypäivien merkitykset vuosilukuineen heittivät ystävien muistissa volttia.

⁷On helppo ymmärtää, miksi Seuran teoksia jatkuvasti julkaistiin miljoonapainoksina. Tietenkin siksi, että olisi mitä myydä ihmisten ovilla. Ilmainen työvoima valmistaa nämä kirjat, ja ilmainen työvoima hoitaa niiden jakelun, kun on itse ne ensin lunastanut, jottei Seuralle tulisi korkotappiota. Viime vuonna julistajat möivät yli 22 miljoonaa sidottua kirjaa ja lähes 10 miljoonaa kirjasta ja yli 235 miljoonaa lehtien irtonumeroa 208:ssa eri maassa. Vartiotornissa (tammikuu 1975) mainostetaan Seuraa varsin epäitsekkääksi, kun »se ei ainoastaan julkaise raamattuja ja raamatun tutkimisen apuvälineitä, vaan auttaa sinua ymmärtämään raamattua johtamalla ILMAISEKSI kodissasi raamatuntutkistelua ...» Vartiotorni-Seura ei anna ilmaiseksi mitään. Sen sijaan se on saanut 2 miljoonaa ihmistä uskomaan, että he pelastuvat Jumalan vihalta tottelemalla Jeesuksen seuraajilleen antamaa saarnaamiskäskyä: »... menkää ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä ...» Ja niin nämä menevät ja saarnaavat ja yrittävät saavuttaa lehti- ja kirjallisuustavoitteensa sen kiintiösysteemin mukaan, minkä kukin on etukäteen itselleen ottanut. Näin Seura käyttää heitä häikäilemättömästi hyväkseen peloitellen samalla lähestyvällä tuhotuomiolla, mikäli joku uskaltaa poiketa tieltä, väsyy tai ei säilytä »nuhteettomuuttaan». Järjestön sanotaan olevan Jehovan puhetorven, mutta on tuskin luultavaa, että Hän - Jehova - vaatisi sielumme pelastukseksi meiltä 10 tai 150 levitettyä Vartiotornia kuukausittain tai 10 tai 100 tuntia saarnaamista. Sitä paitsi eiväthän alkuseurakunnassakaan kaikki olleet julistajasaarnaajia, vaan siellä oli kaikenlaisia tehtäviä ja vain jokunen »evankelistan virka». Alkuseurakuntalaiset eivät myöskään omistaneet minkään järjestön osakkeita, heillä ei ollut valtakunnansaleja eivätkä he myyneet mitään.

⁸On totta, että ihmiset eivät joudu ovilla maksamaan suuria summia Vartiotornin julkaisusta, mutta jos joku on langennut siihen ansaan, että on ostanut yhden kirjan, hänet merkitään Jehovan todistajien kortistossa »kiinnostuneeksi» ja hänelle tullaan pian tarjoamaan lisää kirjallisuutta. Tätä kirjojen jatkuvaa julkaisemista pidetään jumalallisena merkkinä ehtymättömästä tiedon lähteestä, jonka alkuperä on Jehovasta. Tiedämme kuitenkin, että Jumala on Pyhän Hengen avulla vaikuttanut ainoastaan raamatun syntyyn ja että Jeesus on »tie, totuus ja elämä». Jos Seuran kirjojen sivuilta ei löydykään tuo totuus, niin olisikohan kysymyksessä Saatanan globaalinen valhe?

⁹Mitä mainitsemiini testamenttilahjoituksiin tulee, niin kerronpa tässä yhteydessä tapauksen, joka osoittaa, miten Vartiotorni-seura saa varoja testamenttilahjoitusten kautta.

¹⁰Joroisissa asusti eräs apteekkari, joka näki eron vanhan asianjärjestelmän ja uuden asianjärjestelmän välillä, ja hänestä tuli Jehovan todistaja. Innostuneesti hän saarnasi kaikille kylän ihmisille, ja kun hänellä vielä oli voimia ja autokin käytettävissään, niin hän ulotti saarnaretkensä kauas ympäristöön. Innoissaan hän meni niin pitkälle, että kerran kun paikkakunnan lehden päätoimittaja oli poissa, hän sai konventtiuutiset lehteen selittämällä että päätoimittaja oli antanut siihen luvan, mikä ei ollenkaan pitänyt paikkaansa. Sitten apteekkarin elinvoimat alkoivat heikentyä, ja kun hän ymmärsi että loppu alkoi lähetä ja ettei hänen ruumiinsa kestäisi uuteen asianjärjestelmään asti, hän alkoi miettiä, kenelle antaisi omaisuutensa. Silloin astuivat saarnaajaveljet, kierrospalvelijat esiin ja antoivat oivan neuvon hänelle: »Jos et muuta keinoa tiedä, niin ainahan on mahdollisuus antaa varansa 'asian puolesta' edistämään uuden maailman etuja. Eiväthän sukulaiset kuitenkaan ehtisi hyötyä varoistasi, sillä pian tulee Harmagedonin sota, ja heistä tulee joka tapauksessa maan lantaa. Ei ole jalompaa asiaa kuin totuus.»

No niin, apteekkari joka oli jo hyvin sairas ja lääkkeiden huumaama, kutsui muutaman ystävänsä paikalle, jotka sitten todistivat hänen täydessä järjessä ja omasta vapaasta tahdostaan haluavan tehdä testamentin. Testamentti tehtiin Seuran hyväksi, ja Seura sai siitä kopion kassakaappiinsa. Sama Seura, joka kaikkialla ilmoittaa olevansa ei-kaupallinen ja rahaa kerjäämätön järjestö. Aika kului, ja apteekkari huononi eikä enää halvaantuneena voinut liikkua, ja niin hänestä tuli vaiva lähimmäisilleen. Silloin rakkaat saarnaajatoveritkin lähtivät, ja ystävät hävisivät. Minulle he halusivat jättää hänet suojatiksi ja kävinkin häntä joskus katsomassa. Säälin häntä, mutta en saanut häneen minkäänlaista kosketusta, koska järjen valo oli pimentynyt. Ainoastaan yksi tuntemani perhe Varkauden seurakunnasta kävi häntä joskus tapaamassa. Sitten apteekkari joutui sairaalaan, ja vähän sen jälkeen lehteen ilmestyi hyvänjoulun toivotus hänen apteekkinsa puolesta. Silloinkos lähetettiin kierrosvalvoja torumaan häntä ja nuhtelemaan häntä uskottomuuden takia. Eihän sopinut ilmoittaa lehtilöissä hyvänjoulun toivotuksia, koska joulunvietto oli pakanallinen tapa. Joku toinen olisi ehkä erotettukin moisen teon johdosta, mutta apteekkarilla oli testamentti turvanaan. Kun hän sitten vielä viimeisillä voimillaan sai halvaantuneesta suustaan yhden ainoan sanan - Jehovan - niin tästä pääteltiin, että hän oli totuudessa ja pahoitteli menettelyään. Sitten apteekkari kuoli ja peitettiin maan multiin.

¹¹Testamenttiasia tuli esille jälkeen päin melko pahan makuisella tavalla. Olin kutsunut vieraakseni rehtori X:n, joka nautti arvovaltaisen henkilön mainetta. Sovimme, että ajan hänet kotiini yhdessä erään toisen veljen kanssa. Samalla kuitenkin saimme vieraaksemme Seuran toimistosta Tikkurilasta asiantuntijan, joka hoiti Seuran oikeudellisia asioita. Hän tuli samana iltana kotiini, joten lähdimme neljästään liikkeelle autollani. Olin selostanut rehtorille, ettei Seuramme ole kaupallinen järjestö eikä kukaan siinä hyödy rahallisesti. Rehtori puolestaan oli kertonut käyneensä Intiassa ja tavanneensa Dalai Laman, joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Ystäväni ja minä olimme koettaneet saattaa Dalai Laman huonoon valoon kertomalla kauhutarinoita buddhismista. Sanomamme ei kuitenkaan mennyt perille, ja muistan itsekin hiukan paheksuneeni puheitamme, jotka olivat täysin liioiteltuja. Mutta vauhdissa oli oltava ja mainostettava oman oppinsa paremmuutta.

¹²Sitten Tikkurilan ystävämme alkoi kertoa oikeudenkäynnistä, joka Seuralla oli edesmenneen apteekkarin jäämistöstä. Sukulaiset aikoivat kumota testamentin oikeusteitse väittäen, että vähäjärkistä apteekkaria oli yllytetty muuttamaan testamenttinsa Seuran eduksi. Veli oli nyt matkalla etsimässä henkilöitä, jotka voisivat tulla oikeuteen todistamaan asian puolesta. Niin sitten saimme kuunnella kuuntelemistamme, miten ja millä tavalla tämä oikeudenkäynti voitaisiin voittaa. Vieraamme kuunteli hiljaisena. Rahaa, rahaa ja siihen liittyviä ajatuksia tuli yhtenä ryöppynä, vaikka yritimme kuinka vaihtaa puheenaihetta - olihan rehtori kutsuttu vieraaksemme hengellisten asioiden vuoksi. Hän halusi tietää, mikä on totuus ja oli tullut meille, koska olimme väittäneet omistavamme totuuden. Halusimme jättää hänelle edes yhden hengellisen lahjan, mutta hän saikin vain koko ajan kuunnella miten testamenttiasiat voidaan voittaa oikeudessa. Häpesin syvästi ystäväni kanssa toimistoedustajan puolesta, mutta keskeyttämisyrityksistämme huolimatta tämä ei vaiennut, vaan jatkoi jatkamistaan mieliaiheestaan.

¹³Pidimme rehtori X:ää jalona ihmisenä, mutta kadotimme kosketuksen häneen, emmekä koskaan kuulleet hänestä enää sen jälkeen. Sen sijaan kuulimme apteekkarin testamentista vielä moneen otteeseen, ja viimeinen riemullinen toteamus oli, että Vartiotorni-seura oli voittanut taas yhden testamenttikiistansa, koska todistajien lausunto apteekkarin järjestä oli pitänyt paikkansa.

¹⁴Yksinäisiä ihmisiä tulee mukaan järjestöön kautta maailman, ja heitä voi olla satoja tuhansia. Jos 100.000 ihmistä lahjoittaa koko elämänsä säästöistä seuralle keskimäärin 10.000 mk, niin tästä summasta koostuu 1.000.000.000 markkaa. Se on puolet Suomen Valtion vuotuisesta öljymaksusta Neuvostoliitolle. Laskelmassa on mukana vain 100.000 ihmistä Seuran kaksimiljoonaisesta julistajamäärästä. Ehkäpä laskutapa on ylimalkainen, mutta tarkoitukseni on vain osoittaa, että kysymyksessä ei ole mikään pikku bisnes, kun testamenttilahjoitukset otetaan huomioon Vartiotorni-seuran maallisissa aarrearkuissa.

11. luku

²Ymmärsin, että jos kieltäytyisin nyt kuuntelemasta, en ehkä milloinkaan saisi toista tilaisuutta tavata häntä. Mitä enemmän hän puhui, sitä lähemmäksi toisiamme tulimme tämän tunnin aikana. Tuli mullistavia uusia ajatuksia, - ajatuksia, jotka heti täsmäsivät sen alitajuisen, hämärän kuvan kanssa, jonka olin jo muodostanut itselleni Jehovan todistajista. Päätin kuitenkin torjua ystäväni ajatukset raamatun avulla nähdäkseni, mitkä olisivat hänen vastavetonsa, jos sellaisia olisi. Syntyi väittely, mutta hänen ajatuksensa olivat niin lähellä omiani ja hänen todistelunsa niin johdonmukaista, että mielenkiintoni heräsi ja päätin olla hiljaa. Kotona sanoin heti vaimolleni, että Jarkon nykyiset ajatukset eräistä »totuuksista» ovat Seuran selitysten vastaisia, mutta että hänen olisi ehkä hyvä kuunnella niitä vähän aikaa. Ajattelin sivusta seurata, millä tavoin vaimoni suhtautuisi ja miten hän torjuisi Jarkon todistelun. Vaimoni laski ensin leikkiä ja sanoi, että moisiin poikkeaviin ajatuksiin olivat syynä demonit.

Hänen asenteensa oli tyypillinen Jehovan todistajille, sillä heille kaikki Seuran linjasta poikkeava on demonismia. Jos joku epäilee, häntä kiusaavat demonit. Jos talossa on sairautta tai ikävyyksiä, mietitään, missä kodin esineessä saattaisi olla tuo onnettomuutta tuottava demoni, riivaaja. Eräskin perhe osti vanhan torpan maaseudulta ja ensi töikseen teki pihalle kokon kaikesta irtaimistosta peläten, että rukeissa ja kirnuissa asustaisi demoneja. Niinpä vaimonikin, tosin puoliksi leikillään, toi Jarkon edellisellä kerralla unohtaman solmion ja käski hänen ottaa se tällä kerralla mukaansa, jottei sen kautta taloomme tulisi demoneja. Nauroimme tietysti, sillä pidimme Jarkkoa vanhana ystävänä. Keskustelimme puoleen yöhön asti tuskin toinen toiseltamme suunvuoroa saaden. Keskustelimme Harmagedonista, lopun ajasta, ennustuksista, Jerusalemista, Babyloniasta, - Jehovan rakkaudesta ja Kristuksen lunnaista. Luimme raamattua jae jakeelta, keskustelimme, ja Jarkko kertoi, miten muut raamatunkäännökset jonkun määrätyn kohdan esittivät. Yritin tyrmätä Jarkon todisteluketjua vanhoilla menetelmillä, sillä tiesin, että hän itse toivoi hartaasti minun löytävän päätelmistä heikkoja kohtia ja osoittavan, että hän on väärässä. Hän oli lukenut ja tutkinut asioita jo pari vuotta ja kärsinyt siitä, että hänen piti pitää kaikki sisällään. Joidenkin lähempien ystäviensä kanssa hän oli yrittänyt saada aikaan keskustelua asioista, jotka hän nyt ymmärsi eri tavalla, mutta hänet oli heti vaiennettu, ilman että kukaan oli esittänyt mitään vakuuttavaa. Eräs läheinen ystävä oli sanonut hänelle suoraan: »Oikein tai väärin, minä seuraan järjestöä» esittäen näin kaikkien Jehovan todistajien puolesta kantansa.

³Jarkolle asiasta oli tullut omantunnon asia. Nyt hän oli valinnut minut vastaajakseen. Minut, väärän henkilön tavallaan, sillä olin jo itsekin kaikessa hiljaisuudessa ounastellut, että jotain on vinossa siinä ravinnossa, jonka sanottiin tulevan »uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan» kautta Brooklynin päämajasta. Olin alkanut pitää pakkosyöttöä ja alleviivaamista vastenmielisenä, vaikka en ollut edes vaimolleni siitä maininnut, sillä hän, kuten muutkin Jehovan todistajat, olisi pitänyt minua henkisesti sairaana. Näin oli aina, jos joku laiminlöi kenttäpalveluksensa, kokouksensa tai alleviivaamisensa. Kukaan ei olisi tajunnut, että yritin rehellisesti ajatella asioita, vaan sitä olisi pidetty hengellisen arvostuskyvyn puutteena. Eriävä mielipide olisi ollut kauhistus ja pyhäinhäväistys, sillä me emme olleet enää niitä jotka etsivät, koska olimme jo löytäneet totuuden, emmekä niitä, jotka jatkuvasti kolkuttavat, sillä Vartiotorni-seura oli jo avannut meille tiedon portit. Kun on käyty kasteella, etsiminen päättyy samoin kuin omien aivojen käyttö. Vastuu siirtyy järjestölle, joka senjälkeen ottaa oikeuden ajatella puolestamme. Sensaatioina koimme tapaukset, joissa joku sisar tai veli poikkesi Seuran opista. Mikäli hän ei luopunut »harhakäsityksistään», hänet erotettiin, vaikka hän eräissä tapauksissa olikin oikeassa ja Seura myöhässä aamuruskon kaltaisen valon suhteen.

⁴Niinpä Jarkkoakin varotettiin menemästä Seuran edelle. Mutta hän halusi kuitenkin ystäviensä kanssa pohtia raamatun totuuksia. Keskustelumme jatkuivat vuoroon meillä, vuoroin hänen kotonaan Helsingissä. Tutkimme, vertailimme raamatun käännöksiä, puhuimme, pohdimme, väittelimme. Jarkko ei kuitenkaan koskaan sanonut, että tämä tai tuo asia on ehdottomasti juuri siten kuin hän sen selitti, vaan hän sanoi aina, että se VOISI olla niin. Pahat kielet sanoivat hänen perustavan omaa uskontoa, mutta näinhän voisi väittää kaikista muistakin ihmisistä, jotka lukevat raamattua itsenäisesti. Jehova puhuu meille sen sivuilla usein symbolisesti tavalla, joka voidaan tulkita ja tulkitaankin monella eri tavalla. Jos tulkitsija - kuten Russelkin aikanaan - alkaa etsiä itselleen kannattajia ja hyötyy rahallisesti, on lahko perustettu. Jehovan todistajat väittävät olevansa ainoa oikea järjestö, joka kykenee selittämään raamattua siten, että kaikki raamatunkohdat ovat sopusoinnussa keskenään. Miten sitten on selitettävissä, että heidän opeissaan jatkuvasti »valo kirkastuu» ja »ymmärrys kasvaa», ts. asiat jotka aikaisemmin »sopusointuisesti» tulkittiin toisella tavalla, ymmärretäänkin tänään eri tavalla?

⁵Jehovan todistajat ymmärtävät maailman lopun olevan - ei kirjaimellisen maan lopun - vaan nykyisten asianjärjestelmien lopun, jossa kaikki ne ihmiset, jotka eivät ole kastettuja Jehovan todistajia, tulevat tuhotuiksi. Vuosisatojen ja tuhansien aikana kuolleet ihmiset tulevat nousemaan ylös, paitsi todistajien uskosta luopuneet eli ns. pahan palvelijan luokka, papisto, uskonnolliset johtajat ja vedenpaisumuksessa kuolleet. Harmagedonin teloituksen jälkeen uusi etuoikeutettujen luokka nousee ja hallitsee maata Kristuksen kanssa tuhat vuotta.

⁶Jarkolle oli tullut uskon puute. Hän ei voinut enää hyväksyä Seuran selityksiä ihmiskunnan teloitustuomiosta, missä Jehova teurastuttaisi ihmisiä kuin karjalaumaa ja sitten nauraisi heidän hädälleen. Hänen mielestään »asianjärjestelmien loppu» ei tarkoita ihmisten surmaamista, vaan uskonnollisten mahtijärjestelmien tuhoa. Matteuksen 24. luvun alussa puhutaan temppelijärjestön tuhoista: »... tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta», mikä osoittaa, että Jerusalemin temppelin tuholla on suurempi täyttymyksensä tulevaisuudessa. Jeesuksen mukaan uskovan ei pitänyt koota aarteita maan päälle, sillä raamattu osoittaa, että maan kuninkaat tulevat ottamaan nuo rikkaudet pois. Matteus, Markus ja Luukas puhuvat samoista asioista vain eri näkökulmasta katsoen. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta: »Sano meille milloin TÄMÄ tapahtuu ja kaikki TÄMÄ alkaa lopullisesti toteutua», niin TÄMÄ Markuksen 13. luvun (jae 2) mukaan viittaa temppelin rakennuksiin. Milloin siis tapahtuisi, että nuo temppelijärjestelmät (ei siis ihmiset) tuhoutuivat? Luukas 21: 6 sanoo: »Päivät tulevat, jolloin tästä mitä katselette (temppelijärjestelmää) ei ole jäävä kiveä kiven päälle.» Temppeli ei siis voinut kuvata lopun ajan ihmiskuntaa. Ilmestyskirjan mukaan juutalainen uskonnollinen asianjärjestelmä, joka oli tappanut profeetat, kuvasi Suurta Babylonia. Näin ollen Harmagedon ei olisikaan lihallinen sota ihmisiä vastaan, vaan hengellinen sota, missä Kristus sotii suunsa miekalla. Seura selittää miekan kirjaimelliseksi tuhoaseeksi, mutta eikö ole paljon luonnollisempaa että hän - Hyvä Paimen - sotii suunsa, SANANSA voimalla kukistaen ne väärät paimenet ja uskonnot, jotka ovat johtaneet ihmisiä harhaan?

⁷Opetuslapset tiedustelivat siis Jeesukselta uskonnollisen asianjärjestelmän lopun merkkiä. Ja silloin hän luetteli sodat, maanjäristykset, nälänhädän, väärien uskontojen nousun, laittomuuden lisääntymisen jne. (Matteus 24. luku). Hän mainitsi myös näiden olevan »synnytystuskien alkua» ja sen kaltaisen ahdistuksen tulevan, jonka kaltaista ei ennen ole ollut.

⁸Muutama vuosi sitten uskoimme suuren ahdistuksen olleen vuosina 1914-1918, mutta sitten tulikin vielä suurempi ahdistus - toinen maailmansota. Näin ajanjakso 1914-1918 osoittautuikin vääräksi valoksi, ja vuonna 1970 oivallettiin, että suuri ahdistus onkin vielä edessä päin. Silloin Jarkko kertoi alkaneensa ajatella omilla aivoillaan, koska Seuran selityksissä oli ilmeinen ristiriita. Se opetti Kristuksen tulleen (näkymättömänä) vuonna 1914 ja alkaneen hallita kuninkaana ja suuren ahdistuksen olevan nyt kuitenkin edessä päin. Ja Raamatun mukaan kuitenkin piti ahdistuksen tulla ensin ja Kristuksen vasta sen jälkeen (13. luku jae 24): »mutta niinä päivinä sen suuren ahdistuksen jälkeen he näkevät Ihmisen Pojan tulevan ... ja kokoavan enkeleineen valittunsa maan neljältä kulmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.»

⁹Näin ollen Seura on vääristellyt Kristuksen toisen tulemuksen ja ajoittanut sen tapahtuneeksi ennen suurta ahdistusta. Näin ollen ei myöskään Vartiotornin jäännösluokkaa eli orjaluokkaa ole Jeesus valinnut, koska se on ennen aikojaan tullut levittämään Harmagedonin tuomiosanomaa.

¹⁰Kun Jehovan todistajat väittävät, että heidän jäännösluokkansa Brooklynissa on se oikea luokka joka kootaan, he ottavat todistukseksi Ilmestyskirjan 11: 7:ssä mainitut säkkipukutodistajat ja väittävät heidän ilmaantuneen vuoteen 1918 mennessä, kun peto oli heittänyt Brooklynin toimiston päämiehet Atlantan vankeuteen. Ilm. 11:7 sanoo: »Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.» Huomatkaamme, että raamatunpaikassa puhutaan syvyydestä nousevasta pedosta. Jehovan todistajat ovat lukuisissa kirjoissaan selittäneet, että tuo syvyydestä nouseva peto on Kansainliitto, myöhemmin Yhdistyneet kansakunnat. Nyt meidän on kuitenkin muistettava, että v. 1918, kun Jehovan todistajat vangittiin, ei Kansainliittoa ollut vielä perustettukaan, koska presidentti Woodrow Wilson perusti sen vasta vuonna 1920. Sopii siis kysyä, mikä tämä jäännösjärjestelmä oikein oli, joka tuli ennen aikojaan ennen kuin Peto oli edes olemassa, se peto, jonka se itse kaikissa sinisissä, punaisissa ja vihreissä kirjoissaan on nimittänyt Yhdistyneiden kansakuntien pedoksi? Vai oliko se kenties se laittomuuden ihminen, jonka piti ilmestyä ennen kaikkea tätä ja joka on mainittu Paavalin toisessa kirjeessä tessalonikalaisille (2. Tess. 2:3, 4)? Minun mielestäni se sopisi paremmin tähän kuvaukseen. Siinä se ei ainakaan tullut ennen aikojaan. Näinhän ei tietysti tarvitse olla, sillä Vartiotorni ei ole mikään merkityksellinen Baabelin torni, sillä on muita, suurempia torneja, jotka paremmin voivat sopia kuvaukseen. Kuitenkin se on yksi sen torneista, koska sen sanoma on täynnä kuolemaa (maailmanlopputeoria hirmuisine tuhoineen), niin kuin Baabelin sanomat yleensä. Nähdäkseni se kuuluu niihin temppelijärjestelmiin, jotka tulisivat tappamaan omat profeettansa.

Jarkkoa en nyt oikeastaan voi profeetaksi sanoa, mutta hän toimi kyllä kuten profeetat aikoinaan ilmiantaen sen mädän järjestelmän, joka haluaisi tuhota kaikki muut järjestelmät maan päältä ja iloita yksin maanpäällisestä paratiisista. Olen ehkä ilkeä ajatellessani näin, mutta sanoohan raamattukin Matt. 15:13: »Jokainen istutus, jota minun taivaallinen isäni ei ole istuttanut, on revittävä pois juurineen», ja varmaa on, että Jehovan todistajien jäännösluokan istutusta taivaallinen Isä ei ole istuttanut, sillä se on jatkuvasti joutunut perumaan puheensa esim. maailmanlopun suhteen. Maailmanloppu ei tullut vuonna 1873, ei 1914 eikä 1925 eikä myöskään vuosien 1942 ja 1945 välisenä aikana. Viimeisinkään ennustus, jonka mukaan sen pitäisi tulla 1. 10. 1975 mennessä, ei pidä paikkaansa.

¹¹Kirjassa »Aika on lähestynyt» sanotaan (s. 44), että 6000 vuotta (ihmisen luomisesta) päättyisi 1873 ja seitsemäs tuhannes vuosi olisi Kristuksen tuhatvuotishallituskausi. Kirjassa »Täyttynyt salaisuus» sanotaan (s. 383), että Kristus tulee v. 1874 ja Babylon kukistuu v. 1878. Kaikki odottivat vuonna 1914 maailmanloppua, kuten Jehovan todistaja McMillan kirjoittaa teoksessaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Russel tuli aamupuurolle kuten tavallisesti, ilman että hänet olisi temmattu taivaisiin. Vuonna 1916 hän kuoli luonnollisen kuoleman, vaikka oli aikanaan varma, ettei näkisi kuolemaa. Hänen tilalleen tuli asianajaja Rutherford, joka kirjoitti kirjan »Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan». Siinä sanotaan, että loppu tulisi vuoteen 1925 mennessä. Tuosta kirjasta otettiin vain pieni painos ja se on harvoilla enää. Itselläni se on ruotsinkielisenä. Mutta tuliko asianjärjestelmien loppu ja täyttyikö aikalaskelmien 6000 vuotta vuosina 1873, 1914, 1925 tai myöhemmin? Ei täyttynyt. Ja nyt on kohta 10 vuotta julistettu, että 6000 vuotta tulee täyteen vuoden 1975 lokakuuhun mennessä. Muutenkin koko laskelma ihmisen luomisesta 6000 vuotta sitten perustuu mitä monimutkaisimpaan laskutapaan. Sen mukaan Jumalan luomistyöt eivät kestäneet kirjaimellisesti seitsemää päivää, vaan jokainen päivä oli 7000 vuotta pitkä. Nyt elämme viimeistä seitsemäntuhatvuotisjaksoa, joka kuvaa päivää, jona Luoja lepää antaen Kristuksen hallita.

¹²»Kultainen Aika» -lehti kirjoitti toisessa numerossaan sivuilla 46-47, että juutalaisten suosio oli alkanut palautua v. 1878 ja että »ennen nelikymmenvuotisen ajan loppua», keväällä 1918, tämä suosio oli palannut, kun Palestiina perustettiin kenraali Allenbyn johdolla. Mutta minusta tuntuu, että tuo suosio tuskin tähän päivään mennessä on palannut, päinvastoin tilanne on pahentunut. Huomaamme siis, että Jehovan todistajat tuon tuostakin joutuvat peruuttamaan profeetalliset ilmoituksensa. Miksi sitten tällaisia uhkaavia ennustuksia lähestyvästä lopusta? Siksi että ne ovat keino saada lisäjäseniä järjestöön. On mielestäni edesvastuutonta, että ihmisten pelkoa käytetään tällä tavalla hyväksi ja heitä uhataan tuhotuomioilla, elleivät he mene Jehovan todistajien suoja-arkkiin. Kun heidät on sitten sinne saatu, niin tuosta labyrintista on vaikea löytää enää ulospääsytietä. Kiinni ollaan kuin kärpäset liimapaperissa, ja Vartiotorni-seura on saanut ilmaisia orjia, lehti- ja kirjakauppiaita. Mutta sinun lukija, ei tarvitse pelätä näiden lopunajan profeettojen sanomaa, sillä raamattu vapauttaa sinut pelosta sanoessaan 5. Moos. 18: 21-22 seuraavasti: »Ja jos sinä sanot sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?', niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran (Jehovan) nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.» Minäkään en pelkää, ja siksi kirjoitan nämä sanat lukijalle tiedoksi.

12. luku

²Aloimme suunnitella pakoa Babyloniasta. Halusimme lähteä kaikessa hiljaisuudessa. Aloin tehdä valmisteluja ja siirsin seurakuntani esivalvojan tehtävät Varkauteen, koska seurakunnasta ei löytynyt toista, jolle tehtävä olisi voitu antaa. Jarkko luopui myös tutkistelunjohtajan tehtävästä ja siirsi palveluskeskuksen kotoaan muualle. Monet Jehovan todistajat ovat rakentaneet koko elämänsä järjestön ja ystäviensä varaan. He ovat eristäytyneet ja vieraantuneet ulkomaailmasta, jota heidät on opetettu pitämään vihollisena. Siksi monien on mahdotonta ajatella luopumista kaikesta totutusta. Oli tapauksia, joissa joku ei jaksanut enää. Hänestä tuli toimeton julistaja, jos hän ei ollut raportoinut tuloksiaan kuuteen kuukauteen. Aikansa häntä koetettiin elvyttää, mutta jos se oli tuloksetonta, yritykset harvenivat. Silti hän jäi kortistoon, ja häntä pidettiin edelleen Jehovan todistajana. Kun Jarkko sitten, tilanteen kärjistyttyä hänen kohdallaan, ilmoitti haluavansa erota järjestöstä, niin hänelle sanottiin, ettei järjestöstä voi erota. Sanottiin, että koska hän ei ollut milloinkaan siihen liittynytkään, ei hän voinut siitä erotakaan. On totta, että emme liittyneet mihinkään - me antauduimme vesikasteessa, kuten termi kuului. Halusimme palvella Jehovaa, mutta huomasimme palvelevamme ihmisiä. Ja nyt ei isäntä halunnut laskea orjaansa vapaaksi, vaan halusi itse potkaista tämän pellolle. Jeesus sanoi: »He erottavat teitä synagoogista ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä (voi merkitä myös hengellistä tappamista), luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.» Joh. 16: 2

³Jarkko sai kutsun saapua seurakunnan komitean kuultavaksi. Komiteaan kuuluvat seurakunnan esivalvoja, kenttävalvoja ja raamatuntutkisteluvalvoja. Jarkon seurakunnassa nämä olivat nuoria miehiä, joita nimenomaan heidän nuoruutensa ja kokemattomuutensa vuoksi oli turhaa yrittää lähestyä eriävien mielipiteiden ollessa kysymyksessä. Vanhinjärjestelyn astuttua voimaan nuoret vanhemmistoon kuuluvat veljet olivat usein tärkeitä ja virkaintoisia. Vastikään oli vuokrattu kallis huoneisto Valtakunnansaliksi ja Jarkko oli sanonut ihmettelevänsä, miten vielä näin Harmagedonin kynnyksellä yleensä rakennetaan saleja ja konventtihalleja tai maksetaan korkeita vuokria, kun voitaisiin ottaa esimerkkiä varhaiskristityistä, jotka kokoontuivat pienissä ryhmissä toistensa kodeissa. Jehova antoi Salomolle käskyn rakentaa temppelin, mutta ei lopulta asunut enää siinä eikä muissakaan käsin tehdyissä temppeleissä. Näistä opillisista näkemyksistä seurakunnan vanhimmat halusivat keskustella Jarkon kanssa, mutta kirjeellisessä kutsussaan he jo totesivat, ettei hän ollut samaa mieltä siitä opista, jonka »uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija» Pyhän Hengen valistamana oli raamatusta paljastanut. Koska Jarkko ei missään tapauksessa katsonut voivansa olla samaa mieltä siitä, että Seuran esittämät vuosiluvut pitivät paikkansa ja Harmagedon olisi lihallinen sota, jossa ihmiskunta tuhoutuisi, hän ei halunnut lähteä komiteaan sen tuomittavaksi. Sen sijaan hän lähetti heille seuraavanlaisen kirjeen:

Hyvät veljet,

Kuten aikaisemmin ilmoitin, en matkani vuoksi olisi voinut osallistua 13.5.1974 pidettävään komitean kokoukseen. En muutenkaan katso osallistumistani tarpeelliseksi, koska olen ilmoittanut haluavani erota omasta tahdostani Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseurasta. Käsittääkseni ei ole maan lakien eikä myöskään raamatun vastaista erota mistään järjestöstä - onhan Jehova tehnyt meidät vapaiksi luomuksiksi. Sen vuoksi en katso komitealla olevan oikeutta päättää kenenkään elämästä - ei nykyisestä, eikä tulevasta, koska se on Jumalan kädessä eikä epätäydellisten ihmisten. Job 12: 9, 10.

Jos ette vielä ole täysin käsittänyt syytä erooni, haluan sen vielä tässä tuoda lyhyesti esille.

Raamattu opettaa selvästi, että kansat tulevat varjeltumaan Jumalan suunnitelman mukaisesti (Sak. 8:20, 21, 22; Jes. 2:l, 2, 3, 4). Jeesus sanoi myös, ettei hän tullut tuhoamaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Myös Paavali oli tämän salaisuuden julistaja pakanakansoille, että Jumala myös heidät tulisi vanhurskauttamaan (Gal. 3:8). Samoin monet muut raamatunpaikat osoittavat, että kansat tulevat tuntemaan Jehovan ja että 1000-vuotishallituksen aikana he tulevat alistetuiksi Jumalan pojan vallan alle (Apt. 17:26, 27, 31; 2. Piet. 3:8, 9; 1. Kor. 15: 24, 25, 26, 27). Siksi Seuran selitys, että Harmagedon olisi lihallinen teloitus koko ihmiskunnan tuhoamiseksi - lukuunottamatta Jehovan todistajia - ei ole sen järkevämpi kuin muiden uskontojen opetus kerettiläisten joutumisesta helvettiin. Todellakaan en voi katsoa vanhurskaaksi ja oikeudenmukaiseksi sitä Seuran tulkintaa, että n. 4 miljardia ihmistä teloitettaisiin ilman että heillä olisi mahdollisuutta oppia tuntemaan Jehovaa ja hänen vanhurskauttaan.

Myös tämä oppi tekee tyhjäksi Kristuksen lunastusopin, joka opettaa, ettei Kristus tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. (Ks. 1. Joh. 22:2). Vaikka uskon tähän opetukseen, haluatte tuomita minut, mutta tosiasiassa tuomitsette Jeesuksen opetuksen ja hylkäätte hänen maksamansa lunnaat koko ihmiskunnan puolesta. Uskon, että kaikki viholliset tullaan alistamaan hänen jalkojensa alle ja että jokaisen polven on notkistuttava hänen edessään.

Haluaisin myös tuoda esille, että seurakunnasta erottaminen, johon minun tapauksessa pyritte, merkitsee raamatussa hengellistä tappoa. Joh. 16: 2-3. Onhan ennustettu, että veljet antavat toisensa alttiiksi kuolemaan (Mark. 3:9, 12; Luuk. 21:12; Matt. 10:17, 21). Jeesus ennusti, että näin tekevät väärien uskontojen edustajat. Raamattu varottaa meitä olemasta Kainin kaltaisia, joka tappoi veljensä ja havaitsi myöhemmin rikoksensa olevan suuremman kuin mitä jaksoi kantaa. Kuitenkin - missä on totuus, siellä on hyvyys ja rakkaus.

Ei kukaan epätäydellinen ihminen tai ihmisjärjestö voi asettua Jumalan asemaan ja ottaa tuomiovaltaa käsiinsä, sillä onhan kirjoitettu: »Yksi on teidän tuomarinne». Ja myös: »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.» Kirjeestänne päätellen katsotte rikokseksi sen, että olen muutamalle lähimmälle ystävälleni ilmaissut ajatuksiani. Eikö mielipiteenne sodi sitä raamatun periaatetta vastaan, että »pohtisimme yhdessä»? Katson tämän vapauden kuuluvan vapaan maan ihmisoikeuksiin, ja jos se mielestänne on rikos, voitte vedota keisarin tuomioistuimeen. Käsitän, että mahdollisen erottamiseni perimmäisenä tarkoituksena on riistää Jehovantodistaja-veljiltäni puhevapaus. Eikö se osoita, että järjestön opetukset lepäävät hiekalla eikä kalliolla, jos ne eivät edes näin pientä koetusta kestä.

Ihmisiä, ystäviäni ja veljiäni, vastaan minulla ei luonnollisestikaan ole mitään, vaan järjestelmää vastaan, joka kahlehtii ihmiset tekemään vastoin omaa tahtoansa ja samalla rikastuu, kuten se rikas mies (Luuk. 12:16, 17, 18, 19, 20). Jos kaikesta huolimatta haluatte erottaa ystäväni ja veljeni minusta edellä mainittujen seikkojen perusteella ja tehdä sen julkisesti minua häpäisevällä tavalla, katson oikeudekseni myös julkisesti itseäni puolustaa. Lopuksi haluan tervehtiä teitä apostoli Johanneksen ajatuksin (1. Joh. 4:7, 8, 9, 10, 11) ...»

⁴No, he erottivat Jarkon ja ilmoittivat seurakunnissa, että hänet oli erotettu harhaoppisena. Sen seurauksena on, että n. 2 miljoonaa ihmistä ei saa edes tervehtiä häntä. Jos joku on tehnyt rikoksen, valehdellut, murhannut tai varastanut ja hänet tuomitaan vankeuteen tai ehdonalaisuuteen eikä kukaan sen jälkeen saa enää puhua hänelle, niin tuomio on inhimillisesti katsoen liian raskas. Jeesus ei ehdottanut tällaista menettelyä. Hän sanoi: »Rakastakaa vihollistannekin!» Jarkko ei ollut rikollinen, vaan vilpitön raamatuntutkija. Vartiotorni-seura kirosi hänet niin kuin katolinen kirkko kiroaa kerettiläiset: »Kirottu on se, joka toisin ajattelee.»

Jarkolle erottaminen tuli vapauttavana ja toivottuna tapahtumana, olihan hän uhrannut elämänsä parhaat vuodet Vartiotorni-seuralle sen orjana. Ainoa asia, joka hänelle tuotti ihmetystä ja mielipahaa, oli se että jotkut ystävät, sen sijaan että olisivat yrittäneet häntä kristillisesti auttaa, käänsivät hänelle selkänsä ja ilmiantoivat hänet haaratoimistoon. Pienestä on se veljellinen rakkaus kiinni Jehovan todistajain yhdyskunnassa.

13. luku

²Vaikka emme halunneet olla enää kenenkään Jehovan todistajan kanssa tekemisissä, tapasimme silti sattumalta seurakuntamme jäseniä. Eräs heistä oli talonmies, joka tällä välin oli väliaikaisesti kiivennyt esivalvojaksi. Hän oli kunnianhimoinen ja ylpeä saavutuksistaan. Muualla maailmassa hän tuskin olisi niin menestynytkään, mutta liukkaan kielensä ansiosta hän oli tässä järjestössä edennyt. Hänet tapasin nykyisen esivalvojan seurassa kadulla. Ivallinen hymy huulillaan hän kysyi, miten jaksoin ja mitä ajattelin asioista ylipäänsä. Koska olin kertonut aikaisemmin joitakin ajatuksiani hänelle, ymmärsin että hän oli kielinyt niistä esivalvojalleen. »Meidän pitäisi vähän keskustella», kaverukset tuumailivat silmäillen minua ja toisiaan. »Ettäkö mistä?», kysyin, ja kohta oli väittely käynnissä. Sanoin heille suorat sanat sillä seurauksella, että he haastoivat minut heti komiteaan. Vastasin heille, etten kuulunut heidän seurakuntaansa eikä heillä näin ollen ollut oikeutta haastaa minua kuultavaksi. Sanoin, että tehköön toimisto sen, koska kortiston mukaan toimimme suoraan Tikkurilan alaisina. He vastasivat, että toimisto oli jo antanut ohjeet ja he hoitaisivat asian. Ymmärsin että minut oli jo tuomittu ja pyysin muutaman päivän harkinta-aikaa, jonka he vaivoin myönsivät. He eivät antaneet sitä kuitenkaan enempää kuin 3-4 päivää uhaten muuten erottaa minut poissaolon vuoksi.

³Olin iloinen näistä muutamastakin päivästä ja riensin kotiin kirjoittamaan lähimmille ystävilleni kertoakseni, miksi olin jättänyt Jehovan todistajat. Tällä tavoin ennätin tavoittaa satakunta lähintä ystävää, ennen kuin minulta riistettiin puhevapaus. Sen jälkeen ei kukaan olisi uskaltanut lukea kirjettäni. Lisäsin kirjeeseeni kuvan, josta näkyi symbolinen yhtäläisyys Vartiotornin päärakennuksen ja Baabelin tornin välillä.

⁴Ensimmäisen kerran lähes kuuteentoista vuoteen tunsin vapauttavaa iloa. Tunsin myös sydämessäni, että taivaallinen Isänikin riemuitsi päätöksestäni tehdä selvä pesäero uskonnon kanssa, joka orjuuttaa ihmiset toimimaan valheellisten ihmiskäskyjen mukaisesti. Monimutkaisia raamatunselityksiä oli tulvinut ylitseni vuosien mittaan kokouksissa ja konventeissa, ennen kuin huomasin niiden paikkansapitämättömyyden ja ymmärsin irtaantua niistä vapaaksi - vain sillä seurauksella, että jouduin heti solvattavaksi ja häväistäväksi.

⁵Lapsena kuulin sadun, jossa köyhän perheen lapset lähtivät maailmalle hakemaan leipää. Lapsia oli kolme: iso sisko ja kaksi pienempää veljeä. Kulkiessaan metsän läpi he joutuivat pahan noidan kynsiin, joka kiltinnäköisenä risueukkona tuli heitä vastaan ja ystävällisesti houkutteli heidät taloonsa. Talo oli keskellä metsää ja seisoi siellä oudon näköisenä, koska se oli rakennettu ison tornin muotoiseksi. Siellä herttainen eukko muuttui pahaksi vanhaksi noidaksi, joka pani lapset tekemään työtä itselleen. Heidän oli aamusta iltaan raadettava pajunoksien kanssa, jotka noita toi heille metsästä. He liottivat pajunoksat kuumassa vedessä ja punoivat niistä erimuotoisia koreja, jotka noita möi. Korinvalmistuksesta kehittyi oikein tehdasmainen toiminta. Sitten eräänä päivänä noita toi isolle siskolle lankaa ja vaati tätä kutomaan siitä kaulaliinan. Sen piti valmistua sillä aikaa, kun noita lähti matkalle kaukaiseen maahan. Alkoi kiireinen kutominen, josta muodostui kilpajuoksu ajan kanssa. Noita oli uhannut heitä selkäsaunalla, elleivät korit ja kaulaliinat olisi valmiina hänen palatessaan. Ja nyt heillä oli elämänsä tilaisuus, kun noita oli poissa kotoa. Isosisko kutoi, ja isoveli valmisti ison korin pajuista - sellaisen joka juuri ja juuri mahtuisi ulos tornin ikkunasta. Isosisko sai nipin napin valmiiksi kaulaliinan, joka ulottui maahan tornin ikkunasta. Noita oli jo palaamassa kotiin, kun he viime tipassa sitoivat korin kiinni kaulaliinaan ja laskivat sillä pikkuveljen maahan. Sitten oli ison veljen vuoro, ja viimeisenä laskeutui isosisko noidan jo hakatessa hurjistuneena tornihuoneen ovea. Mutta lapset olivat jo maassa ja lähtivät kiireesti juoksemaan kotiin metsän halki noidan puidessa nyrkkiään tornihuoneen ikkunasta. Ja niin he saapuivat onnellisesti kotiin isän ja äidin luo.

⁶Minusta tuntui, että meidän asemamme oli samantapainen. Meidät oli houkuteltu Vartiotorniin, jonka sisällä me jouduimme orjatyöhön, lehti- ja kirjakauppiaiksi, jossa meille asteltiin yhä suurempia ja suurempia tavoitteita. Piti edistyä järjestön tikapuita valvojaksi ja sitä tietä ehkä kokoajan palvelijaksi asti. Rikkaus ja mammona oli pahasta, sitä ei saanut kerätä, mutta jos jotain omisti, niin oli hyvä lahjoittaa se Valtakunnan etujen edistämiseksi.

⁷Nyt oli kuitenkin viimeinen mahdollisuus päästä pakoon Vartiotornista. Kudoin kirjeitä ystävilleni valtavalla kiireellä saadakseni ne valmiiksi, ennen kuin noita tulisi ja erottaisi minut. Silloin menettäisin puhevapauteni. Minä ehdin, ja tässä on yksi kirje rakkaalle tamperelaiselle ystävälleni, josta Vartiotorni teki minulle vihamiehen.

Rakas ystävä,

Kiitos kortistasi, jonka sain. Ehkä se jossain mielessä tuli liian myöhään, sillä niin kuin ehkä olet kuullut, olemme koko perhe lähteneet ulos tästä Suuren Babylonin Vartiotornin osastosta siihen vapauteen, johon Ilm. 18 luku meitä kehottaa. Olemme viettäneet ihanan kesän kuudentoista vuoden pitkästyttävien kokousten, kirjantutkistelujen, kirjamyynnin ja Valtakunnansalien rakennustöitten ym. ym. jälkeen. Tunnemme, että vasta nyt olemme vapaat Delilan kaltaisen järjestön kynsistä, ja olemme niin kuin Simson myötävaikuttaneet Vartiotornin portin kantamisessa ylös vuorille, jotta edes pieni osa kansasta pääsisi syntyneestä aukosta vapauteen. Olemme niin kuin Simsonin ketut soihtu hännissämme polttaneet filistealaisten (jäännösluokan) vehnäpeltoja, ja kun meidät otettiin kiinni, koimme saman kohtalon kuin nämä ketut. Kun Seura huomasi, että pääsimme sen liikeasioista perille, meidät erotettiin. Myös lapset, vaikka voin taata, että he vasta, 10- ja 12-vuotiaina, eivät taatusti olleet kenelläkään pahaa tehneet. Mutta näin täytyi tapahtua, jotta Luuk. 6:22 kävisi meidänkin osaltamme toteen, sillä Kristuksen tähden me jätimme jäännöksen, kun näimme, että oli pakko valita.

Kun nyt näen, että Seura on kohta rikkaampi kuin katolinen kirkko, jota se aina on syyttämässä, niin ei voi muuta kuin onnitella itseään, että pako tapahtui ajoissa. Kun näkee, että Vartiotorniseuran presidentti joka vuosi vaihtaa uuden Cadillac'in itselleen ja suorittaa miltei kaikki matkansa yksityislentokoneella, niin ihmettelee vain, niin kuin Göbbels aikoinaan, miten hyvin onkaan osattu jymäyttää kansaa, joka ahkeroi tämän jäännöksen puolesta. Olemme nyt vapautuneet kaikista robottiystävistä, jotka eivät paljon muuta osanneet puhuakaan kuin kuinka monta Vartiotornia olivat levittäneet. Mutta kun auttamisesta oli kysymys, niin se lykättiin aina toisten niskoille, vaikka hauskoina hetkinä kyllä asioitiin yhdessä. Olen nähnyt niin monta karmeata esimerkkiä hyväksikäyttämisestä, etten ole enää kiinnostunut edes todistajien sairauksista. Senkin olisi vielä kestänyt, jos Seuran raamatunteoriat olisivat pitäneet paikkansa, mutta ne eivät pitäneetkään.

Jo vuonna 1970 saimme ensimmäisen aavistuksen tästä, kun huomasimme, että Seura muutti kertomuksensa suuresta ahdistuksesta, niin että se selitti sen olevan vasta edessä päin. (VT vuosi 1970 sivut 159-161). Näimme, että jos suuri ahdistus on kerran edessä, niin silloin ei Kristuskaan vielä ollut voinut tulla: »... sen suuren ahdistuksen jälkeen he näkevät Ihmisen pojan tulevan .. .». Seuraava kysymys oli, oliko jäännösluokka oikea luokka? Huomasimme, ettei se voinut olla oikea, koska se oli tullut liian aikaisin, ennen aikojaan nyhtämään lustetta vehnästä. Ja Jeesushan sanoi, että laihon piti kasvaa rauhassa, ettei nisuakin revittäisi. Jäännös samaisti itsensä säkkipukutodistajiin Ilm. 11:7 osoitetaan, että peto joka nousee syvyydestä (ei maapeto, niin kuin Seura yrittää kirjallisuudessaan kiertää asian) on sama peto kuin Ilm. 17:8 mainittu peto eli Kansainliitto. Jos seura peruu tämän Ilm. 17:8 selityksensä, niin silloin se on taas virheellisesti selittänyt koko asian. Kuitenkin Kansainliitto - Yhdistyneet Kansakunnat -perustettiin (Kansainliittona) vasta vuonna 1920, joten jäännös tuli liian aikaisin, mikä taas todistaa, ettei se ole mikään »jäännös», vaan - kuten nykyään vahvasti epäilen - laittomuuden ihminen, jonka piti ilmestyä ennen Kristuksen toista tulemusta ja joka asettuu Jumalan temppeliin. Väittäähän Jehovan todistajain jäännösluokka hallitsevansa kuninkaina ja pappeina.

Löysimme myös Jarkon ansiosta tahallisen virhelaskelman: Seura väittää israelilaisten olleen vain 215 vuotta Egyptissä niiden 430 vuoden sijasta, jotka mainitaan Mooseksen kirjassa. Totesimme, ettei raamattu puhu kuukausista täysien vuosien lisäksi, ja siksi nuo kuukaudet saattavat yhden sukupolven aikana tehdä vähintään 30 vuotta lisää. Näin ollen koko Seuran 6000-vuotisaikalasku romuttuu täydellisesti, eikä myöskään vuosi 1914 voi olla mikään kiinnekohta, vaan taidollisesti sepitetty valhe. Aloitimme uuden, kiinnostavan raamatuntutkistelun, joka ei ollut Seuran jatkuvaa maitoruokaa ja Vartiotornin alleviivaamista, ja tunsimme siitä suurta iloa ja tyydytystä. Huomasimme, että tämä jäännösluokka ei millään muulla kuin liiketaidollisuudella liittynyt niihin taidollisiin, joiden piti ilmestyä Kristuksen toisen tulemuksen yhteydessä. Lisäksi huomasimme, että Harmagedon on hengellinen taistelu, jossa Ilm. 19:15 terävä miekka on sama kuin Hepr. 12:4 mainittu miekka, joka erottaa sydämen ja aivoitusten pahat asiat ja että Jumala on niin rakkaudellinen, ettei hän ketään tapa. Harmagedon ei ole se uusi helvetti, jonka Jehovan todistajat ovat siitä tehneet ihmiskunnalle.

Voimme siis huojentuneena todeta, että meidän ei tarvitse Seuraa eikä sen tuomioita pelätä. Meidän ei enää tarvitse uskoa sinisten, punaisten ja keltaisten kirjojen mysteerioihin ja hullutuksiin. Esim. Kansat-kirjassa sivulla 155 väitetään, että Hes. 8:17 mainittu ohut viiniköynnös on miehen elin, jota heilutetaan Jehovan nenän edessä, ja sivulla 220 väitetään, että virtsaa vuotaa polvista, mikä biologisesti on mahdotonta.

Me uskomme, että meillä on yksi välimies - Jeesus Kristus - ja kun hän tulee ja meillä on öljyä lampuissamme, pääsemme kutsuihin.

Ratkaiseva vuosi 1975 on nyt menossa umpeen. Ihmettelemme vain, mitä tämä jäännös nyt aikoo keksiä selittääkseen, miksi tuhat vuotta ei olekaan tuhat vuotta, vaan vähemmän. Niin kuin ymmärrät, tämä on jäähyväiskirjeeni teille, ja tiedämme, että te orjuudessanne ette ole enää vapaat edes tervehtimään meitä. Me olemme päättäneet vaelluksemme Seuran piirissä ja aloittaneet uuden ihmeellisen elämän. Pyydän anteeksi, etten ole ehtinyt vastata aikaisemmin, mutta meillä on ollut muita kiinnostuksen kohteita - täytyyhän taas vähitellen oppia olemaan ihminen ihmisten parissa eikä aina vain haukkua heitä muukalaisiksi.

Pidämme kirja- ja traktaattikauppaa hölynpölynä ja katsomme voivamme sanoa sen samalla oikeudella kuin Herätkää- ja Vartiotorni-lehdet sanovat totuuksiaan muista uskonnoista. Toivon, että ymmärrätte lähteä Babylonista ajoissa. Jos ette, niin tee sinä kuitenkin rauha oman erotetun poikasi kanssa, - raamattu ei oikeuta sellaista erottamista - ennen kuin on liian myöhäistä ja huomaat elämäsi menneen hukkaan kirjakauppiaana. Me puolestamme halusimme näyttää uskaltavamme lähteä ennen 1.10.1975, jotta ei tarvittaisi jälkiviisautta asiassa. Elämme toivossa, että tekin vapaudutte.

Rakkaudella entinen veljesi H.

⁸Kun sain kirjeeni valmiiksi, postitin niistä osan ja osan jaoin henkilökohtaisesti niille ystäville, jotka meillä noina päivinä kävivät. Eräs jolle olin antanut kirjeen, tuli takaisin luokseni ja kertoi itse ajatelleensa aivan samalla tavalla, mutta tulleensa siihen tulokseen, että hänellä ei ollut voimaa taistella niin suurta järjestöä vastaan, joten hän oli alistunut ja päättänyt katsoa, mitä tapahtuman pitää. »Ja mihin minä enää menisin», hän tuumaili. »Olen jättänyt kaiken muun, ja ihmiset tuntevat minut Jehovan todistajana. Jos minut erotettaisiin, olisin yksin.» On kyllä totta, että monet katsovat vieraantuneensa siinä määrin maailmasta, että heidän on vaikeaa sopeutua siihen enää. Olihan järjestö opettanut meitä suhtautumaan ennakkoluuloisesti ja pidättyvästi »maailman ihmisiin» ja varoitti meitä jatkuvasti seurustelemasta heidän kanssaan. Vedottiin aina siihen, että »seura tekee kaltaisekseen» ja »mitä yhteyttä on valkeuden ja pimeyden kanssa», ikään kuin kaikki muut olisivat maailmassa pahoja ja saastaisia. Tulee totisesti mieleen se fariseus, joka löi rintoihinsa ja kiitti taivaallista isäänsä siitä, ettei ollut »kuin nuo muut».

⁹Ymmärrän kyllä hyvin äsken mainitsemani henkilön ajatukset, sillä Jehovan todistajat ovat yleensä mukavia ja kunnollisia ihmisiä, ja samanmielisyys uskonasioissa yhdistää. Kuitenkin olin homeopaattina erikoisasemassa siinä mielessä, että tulin tuntemaan ehkä enemmän kaikenlaisia ihmisiä eri seurakunnista kuin julistajat yleensä. Noiden kuudentoista vuoden aikana seurustelin kaikenlaisten todistajien kanssa, asiantuntijana apua tarvitsevien, julistajana kenttämielisten, juhlatoverina juhlamielisten kanssa jne. ja sain todeta, että järjestössä oli myös kieromielisiä, epärehellisiä, juoruilevia ja vain tavan vuoksi mukana olevia. Siksi minun oli helpompi irtaantua järjestöstä havaittuani sen opetukset tuulesta temmatuiksi. Olen nyt jälkeen päin kuullut, että monet muutkin joskus ainakin hiukan epäilevät Seuran spekulointia, mutta ovat niin tottuneet ystäviin, kokouksiin ja konventteihin, että ovat mukana vain odottaen ja katsoen, mitä tuleman pitää. Harvat ovat ne, jotka uskaltavat opillisista syistä irtaantua järjestöstä, koska seurauksena on - paitsi erottaminen - ystävien menetys.

¹⁰Sain myös tilaisuuden kertoa eräälle läheiselle ystävällemme näkemykseni asioista ja kysyin, mitä mieltä hän on kirjakristillisyydestä ja siitä, että valtakunnansaleja nousee kuin sieniä sateella, vaikka odotetaan järjestelmien lopun olevan oven edessä. Sain yllättäviä vastauksia tältä ystävältämme ja huomasin, että häneen aivopesu ei ollut vaikuttanut kuin pintapuolisesti. Myöhemmin hän toi meille vielä toisenkin ystävän kuuntelemaan mielipiteitämme, vaikka meidät oli jo erotettu. Nyt hän on tehnyt jo kaksi uutta »käännynnäistä» ja uskon, että jos jokainen »vapautunut» tekisi kaksi hedelmää tai denaria yhdestä saamastaan, ei kestäisi kauan, ennen kuin ne jotka ansaitsevat vapautuksen orjuudesta, olisivat vapaat.

¹¹Eräs sisar, jota olin opettanut kasteeseen saakka, kirjoitti vastauksena kirjeeseeni, että hänelle oli selitetty minun seonneen ja tulleen demoniseksi, mutta kun hän oli lukenut kirjettäni uudelleen ja yhä uudelleen miehensä kanssa, niin hän oli tullut huomaamaan, ettei heidän raatamisessaan ollut mitään järkeä. Mitä Jumala hyötyisi heidän käännynnäisistään? He olivat luopuneet hyvistä työpaikoistaan ja tähdänneet vuoteen 1975 ja Harmagedoniin. Ja mitä he itse hyötyisivät käännynnäisistään? Eivät mitään. Vartiotorni-seura vain hyötyi, sillä kun kansa kasvaa, kasvaa myös antajien määrä. Jäännöksen lukumäärä ei suurene. Yksityiset julistajat eivät tiedä, miten Seura investoi omaisuutensa. Vaikka väitetäänkin, ettei kukaan yksilö hyödy, voimme samaa sanoa katolisesta kirkostakin. Sen omaisuus on vain olemassa, mutta papisto palkattu. Seuran järjestössä eivät sen kierros-, piiri-, vyöhyke- ja maanpalvelijat suinkaan elä puutteessa ja köyhyydessä, sillä kiertäviä palvelijoita pidetään kuin piispaa pappilassa ystävien kodeissa ja taskurahoista myös pidetään huoli. Eräs amerikkalainen kierrospalvelija oli painattanut kiitoskortteja raamatunlauseineen, joita sitten lähetteli niille ystäville, jotka vierailuviikon jälkeen hyvästellessään tarttuivat hänen käteensä seteliraha kourassaan. Vaikka toimistoissa ja kirjapainoissa työskentelevät eivät saakaan varsinaista rahapalkkaa, on heidän toimeentulonsa silti taattu ja turvattu. Ja onhan hohtoa jo siinä, että on kokoajan palveluksessa. Tavallisen julistajan silmissä he ovat rappusta korkeammalla. Katsotaanhan heidän työnsä uhrautuvaksi ja epäitsekkääksi kristilliseksi työksi. Ja sitä se onkin heidän puoleltaan. Sääli vain, että he eivät itse huomaa, miten heitä käytetään hyväksi ja miten he ilmaisena työvoimana raatavat yhdyskunnan puolesta.

¹²Olen alkanut nyt ymmärtää, miksi kommunistit ja sosialistit pitävät uskontoa oopiumina kansalle. Tekeehän se kannattajansa fanaattisiksi ja dogmaattisiksi ja ottaa elämältä todellisuuspohjan pois. Ei nähdä mitään hyvää yhteiskunnassa ja ajatellaan, että ihmisvoimin siitä ei mitään hyvää tulekaan. Jehovan todistajat kieltäytyvät kaikin tavoin yhteistyöstä tämän maailman parantamiseksi, koska he odottavat, että tuhatvuotisvaltakunta korjaa epäkohdat. Heidän toiveensa keskittyvät Harmagedonin jälkeiseen maailmaan, ja he uskovat itse pystyvänsä rakentamaan paratiisimaailman sen jälkeen kun linnut ovat ensin syöneet jumalattomien ihmisten lihan. On ollut muitakin lahkoja, jotka ovat lähteneet perustamaan maan päälle ihanneyhdyskuntia. Niihin on pääsy halukkaille ollut vapaa, mutta Jehovan todistajain paratiisiin ei pääse kuin murto-osa ihmiskunnasta, koska pääsyehdot on sanellut Vartiotorni-seura eikä Raamattu, joka opettaa armon ja anteeksiannon evankeliumia. Aina joskus, kun luimme Vartiotornista alleviivaamiamme paikkoja jumalattomien tuho tuomiosta, käväisi mielessäni sääli ajatellessani niin monia vilpittömiä, hyväntahtoisia ihmisiä ja lapsia, jotka varmaan eivät olleet pahoja ja jumalattomia vain siksi, että eivät olleet yhtä vanhurskaita kuin Jehovan todistajat ovat omasta mielestään. Ajattelin usein, mahtoiko Jehova olla sääliväinen ja armahtavainen Jumala vai oliko hän edelleen Israelin kiivas Jahve, joka halusi kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Nyt tajuan, että hän on rakastava ja oikeudenmukainen Jumala, jolle kosto ja viha on vierasta ja että nuo julmat piirteet on luonut ihminen voidakseen alistaa toiset ihmisyksilöt tunnustamaan tämän tulkinnan Jumalasta.

14. luku

²Koska rakastin Jeesusta enemmän kuin Seura-Jumalaa, en voinut noudattaa Seuran kaikkia ohjeita (Matt. 10:37), vaan halusin erota. En ollut tehnyt pahaa kenellekään, mutta silti minut erotettiin kuin pahantekijä. Sanoin tämän esivalvojalle, mutta hän vain minua kuuntelematta hoki, että ymmärräthän itse, miten pahoin olet tehnyt - minä en ymmärtänyt. Tokko hän minua enää kuuntelikaan, kun luin hänelle Room. 14:12, 13: »Niin on siis meidän jokaisen tehtävä tili Jumalalle itsestämme. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.»

³Ja niin olin vapaa. Ensimmäisen kerran kuuteentoista vuoteen! Ensimmäisen kerran elämässäni en kuulunut mihinkään ryhmittymään, nyt kun Vartiotornin rautaportti sulkeutui takanani. En ollut ketään vastaan, enkä kenenkään ihmisen puolella, olin puolueeton. Riemun tunne oli rajaton! Vaimoani ei erotettu heti, vaikka koko perhe oli yhtynyt kirjeeseeni kirjoittamalla nimensä alle. Seura ehkä ajatteli, että syntyisi liian suuri kohu, jos koko perhe erotettaisiin yhdellä kertaa. En pyytänyt enkä pakottanut perhettäni allekirjoittamaan kirjeitä, he tekivät sen omasta tahdostaan. Ymmärsimme, että muu perhe erotettaisiin ehkä myöhemmin, kun suurin kohu olisi hälventynyt. Siksi vaimoni kirjoittikin sähäkän kirjeen Tikkurilaan, itse isä Erkille, kehoittaen häntäkin lähtemään Seurasta pois. Seuraavana päivänä esivalvoja soitti meille Varkaudesta ja ilmoitti vaimolleni, että hänet sekä lapset oli erotettu ja että meillä ei ollut mitään mahdollisuutta tulla takaisin, koska olimme nousseet Pyhää Henkeä vastaan ja uskaltaneet kirjoittaa Erkille »rumia». Lapsille hän kuitenkin lähetti terveiset ja pyysi sanomaan, että nämä voidaan ottaa takaisin seurakuntaan, jos he nöyrästi sitä anovat. Mies tiesi, että vaimossani ei ollut mitään syytä eivätkä lapset olleet varmasti tehneet kenellekään pahaa eikä heitä oltu myöskään mihinkään yllytetty, kuten hän väitti ja koetti saada vaimonikin myöntämään. Näin kierosti yritettiin vaimoni saada minua vastaan, jotta Suomen Jehovan todistajille olisi voitu tiedottaa, että oli vain yksi, johon demonit olivat menneet.

⁴Tavallisesti erottaminen käy niin, että erottamispäätöksestä tullaan kertomaan henkilökohtaisesti, mutta meille piti ilmoittaa puhelimitse, koska meitä ei uskallettu katsoa silmiin. Lapsillemme ei asiaa tiedotettu edes puhelimitsekaan, vaan se jätettiin meidän tehtäväksemme. Jos emme olisi sitä heille kertoneet, he olisivat vain ihmetelleet, miksi kukaan ei enää sano heille päivää tai tule juttelemaan. Vaimoni osoitti esivalvojalle, miten kierolla ja epäraamatullisella tavalla meidät oli erotettu, mutta tämä vain kiemurteli hokien, että »kuten ymmärrät tämä ei ole meillekään mikään miellyttävä tehtävä». Miellyttävä tai epämiellyttävä, hänen oli se tehtävä, koska järjestön säännöt niin sanelivat. Jos hän olisi nojautunut raamattuun, ei hän olisi voinut kenellekään kadotustuomiota lausua.

⁵Olimme onnellisia yksimielisyydestämme ja siitä, että meillä oli myös yksi samanmielinen ystävä - Jarkko. Oli myös hänen koko perheensä, jota kuitenkaan ei oltu erotettu. Olisihan ollut ikävää, jos joka viikko olisi jouduttu ilmoittamaan, kuten minun tapauksessani, että »meillä on sitten vielä eräs ikävä uutinen - veli tai sisar Se ja Se on erotettu sopimattoman käytöksen vuoksi». Jarkko sai kyllä komeilla nimellä »harhaoppinut», josta olin hänelle jonkin aikaa kateellinen. Hänen vaimonsakin erotettiin, vaikka hän ei kuulunut edes sen paikkakunnan seurakuntaan, missä he asuivat eikä tuntenut ketään sieltä sen enempää kuin seurakunnan jäsenet häntä. Syytäkään ei ilmoitettu, mutta kuinka olisi voitukaan, kun ei sellaista ollut.

⁶Jos siis sinä, hyvä lukija, joskus aiot ryhtyä Jehovan todistajaksi, niin muista että jos annat kastaa itsesi, et enää itse voi lähteä pois tästä järjestöstä, vaan sinut erotetaan yllämainitulla tavalla. Jehovan todistajana saatoin noiden kuudentoista vuoden aikana 10 henkilöä järjestöön mukaan. Nyt olen vienyt täsmälleen saman määrän, 10 henkilöä, siitä pois, joten katson että pyykkimme on pesty tasapuolisesti. Ainakin yhden raamatunpaikan opin perinjuurin siellä ollessani: »Lähtekää siitä ulos te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osalliseksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.»

⁷Olin yllättynyt nähdessäni, kuinka hienotunteisia entiset ystäväni Jehovan todistajain järjestön ulkopuolella olivat minulle. Vaikka todistajain mukaan se joka jättää heidän ideologiansa on kuin »pesty sika joka rypee rapakossa» niin totesin, että »rapakossa» oli sittenkin parempi kuin kovassa kokouspenkissä. Eikä kukaan heittänyt minua kivillä ja sanonut tietäväisesti, että »mitä me sinulle sanoimmekaan». Ei, päinvastoin minulle sanottiin, että varmasti kokemukseni oli tavallaan hienoa ja opettavaista aikaa. Ja sitä se kyllä oli, sillä ilman Jehovan todistajia emme olisi oppineet tuntemaan maailmaa tältä puolelta laisinkaan. Oli vain vahinko, että heidän kanssaan ei voinut sovinnolla olla eri mieltä ja että heidän joukostaan ei voinut erota vähin äänin.

⁸Joka tapauksessa yksi virstanmatka elämässämme päättyi ja olimme aloittaneet uuden - siinä »vapaudessa, johon olimme kutsutut.»

Epilogi

²Realisteina emme halua enää rakentaa estoja ja kieltoja lastemme elämään. Jos he tulevaisuudessa haluavat käydä diskotansseissa tai osallistua politiikkaan, emme sitä heiltä kiellä. Emme enää katso yhteiskuntaa ja sen ponnistuksia synkkien silmälasien läpi, sillä maailmassa on paljon hyvää ja kaunistakin, jota meidän tulee arvostaa. Siitä vain ei tehdä sensaatiouutisia sanomalehtien etusivuille. Totuus on, että »sukupolvi tulee ja sukupolvi menee, mutta maa pysyy iäti» ja meidän jokaisen on aikanamme väistyttävä tulevan sukupolven tieltä ja tultava maan tomuksi.

³Monet uskonnot ovat antaneet paratiisitoiveita ihmisille, jotta he jaksaisivat elää. Itse emme enää rakenna elämäämme toiveajattelun pohjalle, emmekä anna ulkolaisten, imperialististen uskontojen vaikuttaa vapaaseen elämännäkemykseemme. Riittää, että olimme 16 vuotta tällaisen uskonnon ikeen alla. Vartiotorni tuomitsi kaikki muut uskonnot eikä nähnyt niissä mitään hyvää. Kuitenkin ne orjuuttavat ihmisiä vähemmän kuin Vartiotorni-seura, jolla on alamaisiinsa nähden täysi yksinvalta. Muut uskonnot myöntävät rahallisen toiminnan keskuudessaan, mutta Jehovan todistajat eivät sitä tee. Aivopesu on tehnyt heistä fanaattisia ja suvaitsemattomia. Vartiotorni-seura on - kuten kommunismi - perustanut globaalisen valtion, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansanheimoista. Uskon, että jos sen toiminta saa jatkua, olemme kohta kaikki myymässä kirjoja toisillemme ja istumassa kokouksissa kuten Maon kiinalaiset. On totta, että tämä kaikki tapahtuu hurskaasti, mutta silti aate on luonteeltaan vallankumouksellinen ja sen toimesta luodaan määrätty malli, jonka kaltaiseksi jokaisen järjestön jäsenen on pyrittävä. On myönnettävä että Jehovan todistajien kasvatusjärjestelmässä on paljon hyvää, koska siinä pyritään Paavalin kehotuksen mukaan »pukeutumaan uuteen persoonallisuuteen». Valitettavaa vain on, että todistajista siten tulee persoonattomia robotteja, koska kaikki yksilöllisyys tuhotaan.

⁴Ajatellessani järjestelmää tulee mieleeni seuraava vertauskuva: Tyhmän aasin selässä istuu Seuran presidentti Knorr, ja lisäksi on aasin selkään koottu iso pino kirjoja ja Vartiotorni- sekä Herätkää-lehtiä. Knorrilla on ongenvapa kädessään, jonka nimeksi voisimme antaa »lopun aika». Ongenvavasta riippuu »Harmagedon» -niminen siima, johon on sidottu porkkana nimeltä »tuhatvuotisvaltakunta». Aasin, joka vuodesta toiseen vaeltaa tämän porkkanan jäljessä, voisimme nimittää »uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi todistajaksi», ja jälkiään tämä aasi luulee alkukristillisiksi jäljiksi. Kuitenkin porkkanaa nakertavat ajan hampaat, vaikka aasi ei sitä huomaa. 1.10.1975 jälkeen porkkana ei enää voi olla tuhatvuotisvaltakunta, vaan sitä tulisi nimittää 999-vuotisvaltakunnaksi, sillä Knorrin laskelmien mukaan 1.10.1975 täyttyy 6000 vuotta Jumalan lepopäivästä ja viimeiset 1000 vuotta ovat alkaneet. Kuitenkin raamattu osoittaa, että 1000-vuotisvaltakunta on tuhatvuotinen eikä 999-vuotinen. Mutta aasi on aina aasi eikä huomaa mitään, mutta Knorrilla on keinonsa. Hän vain vaihtaa siimaan uuden porkkanan, ja taas aasi vaeltaa yhden uuden ihmissukupolven ajan paratiisi toiveajattelun perässä.

⁵Vartiotorni-seura onkin tehnyt jo ensimmäiset suunnitelmat tätä varten. Ennen saarnattiin, että hallitsevan elimen jäsenet olivat pyhälukuiset eli heitä oli 7 kappaletta. Nyt, vuoden 1975 alusta lukumäärä on nostettu kahdeksaantoista. 3x6 on 18 ja unohdetaan, että eli nyt käyttää raamatun lukua 666, joka saa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat panemaan merkin oikeaan käteensä ja otsaansa, ettei kukaan muu voi ostaa eikä myydä (uskonnollista kirjallisuutta) kuin se, jossa on merkki 666. Raamattukin sanoo Ilm. 13: 18: »Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun, sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on 666.» Jos harjoittaisimme samankaltaista viisastelua kuin Vartiotorni-seurakin, voisimme tämän lisäksi väittää, että Seura on se laittomuuden ihminen, joka 2. Tess. 2:4 mukaan asettuu Jumalan temppeliin ennen aikojaan.

⁵Mutta emme enää usko tällaiseen hölynpölyyn, vaan pidämme Vartiotorni-seuran aatetta fanaattisena ja vaarallisena ideologiana, koska se orjuuttaa ihmiset aivopesuohjelmansa avulla. Kaikki suuret ideologiat saavat kannattajansa fanaattisiksi yrittäessään jäljitellä jotain suurta ihmishahmoa, oli hän sitten Lenin, Mao, Muhammed tai Kristus. Jotta jäljittely onnistuisi, täytyy mallin olla niin yksinkertainen, että kaikki voisivat täyttää mittapuun; ja kun mittapuu täytetään, niin hienot yksilöt, jotka voisivat viedä eteenpäin ihmiskuntaa, madalletaan huonojen tasolle, ja näin syntyy keskinkertainen luokkaihminen. Ei ole väliä, annetaanko tälle luokkaihmiselle nimeksi maoisti, kommunisti, kristitty tai Jehovan todistaja, sillä hän on kuitenkin vain luokkaihminen, joka voi edistyä vain luokan sanelemien sääntöjen mukaisesti, eikä hänestä koskaan voi yksilönä tulla riittävän kreatiivista.

⁶Olen kirjoittanut teokseni sillä lapsellisella tyylillä, jolla elin vaimoni kanssa 16 vuotta lopun ajan Baabelin orjuudessa, jotta sinä, lukijani, paremmin käsittäisit systeemin, jota sinulle ovellasi tarjotaan Jehovan todistajain toimesta. Jehovan todistaja ei saavu vihollisena, mutta salkussaan hänellä on vaarallinen ideologia, joka jakaa ihmiset lampaisiin ja vuohiin, ennen kuin Herra on tullut Mark. 13:24, 26 ja ilman että Herra on sellaista käskyä antanut. On liian aikaista esiintyä hänen sanansaattajanaan ilman riittäviä valtuuksia.