Kotisivu http://raamattu.cante.net
Tämä sivu ei ole tekijänoikeussuojattu. Tekijä antaa luvan vapaasti kopioida, julkaista, levittää, otteita tai kokonaan, sähköisesti tai ei-sähköisesti sivun tekstiä ilman erikseen pyydettyä suostumusta.
Huom. sivulla käytetään lisäikkunaa esittämään jakeen teksti hiiren osoittamassa kohdassa. Jos ikkunaa ei avaudu muutaman sekunnin kuluessa, tulee selaimesta tulee sallia seuraava asetukset: Javascript ja lisäikkunoiden (popup) avaaminen.
Seuraavassa käsitellään kysymystä mitä on Kristinusko esim verrattuna muihin liikkeisiin. Kristinuskolla tässä tarkoittamaan kaikkia niitä seurakuntia, ryhmittymiä, herätysliikeitä tai kirkkoja, jotka ovat tunnustaneet vuosien 325 Nikean ja 451 Chaldean kokouksien muuttumattomat uskontunnustukset.
Kristinuskoon lasketaan tuon määritelmän mukaan koko joukko suuntauksia, joilla on täsmälleen sama käsitys siitä kuka on Jeesus ja miten ihminen pelastuu. Sanat kristitty ja kristinusko juuri viittavat Kristukseen - Jeesukseen - ja siihen mitä hänestä uskotaan. Nikean ja Chaldean muutumattomat uskontunnustukset allekirjoittavat kaikki suurimmat kirkkokunnat kuten Roomalais–Katolilaiset ja siitä eronneet Anglikaanit (Englanti), Ortodoksit (Idän kirkkokunnat) sekä Protestantit, joihin lukeutuvat Luterilaiset (Skandinavia; Luther), Zwinglistit (Saksa), Anababtistit (USA), Metodistit (Englanti, USA), Presbyteerit ts. Kalvinistist (Skotlanti, USA). Mukaan kuuluu myös pietistiset herästysliikkeet kuten lestadiolaiset, helluntailaiset, babtistit, vapaakirkot (USA:ssa kveekarit, mennoniitit ja amishit) jne. Useat karismaattiset liikkeet, joiden keskeisin teema on Pyhä Henki ja Jeesus, allekirjoittavat niin ikään Nikean ja Chaldean kokouksien käsitykset Kristuksen olemuksesta ja pelastuksesta, vaikka näillä liikkeillä ei aina ole selvärajaisesti formuloitua "mihin uskomme" - julistuksia. Pienissä herätysliikkeissä on usein kyse spontaanista Jeesuksen todistamisesta ja herätyksen viemisestä eteenpäin, jolloin tarkka määrittely uskonkäsityksistä jää helposti toiselle sijalle. Juutalaiset kristityt ts. Messiaaniset juutalaiset lukeutuvat niin ikään Jeesukseen samoin uskoviin.
On kuitenkin tehtävä ero uskontokunnan opetuksen ja sen jäsenien esittämien ajatuksien välillä. Tällä tarkoitetaan sitä, että esim. virallinen oppi ei sananvapaudesta johtuen estä yksittäisiä jäseniä esittämästä omia mielipiteitään. Nämä yksittäiset kommentit tulee kuitenkin asettaa omaan perspektiiviin uskokontokunnan virallisen kannan suhteen, eikä niitä siksi tule tulkita suoraan uskontokunnan opetuksina. Esim. suomalaisessa yhteiskunnassa jotkut korkeassa asemassa olevat luterilaiset piispat ovat antaneet lausuntoja, joiden ei voi katsoa olevan Kristinuskon perusopetuksien mukaisia (esim. "Kuolleistanouseminen ei ole välttämättä todellinen historiallinen tosiasia" jne.). Vastaavia lausuntoja ovat saattaneet antaa myös muut uskonnollista yhteisöä edustajat henkilöt (vrt. Ruotsin kirkkokunnat ja sieltä kantautuneet viestit).
Kehitys on tietenkin huolestuttavaa, jos "johto" etääntyy omasta perustastaan. Tilanne on kuitenkin vielä parannettavissa niin kauan kun perustustaa ei virallisia teitä pitkin yritetä muuttaa. Perinteisesti kirkkokuntien pääteesit ovat mainittu tunnustuskirjoissa, joihin yhteisesti seurakuntalaisten kesken tunnettu oppi on kirjattu. Yksittäiset lausunnot saattavat rapauttaa, mutta eivät vielä välttämättä murenna perustaa.
Se miten kunkin katsotaan kuuluvan kristinuskoon voidaan määrittää vertaamalla uskontokunnan käsitystä Nikean ja Chaldean uskontunnustuksiin. Nämä kokoukset määrittelivät aikoinaan ne raamit ja sen mittapuun, joissa rajattiin käsitys mitä Kristinusko on: kuka on Jeesus, kuka on Isä ja kuka on Pyhä Henki. Kannanotot näihin käsityksiin rajaavat uskonnolliset liikkeet toistensa vastakohdiksi tai toistensa vertaisiksi. Toisaalta, Raamatun ilmoittaman pelastuksen kannalta asia on hieman yksinkertaisempi. Käsitys Pyhästä Hengestä ei ole ehto pelastumiselle, mutta käsitys Jeesuksesta on (Joh. 3:18, 11:26; Apt. 16:31; 1. Piet. 1:9 – vrt. Joh. 1:10, 11, 12). Jeesus kertoi jo ennalta, että käsitykset hänestä tulevat nostamaan suurta riitaa tulevien vuosisatojen aikana:
Vähän myöhemmin Raamattu lausuu vakavan asian uskosta, ja uskosta juuri Jeesukseen:
Kristinuskon Nikean ensimmäisen ekumeenisen kokouksen uskontunnustuksessa, jossa määritellään Isän ja Pojan välinen suhde ja Chaldean neljännen ekumeenisen kokouksen uskontunnustuksessa, jossa tunnustetaan Jeesus 100 %:seksi ihmiseksi, nämä löytyvät esimerkiksi Evankelilais-Luterilaisen kirkon sivulta osoitteen otsikosta "kolme vanhan kirkon tunnustusta".
Useimmat poikkeavat käsitykset, kuten Vartiotorniseuran ts. Jehovan todistajat -järjestön, eivät ole omaperäisiä, vaan ne ovat lähtöisin paljon kauempaa historiallisesta arianismista ja adoptionismista. Arius (n. 300 jKr) oli Egyptin kristittyjen keskuudessa elänyt munkki, joka myöhemmin vietti laajasti aikaa Aleksandrian sen ajan sivistyksellisessä kehdossa, jossa yleisenä teologisena ohjenuora oli Jeesuksen Jumaluus. Ariuksen opettajana toimi Lucius, joka oli poikkeuksellinen, sillä hän opetuksessaan pyrki korostamaan Jeesuksen ihmisyyttä hänen Jumaluutensa sijaan. Lucius meni jopa pidemmälle ja uskoi, että oli olemassa Sana (Logos ts. Jeesus), persoonallinen Jumalallinen voima, jonka Isä oli luonut, ja joka inkarnoitui Jeesuksessa maan päälle. Arius omaksui käsityksen Logoksesta Jumalasta erillisenä, luotuna mutta samalla kaikkea muita luotuja korkeampana. Ariuksen mielestä jakeen Hepr. 1:5 syntyä-sana tarkoitti samaa kuin luominen. (Harold J. Brown, Heresies - Heresy and orthodoxy in the history of the church, 2000, Hendrickson Publishers Inc., 106-109, 113.)
Ariuksen korostaessa Jeesuksen alemmuutta suhteessa Isään, asiasta nousi suuri teologinen kiista. Nikean ja Chaldeonin tunnustukset ovat kannanotto juuri arianismin väitteisiin Jeesuksen olemuksesta. Nikean kokouksessa, jossa riita kulminoitui, Eusebius toimi Ariuksen puhemiehenä Ariuksen itse ollessa poissa. Nikean ja myöhemmin Chaldean kannanotot tulivat määrittelemään ehkä tietämättään kristillisen uskon rajat ja sen kartan, jossa kerrottiin mikä on oppi Isästä, oppi Pojasta ja oppi Pyhästä Hengestä. Nämä asiat on ymmärrettävä yhdessä, eikä niitä voi älyllisesti irrottaa toisistaan, kuten Arius teki. Siinä missä Kristinuskon ydinopetukset eivät ole muuttuneet vuoden 450 jKr. jälkeen, ollen voimassa n. 1500 vuotta, ovat Vartiotorniseuran ja muiden dynaamisesti Raamatun ymmärtämiseen suhtautuvien liikkeiden opetukset muuttuneet kymmenen vuoden välein.
Alla olevassa esityksessä huomaamme, että jopa modernissa Universaalien unitaristien korostamassa ajattelun vapaudessa on rajoja, joita se ei voi hyväksyä. Myös Vartiotorniseuran toleranssi kulminoituu tiettyyn kysymykseen; kysymykseen Jeesuksesta. On ehdoton raja, että Jeesusta ei palvota tai tunnusteta Jumalaksi. Näin Nikean ja Chaldean kokousten uskontunnustukset edelleenkin näyttävät piirtävät viivan ja pystyttävät merkkipaalun sen rajan kohdalle, minkä yli tai ohitse opetus Unitaristien, Vartiotorniseuran, tai yleisemmin kaikkien arianististen suuntausten, opetus ei voi mennä. Samoin ei kristinuskokaan voi astua uskontunnustustensa kehän ulkopuolelle, tai se ei enää olisi kristinuskoa – uskoa Jeesukseen.
Adventisti-liikkeen vaikutus Jehovan todistajat -järjestön (ts. Vartiotorniseuran) syntymiseen on ollut merkittävä. Liikkeen perustaja Charles T. Russell (1842-1916) varttui hartaassa amerikan skotlantilaisessa presbyteeriperheessä. Häneen vaikutti erityisesti Calvinin tuotannon kuvaukset helvetintulesta, joka sai hänet kirjoittamaan julkisia varoituksia ihmisille. Kuitenkin myöhemmin Russelin rationaalinen ajattelu johti hänet kysymään miten rakastava Jumala voisi mitenkään kiduttaa ihmisiä helvetintulella. Tämän kysymyksen ja Jumalan rakkauden välinen ristiriita ajoi nuoren Russelin lähes hylkäämään uskonsa.
Näihin aikoihin Charles tapasi 17-vuotiaana kiertävän adventtipastorin Jonas Wendellin, jonka saarna teki häneen vaikutuksen. Myöhemmin Russelin perustaessa omaa raamattupiiriään, hänen opetuksiinsa olivat vaikuttamassa kaksi miestä: George Stetson ja George Storrs. Näillä molemmilla miehillä oli pitkä adventistitausta. Adventismiin tärkeänä osana kuului Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen, jonka oli ennustettu tapahtuneen vuonna 1844 (Raamatun mukaan tämä tapahtui Jeesuksen kuolemassa 31 jKr; ks. Hepr. 9:11, 12, 24, 25). Ennustuksen täyttymättä jättäminen aiheutti näihin aikoihin adventistiliikkeen kohdalla vakavan kriisin ja liike hajosi erillisiin ryhmittymiin oppikysymysten kohdalla.
Seuraavassa adventtikirkon esittelyssä on otettu esille niitä asioita, joita voidaan pitää huolestuttavana siksi, että ne muistuttavat kovasti läheisestä opillisesta yhteydestä Jehovan todistajat -järjestöön. Adventtikirkon asema maailman kristillisissä piireissä on epäselvä. Syitä siihen miksi kristilliset yhteisöt ympäri maailmaa suhtautuvat Adventtikirkkoon varauksella, on olemassa useita. Ensiksikin aikaisemmat opetukset ovat olleet kristikunnasta poikkeavia (mm. Helvetti ei ole ikuinen) ja toiseksi Adventtikirkko uskottelee jäsenilleen, että Ellen Whiten palvelutyössä vaikutti profetoimisen lahja. Seurakuntalaiset, jotka eivät kunnioita ja ota vaarin Whiten kirjoista saamaa "ohjausta", katsotaan hylkäävän profeetan siunaukset jakeen Matt. 10:41 sanoin. Kirkon ottama kanta on tässä suhteessa epäraamatullinen, sillä White ei elinaikanaan täyttänyt Raamatun mainitsemia profeetan ominaisuuksia. Raamatun mukaan profeetta on henkilö, joka puhuu Jumalan suulla, eikä puhu omiaan. Profeetta on Raamatun mukaan erehtymätön, sillä hän on Jumalan airut. Useissa kirjoissa ja sivustoilla on todistettu miten Ellen G. Whiten profeetalliset näyt eivät pidä yhtä Raamatun sanan kanssa. Yhtenä esimerkkinä hänen kuuluisa #URL<http://www.ellenwhiteexposed.com/egw15.htm><suljetun oven -oppinsa>, jossa White julisti saaneensa enkeliltä kautta jumalallisen näyn, jossa pelastuksen ovi suljettiin kaikilta ihmisiltä vuonna 1844. Asiaa on perusteellisesti tutkinut professori Linden kirjassaan "1844 and the Shut Door Problem" (Uppsala: Almqvist & Wiksell International, 1982).
Periaatteessa kirkon johto tunnustaa Raamatun ensisijaisuuden, mutta käytännössä #URL<http://www.ellenwhite.org/><Ellen G. Whiten> vaikutus ja hänen opetukset ovat voimakkaasti sekoittaneet Adventtikirkon näkemyksiä muista kristillisistä kirkoista poikkeviksi. Esimerkiksi opetus laista, tarkemmin sapatin pitäminen, pelastuksen ehtona ei perustu Raamatun omaan ilmoitukseen (vrt. Matt. 7:12; Luuk. 16:16; Joh. 1:17, 7:19; Apt. 13:39; Room. 3:20, 9:31, 10:4; Hepr. 7:18, 19, 8:7, 13, 11:31; Gal. 3:13). Periaatteessa Adventtikirkko kertoo ulospäin, että pelastus on yksin Kristuksesta, mutta asia ei kokonaisuudessaan ole näin. "Pelastus" on ymmärrrettävä Adventtikirkon tulkitseman "pedon merkki" ilmoituksen valossa (Ilm. 13:12, 13, 14, 15, 16, 17, 18; 14:6, 7, 8, 9, 10, 11, 12), johon liitetään uskonkoe. Valitettava usein saattaa edelleen esiintyä kirkossa käsitys, että uskon kokeet liitetään juuri lakiin ja sapattiin. "Pedon merkkinä" on adventistiliikkeessä mm. pidetty sunnuntain (= ihmisoppi) viettäminen lepopäivänä ja 70- ja 80-luvulla sapatin pitämättä jättäminen oli yksi erottamisperusteista, alkoholin ja tupakan ohella. Adventtikirkon korostus "Jumalan tahdon tekemiseen" on vastaa va kuin Jehovan todistajat -järjestössä. Adventtikirkon jäsen ei tietoisesti saa pitää Jumalan pyhittämää, siunaamaa ja ihmistä varten annettua sapattia halpana, sillä silloin väheksyy Jumalan tahtoa. Adventtikirkko katsoo näissä asioissa olevansa Jumalan pyhittämien asioiden puolesta puhuja. Petteri Haipppolan kirjoitus kuvastaa hyvin miten voimakas suhde ihmisillä saattaa olla sapattiin: "Sapatin käskyn tahallinen rikkominen voi johtaa ihmisen senkaltaiseen paatumukseen, että hän kuolee hengellisesti ja menettää pelastuksen (...) Meillä ei ole lupa rikkoa (...) mitään muutakaan käskyä sen perusteella, että Jeesus on täyttänyt lain. Jos joku opettaa muuta, niin hän on eksynyt pois totuudesta ja vaarassa joutua tuomion alaiseksi."
Raamatun tutkimista seurakunnassa johdatellaan erillisen "Raamatun Sanoma" -vihkosen opastuksella, jossa on lainauksia Ellen Whiten kirjoituksista.
Adventtikirkko ja sen pastorit eivät juuri mainitse, että ennen kastetodistuksen allekirjoitusta henkilön odotetaan maksavan "vapaaehtoisia" kymmenyksiä seurakuntansa rahastonhoitajan kautta. Jos henkilö ei suorituksia maksa, hänen asemansa pienessä seurakunnassa hankaloituu huomattavasti: hän saa kokea halveksuntaa ja henkistä painostusta mukautua kymmenysten sääntöön. Mooseksen aikana kymmenykset olivat ylläpitomaksu elämiseen leeviläisille ts. juutalaisten pappissuvulle. Kiinnostuneille jätetään myös kertomatta, että Adventtikirkko katsoo ainoana omistavansa totuuden, koska kirkon oppia ohjaa profeetta E. G. White opetukset. Kirkosta ei ole mahdollista erota huomaamattomasti, vaan henkilö saa lähtiessään kokea muiden ylimielisyyttä ja halveksuntaa hänen hyljätessään "totuuden" ja "pelastuksen" ainoan kanavan. Jos henkilö seurakuntaelämänsä aikana laiminlyö sapatin viettämisen, uskotellaan hänen pelastuksensa käytännössä olevan mennyttä.
Whiten asemaa kuvastaa kirkon kanta, jossa häntä pidetään Moosekseen, Jeremiaan ja Johannes Kastajaan verrattavissa oleviin henkilöihin; ks. Advent Review, June 4, 1992, sivut 3, 9. vastoin virallisten sivujen ilmoitusta Raamatun ensisijaisuudesta, vuonna 1981 Adventtikirkon virallinen Ministery Magazine -lehden lokakuun numero ilmoitti Whiten saamien ilmestysten olevan samanarvoisia Raamatun ilmoituksen kanssa: "We believe the revelation and inspiration of both the Bible and Ellen White's writings to be of equal quality". Käytännössä suurin osa Whiten kirjoituksista on osaksi osoitettu toisten uskonnollisten kirjoitusten plagioinniksi. Tämän osoitti 1982 evankelikaalinen adventtipastori Walter Rea kirjassaan White lie; ks. kappale 12 "The incredible story of how the Great Controversy was copied by White from others" sivulla <http://www.ellenwhiteexposed.com/egw17.htm>. Vastaavasti Robert Brindsmead kirjassaaan Judged by the Gospel ja Geoffrey Paxton kirjassaan The Shaking of Adventism ovat osoittaneet seitsemännen päivän adventismin teologian heikkoudet perinteiseen armoa ja Kristusta korostavaan evankeliumiin verrattuna.
Lyhyesti: adventistit opettavat voimakkaasti kymmenysten maksamisesta, lauantaita sapattina ja ns. terveyssanomaa (Ellen Whiten kirjoitusten mukaan), jonka mukaan tulee välttää kofeiinipitoisia juomia, alkoholia ja sianlihaa. Aivan toinen asia on, kuinka moni seurakunnan jäsen noudattaa näitä periaatteita käytännössä. Adventistikirkko saa jäsenensä kokemaan helposti ylemmyyttä muita uskontokuntia kohtaan ja kertoo olevansa mielestään Jumalan valittu kansa, jolla ainoalla on totuus.
Lisätietoja sapattikäsityksestä
o <http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/sapatti.shtml><Sapatti ja Herran päivä> Petteri Haipolan artikkeli. Otsikoita: "Sapatin käskyä ei ole kumottu". "Onko sapattikäskyn pitäminen pelastuksen ehto?
Adventtikirkko on opettanut, että Jeesus olisi arkkienkeli Mikael, kuten Jehovan todistajat -järjestö opettaa nykyään. Adventtikirkko kuitenkin vaihtoi opetuksensa myöhemmin.
Adventismi ei ole yksi yhtenäinen liike, vaan se on hajaantunut lukemattomiin ryhmittymiin. Suurimmat ryhmittymät nykypäivänä ovat seitsemännen päivän adventistit (Seventh Day Adventists - SDA) ts. Adventistikirkko (Adventist Church) ja Evankeliset adventistit (Evangelical Adventists), jotka nousivat esiin n. 1975 jälkeen. Tilanne on hämmentävä, sillä Evankeliset adventistit irtisanoutuvat lähes kaikista Adventtikirkon opetuksista ja lähestyvät erittäin paljon kristikunnan perusopetuksia, kun taas Seitsemännen päivän adventisteja ts. Adventistikirkkoa leimaa fundamentalismi ja profeetaksi julistetun Ellen G. Whiten kirjoitusten korkea arvostaminen samanvertaisiksi jopa Raamatun kanssa. Whiten käyttäminen apuna Sanan "oikeaan ohjaukseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan" käytännössä tarkoittaa, että White on adventtikirkon ylin auktoriteetti totuutta arvioitaessa. Tämä on huolestuttavaa esimerkiksi siksi, että White tulkitsi Jeesuksen olevan luotu olento, arkkienkeli Mikael (S.D.A. Bible Commentary, osa 7, s. 1086; hakusana "Jesus Christ-names, titles, and appellations"), joka sai korotetun aseman nk. Jumalan poikana.
Adventtikirkko on myöhemmin ottanut etäisyyttä joihinkin Whiten opetuksiin ja virallisten sivujen mukaan adventtikirkko opettaa Jeesusta nykyisin Jumalana. Se ei kuitenkaan ole selkeästi sanoutunut irti ja myöntänyt Whiten tehneen virhettä aikana, jolloin Jeesusta kuvattiin arkkienkeli Mikaelina. Opetus, jossa Jeesuksen olemus vaihdettiin enkelistä Jumalaksi ei edeltänyt minkäänlaista teologista keskustelua, joten opetuksen todellinen tilanne on vähintäinkin hämmentävä. Perinteisessä kristinuskossa Jeesusta ei ole koskaan tunnustettu muuksi kuin Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja maan päälle ilmestyneeksi ihmiseksi.
Lisätietoja aikaisemmasta opetuksesta:
Adventtikirkon opetus kahdesta joukosta muistuttaa hyvin paljon Jehovan todistajat -järjestön opetusta kahdesta joukosta. Jehovan todistajat järjestön hallintoelimen opetuksen mukaan vain 144 000 ihmistä hallitsevat Jeesuksen kanssa taivaasta käsin maan pinnalla eläviä muita ihmisiä. Nämä kaksi joukkoa ovat erillään ja Jeesuksen suosiosta saavat nauttia vain 144 000 nk. voideltujen joukko. Taivaaseen pelastuu siis vain pieni määrä.
Adventtikirkon opetuksessa esiintyy käsitys kahdesta joukosta, historiallisesta jäännöksestä ja uskollisten jäännöksestä. Adventtikirkkossa on vallalla käsitys, että se on kolmen enkelin viestinviejä Ilmestyskirjan mukaisesti (Ilm. 14:6, 7, 8, 9, 10, 11, 12). Vastaava käsitys esiintyy myös Jehovan todistajat -järjestön opetuksessa. On siksi huolestuttavaa, jos Adventtikirkko näkee itsensä ainoana Jumalan välikappaleina kokoamassa uskollista jäännöstä. Tämä tarkoittaisi, että kukaan muu kuin adventtikirkkoon kuuluva ei voi pelastua. Henkilön, joka jättää adventtikirkon, katsotaan jättäneen "totuuden", kuten Jehovan todistajat -järjestön tapauksessa. Kirkon jäseneksi tulleelle henkilölle annetaan käsitys, että oikea ja puhdas Raamatunymmärrys on saatavissa heidän antamansa opetuksen kautta (ts. Ellen G. Whiten kirjallisuuden kautta). Aivan vastaava käsitys on Jehovan todistajat -järjestöllä, jossa hallintoelimen katsotaan toimivan ainoana Jumalan ilmoituksen kanavana jäsenille.
Jäsenien keskuudessa vallitsee myös voimakas näkemys "meistä" ja "muusta maailmasta". Muiden uskontokuntien katsotaan olevan täynnä opetukseen liittyviä virheitä ts. olevan Hengellisen Babylonin eksytyksen kourissa. Oman kirkon opetus nähdään virheettömänä – järjestelmänä, joka on kaikilta osin täydellinen antamaan vastaukset. Aivan sama käsitys kristikunnasta Babylonin porttona ja oman opetuksen ylivertaisuudesta löytyy Jehovan todistajat -järjestöstä.
Jos vastapuoli ei pysty tarjoamaan tilalle toista täydellistä ja aukotonta uskomusten järjestelmää, ei sellaisen uskontokunnan opetukseen suhtauduta vakavasti keskustellen. Kirkon jäsenen näkökulmasta ei ole olemassa yksittäisiä opetuksia, joista voitaisiin keskustella vaan on täydellisiä ja epätäydellisiä oppijärjestelmiä. Henkilön joka pyrkii keskustelemaan kirkon jäsen kanssa tulee ymmärtää, että jäsen ei mielellään tarkastele opetuksia yksi kerrallaan, vaan vastapuolen odotetaan olevan valmis tarjoamaan perusteltu ja kattava esitys koko opetuksesta. Ajatuksena on, vastapuolen voidaan ajatella olevan oikeassa yhdessä asiassa, mutta väärässä toisaalla; miksi siis tulisi uskoa sellaista henkilö jolla ei ole koko totuutta.
"... Jotkut seitsemännen päivän adventistit, jotka kirjoittavat minulle, pitävät vaikeana uskoa, että henkilö voi erota adventtikirkosta oppikysymysten takia. He selittävät jatkuvasti, että kun joku eroaa niin sen täytyy johtua "loukatuista tunteista", jotka joku kirkossa olija on aiheuttanut. Toisin sanoen he antavat ymmärtää, että heidän oppijärjestelmänsä on erehtymätön ja yläpuolella minkä tahansa heitä kritisoivan raamatullisen tutkimuksen, joka todistaisi toisin. He luulevat, että heidän oppinsa on vahvistettu Ellen Whiten ja Jumalan avulla. Ellen G. Whiten oppi Pyhäkkö/Tutkivasta tuomiosta on oppi, jota monet adventistit eivät ymmärrä eivätkä kykene raamatullisesti selittämään. He tietävät kuitenkin, että se on heidän kirkkonsa tukipylväs, koska heidän profeettansa Ellen White käski heidän pitää se kirkon peruspylväänä. Mutta surullinen totuus on, että he eivät ole tietoisia siitä, että se ei ole raamatullinen, ja vieläkin pahemmin, monet pelkäävät, että kun heidän nimensä otetaan esiin Tutkivalla tuomiolla niin he eivät tule selviämään tarkastuksesta. " [ 2005-05-02 ote sivulta <http://koti.mbnet.fi/kyti/saatua_sahkopostia_todistuksia_ym.htm>]
Raamatullisin termein kirkon jäsenen kerrotaan olevan kuin nainen, jonka jalkojen alla on kuu ja hänen vaatteenaan on auringon loiste. Muita ihmisiä kuvataan naisina, jotka ratsastavat pedon selässä. Protestanttiset kirkkokunnat ovat haureutta harjoittavan naisen (Katolinen kirkko) tyttäriä. Adenttikirkko näkee itsensä laivana, Noan arkkina, joka on matkalla Jeesuksen toiseen tulemiseen. Laivan jättävät henkilöt ovat ulkona myös Jeesuksen kohtaamisen mahdollisuudesta. Jäsenien osallistumista ja toimintaa ohjaa tästä syystä pelko omista heikkouksista, joiden vuoksi he saattavat vahingossa joutua matkan ulkopuolelle.
Kirkon opettama Ellen G. Whiten tutkiva tuomio -opetus vahvistaa pelkoa, jossa henkilö on epävarma riittääkö hänen kirkon oppien mukainen elämäntapansa nostamaan hänen nimensä pelastuneiden joukkoon. Adventtikirkko opetuksen mukainen Jeesuksen toinen tulemisen ei valitettavasti tapahtunutkaan vuonna 1844, joten saapuminen selitettiin muuntuneen tutkivaksi tuomioksi, jonka mukaan Jeesus astui 1844 taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään tutkimaan uskovien elämää Aadamista lähtien ja päättämään olivatko he pelastukseen kelvollisia. Mitään varmuutta pelastumiseta henkilölle ei tutkiva tuomio -opetuksen mukaan ole Adventtikirkossa tarjolla.
Lyhyesti: Adventtikirkko on luonteeltaan lakiusko – erotuksena protestanttisista armoa korostavista kirkkokunnista. Laki ja sen noudattaminen, kirkon elämäntapa ja tiukat määräykset sekä jäsenille annetut tiukat Vanhatestamentilliset säädökset, mm. lihan syömisen ja kahvin suhteen, leimaavat vahvasti Adventtikirkon seurakuntaelämää.
Lisätietoja
USAn Adventtikirkon piirissä näyttäisi olevan käytössä Clear Word Bible -käännös [CWB], vaikka on vaikea saada objektiivista tietoa kattojärjestön tilanteesta USAssa. Internet-sivujen mukaan kirjaa mainostetaan ja myydään paikallisissa adventistien kirjakaupoissa. Clear Word Bible (1994) -episodi on huolestuttava siitä syystä, että vastaavasti esim. Vartiotorniseura onnistui oman Uuden maailman käännöksen (UM) turvin korvaamaan olemassaolevat muut raamatunkäännökset jäseniensä keskuudessa. Asia on vakava, sillä Clear Word bible:n julkaisijana on toiminut adventtikirkon oma painotalo "Review and Herald Publishing Association". Kyseessä ei ole ollut yksittäinen pastorin omakustannusprojekti, kuten alla olevista Suomen adventistipastoreiden vastauksista voisi virheellisesti päätellä.
Adventtikirkon sisällä toteutettuja raamatun käännöksiä voidaan pitää vakavana asiana. USA:n Adventtikirkko alkoi julkaista 1994 kahta raamatunpainosta: Ellen G. White Study Bible, joka on myös julkaistu nimellä The Spirit of Prophecy Study Bible, ja Clear Word Bible. Clear Word Biblen tekijä oli adventistipastori Jack J. Blanco. Valitettavasti kyseessä ovat painokset, joissa Raamatun sana ei enää ole alkuperäisessä muodossaan. Suomen adventtikirkko ei ilmeisesti käytä kyseisiä painoksia, mutta kattojärjestön virallinen kanta näiden käännösten käyttöön ei ole täysin selvillä. Englannikielisissä maissa käännöstä näytetään käytettävän verkkosivujen mukaan yleisesti kirkon piirissä. Painoksien luotettavuudesta on varoitettu kriittisillä sivuilla. Niiden mukaan muutoksia jakeisiin näyttäisi olevan tehdyn kirkolle ongelmallisimpiin paikkoihin. Näin Sana olisi saatu tukemaan kirkon virallisia oppinäkemyksiä aivan kuten Jehovan todistajat -järjestön omassa Uuden maailman käännöksen (UM) tapauksessa.
Seuraavassa on esimerkki englanninkielisestä Clear Word Bible -käännöksestä. Huolestuttavaa on huomata, että White:n omat tulkinnat on sisällytetty käännökseen katkoviivalla jakeen loppuihin. Näiden jakeiden perusteella lukija saisi Clear Word Bible -raamatusta sen käsityksen, että Jeesus olisi enkeli, eikä muun kristikunnan tuntema Kaikkivaltias Jumala.
Rev 10:1 "Next I saw a mighty Angel --- I knew it was the Lord
Jesus"
Rev 10:5. "Then this mighty Angel, the Lord Jesus ---"
Rev 10:8, 9. (--take the book from the Mighty Angel--) "So I
went up to the Son of God and asked --- " |
Lisätietoja näistä raamatunpainoksista:
Huom. Jehovan todistajat -järjestön keskuudessa ei ole adventtikirkon vastaavaa "Jumalan merkki" -opetusta. Tosin järjestön hengellinen johto, hallintoelin, on korostanut että Jehova on valinnut Vartiotorniseuran saarnaamaan "valtakuntaa" koko maailmaan.
Adventtikirkon opetuksessa kristillisestä näkökulmasta katsottuna on silmiinpitävää Jeesuksen armon evankeliumin julistamisen sivuuttaminen ja Mooseksen lain noudattamisen asettaminen vanhurskauden mittapuuksi. Adventtikirkon mukaan lakia on edelleen noudatettava (vrt. mitä Raamattu sanoo Joh. 5:17; Kol. 2:16). Kirkon opetuksessa on myös ongelmana, että se väittää ettei 10 Mooseksen käskyä annettu Siinailla, vaan Aatamille ja Eevalle ennen ensimmäistä syntiinlankeemusta (Kirkko ohittaa jakeen 5. Moos. 5:3 opetuksen). Sapatin (josta nimi 7:n päivän adventistit; sapatti oli seitsemäs luomisen jälkeinen päivä) katsotaan olevan ikuinen käsky, jonka noudattamisen katsotaan koskettavan myös Uuden liiton, Jeesuksen liiton ihmisiä. Adventtikirkolle laki ei näyttäisi olevan esikuva Kristukseen vaan Kristuksen armon ohittava säädös. Tässä muodossa ymmärrettynä on silloin ohitettu ihmisen omantunto (Room. 2:15; 2. Kor. 3:3; Hepr. 8:10) ja Raamatun sanat Jeesuksesta Mooseksen lain kertakaikkisena loppuna (Room. 10:4; 2. Kor. 3:15, 16; Gal. 3:23, 24, 5:18).
Adventistikirkon opissa on myös keskeisellä sijalla tutkiva tuomio -opetus, jonka mukaan Jeesus meni vasta vuonna 1844 taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään ja alkoi tutkia uskovien elämää Aadamista alkaen. Tämän tutkiva tuomio -opetuksen mukaan Jeesus tarkastelee ihmisiä sapatin ym. perusteella ovatko he kelvollisia astumaan taivaaseen vai eivät. Kirkon näkemys tässä suhteessa poikkeaa suuresti muun kristikunnan ilmoituksesta, jossa pelastuksen katsotaan tulevan ihmisen uskosta Jeesuksen vereen ja sen syntejä pyyhkivään voimaan. Suurien kristikuntien opetusten mukaan synti on kuin kivimuuri ihmisen ja Jumalan välillä. Muurin toiselle puolelle voi päästä vain Jeesuksen armon ja vanhurskauden saatuaan. Tämä vanhurskaus annetaan lahjaksi ihmisen uskoa vastaan – toisin kuin Adventtikirkon ja Jehovan todistajat -järjestön näkemyksissä, joissa tietyillä teoilla ja käskyjen pitämisillä kerrotaan saavutettavan pelastus.
Sapatilla on Adventtikirkolle paljon suurempi merkitys kuin vain "yksi 10:stä käskyistä". Sapatin katsotaan olevan Jumalan luomakunnan kruunu - jokin, joka oli olemassa jo ennen syntiä. Tästä näkökannasta sapatti (viikonpäivistä Lauantai) olisi yhtä pyhä asia kuin Jumala itse ja Adventtikirkossa vaikuttaneen Ellen G. Whiten mukaan esim. Sunnuntaina jumalapalveluksia pitäviä ihmisiä ja muita uskontokuntia pidettiin aikaisemmin pedon merkin ottaneina (vrt. Kol. 2:16, 17). Tilanne nykypäivänä tämän opetuksen suhteen on epäselvä. Ellen G. Whiten ja mahdollisesti vielä Adventtikirkon opetuksessa pyhien ihmisten sinetiksi katsotaan asetetun juuri sapatin, ei Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen (vrt. Ef. 1:13, 14). Adventtikirkko ei tuo käsitystään sapatista suoraan esille, vaikka todellisuudessa koko adventismin identiteetti rakentuu lauantain pyhittämisen varaan. Pelastus on adventistien mukaan riippuvainen kymmenen käskyn pitämisestä; kaikki, jotka eivät pidä kymmentä käskyä ja erityisesti sapattia, tullaan hävittämään.
14. Onko sillä todellista merkitystä, pidämmekö sapattia vai emme pidä? Eikö pitäisi keskittyä suurempiin kysymyksiin, sellaisiin kuin Jeesuksen rakastaminen?
Pitäisikö meidän kertoa murhaajalle, että hän voi murhata edelleen niin kauan kuin "rakastaa Jeesusta"? Voiko varas jatkaa varastamista kunhan vain hän "rakastaa Jeesusta"? Ei! Jumala ottaa synnin tekemisen niin vakavasti, että hän tuhosi katumattomat synnin tekijät vedenpaisumuksessa (1 Mooses luvut 6- 8). Synti on niin vakava asia, että se maksoi Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen hengen (Johanneksen 3:16). Ja, lopulta, Jumala tulee hävittämään kaikki katumattomat syntiset kun hän puhdistaa tämän maapallon kaikesta synnistä. Kymmenet käskyt kertovat siitä miten synti tunnistetaan (1 Johanneksen kirje 3:4). Kukaan kristitty ei ole turvassa jatkaessaan Jumalan kymmenen käskyn rikkomista vaikka tunnustaa rakastavansa Jeesusta Kristusta (1 Johanneksen kirje 2:4). Jumalan kymmenen käskyä eivät ole hänen kymmenen ehdotustaan! (Pastori Sydney Cleveland.) [ 2004-10-01 ote sivulta <http://koti.mbnet.fi/kyti/miksi_sunnuntai.htm> ]
Lisätietoja sapatista suomeksi:
Lisätietoja sapatista englanniksi:
Vastauksena yllä esille nostettuihin seikkoihin, on seuraavassa Suomen adventtikirkon näkemys. Nämä artikkelit on julkaistu <http://www.netmission.fi> kristillisellä palstalla vuoden 2003 syksyllä.
Vastine 1
Arvoisat keskustelijat, Tällä palstalla on esitetty joitain kysymyksiä ja väitteitä adventistien näkemyksistä ja haluan vastata niihin, jotta voisitte paremmin ymmärtää, mitä ajattelemme.
Kristuksen Jumaluus
Suomen Adventtikirkko on osa kansainvälistä Seitsemännen päivän Adventistien kirkkokuntaa, jonka virallisessa opetuksessa uskotaan vain ja ainoastaan kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, olemassaoloon. Meille Jeesus on tosi Jumala ja tosi Ihminen. Itse asiassa uskomme Jeesuksen olevan Vanhan Testamentin Jahve eli Kaikkivaltias. Emme siis ole ns. areiolaisia tai edes puoliareiolaisia, vaan kuulumme samaan sarjaan luterilaisten, baptistien, metodistien, vapaakirkollisten, helluntailaisten jne kanssa tunnustaen kolminaisuusoppia. En tiedä, miksi joillain internet-sivuilla väitetään adventistien kieltävän Kristuksen tosi jumaluuden, mutta väite ei pidä paikkaansa. Jokainen voi halutessaan tarkistaa opetuksemme osoitteesta <http://www.adventtikirkko.fi/> On kylläkin totta, että jotkut harvat yksittäiset adventistit saattavat olla eri mieltä, mutta kirkkomme virallinen kanta on hyvin yksiselitteinen.
Clear Word
Tässä on kyseessä adventistiteologi Jack J. Blancon laatima parafraasi NIV:n tekstistä ja omista tulkinnoistaan. Kyseessä EI ole mikään Raamatun käännös eikä se ole kirkkomme hyväksymä. Päinvastoin, kirkon virallinen Raamattuinstituutti moitti Blancoa siitä, että hänen tuotostaan voidaan erehtyä luulemaan käännökseksi, jota se ei ole. Clear Word on yhden miehen mielipide, ei enempää. Kirkkomme käyttää virallisia Raamatun käännöksiä, kuten NASB, NIV, NRSV jne. Suomessa käytämme luterilaisen kirkon virallisia käännöksiä (sekä 1933/38 että 1992). Clear Word parafraasia ei ole käännetty suomeksi, enkä usko että koskaan käännetäänkään.
Ellen G. White
Kirkkomme kanta tähänkin on hyvin yksiselitteinen. Ellen G. Whitella oli profetoimisen armolahja, jota hän myös käytti. Sen perusteella hänen kirjoituksensa ovat jumalallisen inspiraation aikaansaannoksia. Tämä ei kuitenkaan tee hänen kirjoituksistaan lisäyksiä Raamattuun, Raamatun veroisia tai Raamatun yläpuolella olevia. Ellen G. White itse oli aina sitä mieltä, että hänen kirjoituksensa ovat alistettuja Raamatun arvovallalle, jonka hän itse hyväksyi ainoaksi normatiiviseksi ohjeeksi kirkolle. Hänen kirjoitustensa hyväksyminen profeetalliseksi ohjeeksi ei ole kirkkomme jäsenyyden ehto. Ennen kuin teette johtopäätöksiä hänen suhteensa, suosittelen, että luette Whiten kirjat "Tie Kristuksen Luo" (evankeliumi), "Aikakausien Toivo" (Jeesuksen elämä) ja "Suuri Taistelu" (lopunajan tapahtumat). Kirkkomme virallinen kanta Raamattuun on sekin yksiselitteinen: hyväksymme Raamatun 66 kirjaa ainoaksi ja riittäväksi normatiiviseksi ohjeeksi, emme mitään muuta (emme edes vanhan kirkon uskontunnustuksia).
Siunausterveisin, Timo Flink, teologi Suomen Adventtikirkko
Vastine 2
Adventtikirkolla ei ole mitään virallista raamatunkäännöstä joka olisi pyhempi tai parempi kuin muut. En itse edes tunne koko käännöstä mikä tuossa mailissa mainitaan, mutta on mahdollista että jotkut ovat sellaisenkin tehneet. Se ei ole mitenkään yleisesti Amerikassakaan käytössä, saatikka Suomessa.
Ellen White samoin kuin koko virallinen Adventtikirkko tunnustaa Kristuksen täyden jumaluuden eikä mitään pikku jiitä. Jos on yksittäisiä jäseniä jotka poikkeavat kirkon virallisesta linjasta niin sen perusteella ei tule määritellä kirkon virallista oppia.
On totta että Mikael on nähty kuvaavan Kristusta, mutta sitä ei ole tietääkseni koskaan ymmärretty siten että hän olisi jotenkin vähemmän Jumala. Se että Mikael on "ylienkeli" on nähty lähinnä symbolisena kuvana Kristuksena, joka seisoo "kansansa lasten suojana". Kristus ei kuitenkaan todellisuudessa ole enkeli! Valitettavasti tämä aiheuttaa sekaannusta.
Adventtikirkko on kuitenkin selkeästi trinitaarinen kirkko. Tämän vahvisti myös Ellen White. Jehovantodistajat eivät näin sano omasta järjestöstään.
Oppiaan adventistit eivät rakenna Raamatulle ja Ellen Whitelle vaan yksin Raamatulle. Ellen Whiten toimintaa ja kirjoituksia arvostetaan ja hänessä uskotaan vaikuttaneen profetian hengen ja että hänen pitkään kestäneen toimintansa hedelmät ovat olleet monin tavoin siunaukseksi kirkolle. Raamattu on kuitenkin se ainut auktoriteetti, jonka sana viimekädessä ratkaisee uskon ja opetuksemme perustan.
Viralliset sivut:
Adventtikirkon opillisen osuuden tutkiminen:
Suomalaisia sivuja
[34 vuotta suomen adventtikirkon jäseneä ollut kertoo lähtönsä syistä] Kirkon huonoja puolia: 1) saatuaan jäsenekseen, hämmentää ja suurelta osin kumoaa uskon kautta vanhurskauttamisen keksimällään opilla tutkivasta tuomiosta (kun Jeesus ei tullutkaan laskettuna aikana, vuonna 1844, korvattiin se erehdys toisella erehdyksellä, jota sitkeästi puolustetaan identiteetin ja kirkkokunnan olemassaolon oikeutukseksi; Jeesus muka menikin vasta vuonna 1844 taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään ja alkoi tutkia uskovien elämää Aadamista alkaen, josko he olisivat kelvollisia taivaaseen tai eivät) 2) raamatun tutkistelussa ei saa rehellisesti esittää omia mielipiteitään (useinkin johtajan "keskustelu" -saarna) 3) vain "arvolliset" ja sisäpiirin maallikot saavat esittää sapatin sanan tai johtaa tutkistelua 4) tekee monesti vielä nykyäänkin sapatista pelastuksen tuomarin 5) panee "vapaaehtoisten" kymmenysten maksamisen pääsyehdoksi sisäpiiriin (kymmenyslaki; vanhan liiton laki leeviläisten elatukseen ruokatarvikkeilla) 6) kymmenystulot luovutetaan palkkapapiston käyttöön, paikallisseurakunta ei saa niistä senttiäkään 7) roomalaiskatolisuudesta mukailtu maailmanlaajuinen hallinto- ja virkapappeusjärjestelmä kalliine byrokratioineen ja pääkonferensseineen. 8) luovuttuaan monista opillisista erheistään, adventtikirkko vieläkin puolustaa Ellen G. Whiten ylivertaisuutta raamatun tulkinnassa ja hänen lisäyksiään Raamattuun (...) Adventtikirkko on muuttunut alkuperäisestä herätysliikkeestä sementoituneeksi instituutioksi, joka on luonteeltaan itsekeskeisen maallisen etujärjestön kaltainen. Se ei oikeassa olemisen ylpeydessään siedä kritiikkiä ja totuuden kertomista salaamistaan asioista. Kaiken edellä mainitun kokeneena minussa on herännyt epäilys, kuuluuko maailmanlaajuinen Adventtikirkko ollenkaan Jumalan, yhteen, todelliseen, maailmanlaajuiseen, seurakuntaan vai onko se vain kulttiuskonto? [ 2005-05-02 ote sivulta <http://koti.mbnet.fi/kyti/muistio_kirkosta_erottamistapaht.htm>]
Yleistietoa:
Todistuksia:
Vartiotorniseura-järjestön alkutaipaleessa jäsenistä käytettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa nimitystä Raamatuntutkijat. Tästä ennen yhtenäisestä joukosta kuitenkin erkaantui liikkeen perustajan Russelin kuoleman jälkeen nk. "russelilaiset". Hajaannuksen syynä olivat järjestön seuraavaksi presidentiksi valitun Josph Rutherfordin (1869-1929) vaatimus ehdottomasta kuuliaisuudesta kaikkea hänen määrittelemiään opetuksia ja seurakunnallisia ohjeita kohtaan. Vuosina 1917-1925 Rutherford valvoi täysin kaikkea Vartiotorniseuran organisaation artikkeleita ja julkaisutoimintaa ohittamalla Russelin asettaman julkaisutoiminnasta päättävän komitean. Rutherfor ei voinut sallia Russelin kuoleman haamun seisovan hänen esteenään kontrollin saamiseksi, joten hän alkoi julkaista kampanjaa, jossa liikkeen perustajaa alettiin esittää epäilyttävässä valossa. Rutherford pyrki vaivihkaa näillä toimilla osoittamaan sen ajan seurakuntalaisille, että oli aika valita hänen tai "russelilaisten" välillä. (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, 58-61.)
On toisaalta paradoksaalista, että seuraava presidentti halusi syrjäyttää liikkeen alkuperäisen perustajan, mutta silti samalla väittää jatkavansa hänen luomaansa opillista suuntaa. Jotta "Judge" Rutherford pääsisi tavoitteeseensa pyrkiessään saamaan kaikki vielä itsenäiset russelilaiset seurakunnat oman kontrollinsa alle, julkaisi hän Vartiotorni-lehdessä 1. Tammikuuta 1927 artikkelin, jossa Rutherford lähes suoraan väitti Russelin olleen Saatanan juonittelija (Devil's snare). Rutherford ilmoitti lisäksi, että Russell ei enää kuulunut voideltuihin ts. harvojen 144 000:een taivaaseen pelastuvien joukkoon. Käytännössä Rutherford teki kaikkensa saadakseen Russelin opetukset ja hänen arvostuksena sekä näkemyksensä huonoon valoon, jotta Rutherfordin oma auktoriteetti vahvistuisi. (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, 60.)
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuoden 1931 konventissa (Columbus, Ohio, USA) järjestön presidentti J. Rutherfordin otti lopullisen askeleen kohti pesäeroa vielä moniin riippumattomiin russelilaisiin seurakuntiin. Useat seurakuntalaiset pitivät russelilaisia veljinä ja sisarina, vaikkakin Rutherfordin Vartiotornilehdessä julkaistujen artikkelien vaikutuksesta, hairahtuneina. Seurakuntalaisten oli valittava puolensa, sillä Rutherford ilmoitti Ohion konventissa, että hänen johtamansa Vartiotorni edusti jakeissa Jes. 62:1, 2 ennustettua kansaa, jolle annettaisiin uusi nimi. Tämä uusi nimi oli Jehovan todistajat (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, 62.) Vartiotorniseuran virallinen historia, ei juurikaan mainitse taustoista kiistassa russelilaisten kanssa, vaan kertoo:
Jehovan palvelijoiden seurakunta todella tarvitsi nimen kristitty lisäksi jonkin selvästi erottuvan nimen. Kristitty-nimityksen merkitys oli vääristynyt ihmisten mielissä, koska kristityiksi väittävillä ei useinkaan ollut juuri minkäänlaista käsitystä siitä kuka Jeesus Kristus oli, mitä hän opetti ja mitä heidän olisi pitänyt tehdä, jos he todella olisivat olleet hänen seuraajiaan. (...) Sitten kun veli Russel oli kuollut, jotkut aiemmin yhteydessämme olleet kieltäytyivät yhteistoiminnasta Vartiotorni-seuran ja Jansainvälisen raamattuseuran kanssa ja jopa vastustivat näiden seurojen työtä. Nämä omille teilleen lähteneet ryhmät käyttivät useita nimiä, ja jotkin niistä pitivät kiinni nimestä Yhdistyneet raamatuntutkijat. Tämä aiheutti lisää sekaannusta (ts. russelilaiset). Mutta vuonna 1931 me sitten omaksuimme todella selvästi erottuvan nimen Jehovan todistajat. Kirjailija Chandler W. Sterling sanoi tätä Vartiotorni-seuran silloisen presidentin J. F. Rutherfordin "suurimmaksi neronleimaukseksi". Tuon kirjailijan käsityksen mukaan tämä oli taitava liike, jolla paitsi annettiin ryhmälle virallinen nimi, myös tehtiin sille helpoksi tulkita kaikki Raamatun viittaukset "todistajiin" tai "todistamiseen" niin, että ne soveltuvat nimenomaan Jehovan todistajiin. Toisaalta A. H. Macmillan, joka toimi hallinnollisissa tehtävissä Vartiotorni-seuran kolmen presidentin aikana, sanoi tuosta veli Rutherfordin ilmoituksesta: "Mielessäni ei ollut epäilystä silloin eikä ole nyt sen suhteen, että Herra ohjasi meitä tässä ja nyt, ja me olemme hyvin onnellisia ja hyvin iloisia siitä, että meillä on se." (Jehovan todistajat Jumalan valtakunnan julistajia, suom. 1993, 151-152; korostus lisätty.)
Historianteos kytkee lopulta uuden nimen ottamisen suurempaan raamatulliseen asiaan, jossa itse nimi, Jehovan todistajat, yhdistetään Jumalan tarkoituksiin. Kirja jatkaa yllä olevan lainauksen jälkeen: "Vuonna 1929 [Vartiotorni-lehdessä] osoitettiin, että koko älyllisen luomakunnan edessä olevan huomattavaan kiistakysymykseen sisältyy Jehovan nimen kunnioittaminen (s. 152; korostus lisätty). Historianteos kertoo Pentonin mainitsemasta konventista seikkaperäisemmin seuraavasti:
Konventtiohjelman kannessa oli huomiota herättävästi näkyvissä suuret kirjaimet J T (engl. J W). Mitä ne merkitsivät? Niiden merkitys selitettiin vasta sunnuntaina 26. heinäkuuta. Sinä päivänä veli Rutherford piti esitelmän "Valtakunta, maailman toivo". Ilmaistessaan tuossa esitelmässä, ketkä julistavat Jumalan valtakuntaa, puhuja mainitsi erityisesti nimen Jehovan todistajat (Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, 1993, 155.)"
Vartiotorniseuran tärkeimpien oppien perustan loi "Judge" Rutherford 1900-luvun alkupuoliskolla. Rutherford julisti opetuksessaan joulunvieton, syntymäpäivät ja muut tavat pakanallisiksi (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, 66). Joulunvietto oli siihen asti ollut tuiki tavallista aina Brooklynin päätoimistossa, Betelissä, pitkälle vuoteen 1926 (ks. kuva Betelin joulunvietosta Jehovan todistajat Jumalan valtakunnan julistajia -historiankirjan sivulla 200).
Rutherfordin alaisuudessaan hallintoelimen keskeisimmäksi opetukseksi seurakuntalaisille tuli Jehova-nimestä todistaminen. Rutherford alkoi opettaa, että se joka ei todistaisi Jehovan nimestä, kuolisi panettelijan mukana Herran viimeisenä päivänä Harmagedonissa (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, 69, 70.) Samalla Rutherford luopui liikkeen perustajan, Russelin opetuksesta, jossa Israelin kansalla oli katsottu olevan erityinen asema Jumalan tehtävissä. Rutherfordin tulkitsi "Israelin kansa" -viittauksen kuvaannollisesti ja jäsenille sen kerrottiin tarkoittavan ainoastaan Vartiotorniseuraa (emt. 65). Nykyinen hallintoelin toimii edelleen useiden näiden Rutherfordin oppien pohjalta ohjatessaan jäseniensä raamatunnäkemystä painamiensa traktaattien ja muiden selitysteoksien avulla.
Vartiotorniseuran hallintoelimen opetukselle on tyypillistä Raamatun eskatologiset ts. viimeisiin aikoihin kohdistuvat ennustukset ja odotukset (nk. millerismi). Liikkeen suuntautumisen juuri eskatologiseen pohdintaan ja Raamatun eri aikamäärien laskentaan pohjusti Charles Taze Russell ja hänen työtovereidensa kontaktit varhaisiin milleriläisiin adventisteihin (Second Advent movement) toisen polven edustajien Storrsiin, Wendelliin ja Barbouriiin (Penton, J., Apocalypse Delayed, 2nd edition 1997, s. 15). Second Advent movement -liike kasvoi suureksi vuonna 1844, jonka oli ennustettu olevan Jeesuksen toisen tulemisen päivämäärä. Adventismi liikkeenä kuihtui pian tämän jälkeen, koska Jeesuksen ei ilmestynytkään. Second advent movement -liike hajosi moniiin pienempiin ryhmittymiin, joista useimmat lakkasivat myöhemmin toiminnasta ja vain muutama suurin säilyi. Nykyinen adventtikirkko edelleen pitää kiinni vuosiluvun 1844 merkittävyydestä. Samoin Vartiotorniseura pitää kiinni vuosiluvusta 1914, jonka selitetään jäsenille olevan Jeesuksen taivaan hallituksen perustaminen ja Jeesuksen toisen saapumisen, näkymättömän läsnäolon, ajankohta.
Ks. Kirkon tutkimuskeskuksen esittely "Unitaarit ja universalistit" sivulla http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=23
Ei-kristillistä arianistista käsitystä Kristuksesta Jumalaa alempana luotuna olentoa opettavat myös muut järjestöt kuten Vartiotorni-liikettä modernimpi ja vapaammin jäsenistöön suhtautuva suuntaus Unitaarit Universalistit (Unitarian Universalist Church and Association), joka toimii myös Suomessa nimellä Suomen Unitaariuniversalistinen Seura jota johtaa Antti Pelkola.
Unitaristien oppi-isä oli uskonpuhdistuksen aikana kalvinistien piireistä noussut espanjalainen Michael Sevetus (1511-1553). Keretteliläiseksi julistetun Servetuksen käsitys oli, että Nikean kokouksen uskonkappale Jeesuksen ja Isän välisestä suhteesta oli erheellinen. Servetus päätteli rationalismin keinoin, että Nikean uskontunnustuksen julistus Jeesuksesta Jumalana ja Isästä Jumalana on järjellisesti mahdoton. Servetuksen ja muiden Unitaristien mukaan on olemassa ainoastaan yksi Jumala ja tämä Jumala on Raamatun mainitsema Isä. Unitaristit, kuten Vartiotorniseuran hallintoelin hylkää Nikean kokouksen julkilausuman Kristuksesta; "Jumala Jumalasta (...) samaa olemusta Isän kanssa".
Tietyssä mielessä Unitarismi tai Universalismi on täysin Vartiotorniseuran toimintatapojen vastakohta. Siinä missä Vartiotorniseura vaatii jäseniltään ehdotonta kuuliaisuutta opinkappaleitaan kohtaan, eivät Unitaristit vaadi jäseniltään tunnustuksellisuutta. Unitaristeilla ei ole uskontunnustusta, johon tulisi sitoutua tai joka tulisi lausua, jotta voisi liittyä suuntauksen jäseneksi
Unitaristien käsitys raamatullisesta opetuksesta on yhtä joustava kuin Vartiotorniseuran – mikä tahansa opetus on avoin muutoksille milloin tahansa. Unitaristien tapauksessa on kyseessä ääriliberaalinen suuntaus jopa pisteeseen, että "melkein mikä tahansa oppi on oikein", jos se on sitä yksilön itsensä mielestä. Unitarismi ei pakota jäsentä hyväksymään mitään, sillä viime kädessä se katsoo, että usko on subjektiivista. Unitaristien sateenvarjon alla toimii lukumääräisesti heterogeeninen joukko eri tavoin Raamattua ymmärtäviä suuntauksia ja liikkeitä. Unitaristit rohkaisevat erityisesti ennakkoluulottomaan Raamatun tulkintaan ja se hyväksyy useimmat, jopa kilpailevat käsitykset.
Raamatun näkökulmasta Ef. 4:5 jakeen mukaan on kuitenkin löydettävissä yksi ja sama usko uskovien ihmisten kesken. Unitaristinen subjektiivinen uskonkäsitys äärimuodossaan sulkee pois sen, että usko voisi olla sama kuin toisella ihmisellä.
Adventtikirkon tavoin Mormoonit ts. Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (suomalaisittain lyhennetty sanalla MAP) tukeutuvat omaan profeettaan, Joseph Smith:iin, ja hänen julkaisuihinsa. Smithin julkaisut ovat erittäin vahvasti Raamatun rinnalla. Mormooneilla on täysin muista poikkeava käsitys Jeesuksesta - hänen opetetaan olevan sielunvihollisen, paholaisen, velipuoli. Lisätietoja osoitteissa:
Muita vastaavia suuria ei-kristinuskoon lukeutuvia liikeitä Jeesus-kysymyksen äärellä ovat World Wide Church of God (Adventismin alaryhmä), joka tosin teki 180 asteen käännöksen ja oppi on tässä suhteessa vielä epävarma. On hyvä tietää myös Skienentologiasta (Christian Sciences) ja British Israelists -liikkeistä.